Keksejä koirille
”KEVÄÄLLÄ 2014 aloin kävelyttää kahta pientä koiraani kotikaupunkini keskustassa”, kirjoitti Oregonissa Yhdysvalloissa asuva Nick. ”Siellä oli yleensä Jehovan todistajia seisomassa esittelykärryjensä vieressä. He olivat siististi pukeutuneita, ja he tervehtivät kaikkia ohikulkijoita hymyillen ystävällisesti.
Todistajat huomioivat ihmisten lisäksi myös koiriani. Erään kerran kärryn vieressä seisova Elaine-niminen nainen tarjosi kahdelle terrierilleni keksejä. Siitä lähtien koirat alkoivatkin aina riuhtoa hihnojaan päästäkseen keksien ääreen.
Kun kuukaudet kuluivat, koirat saivat edelleen keksejä ja todistajat kävivät minun kanssani lyhyitä keskusteluja. Minua kuitenkin arvelutti tehdä lähempää tuttavuutta heidän kanssaan. Olin yli seitsemänkymmenen, enkä ollut oikein selvillä siitä, mihin todistajat uskovat. Olin pettynyt protestanttisiin kirkkoihin ja ajattelin, että olisi parasta lukea Raamattua omin päin.
Samoihin aikoihin näin muuallakin kaupungilla todistajia esittelykärryjensä luona. Myös he olivat aina tosi mukavia. He vastasivat kysymyksiin Raamatun avulla, ja aloin pikkuhiljaa luottaa heihin.
Elaine kysyi kerran, ovatko eläimet mielestäni lahja Jumalalta. Vastasin, että ehdottomasti ovat. Sitten hän luki minulle Jesajan 11:6–9:n. Se oli käännekohta, vaikken vielä halunnutkaan ottaa todistajien julkaisuja.
Sen jälkeen kävimme Elainen ja hänen miehensä Brentin kanssa lyhyitä mutta kiinnostavia keskusteluja. He ehdottivat, että lukisin Raamatusta evankeliumit ja Apostolien teot, jotta näkisin, mitä Kristuksen seuraamiseen oikein sisältyy. Tein työtä käskettyä. Vähän ajan päästä, kesällä 2016, aloin tutkia Raamattua Brentin ja Elainen kanssa.
Odotin joka viikko kovasti raamattukurssia ja valtakunnansalilla pidettäviä kokouksia. Olin iloinen saadessani tietää, mitä Raamatussa todella sanotaan. Vähän yli vuotta myöhemmin minusta tuli kastettu Jehovan todistaja. Nyt 79-vuotiaana tiedän, että olen oikealla tiellä. Jehova on ottanut minut vihkiytyneiden palvelijoidensa perheeseen.”