Lopulta löysin todellisen elämän
Tunnettu kanadalainen uutis- ja aikakauslehti Maclean’s kirjoitti 13.11.1978 urheiluosastossaan seuraavaa: ”Tom Edur oli 23-vuotiaana saanut kaiken sen, mistä jokainen kanadalainen uneksii; hänellä oli naisia, rahaa ja paikka NHL:ssä. Hän oli viime pelikaudella Pittsburgh Penguins -joukkueessa eniten maaleja tehnyt puolustaja. Hän lopetti jääkiekkoilun ja liittyi Denverin Jehovan todistajiin.”
Puoli vuotta myöhemmin Denver Post (14.6.1979) esitti yksityiskohtaisemman kertomuksen Edurista. Siinä mainittiin muun muassa: ”Näyttää siltä, ettei Tom Edur ole vieläkään saanut kaikkia vakuuttumaan siitä, ettei hänen päätöksensä vetäytyä ammattijääkiekkoilusta 23-vuotiaana ollut vain ohimenevä oikku.
”Laajennettuun National Hockey Leagueen tullut Edmonton Oilers osti keskiviikkona Colorado Rockies ja Pittsburgh Penguins -joukkueiden entisen puolustajan Penguins-joukkueesta. – –
”Kun Edur pelasi toista kauttaan Rockies-joukkueessa, hänet ostettiin Pittsburghiin – –. Hän pelasi tuon kauden 58 viimeistä ottelua Pittsburghin joukkueessa ja pääsi NHL:n plus-miinus-tilaston kärkisijoille ennen kuin ilmoitti aikovansa luopua jääkiekkoilusta saamistaan arviolta 92000 dollarin vuosituloista ja vetäytyä pelistä.”
Mikä sai Edurin tekemään tällaisen päätöksen? Minkä hän havaitsi huippujääkiekkoilua paljon tärkeämmäksi? Seuraavassa on hänen oma kertomuksensa:
OLEN lopettanut jääkiekkoilun, mutten suinkaan vastenmielisyydestä tuota peliä kohtaan. Pidän siitä kovasti. Olihan National Hockey Leaguessa (NHL, kanadalais-yhdysvaltalainen jääkiekkoilun ammattilaisliiga) pelaaminen ollut elämäni suuri haave. Muistan yhä, miten noin kymmenvuotiaana seurasin televisiosta uskollisesti suosikkijoukkueeni pelejä. Joskus kun sen otteluja selostettiin radiossa, kuuntelin sitä vielä vuoteessa, kunnes nukahdin.
Minulla oli tapana pelata koulutuntien jälkeen ja myöhään illalla – aina siihen saakka, kun luistinradan valot viimein sammutettiin. Lopulta pelasin Kanadan amatööriliigoissa ja etenin vähitellen yhä ylemmäksi. Pääsin 17-vuotiaana parhaaseen joukkueeseen, Toronto Marlborosiin. Vuonna 1973 voitimme Kanadan amatöörien arvostetuimman mestaruuden, Memorial Cupin.
Siirryn ammattilaiseksi
Samoihin aikoihin muodostettiin toinen ammattilaisliiga, World Hockey Association. Pystyäkseen kilpailemaan vanhan National Hockey Leaguen kanssa se etsi hyviä nuoria pelaajia. Cleveland Crusaders – yksi tuon uuden liigan seuroista – otti minuun yhteyttä. Tämä oli erittäin epätavallista, sillä vanhemmassa liigassa, NHL:ssä, oli sovittu, ettei joukkueeseen oteta alle 20-vuotiaita pelaajia. Olin siis jo teini-ikäisenä saanut elämäni tilaisuuden!
Crusaders tarjosi minulle 250000:ta dollaria siitä, että pelaisin siinä kolme vuotta. Se oli siihen aikaan paljon rahaa, ja 18-vuotiaalle se oli tosiaan houkutteleva tarjous. Mutta totta puhuen pidin jääkiekkoilusta niin kovasti, että olisin pelannut paljon halvemmallakin.
Heinäkuussa 1973 allekirjoitin siis kolmen vuoden sopimuksen vastamuodostettuun World Hockey Associationiin kuuluvan Cleveland Crusadersin kanssa. Haaveeni oli jossain määrin toteutunut – olin ammattilaisjääkiekkoilija. Nyt alkaisi se ”todellinen elämä”, johon olin pyrkinyt. Kohtaisin pian jäällä joitakuita juuri niistä huippujääkiekkoilijoista, joita olin ennen katsellut televisiosta ja jotka olivat olleet lapsuuteni sankareita!
Tyrmistyttävä todellisuus
Joukkueen harjoitusleirille saavuttuani minua odotti kuitenkin järkytys. Siellä näin ensi kerran, millaista ammattilaisjääkiekkojoukkueen ”todellinen elämä” oli. Ensimmäinen ”oppituntini” ei suinkaan liittynyt jääkiekkoiluun, vaan siihen mihin paikalliseen ravintolaan voisi mennä juomaan. Olimme tosin amatööriliigoissakin juopotelleet joitakin kertoja. Mutta täällä paineltiin harjoituksista tai ottelusta suoraan ravintolaan. Vaikka olinkin alaikäinen, pääsin sisään, koska olin yksi pelaajista.
Monet ammattilaispelaajat syyllistyivät myös aviorikoksiin. Sitä en ollut odottanut. Hyväksyin sen kuitenkin pian ajatellen, että tuo kaikki kuului ”todelliseen elämään”. Halusin olla heidän kaltaisensa todellinen ammattilainen. Miten helppoa minun olikaan muuttaa näkemykseni näistä asioista vain tullakseni hyväksytyksi!
Ensimmäinen pelikauteni meni hyvin, sekä jäällä että kaukalon ulkopuolella. Ainakin kuvittelin niin. Mutta toisella kaudellani alkoivat vapaa-ajanharrastukseni vaikuttaa peliini. Itse asiassa join tuon kauden viimeisen kuukauden aikana pääni täyteen joka ainoana iltana 30 päivänä peräkkäin. Sekä pelaamiseni että asenteeni huononivat selvästi.
Kolmas kausi alkoi vielä huonommin. En uskonut, että minua edes kelpuutettaisiin pelaamaan joukkueessa. Huonetoverini auttoi minua korjaamaan asennettani. Hän ei juossut toisten perässä, vaan ajatteli itsenäisesti. Tämä teki minuun syvän vaikutuksen, ja aloin viettää kurinalaisempaa elämää. En enää lähtenyt yhtä helposti toisten mukaan, kun he sanoivat: ’Mennäänpä ottamaan ryyppy’ tai: ’Etsitään jostain naisia.’ Pelaamiseni koheni.
Lopulta NHL:ssä!
Cleveland Crusadersin kanssa tekemäni sopimuksen voimassaoloaika päättyi sen vuoden lopussa. Halusin pelata vanhassa National Hockey Leaguessa, mutta se NHL:n joukkue, jolle oikeuteni kuuluivat – Boston Bruins – ei ollut tarjonnut minulle tarpeeksi rahaa. Kuten huomaat, oli suhtautumiseni rahaan muuttunut. Valmentajani oli sillä välin siirtynyt NHL:ään ja halusi minun pelaavan uudessa joukkueessaan, joka oli Colorado Rockies. Hyväksyin tarjouksen.
Nyt olin todella suuressa liigassa – NHL:ssä! Lapsuuden haaveeni oli täysin toteutunut. Minut nähtäisiin televisiossa läpi koko Kanadan, ja maineeni kasvaisi. Tämä olisi varmasti ”todellista elämää”. Yksityiselämässänikin oli tapahtunut monia muutoksia. Olin erään ystäväni neuvosta mennyt kesätauolla eräälle persoonallisuuden kehitystä edistävälle kurssille. Se auttoi minua omaksumaan myönteisemmän asenteen.
Kaikki tuntui olevan hyvin hallinnassani, kun aloitin ensimmäisen kauteni NHL:ssä. Olin vähentänyt melkoisesti juomistani, ja näkemykseni moraalittomasta käytöksestä muuttuivat parhaillaan. Kävi kuitenkin yhä epämiellyttävämmäksi seurata joukkuetovereitteni juopottelua ja moraalittomuutta ja sen huonoja seurauksia – heidän avioliittojensa rikkoutumista.
Aloin pohtia, mahtaisinko koskaan onnistua löytämään uskollista vaimoa ja luomaan onnellista ja luottamuksellista suhdetta. Eikö kukaan muu suhtautunut moraalimittapuihin niin kuin minä? Karkotin toistaiseksi nuo ajatukset ja keskityin jääkiekkoiluun. Niinpä tuosta vuodesta tuli paras ammattilaisvuoteni siihen mennessä.
Apua entiseltä koulutoverilta
Kauden päätyttyä vuonna 1977 palasin kotiin Torontoon. Isoäitini oli kuollut. Uuden, myönteisen asenteeni ja itseluottamukseni vuoksi tuntui hautajaisissa näkemäni itkeminen ja sureminen minusta hyvin kiusalliselta. Ajattelin: ’Isoäitinihän pitäisi ainakin sukulaisteni vilpittömän uskon mukaan olla paremmassa paikassa. Miksi he suhtautuvat kuolemaan tällä tavalla?’
Tapasin myöhemmin samalla viikolla entisen koulutoverini Lizin ja kerroin hänelle tunteistani. Hän sanoi, ettei minun pitäisi luottaa itseeni eikä niin sanottuun myönteiseen asenteeseen, vaan oppia luottamaan Jumalaan ja turvautua häneen.
Se hämmästytti minua, koska uskoni Jumalaan oli hyvin heikko, vaikka olinkin luterilaisena käynyt 16-vuotiaana ripillä. Vastasin hänelle: ’Eihän Jumalaan voi turvautua; ihmisen täytyy huolehtia itse itsestään. Ei rahaa taivaasta sada!’
Liz kertoi minulle alkaneensa äskettäin tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Se ei sanonut minulle mitään, sillä en ollut koskaan kuullut tällaisesta uskontokunnasta. Liz luki minulle joitakin raamatunkohtia ja sanoi, että Jehovan todistajien käsityksen mukaan kaikkien kristittyjen täytyisi noudattaa niitä. Hän luki minulle muun muassa Efesolaiskirjeen 5:3–5:n, 1. Korinttolaiskirjeen 6:9, 10:n ja Galatalaiskirjeen 5:19–21:n, joiden mukaan haureus ja aviorikos ovat lihan tekoja, jotka vieraannuttavat ihmisen Jumalasta ja tulevasta elämästä.
Hämmästyin kuullessani nämä raamatunkohdat. Nehän nimenomaan tukivat omia käsityksiäni käytösnormeista – juuri tällaista olin halunnut kuulla! Minun ei tarvinnut enää luottaa vain itseeni, sillä Raamattu tuki käsityksiäni. ’Eipä enää parempaa tietolähdettä voisi ollakaan’, päättelin mielessäni. ’Raamattu on ollut saatavilla tuhansia vuosia.’ Ja nämä ihmiset tosiaan yrittävät elää näiden samojen periaatteiden mukaan.
Liz antoi minulle Raamatun ja lisäksi kirjat Totuus joka johtaa ikuiseen elämään, Tosi rauha ja turvallisuus – mistä lähteestä? ja Onko Raamattu todella Jumalan sana? Sain ne kaikki luettua kuukaudessa. Myöhemmin yritin saada yhteyttä Liziin, mutta en tavoittanut häntä. Etsin häntä epätoivon vimmalla, koska halusin saada lisää tietoa. Sitten muistin hänen sanoneen: ”Torontossa on eräs paikka, jossa näitä kirjoja painetaan.”
Niinpä etsin ”Jehovan todistajat” puhelinluettelosta ja sovin siitä, että menisin käymään Vartiotorni-seuran toimistossa. Hankin sieltä kaikki saatavissa olleet taskukokoiset kirjat. Sitten matkustin pohjoiseen kanoottiretkelle syventyäkseni tosissani niiden lukemiseen. Luin sinä kesänä kaikki saamani kirjat, ja ne tekivät minuun syvän vaikutuksen. Tulin siihen johtopäätökseen, että Raamatun periaatteet ja ammattimainen jääkiekkoilu eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen. Jäällä harjoitetaan usein tieten tahtoen raakaa väkivaltaa, ja vapaa-aikana vietetään yleisesti moraalitonta elämää. – Matteus 22:39; Sananlaskut 10:23.
Palattuani Torontoon onnistuin saamaan yhteyden Liziin. Sanoin hänelle: ”Tiedän, että se, mitä olen lukenut, on totuus. Minun pitäisi varmaankin lopettaa jääkiekkoilu ja opettaa toisille näitä asioita.” Hänet oli määrä kastaa Jehovan todistajaksi vain kahden viikon kuluttua, ja minun piti matkustaa viikon kuluttua harjoitusleirille. Mutta todellisuudessa en halunnut mennä. Liz suositteli, että kysyisin neuvoa Vartiotorni-seuran haaratoimistosta Torontosta.
Ratkaisun edessä
Suoraan sanoen toivoin, että minua neuvottaisiin heti lopettamaan ammattimainen jääkiekkoilu. Mutta niin ei käynyt. Sen sijaan minulle luettiin joitakin raamatunkohtia, jotta tajuaisin, että minun täytyy itse tehdä ratkaisu ja ymmärtää mitä teen. (Sananlaskut 21:5; 29:20) Minulle valkeni, että tarvitsisin perusteellisempaa Raamatun tutkimista ennen ratkaisun tekemistä.
Lähdin takaisin Coloradoon harjoitusleirille. Etsin ensi töikseni puhelinluettelosta ”Jehovan todistajat”, ja sovin heidän kanssaan siitä, että he tutkisivat Raamattua kanssani. Kaikki sujui hyvin. Raamatun tuntemukseni kasvoi, ja pelasin jääkiekkoa paremmin kuin koskaan ennen.
Yhtäkkiä tapahtui jotain sellaista, mikä on hyvin yleistä ammattilaisurheilussa: minut ostettiin toiseen joukkueeseen, Pittsburgh Penguinsiin. Mies, joka oli toiminut valmentajanani Clevelandin ja Coloradon joukkueissa, oli kausien välillä mennyt Pittsburghiin ja hieroi nyt kauppaa minusta. Jääkiekkoilijan urallani se merkitsi etenemistä, koska Pittsburghin joukkue oli parempi ja vanhempi, mutta hengellisesti se merkitsi taantumista.
Tätä taantumista ei kuitenkaan kestänyt kauan. Etsin jälleen ”Jehovan todistajat” puhelinluettelosta ja sovin raamatuntutkistelusta. Täällä oli kuitenkin hiukan vaikeampaa päästä pois pelaajien luota tutkimaan, sillä jonkin aikaa asuin useimpien pelaajien kanssa samassa hotellissa. Mutta tilanne helpottui vuokrattuani esikaupungista erään talon ja hankittuani oman auton.
Omaksumani tiedon vuoksi jääkiekkokausi oli minulle vain ikään kuin lähtölaskentaa. Se ei merkinnyt sitä, että pelini olisi kärsinyt. Se oli paras kauteni, ja olin joukkueen parhaita maalintekijöitä; sitä pidettiin melkoisena saavutuksena puolustajana pelaavalle. Mutta sydämessäni tiesin, että jääkiekkoilijan ammattilaisurani olisi lopussa. ’Miksi haaskaisin aikaani ja voimiani siihen, kun voin palvella Jehova Jumalaa’, tuumailin mielessäni.
Kausi päättyi, ja tein valmisteluja sitä silmällä pitäen, että minut kastettaisiin Jehovan todistajien kansainvälisessä konventissa Montrealissa vuoden 1978 heinäkuussa. Saadakseni esimakua kokoaikaisesta evankeliuminpalveluksesta käytin kastettani edeltävän kuukauden aikana 60 tuntia siihen, että kerroin uusista uskonkäsityksistäni toisille. Rukoilin Jumalalta apua ja valmennusta, eikä hän jättänyt vastaamatta rukoukseeni. Hän opetti silloin minulle monia asioita ja valmensi minua tuleviin etuihin, joita sain kokoaikaisena tienraivaajapalvelijana.
Päätäni yritetään kääntää
Asiat sujuivat hyvin muuten, mutta hyvää tarkoittavat sukulaiseni ja muut, jotka ajattelivat minun olevan väärällä tiellä, yrittivät painostaa minua. Koetin selittää heille vakaumustani ja yritin samalla auttaa heitä hengellisesti. Mutta heidän mielestään tein tyhmästi luopuessani maineestani ja suurista rahoista. Jehovan avulla pystyin kuitenkin kestämään heidän arvostelunsa. Näihin aikoihin kosin Liziä, joka oli alun alkaen saanut minut kiinnostumaan Raamatun sanomasta. Meidät vihittiin kaksi viikkoa kasteeni jälkeen, ja pian muutimme Coloradoon palvelemaan tienraivaajina.
En ollut vielä kertonut jääkiekkoseuraan kuuluville uudesta urastani. Syyskuussa, viikkoa ennen harjoitusleirin alkamista, ilmoitin heille jääväni pois. He olivat ihmeissään ja näkivät paljon vaivaa taivutellakseen minut palaamaan. Koska sopimuksestani oli vielä vuosi jäljellä, he ajattelivat, että havittelin lisää rahaa. He pyysivät minua ehdottamaan itse kuinka paljon rahaa haluaisin. Sen lisäksi he lupasivat avuliaasti, että saisin kaikin mokomin pitää sunnuntait vapaata uskonnollisiin harrastuksiini.
Jehovan, Korkeimman Jumalan, palveleminen ei kuitenkaan ole asia, jota harrastetaan vain yhtenä päivänä viikossa. Se on elämäntapa. Jääkiekkoilu on myös elämänura, joka vie koko ajan. Siihen täytyy omistautua kokosydämisesti; on pelattava ja harjoiteltava kaiken aikaa. Mutta minä olin vihkiytynyt Jehovalle. (Matteus 16:24) Minusta tuntui, että jos pelaisin ammattilaisena ja yrittäisin samanaikaisesti palvella Jehovaa, palvelisin ikään kuin kahta isäntää – ja jompikumpi väistämättä kärsisi. Siksi ilmoitin joukkueelle, että lopettaisin ammattilaisjääkiekkoilun. – Matteus 6:24.
Vielä neljä kuukautta myöhemmin Pittsburghissa käydessämme joukkue yritti houkutella minua takaisin pelaamaan. Se tarjosi minulle 20000:ta dollaria siitä, että pelaisin kaksi viikonloppuottelua. Se oli todellinen koetus, koska meillä oli juuri silloin hyvin vähän rahaa. Pysyin kuitenkin päätöksessäni enkä pelannut. Vähän myöhemmin kirjanpitäjäni ilmoitti meille, että eräs kiinteistö, johon olimme sijoittaneet rahaa, oli myyty. Siitä saamillamme tuloilla saatoimme huolehtia tarpeistamme. Jehova pitää varmasti huolen, jos pysyy lähellä häntä.
Nautin nyt todellisesta elämästä
Se, mitä olin aikaisemmin pitänyt todellisena elämänä, ei ollutkaan sellaista. Olin päässyt jääkiekkomaailman huipulle, mutta mitä siellä oli? Ei tyytyväisyyttä eikä onnellisuutta. Ei, urheilumaailman kunnia ja loisto ei ole ”todellista elämää”. Vaikka se voi ulkoapäin näyttää onnelliselta ja ruusunhohtoiselta, kulissien takana on yleensä äärimmäistä itsekkyyttä. Se ei anna todellista suuntaa eikä tarkoitusta elämälle.
Tämä ei merkitse sitä, että olisin siirtynyt toiselle elämänuralleni siksi, että itse jääkiekkoilussa olisi jotain pahaa. Nautin suuresti siitä, ja pelaan silloin tällöin vieläkin rentoutuakseni. Mutta kuten apostoli Paavali totesi, ”jumalisesta antaumuksesta” on enemmän hyötyä kuin ”ruumiillisesta valmennuksesta”, ”koska se sisältää nykyisen ja tulevan elämän lupauksen”. (1. Timoteukselle 4:8) Nykyinen urani tarjoaa varmasti sellaista, mitä ei voi ostaa rahalla eikä saada maineen avulla – kallisarvoisen suhteen Jehova Jumalaan ja lahjan, jonka hän on luvannut, tulevan elämän, ikuisen elämän!
Olen nyt hyvin onnellinen ja kiitollinen Jehovalle siitä, että minulla on vaimo, joka ajattelee samoin kuin minä ja jolla on sama päämäärä. Palveltuamme yhdessä tienraivaajina Yhdysvalloissa kaksi vuotta meidät kutsuttiin vuonna 1980 osallistumaan Kanadan uuden haaratoimiston rakentamiseen. Kun kauniit uudet asuintilat, toimisto ja kirjapaino valmistuivat, jäimme tänne haaratoimiston henkilökunnan vakituisiksi jäseniksi.
Me palvelemme Lizin kanssa Korkeinta Jumalaa, emme tavoitellen ”epävarmaa rikkautta” vaan pikemminkin hengellisiä etuja saadaksemme ”lujan otteen todelliseen elämään”. (1. Timoteukselle 6:17–19) Olen todella kiitollinen siitä, että lopulta löysin ”todellisen elämän”! – Kertonut Tom Edur.
[Kuva s. 14]
Pelasin NHL:ssä
[Kuva s. 16]
Valmistaudumme Lizin kanssa kristillisiin kokouksiin ja palvelukseen