Assyriassa oli Ninive-niminen kaupunki. Sen asukkaat olivat pahoja. Jehova käski profeetta Joonaa menemään Niniveen ja sanomaan ihmisille, että heidän kävisi huonosti, jos he eivät muuttaisi tapojaan. Joona ei kuitenkaan halunnut mennä sinne. Hän lähti laivalla Tarsisiin, joka oli ihan toisessa suunnassa.

Merellä nousi raivokas myrsky. Kauhun vallassa merimiehet rukoilivat jumaliaan ja kysyivät: ”Mistä tämä myrsky oikein johtuu?” Lopulta Joona sanoi heille: ”Se on minun syytäni. En suostunut tekemään sitä, mitä Jehova pyysi minulta. Myrsky laantuu, jos heitätte minut mereen.” Aluksi merimiehet vastustelivat, mutta kun he näkivät, että Joona oli tosissaan, he heittivät hänet yli laidan. Meri tyyntyi heti.

Joona upposi yhä syvemmälle mereen ja luuli jo, että hänen päivänsä olivat luetut. Hän rukoili Jehovaa. Sitten Jehova lähetti valtavan kokoisen kalan nielaisemaan hänet. Kalan vatsassa Joona sanoi Jehovalle: ”Lupaan, että tottelen sinua aina.” Jehova suojeli Joonaa, niin että hän pysyi elossa kalan vatsassa. Kolmen päivän kuluttua kala oksensi Joonan kuivalle maalle.

Halusiko Jehova edelleen, että Joona menisi Niniveen? Kyllä, ja tällä kertaa Joona totteli. Hän meni Niniveen ja sanoi sen asukkaille: ”40 päivän kuluttua Ninive tuhotaan.” Tapahtui jotain uskomatonta: niniveläiset kuuntelivat Joonaa ja lakkasivat tekemästä pahaa. Niniven kuningaskin sanoi kansalle: ”Rukoilkaa Jumalaa ja katukaa. Jospa hän ei tuhoaisikaan meitä.” Kun Jehova näki, että niniveläiset katuivat tekojaan, hän päätti säästää kaupungin.

Joona suuttui siitä, että kaupunkia ei tuhottukaan. Eikö ole kummallista, että hän oli niin armoton niniveläisiä kohtaan, vaikka Jehova oli juuri ollut tosi kärsivällinen ja armollinen häntä itseään kohtaan? Joona istuutui nyrpeänä kaupungin ulkopuolelle pullokurpitsakasvin varjoon. Sitten kasvi kuoli. Taas Joona suuttui. Jehova sanoi hänelle: ”Sinä säälit yhtä kasvia. Eikö minun ole oikein sääliä kaikkia niitä ihmisiä, jotka asuvat Ninivessä? Minä olin heille armollinen, ja he pelastuivat.” Niniven asukkaat olivat tosiaan paljon arvokkaampia kuin jokin kasvi!

Aikanaan assyrialaiset valloittivat Israelin kymmenen heimon valtakunnan. Assyrian kuningas Sanherib halusi saada haltuunsa myös Juudan valtakunnan, ja siksi hän alkoi valloittaa Juudan kaupunkeja yksi kerrallaan. Eniten häntä kiinnosti Jerusalem. Sanherib ei kuitenkaan tiennyt, että Jehova suojeli Jerusalemia.

Juudan kuningas Hiskia antoi Sanheribille paljon rahaa, jotta hän jättäisi Jerusalemin rauhaan. Sanherib otti rahat, mutta käski silti armeijansa hyökätä Jerusalemiin! Pelko kaupungissa kasvoi sitä mukaa kuin assyrialaiset lähestyivät. Hiskia rauhoitteli kaupungin asukkaita: ”Älkää pelätkö. Assyrialaiset ovat kyllä voimakkaita, mutta me olemme vielä voimakkaampia, koska Jehova auttaa meitä.”

Sitten Jerusalemiin tuli assyrialainen rabsake, jonka kuningas Sanherib oli lähettänyt pilkkaamaan Jerusalemin asukkaita. Rabsake seisoi kaupungin ulkopuolella ja huusi: ”Ei Jehova teitä pysty auttamaan. Älkää antako Hiskian petkuttaa itseänne. Yksikään jumala ei voi suojella teitä, kun me hyökkäämme.”

Hiskia kysyi Jehovalta, mitä hänen pitäisi tehdä. Jehova vastasi: ”Älä ole huolissasi rabsaken uhkailujen vuoksi. Sanherib ei onnistu valloittamaan Jerusalemia.” Seuraavaksi Sanherib lähetti Hiskialle kirjeitä, joissa luki: ”Luovuta jo. Jehova ei voi pelastaa sinua.” Jälleen Hiskia rukoili Jehovaa: ”Jehova, pelastathan meidät, jotta kaikki saisivat tietää, että sinä olet ainoa tosi Jumala.” Jehova vakuutti Hiskialle: ”Assyrian kuningas ei tule Jerusalemiin. Jerusalem on minun kaupunkini, ja minä suojelen sitä.”

Seuraavana yönä Jehovan enkeli kävi assyrialaisten leirissä ja tappoi 185 000 sotilasta. Sanherib oli ollut aivan varma voitostaan, mutta nyt hän oli menettänyt parhaat miehensä. Hänet oli lyöty, eikä hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata kotiin. Jehova suojeli Hiskiaa ja Jerusalemia, ihan niin kuin hän oli luvannut. Jos sinä olisit asunut Jerusalemissa, olisiko sinun ollut helppo luottaa Jehovaan?