Seuraatko sinä täysin Jehovaa?
”VANHURSKAAT ovat kuin luottavainen nuori leijona.” (Sananlaskut 28:1, UM.) He ilmaisevat uskoa, turvautuvat luottavaisesti Jumalan sanaan ja menevät eteenpäin rohkeasti Jehovan palveluksessa kaikista vaaroista huolimatta.
Israelilaisten ollessa Siinaissa sen jälkeen, kun Jumala oli vapauttanut heidät Egyptin orjuudesta 1500-luvulla eaa., erityisesti kaksi miestä osoittautui luottavaisiksi kuin leijonat. Lisäksi he olivat uskollisia Jehovalle epäsuotuisissa oloissa. Toinen heistä oli efraimilainen Joosua, joka oli Mooseksen apulainen ja joka nimitettiin myöhemmin hänen seuraajakseen (2. Mooseksen kirja 33:11; 4. Mooseksen kirja 13:9, 17; 5. Mooseksen kirja 34:9; Joosua 1:1, 2). Toinen oli Kaaleb, Juudan sukukuntaan kuuluneen Jefunnen poika (4. Mooseksen kirja 13:7; 32:12).
Kaaleb teki kuuliaisesti ja innokkaasti Jehovan tahdon. Palveltuaan uskollisesti Jumalaa pitkän elämänsä ajan hän saattoi sanoa seuranneensa ”täysin Jumalaansa Jehovaa” (Joosua 14:8, UM). ”Olin täysin uskollinen HERRALLE, Jumalalleni”, sanotaan The New American Bible -raamatunkäännöksessä. Kaaleb ”totteli uskollisesti” Jehova Jumalaa eli ”toteutti uskollisesti [hänen] tarkoituksensa” (Today’s English Version; The New English Bible). Toisin sanoen Kaaleb julisti: ”Minä – – seurasin HERRAA, Jumalaani, koko sydämestäni.” (New International Version.) Entä sinä? Seuraatko sinä täysin Jehovaa?
Maata vakoillaan
Kuvittele olevasi israelilaisten joukossa vähän sen jälkeen, kun Jehova on vapauttanut heidät egyptiläisten orjuudesta. Huomaa, miten uskollisesti profeetta Mooses noudattaa Jumalan ohjeita. Pane myös merkille, että Kaaleb luottaa Jehovan olevan kansansa kanssa.
Egyptistä lähdöstä on kulunut toista vuotta, ja israelilaiset ovat leiriytyneet Kaades-Barneaan Paaranin erämaahan. He ovat valmiustilassa Luvatun maan rajalla. Mooses on Jumalan käskystä lähettämäisillään 12 vakoojaa Kanaaniin. Hän sanoo: ”Lähtekää nyt Etelämaahan ja nouskaa vuoristoon ja katselkaa, minkälainen maa on ja minkälainen kansa, joka siinä asuu, onko se voimakas vai heikko, onko sitä vähän vai paljon, ja minkälainen maa on, jossa se asuu, onko se hyvä vai huono, ja minkälaiset ne kaupungit ovat, joissa se asuu, avonaisia kyliäkö vai varustettuja kaupunkeja, ja minkälaista on maa, lihavaa vai laihaa, onko siinä puita vai ei. Ja olkaa rohkealla mielellä ja ottakaa mukaanne sen maan hedelmiä.” (4. Mooseksen kirja 13:18–21.)
Nämä 12 miestä lähtevät vaaralliselle, 40 päivää kestävälle retkelleen. Hebronissa he näkevät suurikokoisia miehiä. Rypälelaaksossa he huomaavat maan tuottoisaksi ja päättävät ottaa mukaansa joitakin sen hedelmiä. Yksi rypäleterttu on niin painava, että sitä täytyy kantaa tangossa kahden miehen harteilla! (4. Mooseksen kirja 13:22–26.)
Palatessaan israelilaisten leiriin vakoojat kertovat: ”Me menimme siihen maahan, jonne meidät lähetit. Ja se tosiaankin vuotaa maitoa ja mettä, ja tällaisia ovat sen hedelmät. Mutta kansa, joka siinä maassa asuu, on voimallista, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria; näimmepä siellä Anakin jälkeläisiäkin. Amalekilaiset asuvat Etelämaassa ja heettiläiset, jebusilaiset ja amorilaiset asuvat vuoristossa, ja kanaanilaiset asuvat meren rannalla ja Jordanin varsilla.” (4. Mooseksen kirja 13:27–30.) Kymmenen vakoojaa ei halua noudattaa Jumalan käskyjä ja mennä Luvattuun maahan.
”Meidän kanssamme on Herra”
Peloton vakooja, Kaaleb, uskoo kuitenkin Jehova Jumalaan ja kannustaa: ”Menkäämme sittenkin sinne ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me sen voitamme.” Mutta kymmenen vakoojaa on eri mieltä ja sanoo Kanaanin asukkaiden olevan voimakkaampia kuin israelilaiset. Nämä pelokkaat ja epäuskoiset vakoojat tunsivat itsensä pieniksi heinäsirkoiksi heidän rinnallaan. (4. Mooseksen kirja 13:31–34.)
”Meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö”, kannustavat Kaaleb ja Joosua. Heidän sanansa kaikuvat kuuroille korville. Kansan puhuessa heidän kivittämisestään Jumala puuttuu asiaan ja julistaa näille nurisijoille tuomion: ”Te ette pääse siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa teille asumasijaksi, ei kukaan teistä, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika. Mutta teidän lapsenne – – minä vien sinne, ja he saavat tulla tuntemaan sen maan, jota te halveksitte. – – Ja teidän lapsenne täytyy harhailla paimentolaisina tässä erämaassa neljäkymmentä vuotta – – kunnes teidän ruumiinne ovat maatuneet tähän erämaahan. Niinkuin te neljäkymmentä päivää vakoilitte maata, niin saatte nyt, päivä vuodeksi luettuna, neljäkymmentä vuotta kärsiä pahoista teoistanne.” (4. Mooseksen kirja 14:9, 30–34.)
Yhä uskollisia vuosienkin kuluttua
Neljänkymmenen vuoden tuomio kuluu ja kokonainen nurisijoiden sukupolvi kuolee. Kaaleb ja Joosua pysyvät kuitenkin yhä uskollisina Jumalalle. Mooabin arolla Mooses ja ylimmäinen pappi Eleasar ovat laskeneet 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat sotakelpoiset miehet. Jumala valitsee jokaisesta Israelin sukukunnasta miehen, jolle uskotaan Luvatun maan jakaminen. Kaaleb, Joosua ja Eleasar ovat heidän joukossaan. (4. Mooseksen kirja 34:17–29.) Vaikka Kaaleb onkin jo 79-vuotias, hän on yhä tarmokas, uskollinen ja rohkea.
Mooseksen ja Aaronin laskettua kansan Siinaissa vähän sen jälkeen, kun se kieltäytyi pelokkaana menemästä Kanaanin maahan, sotakelpoisten miesten määrä Israelissa oli 603 550. Kansan oltua 40 vuotta erämaassa armeija oli pienentynyt 601 730 mieheen. (4. Mooseksen kirja 1:44–46; 26:51.) Joosuan johdolla ja Kaalebin ollessa israelilaisten riveissä he menivät kuitenkin Luvattuun maahan ja saavuttivat voiton toisensa jälkeen. Jehova voitti taisteluja kansansa puolesta, mihin Joosua ja Kaaleb olivat aina luottaneetkin.
Ylitettyään Jordanin israelilaissotilaiden kanssa iäkkäät Joosua ja Kaaleb kantavat oman vastuunsa tulevissa taisteluissa. Kuusi vuotta kestävän sodankäynnin jälkeen on kuitenkin vielä paljon maata valloittamatta. Jehova tulee karkottamaan asukkaat, mutta määrää nyt maan jaettavaksi arpomalla Israelin sukukuntien kesken. (Joosua 13:1–7.)
Hän seurasi täysin Jehovaa
Monia taisteluja käynyt veteraani Kaaleb seisoo Joosuan edessä ja sanoo: ”Minä olin neljänkymmenen vuoden vanha, kun Herran palvelija Mooses lähetti minut Kaades-Barneasta vakoilemaan maata, ja minä annoin hänelle tietoja parhaan ymmärrykseni mukaan. Mutta veljeni, jotka olivat käyneet siellä minun kanssani, saivat kansan sydämen raukeamaan, kun taas minä uskollisesti [”täysin”, UM] seurasin Herraa, Jumalaani.” (Joosua 14:6–8.) Kaaleb tosiaan seurasi Jehovaa täysin tehden uskollisesti Jehovan tahdon.
Kaaleb lisää: ”Sinä päivänä Mooses vannoi sanoen: ’Totisesti, se maa, johon sinä olet jalkasi astunut, on tuleva sinulle ja sinun lapsillesi perintöosaksi ikiaikoihin asti, koska sinä olet uskollisesti [täysin, UM] seurannut Herraa, minun Jumalaani’. Ja nyt, katso, Herra on antanut minun elää, niinkuin hän oli sanonut, vielä neljäkymmentä viisi vuotta sen jälkeen, kuin Herra puhui tämän sanan Moosekselle, Israelin vaeltaessa erämaassa. Ja katso, minä olen nyt kahdeksankymmenen viiden vuoden vanha ja olen vielä tänä päivänä yhtä voimakas, kuin olin sinä päivänä, jona Mooses minut lähetti; niinkuin voimani oli silloin, niin se on vielä nytkin: minä kykenen sotimaan, lähtemään ja tulemaan. Anna minulle siis tämä vuoristo, josta Herra puhui sinä päivänä. Sinähän kuulit sinä päivänä, että siellä asuu anakilaisia ja että siellä on suuria, varustettuja kaupunkeja. Kenties Herra on minun kanssani, niin että minä saan heidät karkoitetuksi, niinkuin Herra on puhunut.” Kaaleb saa nyt Hebronin perintöosakseen. (Joosua 14:9–15.)
Ikääntyneelle Kaalebille on määrätty kaikkein vaikein alue: se kuhisee epätavallisen kokoisia ihmisiä. Se ei kuitenkaan ole liian kova haaste tuolle 85-vuotiaalle soturille. Aikanaan Hebronissa asuvat rehentelijät kukistetaan. Otniel, Kaalebin nuoremman veljen poika ja Israelin tuomari, valloittaa Debirin. Leeviläiset valloittavat myöhemmin molemmat kaupungit, ja Hebronista tulee turvakaupunki tahatonta miehentappajaa varten. (Joosua 15:13–19; 21:3, 11–16; Tuomarien kirja 1:9–15, 20.)
Seuraa aina täysin Jehovaa
Kaaleb ja Joosua olivat epätäydellisiä ihmisiä. He tekivät silti uskollisesti Jehovan tahdon. Heidän uskonsa ei heikentynyt 40-vuotisen erämaavaelluksen aikana, joka oli koetteleva, koska israelilaiset olivat tottelemattomia Jumalaa kohtaan. Myöskään Jehovan nykyiset palvelijat eivät anna minkään estää heitä palvelemasta Jehovaa hänen ylistyksekseen. Tietäessään, että Jumalan järjestön ja Saatana Panettelijan järjestön välillä on käynnissä taistelu, he ovat järkähtämättömiä pyrkiessään jatkuvasti miellyttämään taivaallista Isäänsä kaikessa.
Esimerkiksi monet Jehovan kansaan kuuluvista ovat viettäneet Herran illallista eli Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistojuhlaa, vaikka se on saattanut merkitä heille epäinhimillistä kohtelua ja jopa kuolemaa (1. Korinttolaisille 11:23–26). Eräs kristitty nainen, joka oli natsien keskitysleirissä toisen maailmansodan aikana, kertoi seuraavasti:
”Jokaista käskettiin olemaan pesulassa kello 23. Täsmälleen tuohon kellonaikaan meitä oli koolla 105 henkeä. Seisoimme lähellä toisiamme ympyrässä, [jonka] keskellä oli jakkara ja sillä valkoinen vaate ja vertauskuvat. Huonetta valaisi kynttilä, koska sähkövalo olisi voinut paljastaa meidät. Meistä tuntui kuin olisimme olleet varhaiskristittyjä katakombeissa. Se oli juhlallinen tilaisuus. Esitimme uudelleen Isällemme palavan lupauksemme käyttää kaikki voimamme saattaaksemme kunniaan Hänen pyhän nimensä sekä pysyä uskollisina teokratialle.”
Huolimatta Jehovan vainottuina palvelijoina kohtaamistamme koetuksista voimme luottaa Jumalan antavan meille voimaa palvellaksemme häntä rohkeasti ja tuottaaksemme kunniaa hänen pyhälle nimelleen (Filippiläisille 4:13). Pyrkiessämme miellyttämään Jehovaa meidän on hyvä pitää mielessämme Kaaleb. Hänen esimerkkinsä Jehovan seuraamisesta täysin teki melkoisen vaikutuksen nuoreen mieheen, joka aloitti kokoaikaisen saarnaamistyön vuonna 1921. Hän kirjoitti:
”Vaikka tienraivaus merkitsikin luopumista mukavasta työstäni, jota tein nykyaikaisessa Coventryn kirjapainossa [Englannissa], en ole katunut sitä lainkaan. Vihkiytymiseni oli jo ratkaissut koko asian: elämäni oli vihitty Jumalalle. Muistin Kaalebin, joka meni Luvattuun maahan Joosuan kanssa ja jonka sanottiin seuranneen ’täysin Jumalaansa Jehovaa’ (Joosua 14:8, UM). Se oli mielestäni tavoiteltava asenne. Tiesin, että Jumalan palveleminen ’täysin’ tekisi Jumalalle vihitystä elämästäni rikkaampaa; se soisi minulle suuremmat mahdollisuudet kantaa kristityille tunnusomaista hedelmää.”
Kaaleb sai varmasti siunauksia siitä, että hän uskollisena seurasi täysin Jehovaa ja pyrki aina tekemään hänen tahtonsa. Muutkin ovat hänen tavallaan saaneet paljon iloa ja runsaasti siunauksia Jumalan palveluksessa. Olkoon tämä sinunkin kokemuksesi seuratessasi jatkuvasti täysin Jehovaa.
[Kuva s. 26]
Kaaleb ja Joosua olivat uskollisia Jehovalle koetuksessa. Oletko sinä?