Valtakunnan saarnaajat hakevat oikeutta

1, 2. a) Mitä uskonnolliset johtajat onnistuivat tekemään, mutta miten apostolit toimivat? b) Miksi apostolit eivät noudattaneet saarnaamiskieltoa?

VUODEN 33 helluntai on takana. Jerusalemin kristillinen seurakunta on perustettu vasta muutama viikko aikaisemmin. Saatanan mielestä nyt on oikea hetki iskeä. Hän haluaa hävittää seurakunnan ennen kuin se vahvistuu. Hän ohjailee asioita niin, että uskonnolliset johtajat kieltävät Valtakunnan saarnaamistyön. Mutta apostolit jatkavat sitä rohkeasti, ja monista miehistä ja naisista tulee ”Herraan uskovia”. (Apt. 4:18, 33; 5:14.)

² Vihoissaan vastustajat hyökkäävät uudestaan ja heittävät nyt kaikki apostolit tyrmään. Yöllä Jehovan enkeli kuitenkin avaa vankilan ovet, ja päivänkoitteessa apostolit ovat jälleen saarnaamassa! Taas heidät pidätetään ja viedään hallitusmiesten eteen, ja nämä syyttävät heitä saarnaamiskiellon rikkomisesta. Vastaukseksi apostolit julistavat rohkeasti: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” Hallitusmiehet ovat niin raivoissaan, että he haluavat surmata apostolit. Mutta tuolla kriittisellä hetkellä arvostettu lainopettaja Gamaliel nousee puhumaan: ”Varokaa, – – älkää kajotko näihin miehiin, vaan antakaa heidän olla.” Yllättäen hallitusmiehet noudattavat hänen neuvoaan ja päästävät apostolit menemään. Mitä nämä uskolliset miehet tekevät? Pelottomasti he jatkavat ”herkeämättä opettamista ja hyvän uutisen julistamista Kristuksesta, Jeesuksesta”. (Apt. 5:17–21, 27–42; Sananl. 21:1, 30.)

3, 4. a) Mitä menetelmää Saatana on jo kauan käyttänyt hyökätessään Jumalan kansaa vastaan? b) Mitä tarkastelemme tässä ja kahdessa seuraavassa luvussa?

³ Tämä oikeustapaus vuodelta 33 oli ensimmäinen kerta, kun kristillinen seurakunta kohtasi vastustusta viranomaisten taholta, mutta se ei jäänyt viimeiseksi (Apt. 4:5–8; 16:20; 17:6, 7). Meidänkin aikanamme Saatana ohjailee asioita niin, että tosi palvonnan vastustajat yllyttävät viranomaisia kieltämään saarnaamistyömme. Jumalan kansaa vastaan on nostettu monenlaisia syytteitä. Meidän on väitetty häiritsevän yleistä rauhaa ja järjestystä. Toisten mukaan horjutamme yhteiskuntajärjestystä. Jotkut puolestaan pitävät meitä kaupustelijoina. Osoittaakseen tällaiset syytökset vääriksi veljemme ovat vieneet monia tapauksia oikeuteen, kun ajankohta on ollut sopiva. Millaisia tuloksia on saatu? Miten vuosikymmenien takaiset tuomioistuinten ratkaisut vaikuttavat sinuun nykyään? Tarkastelemme nyt muutamia oikeustapauksia nähdäksemme, miten ne ovat auttaneet ”hyvän uutisen puolustamisessa ja laillisessa vahvistamisessa” (Fil. 1:7).

⁴ Tässä luvussa keskitymme siihen, miten olemme puolustaneet oikeuttamme saarnata vapaasti. Kahdessa seuraavassa luvussa luomme katsauksen oikeustaisteluihin, joita olemme käyneet voidaksemme pysyä erossa maailmasta ja elää Valtakunnan normien mukaan.

Rauhanhäiritsijöitä – vai Jumalan valtakunnan uskollisia puolestapuhujia?

5. Miksi Valtakunnan saarnaajia pidätettiin 1930-luvun lopulla? Mitä vastuulliset veljet harkitsivat?

⁵ Monet kaupungit ja osavaltiot eri puolilla Yhdysvaltoja yrittivät 1930-luvun lopulla pakottaa Jehovan todistajat hankkimaan sananpalvelustaan varten virallisen luvan. Veljemme eivät kuitenkaan anoneet lupia. Lupa voidaan peruuttaa, ja he ajattelivat, ettei millään valtiolla ole valtaa estää kristittyjä noudattamasta Jeesuksen käskyä saarnata Valtakunnan sanomaa (Mark. 13:10). Tämän vuoksi satoja Valtakunnan saarnaajia pidätettiin, ja järjestön vastuulliset veljet harkitsivat oikeuteen menemistä. He toivoivat voivansa osoittaa, että viranomaiset rajoittivat lainvastaisesti uskonnonvapautta. Vuonna 1938 käynnistyi tapahtumaketju, joka johti lopulta merkittävään ennakkopäätökseen.

6, 7. Mitä Cantwellin perheelle tapahtui?

⁶ Tiistaiaamuna 26. huhtikuuta 1938 Newton Cantwell, hänen vaimonsa Esther ja heidän poikansa Henry, Russell ja Jesse – kaikki viisi erikoistienraivaajia – lähtivät Connecticutin osavaltiossa koko päiväksi saarnaamaan New Havenin kaupunkiin. Oikeastaan he varautuivat olemaan poissa kotoa pitempäänkin. Miksi? Heidät oli jo pidätetty useasti, joten he tiesivät, että niin voisi käydä tälläkin kertaa. Se ei kuitenkaan laimentanut heidän intoaan saarnata Valtakunnan sanomaa. Perhe saapui New Haveniin kahdella autolla. 60-vuotias Newton ajoi perheen omaa autoa, jossa oli matkagramofoneja ja runsaasti raamatullista kirjallisuutta, ja 22-vuotias Henry ajoi kaiutinautoa. Kuten oli odotettavissa, poliisi pysäytti heidät muutaman tunnin kuluttua.

⁷ Ensin pidätettiin 18-vuotias Russell ja sen jälkeen Newton ja Esther. 16-vuotias Jesse näki kaukaa, kun poliisi vei pois hänen vanhempansa ja veljensä. Henry oli saarnaamassa toisessa osassa kaupunkia, joten nuori Jesse jäi yksin. Hän otti kuitenkin gramofoninsa ja jatkoi palvelustaan. Kaksi katolista miestä antoi hänelle luvan soittaa veli Rutherfordin puheen ”Viholliset”, mutta kuunnellessaan sitä he suuttuivat niin kovasti, että halusivat lyödä Jesseä. Jesse käveli rauhallisesti pois, mutta pian poliisi pysäytti hänet ja hänkin päätyi telkien taakse. Estheriä vastaan ei nostettu syytettä, mutta Newtonia ja poikia vastaan nostettiin. Heidät kuitenkin vapautettiin takuita vastaan vielä samana päivänä.

8. Miksi oikeus katsoi Jesse Cantwellin olevan rauhanhäiritsijä?

⁸ Muutaman kuukauden kuluttua, syyskuussa 1938, Cantwellin perhe saapui New Havenin alioikeuteen. Newton, Russell ja Jesse tuomittiin luvattomasta lahjoitusten pyytämisestä. Jessen katsottiin yllyttäneen yleisen rauhan ja järjestyksen rikkomiseen – olevan rauhanhäiritsijä – ja päätös pysyi voimassa, vaikka siitä valitettiin Connecticutin korkeimpaan oikeuteen. Miksi häntä pidettiin rauhanhäiritsijänä? Puhelevyä kuunnelleet katoliset miehet kertoivat oikeudessa, että puhe oli loukannut heidän uskontoaan ja provosoinut heitä. Järjestön vastuulliset veljet valittivat päätöksistä koko maan ylimpään oikeusasteeseen, Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen.

9, 10. a) Millaisen ratkaisun Yhdysvaltain korkein oikeus teki Cantwellin perheen tapauksessa? b) Miten tuo ratkaisu hyödyttää meitä edelleen?

⁹ Asian käsittely alkoi 29. maaliskuuta 1940, jolloin korkeimman oikeuden presidentti Charles Hughes ja sen kahdeksan muuta jäsentä kuuntelivat Jehovan todistajien lakimiehen veli Hayden Covingtonin puolustusta.a Kun Connecticutin osavaltion asianajaja esitti omia perustelujaan osoittaakseen todistajat rauhanhäiritsijöiksi, yksi tuomareista kysyi: ”Eikö Kristuksen Jeesuksen julistama sanoma ollutkin epäsuosittu hänen aikanaan?” Asianajaja vastasi: ”Kyllä oli, ja jos oikein muistan, Raamattu kertoo myös, miten Jeesuksen kävi tuon sanoman julistamisen takia.” Miten paljonpuhuva lausunto! Tahtomattaan asianajaja yhdisti Jehovan todistajat Jeesukseen ja osavaltion niihin, jotka tuomitsivat hänet. 20. toukokuuta 1940 korkein oikeus teki yksimielisesti todistajien kannalta myönteisen ratkaisun.

¹⁰ Mitä tuo ratkaisu merkitsi? Se suojasi entistä laajemmin uskonnonvapauden, niin etteivät liittovaltion, osavaltion tai paikallishallinnon viranomaiset voineet lain nojalla rajoittaa sitä. Lisäksi tuomioistuin katsoi, että Jessen käytös ”ei aiheuttanut – – uhkaa yleiselle rauhalle ja järjestykselle”. Ratkaisu siis vahvisti selvästi, että Jehovan todistajat eivät häiritse yleistä järjestystä. Tämä oli huomattava oikeusvoitto Jumalan palvelijoille! Miten se hyödyttää meitä edelleen? Eräs todistajiin kuuluva lakimies sanoo: ”Koska meillä todistajilla on oikeus harjoittaa uskontoamme vapaasti tarvitsematta pelätä epäoikeudenmukaisia rajoituksia, voimme nykyään kertoa toivon sanomaa omalla asuinalueellamme.”

Yhteiskuntajärjestyksen horjuttajia – vai totuuden julistajia?

11. Minkä kampanjan veljet järjestivät Kanadassa ja miksi?

¹¹ Kanadassa Jehovan todistajat kohtasivat 1940-luvulla ankaraa vastustusta. Niinpä veljet päättivät saattaa yleiseen tietoon, miten välinpitämättömästi valtio suhtautui uskonnonvapauteen. He järjestivät vuonna 1946 kampanjan, jossa 16 päivän ajan levitettiin nelisivuista traktaattia nimeltä ”Québecin palava viha Jumalaa ja Kristusta ja vapautta kohtaan on koko Kanadan häpeä”. Se kertoi yksityiskohtaisesti pappien lietsomista mellakoista, poliisien julmuudesta ja joukkoväkivallasta, joiden kohteeksi veljemme olivat joutuneet Québecin provinssissa. ”Jehovan todistajien laittomat pidätykset jatkuvat”, traktaatissa sanottiin. ”Suur-Montrealin alueella Jehovan todistajia vastaan on kertynyt noin 800 syytettä.”

12. a) Miten vastustajat reagoivat traktaattikampanjaan? b) Mistä rikoksesta veljiämme syytettiin? (Ks. myös alaviite.)

¹² Québecin pääministeri Maurice Duplessis, joka teki läheistä yhteistyötä roomalaiskatolisen kardinaalin Villeneuven kanssa, reagoi traktaattiin julistamalla todistajia vastaan ”sodan, jossa ei tunneta armoa”. Syytteiden määrä kaksinkertaistui hetkessä 800:sta 1 600:aan. Eräs tienraivaajasisar kertoi: ”Poliisit pidättivät meidät niin monta kertaa, että menimme jo laskuissa sekaisin.” Kun todistajia tavattiin jakamasta traktaatteja, heitä vastaan nostettiin rikossyyte ”kapinahenkisen ja herjaavan tekstin” julkaisemisesta.b

13. Ketkä joutuivat ensimmäisinä oikeuteen syytettyinä yhteiskuntajärjestyksen horjuttamisesta? Mitä oikeus päätti?

¹³ Vuonna 1947 veli Aimé Boucher sekä hänen 18- ja 11-vuotiaat tyttärensä Gisèle ja Lucille joutuivat ensimmäisinä oikeuteen syytettyinä yhteiskuntajärjestyksen horjuttamisesta. He olivat jakaneet noita erikoistraktaatteja kotitilansa lähellä Québecin kaupungin eteläpuolella olevilla kukkuloilla, mutta oli vaikea kuvitella heidän olevan lakia uhmaavia rauhanhäiritsijöitä. Aimé oli vaatimaton, säyseä mies, joka hoiti kaikessa rauhassa pientä tilaansa ja kävi silloin tällöin läheisessä pikkukaupungissa hevoskärryillä. Siitä huolimatta hänen perheensä oli saanut osakseen juuri sellaista huonoa kohtelua, jota traktaatissa kuvailtiin. Alioikeuden tuomari, joka vihasi Jehovan todistajia, kieltäytyi hyväksymästä todistusaineistoa, joka osoitti Boucher’n perheen syyttömäksi. Sen sijaan hän asettui syyttäjän kannalle, jonka mukaan traktaatti herätti vihamielisyyttä ja perhe oli siksi syyllinen. Tuomari oli siis pohjimmiltaan sitä mieltä, että totuuden kertominen oli rikos! Aimé ja Gisèle tuomittiin kapinahenkisestä herjauksesta, ja jopa nuori Lucille oli kaksi päivää vankilassa. Veljet valittivat tuomiosta Kanadan korkeimpaan oikeuteen, joka suostui käsittelemään tapauksen.

14. Miten Québecin veljet toimivat vainon vuosina?

¹⁴ Samaan aikaan veljet ja sisaret jatkoivat Québecin provinssissa rohkeasti Valtakunnan sanoman saarnaamista huolimatta hellittämättömistä, väkivaltaisista hyökkäyksistä – ja saivat usein hämmästyttäviä tuloksia. Sen jälkeen kun traktaattikampanja alkoi vuonna 1946, Québecin todistajien määrä kasvoi neljässä vuodessa 300:sta 1 000:een!c

15, 16. a) Millaisen päätöksen Kanadan korkein oikeus teki Boucher’n perheen tapauksessa? b) Miten voitto vaikutti veljiimme ja muihin?

¹⁵ Kesäkuussa 1950 yhdeksästä tuomarista koostuva Kanadan korkein oikeus alkoi täysilukuisena käsitellä Aimé Boucher’n tapausta. Puoli vuotta myöhemmin, 18. joulukuuta 1950, se teki meille suotuisan päätöksen. Millä perusteella? Jehovan todistajien lakimies veli Glen How selitti, että oikeus yhtyi puolustuksen esittämiin perusteluihin, joiden mukaan ”yhteiskuntajärjestyksen horjuttaminen” tarkoittaa väkivaltaan tai hallituksen vastaiseen kapinaan yllyttämistä. Traktaatti ”ei sisältänyt tällaista yllyttämistä, joten se oli laillinen keino käyttää sananvapautta”. Veli How lisäsi: ”Näin omin silmin, kuinka Jehova antoi voiton.”d

¹⁶ Korkeimman oikeuden ratkaisu oli riemuvoitto Jumalan valtakunnalle. Se vei pohjan kaikilta muilta vireillä olleilta 122 tapaukselta, joissa Québecin todistajia syytettiin kapinahenkisestä herjauksesta. Ratkaisu merkitsi Kanadan ja koko Brittiläisen kansainyhteisön kansalaisille myös vapautta ilmaista huolensa siitä, miten viranomaiset käyttivät valtaa. Lisäksi tuo voitto vei Québecissä terän kirkon ja viranomaisten yhteishyökkäykseltä Jehovan todistajien oikeuksia vastaan.e

Kaupustelijoita – vai Jumalan valtakunnan innokkaita sanansaattajia?

17. Miten jotkin valtiot yrittävät valvoa saarnaamistoimintaa?

¹⁷ Jehovan nykyiset palvelijat eivät ole ”Jumalan sanan kaupustelijoita”, kuten eivät olleet varhaiskristitytkään. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 2:17.) Jotkin valtiot yrittävät silti valvoa saarnaamistoimintaamme kaupankäyntiä sääntelevien lakien avulla. Katsotaanpa kahta oikeustapausta, joissa käsiteltiin sitä, ovatko Jehovan todistajat kaupustelijoita vai sananpalvelijoita.

18, 19. Miten Tanskan viranomaiset yrittivät rajoittaa saarnaamistyötä?

¹⁸ Tanska. 1. lokakuuta 1932 maassa astui voimaan laki, jonka mukaan painotuotteiden myymiseen tarvittiin kulkukauppalupa. Veljemme eivät kuitenkaan anoneet sitä. Seuraavana päivänä viisi julistajaa lähti saarnaamaan koko päiväksi Roskildeen runsaan 30 kilometrin päähän Kööpenhaminasta länteen. Päivän päättyessä joukosta puuttui August Lehmann. Hänet oli pidätetty epäiltynä tuotteiden luvattomasta myymisestä.

¹⁹ August Lehmann oli oikeuden kuultavana 19. joulukuuta 1932. Hän kertoi käyneensä ihmisten luona tarjoamassa raamatullista kirjallisuutta mutta kielsi kaupustelleensa sitä. Alioikeus oli yhtä mieltä hänen kanssaan. Se totesi: ”Vastaaja – – kykenee elättämään itsensä, eikä – – [hän] ole saanut eikä ole pyrkinyt saamaan taloudellista hyötyä, vaan päinvastoin hänen toimintansa on aiheuttanut hänelle taloudellisia menetyksiä.” Jehovan todistajille myönteisessä ratkaisussa oikeus sanoi, että Lehmannin toimintaa ei voinut luonnehtia elinkeinon harjoittamiseksi. Jumalan kansan viholliset olivat kuitenkin päättäneet rajoittaa saarnaamistyötä koko maassa (Ps. 94:20). Yleinen syyttäjä valitti ratkaisusta aina korkeimpaan oikeuteen saakka. Mitä veljemme tekivät?

20. Minkä ratkaisun Tanskan korkein oikeus teki, ja miten veljemme reagoivat?

²⁰ Korkeimman oikeuden istuntoa edeltävällä viikolla todistajat saarnasivat tavallista enemmän kaikkialla Tanskassa. Tiistaina 3. lokakuuta 1933 oikeus antoi päätöksensä. Se yhtyi alemman oikeuden kantaan, jonka mukaan August Lehmann ei ollut rikkonut lakia. Ratkaisu merkitsi sitä, että todistajat saattoivat jatkaa saarnaamista vapaasti. Veljet ja sisaret ilmaisivat Jehovalle kiitollisuutensa tästä oikeusvoitosta lisäämällä palvelustaan entisestään. Tämän jälkeen Tanskan viranomaiset eivät ole enää puuttuneet saarnaamistyöhömme.

21, 22. Miten Yhdysvaltain korkein oikeus ratkaisi veli Murdockin tapauksen?

²¹ Yhdysvallat. Sunnuntaina 25. helmikuuta 1940 tienraivaaja Robert Murdock nuorempi ja seitsemän muuta Jehovan todistajaa pidätettiin, kun he olivat saarnaamassa Jeannetten kaupungissa Pittsburghin lähellä Pennsylvaniassa. Heidät tuomittiin siksi, että he eivät olleet ostaneet lupaa kirjallisuuden tarjoamiseen. Asiasta valitettiin Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, joka suostui käsittelemään tapauksen.

²² Korkein oikeus antoi ratkaisunsa 3. toukokuuta 1943, ja se oli Jehovan todistajille suotuisa. Oikeus ei katsonut luvan hankkimista tarpeelliseksi, koska viranomaiset eivät voi ”veloittaa liittovaltion perustuslain suoman oikeuden nauttimisesta”. Tuomioistuin mitätöi kaupungin järjestyssäännön sillä perusteella, että se ”kavensi painovapautta ja rajoitti uskonnonvapautta”. Esittäessään tuomioistuimen enemmistön kannan tuomari William Douglas sanoi Jehovan todistajien toiminnasta: ”Se on enemmän kuin saarnaamista. Se on enemmän kuin uskonnollisen kirjallisuuden levittämistä. Se on niitä molempia.” Sitten hän jatkoi: ”Tällaisella uskonnollisella toiminnalla on – – sama ylevä asema kuin kirkoissa pidettävillä jumalanpalveluksilla ja saarnastuoleista esitettävillä saarnoilla.”

23. Miksi vuoden 1943 oikeusvoitot ovat tärkeitä meille nykyään?

²³ Tämä korkeimman oikeuden ratkaisu oli Jumalan kansalle tärkeä oikeusvoitto. Se vahvisti, että olemme tosiaan kristittyjä sananpalvelijoita, emme kaupustelijoita. Tuona ikimuistoisena päivänä vuonna 1943 Jehovan todistajat voittivat korkeimmassa oikeudessa 13 oikeustapauksestaan 12, Murdock-tapaus mukaan luettuna. Nämä ratkaisut ovat olleet merkittäviä ennakkopäätöksiä, ja niihin on vedottu tuoreemmissa oikeustapauksissa, joissa vastustajamme ovat kyseenalaistaneet uudelleen oikeutemme saarnata Valtakunnan sanomaa julkisesti ja talosta taloon.

”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”

24. Miten toimimme, kun saarnaamistyömme kielletään?

²⁴ Me Jehovan palvelijat arvostamme suuresti sitä, että valtiot myöntävät meille laillisen oikeuden saarnata Valtakunnan sanomaa vapaasti. Mutta kun saarnaamistyö kielletään jossain maassa, me vain muutamme menetelmiämme ja jatkamme työtä mahdollisuuksien mukaan. Meillä on sama kanta kuin apostoleilla: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29; Matt. 28:19, 20.) Samalla yritämme kuitenkin saada työtämme koskevan kiellon kumottua oikeusteitse. Otetaan tästä kaksi esimerkkiä.

25, 26. a) Miksi Nicaraguan korkein oikeus käsitteli Jehovan todistajien tilannetta? b) Mikä oli tulos?

²⁵ Nicaragua. 19. marraskuuta 1952 lähetystyöntekijä ja haaratoimistonpalvelija Donovan Munsterman astui pääkaupungissa Managuassa sijaitsevaan maahanmuuttovirastoon. Hän oli saanut määräyksen saapua viraston johtajan kapteeni Arnoldo Garcían puheille. Tämä ilmoitti Donovanille, että Jehovan todistajat eivät enää saaneet saarnata oppejaan eivätkä jatkaa uskonnollista toimintaansa Nicaraguassa. Kun Donovan kysyi kiellon syytä, kapteeni García selitti, että todistajilla ei ollut hallintoministerin lupaa saarnata ja että heitä syytettiin kommunisteiksi. Ketkä syytöksen olivat esittäneet? Roomalaiskatoliset papit.

²⁶ Veli Munsterman vetosi viipymättä hallinto- ja uskontoministeriöön sekä presidentti Anastasio Somoza Garcíaan, mutta turhaan. Niinpä veljet muuttivat toimintatapojaan. He sulkivat valtakunnansalin, järjestivät kokoukset pienemmissä ryhmissä ja lakkasivat todistamasta kaduilla mutta saarnasivat edelleen Valtakunnan sanomaa. Samanaikaisesti veljet jättivät maan korkeimpaan oikeuteen hakemuksen kiellon kumoamiseksi. Kiellosta ja hakemuksen sisällöstä uutisoitiin laajalti sanomalehdissä, ja korkein oikeus suostui käsittelemään tapauksen. Mikä oli tulos? 19. kesäkuuta 1953 korkein oikeus julkaisi yksimielisen päätöksensä, joka oli todistajille myönteinen. Tuomioistuimen mukaan kielto loukkasi perustuslain takaamaa sanan-, omantunnon- ja uskonnonvapautta. Lisäksi se määräsi, että Nicaraguan valtion ja Jehovan todistajien suhteet piti palauttaa ennalleen.

27. a) Miksi nicaragualaiset olivat hämmästyneitä korkeimman oikeuden päätöksestä? b) Mitä veljet ajattelivat voitosta?

²⁷ Nicaragualaiset olivat hämmästyneitä siitä, että korkein oikeus oli asettunut todistajien puolelle. Papeilla oli aina ollut niin paljon vaikutusvaltaa, että korkein oikeus oli pyrkinyt välttämään ristiriitatilanteita heidän kanssaan. Valtion viranomaisillakin oli niin suuri valta, että tuo tuomioistuin harvoin teki heidän päätöstensä vastaisia ratkaisuja. Veljemme uskoivat lujasti saaneensa tämän voiton siksi, että heidän Kuninkaansa oli suojellut heitä ja että he olivat jatkaneet saarnaamista (Apt. 1:8).

28, 29. Mitä odottamatonta Zairessa tapahtui 1980-luvun puolivälissä?

²⁸ Zaire. 1980-luvun puolivälissä Zairessa (nyk. Kongon demokraattinen tasavalta) oli noin 35 000 todistajaa. Valtakunnan työ kasvoi jatkuvasti, ja siksi rakennettiin uutta haaratoimistoa. Joulukuussa 1985 pääkaupungissa Kinshasassa järjestettiin kansainvälinen konventti, johon tuli vieraita eri puolilta maailmaa, ja 32 000 osanottajaa täytti kaupungin stadionin. Mutta sen jälkeen Jehovan palvelijoiden tilanne alkoi muuttua. Mitä tapahtui?

²⁹ Tuohon aikaan Zairessa palveli lähetystyössä kanadalainen veli Marcel Filteau, joka oli kokenut Duplessis’n valtakauden vainot Québecissä. Hän kertoi: ”Maaliskuun 12. päivänä 1986 vastuullisille veljille ojennettiin kirje, jossa Zairen Jehovan todistajien yhdistys julistettiin laittomaksi.” Kiellon oli allekirjoittanut maan presidentti Mobutu Sese Seko.

30. Mikä vaikea ratkaisu haaratoimistokomitean edessä oli, ja mitä se päätti tehdä?

³⁰ Seuraavana päivänä maan yleisradiossa julistettiin: ”Tämän koommin emme enää kuule puhuttavan Jehovan todistajista [Zairessa].” Vaino alkoi heti. Valtakunnansaleja tuhottiin, ja veljiämme ryöstettiin, pidätettiin, vangittiin ja pahoinpideltiin. Vankilaan suljettiin jopa todistajalapsia. 12. lokakuuta 1988 valtio takavarikoi järjestömme omaisuuden, ja sotilaat ottivat haaratoimistokiinteistön haltuunsa. Vastuulliset veljet jättivät vetoomuksen presidentti Mobutulle, mutta siihen ei saatu vastausta. Tässä vaiheessa haaratoimistokomitean täytyi tehdä vaikea ratkaisu: pitäisikö asia viedä korkeimpaan oikeuteen, vai olisiko parempi odottaa? Lähetystyöntekijä Timothy Holmes, joka oli tuolloin haaratoimistokomitean koordinaattori, muistelee: ”Pyysimme Jehovalta viisautta ja ohjausta.” Harkittuaan asiaa rukouksen hengessä komitea tuli siihen tulokseen, ettei ollut oikea aika ryhtyä oikeustoimiin. Sen sijaan se keskittyi huolehtimaan veljistä ja etsimään keinoja jatkaa saarnaamistyötä.

31, 32. a) Minkä merkittävän päätöksen Zairen korkein oikeus teki? b) Miten voitto vaikutti veljiin?

³¹ Kului useita vuosia. Todistajiin kohdistunut paine hellitti, ja ihmisoikeuksia alettiin kunnioittaa enemmän. Haaratoimistokomitea katsoi, että oli tullut aika valittaa kiellosta Zairen korkeimpaan oikeuteen. Yllättävää kyllä tuomioistuin suostui käsittelemään asian. Sitten 8. tammikuuta 1993, lähes seitsemän vuotta sen jälkeen kun presidentti oli allekirjoittanut kieltomääräyksen, korkein oikeus päätti, että valtion toimet todistajia vastaan olivat olleet lainvastaisia, ja kielto poistettiin. Tämä oli todella merkittävää: oman henkensä uhalla tuomarit kumosivat presidentin päätöksen! Veli Holmes sanoo: ”Oikeuskäsittelyn aikana näimme, miten Jehova voi muuttaa asioita.” (Dan. 2:21.) Voitto vahvisti veljien uskoa. Heistä tuntui, että Kuningas Jeesus oli opastanut kansaansa näkemään, milloin ja miten toimia.

³² Kun kielto oli poistettu, haaratoimisto sai ottaa vastaan lähetystyöntekijöitä, rakentaa uudet tilat ja tuoda maahan raamatullista kirjallisuutta.f Jumalan palvelijat iloitsevat kautta maailman nähdessään, miten Jehova huolehtii kansansa hengellisestä hyvinvoinnista (Jes. 52:10).

”Jehova on minun auttajani”

33. Mitä opimme tässä luvussa käsitellyistä oikeustapauksista?

³³ Nämä oikeustaistelut todistavat, että Jeesus on täyttänyt lupauksensa: ”Minä annan teille suun ja viisauden, jota kaikki teitä vastaan olevat eivät yhdessäkään pysty vastustamaan eivätkä kiistämään.” (Lue Luukkaan 21:12–15.) Jehova on toisinaan suojellut kansaansa nykyajan gamalielien avulla ja pannut rohkeat tuomarit ja asianajajat puolustamaan oikeutta. Hän on tehnyt vastustajiemme aseet tehottomiksi. (Lue Jesajan 54:17.) Vastustus ei voi pysäyttää Jumalan työtä.

34. Miksi oikeusvoittomme ovat todella merkittäviä, ja mitä ne todistavat? (Ks. myös tekstiruutu ”Saarnaamista koskevia huomattavia voittoja ylimmissä oikeusasteissa”.)

³⁴ Miksi oikeusvoittomme ovat todella merkittäviä? Jehovan todistajat eivät ole huomattavia eivätkä vaikutusvaltaisia. Emme äänestä, tue poliittisia kampanjoita emmekä pyri vaikuttamaan poliitikkoihin. Niitä todistajia, joiden tapauksia on käsitelty ylemmissä oikeusasteissa, on yleensä pidetty ”koulunkäymättöminä ja tavallisina ihmisinä” (Apt. 4:13). Inhimillisesti katsottuna tuomioistuinten ei kannata auttaa meitä ja tehdä ratkaisuja, jotka eivät miellytä voimakkaita uskonnollisia ja poliittisia vastustajiamme. Siitä huolimatta ne ovat kerta toisensa jälkeen antaneet meidän kannaltamme suotuisia tuomioita! Oikeusvoittomme todistavat, että vaellamme ”Jumalan nähden, Kristuksen seurassa” (2. Kor. 2:17). Siksi voimme sanoa apostoli Paavalin tavoin: ”Jehova on minun auttajani; en pelkää.” (Hepr. 13:6.)