Joosua johti israelilaisia monta vuotta. Lopulta hän kuoli 110 vuoden ikäisenä. Niin kauan kuin Joosua eli, israelilaiset palvoivat Jehovaa. Hänen kuolemansa jälkeen he alkoivat kuitenkin palvoa kanaanilaisten epäjumalia. Siksi Jehova ei suojellut heitä ja he joutuivat Jabin-nimisen kanaanilaiskuninkaan alaisuuteen. Heidän elämästään tuli raskasta, ja he rukoilivat Jehovalta apua. Niinpä Jehova antoi israelilaisille johtajaksi miehen nimeltä Barak. Barak auttaisi kansaa palaamaan Jehovan luo.

Israelissa oli tuohon aikaan naisprofeetta nimeltä Debora. Hän kutsui Barakin luokseen ja sanoi hänelle: ”Jehova haluaa, että otat 10 000 miestä ja menet Kisoninpurolle taistelemaan kanaanilaisten armeijaa vastaan. Hän antaa sinulle voiton heidän armeijansa päälliköstä Siserasta.” Barak sanoi Deboralle: ”Kyllä minä menen, mutta vain jos sinä tulet mukaani.” Debora vastasi: ”Minä tulen sinun kanssasi. Sinun on kuitenkin hyvä tietää, että sinä et ole se, joka tappaa Siseran. Jehova on sanonut, että hänet tappaa nainen.”

Debora meni Barakin ja hänen armeijansa kanssa Taborinvuorelle, ja he valmistautuivat taisteluun. Heti kun Sisera kuuli siitä, hän kokosi sotavaununsa ja valtavan armeijansa alhaalla olevaan laaksoon. Debora sanoi Barakille: ”Tänään Jehova antaa sinulle voiton.” Barak ja hänen 10 000 miestään tulivat alas vuorelta hyökätäkseen Siseran armeijan kimppuun.

Jehova auttoi israelilaisia: Kisoninpuro alkoi tulvia, ja kanaanilaisten sotavaunut juuttuivat mutaan. Siseran armeija nujerrettiin, mutta Sisera itse juoksi pakoon. Lopulta hän tuli väsyneenä erään Jael-nimisen naisen teltalle ja piiloutui sinne. Jael antoi hänelle maitoa ja laittoi peiton hänen päälleen. Mutta kun Sisera oli nukahtanut, Jael hiipi hiljaa hänen luokseen ja iski telttavaarnan hänen päänsä läpi, niin että hän kuoli.

Barak oli lähtenyt ajamaan Siseraa takaa. Kun hän tuli Jaelin teltalle, Jael tuli ulos ja sanoi: ”Tule sisään. Täällä on se mies, jota etsit.” Barak meni telttaan ja näki Siseran makaavan kuolleena. Barak ja Debora lauloivat Jehovalle ylistyslaulun ja kiittivät häntä siitä, että hän oli auttanut israelilaisia voittamaan vihollisensa. Israelissa oli rauha seuraavat 40 vuotta.

Israelissa oli nälänhätä, ja eräs Noomi-niminen nainen muutti sen vuoksi perheensä kanssa Moabiin. Myöhemmin Noomin mies kuoli ja heidän poikansa menivät naimisiin kahden moabilaisnaisen, Ruutin ja Orpan, kanssa. Mutta sitten Noomin pojatkin kuolivat.

Aikanaan Noomi kuuli, että nälänhätä Israelissa oli ohi, ja hän päätti palata sinne. Ruut ja Orpa lähtivät hänen mukaansa. Matkalla Noomi sanoi heille: ”Te olitte hyviä vaimoja pojilleni, ja minuakin te olette kohdelleet hyvin. Toivon, että pääsette uusiin naimisiin. Palatkaa kotiinne Moabiin.” Mutta Ruut ja Orpa vastasivat: ”Me rakastamme sinua emmekä halua jättää sinua!” Noomi ei kuitenkaan luovuttanut vaan pyysi edelleen heitä palaamaan Moabiin. Lopulta Orpa lähti, mutta Ruut halusi jäädä. Noomi sanoi hänelle: ”Orpa lähti jo oman kansansa ja omien jumaliensa luo. Palaa sinäkin äitisi kotiin.” Mutta Ruut sanoi: ”Minä en sinua jätä! Sinun kansasi on minunkin kansani ja sinun Jumalasi minun Jumalani.” Miltähän Noomista tuntui kuulla Ruutin kauniit sanat?

Ruut ja Noomi saapuivat Israeliin siihen aikaan vuodesta, kun ohraa alettiin korjata pelloilta. Eräänä päivänä Ruut meni pellolle keräämään Noomille ja itselleen tähkiä, joita sadonkorjaajat jättivät jälkeensä. Pellon omisti Rahabin poika Boas. Boasille kerrottiin, että Ruut oli Moabista ja että hän oli pysynyt uskollisesti Noomin rinnalla. Boas käski sadonkorjaajia jättämään Ruutille vähän ylimääräistäkin poimittavaa.

Illalla Noomi kysyi Ruutilta: ”Kenen pellolla sinä olit tänään?” ”Erään Boasin pellolla”, vastasi Ruut. Noomi sanoi: ”Hän on mieheni sukulainen. Mene vain jatkossakin hänen pellolleen muiden nuorten naisten kanssa. Siellä sinun on turvallista olla.”

Ruut teki töitä Boasin pellolla koko sadonkorjuun ajan. Boas huomasi, että Ruut oli ahkera ja hyvä nainen. Tuohon aikaan oli tapana, että jos mies kuoli eikä hänellä ollut poikia, niin joku miehen sukulainen otti hänen leskensä vaimokseen. Niinpä Boas otti Ruutin vaimokseen. Heille syntyi Obed-niminen poika, josta tuli myöhemmin kuningas Daavidin isoisä. Noomin ystävät olivat onnellisia hänen puolestaan. He sanoivat: ”Ensin Jehova antoi sinulle Ruutin, joka on pitänyt sinusta hyvää huolta, ja nyt sinulla on lapsenlapsi. Voi miten hyvä Jehova onkaan!”