Vuosien varrella Juudan kansa hylkäsi Jehovan monta kertaa ja alkoi palvoa vääriä jumalia. Jehova yritti pitkään auttaa kansaansa ja lähetti profeettoja varoittamaan sitä. Kansa kuitenkin vain pilkkasi profeettoja. Lopulta Jehova päätti, että hän tekisi lopun väärien jumalien palvonnasta.

Jerusalemiin hyökkäsi Babylonian kuningas Nebukadnessar. Hän otti vangiksi Juudan kuninkaan Jojakinin sekä Juudan ruhtinaat, sotilaat ja käsityöläiset ja vei heidät Babyloniin. Hän myös ryösti kaikki Jehovan temppelin aarteet. Sitten hän teki Sidkia-nimisestä miehestä Juudan uuden kuninkaan.

Naapurikansat ja väärät profeetat painostivat Sidkiaa kapinoimaan Nebukadnessaria vastaan. Jeremia kuitenkin varoitti Sidkiaa: ”Jos kapinoit, siitä on seurauksena Juudan asukkaille nälkää, tauteja ja kuolemaa.”

Kun Sidkia oli hallinnut kahdeksan vuotta, hän päätti kapinoida Nebukadnessaria vastaan ja pyysi apua Egyptin armeijalta. Nebukadnessar ei hyväksynyt kapinaa vaan lähetti armeijansa piirittämään Jerusalemin. Jeremia kertoi Sidkialle Jehovan sanat: ”Jos antaudut babylonialaisille, niin sinä säilyt elossa ja myös kaupunki säästyy. Mutta jos et antaudu, kaupunki poltetaan ja sinut otetaan vangiksi.” Sidkia ei kuitenkaan halunnut antautua.

Puolitoista vuotta myöhemmin babylonialaisten armeija murtautui Jerusalemin muurien läpi ja sytytti kaupungin tuleen. He polttivat temppelin ja tappoivat paljon ihmisiä. Tuhansia otettiin vangeiksi.

Sidkia pakeni Jerusalemista, mutta babylonialaiset lähtivät ajamaan häntä takaa. He saivat hänet kiinni lähellä Jerikoa ja toivat hänet Nebukadnessarin luo. Sidkia pakotettiin katsomaan, kun hänen omat poikansa tapettiin. Sen jälkeen hänet sokaistiin ja heitettiin vankilaan, missä hän myöhemmin kuoli. Vaikka Juudan asukkaat vietiin Babyloniin, Jehova lupasi heille: ”70 vuoden kuluttua pääsette takaisin kotiin Jerusalemiin.”

Babyloniin vietiin myös monia nuoria. Mitä heille tapahtui? Pysyivätkö he uskollisina Jehovalle?

Kuningas Nebukadnessar otti Juudasta vangiksi monia ylhäisöperheiden poikia ja toi heidät Babyloniin. Hän määräsi Aspenas-nimisen miehen huolehtimaan heistä. Aspenasin piti valita lasten joukosta kaikkein terveimmät ja älykkäimmät. Sitten heitä opetettaisiin kolme vuotta, minkä jälkeen heistä voisi tulla tärkeitä virkamiehiä. Poikien oli opittava lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan akkadin kieltä, jota käytettiin Babylonissa. Heidän odotettiin syövän samoja ruokia, joita kuninkaan hovissa syötiin. Niiden joukossa, jotka valittiin koulutettaviksi, olivat pojat nimeltä Daniel, Hananja, Misael ja Asarja. Aspenas antoi heille babylonialaiset nimet: Danielista tuli Beltesassar, Hananjasta Sadrak, Misaelista Mesak ja Asarjasta Abednego. Miten babylonialainen koulutus vaikuttaisi heihin? Unohtaisivatko he Jehovan?

Pojat olivat päättäneet totella Jehovaa. He eivät halunneet syödä kuninkaan ruokia, koska jotkin niistä oli kielletty Jehovan laissa. He sanoivat Aspenasille: ”Ethän pakota meitä syömään kuninkaan ruokia.” Aspenas sanoi: ”Jos te ette syö samaa ruokaa kuin muut ja tulette sen vuoksi sairaiksi, kuningas tappaa minut!”

Daniel sai idean. Hän sanoi miehelle, joka vartioi heitä: ”Saisimmeko syödä vain vihanneksia ja juoda vain vettä kymmenen päivän ajan? Sitten voit verrata meitä niihin poikiin, jotka syövät kuninkaan ruokia.” Vartija suostui.

Kun kymmenen päivää olivat kuluneet, Daniel ja hänen ystävänsä näyttivät terveemmiltä kuin kaikki muut pojat. Jehova oli iloinen siitä, että he olivat totelleet häntä. Hän jopa antoi Danielille erityistä viisautta, niin että hän pystyi selittämään näkyjä ja unia.

Lopulta koulutus päättyi, ja Aspenas vei kaikki pojat kuningas Nebukadnessarin eteen. Kun kuningas keskusteli poikien kanssa, hän huomasi, että Daniel, Hananja, Misael ja Asarja olivat viisaampia ja älykkäämpiä kuin muut. Hän otti heidät töihin hoviinsa, jotta hän voisi kysyä heiltä neuvoa tärkeissä asioissa. Jehova teki heistä niin viisaita, että he löivät laudalta kaikki kuninkaan viisaat miehet ja taikojen tekijät.

Vaikka Daniel, Hananja, Misael ja Asarja olivat vieraassa maassa kaukana kotoaan, he muistivat aina, että he olivat Jehovan palvelijoita. Älä sinäkään koskaan unohda Jehovaa, edes silloin kun isä ja äiti ovat jossain muualla.