Nuoret kysyvät:
Tulisiko minun liittyä jengiin?
”Istuessani koulussa pukukoppini luona eräät pojat tulivat luokseni ja alkoivat kiusata minua. Yksi löi minua rintaan. Silloin poika, jonka tunsin kuuluvan naapuristoni jengiin, tuli puolustamaan minua. Ajattelin itsekseni: ’Jos liityn jengiin, ehkä minua sitten suojellaan tällä tavoin.’” – Greg.
JENGIEN määrä kasvaa monissa kouluissa ja yhdyskunnissa. Vuonna 1989 poliisi arvioi, että yksin Los Angelesin piirikunnassa Yhdysvalloissa oli 600 jengiä, joissa oli noin 70000 jäsentä. Jengejä ei kuitenkaan ole vain Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Maclean’s-aikakauslehti kertoi, että Vancouverin kaupungissa Kanadassa on noin 13 jengiä, joissa on yli 600 jäsentä.
Gregin tavoin monet liittyvät jengeihin saadakseen suojaa kouluväkivallalta, ja näinä väkivaltaisina aikoina on helppo ymmärtää, miksi jotkut nuoret tuntevat tarvitsevansa suojelua. Me olemme maailmanlaajuisesti ’lisääntyvän laittomuuden’ todistajia. (Matteus 24:12) On kuitenkin vielä muita syitä, miksi jotkut nuoret tuntevat viehtymystä katujengeihin.
Tuki ja ystävyys
”Todellisuudessa halusin ystäviä, tunteen siitä, että kuulun jollekulle tai johonkin ryhmään, jollekulle josta voi välittää”, selittää Bernard, entinen jengin jäsen. Marianne, joka liittyi tyttöjengiin, myöntää tehneensä niin ”tarpeesta valvoa jotakin” ja myös ryhmän tarjoaman ”perheilmapiirin” vuoksi.
Vaikka on totta, että jotkut nuoret liittyvät jengeihin saadakseen vaihtelua yksitoikkoiseen elämäänsä tai sen jännityksen vuoksi, mitä ne voivat tuoda, niin näyttää siltä, että paljon useammat nuoret liittyvät jengiin voidakseen tuntea kuuluvansa johonkin, saadakseen tunneperäistä tukea ja ystäviä, joiden kanssa heillä on jotakin yhteistä. Usein näin toimitaan epäsuotuisan perhetilanteen korvaamiseksi.
Bernard sanoo itsestään ja jengitovereistaan: ”Useimmat meistä tulivat särkyneistä kodeista. Monia kasvatti vain toinen vanhemmista, yleensä äiti, ja perheet olivat suuria. Niinpä kellään ei ollut aikaa puhua heidän kanssaan. Monet tulivat kodeista, joissa heitä pahoinpideltiin sekä fyysisesti että sanallisesti ja joissa kukaan ei välittänyt siitä, oliko heillä tunteita vai ei. Niinpä heistä tuntui minun tavallani hyvältä, kun sai puhua jollekulle, joka kuunteli.”
Tämän seikan mainitsee myös kanadalainen nuoriso-ohjaaja Lew Golding. Hän sanoi: ”Nuoret, joilla on ongelmia, lyöttäytyvät johonkin jengiin saadakseen tunneperäistä tukea.”
Yhdysvalloissa monet jengit on muodostettu etnisten tai kulttuurirajojen mukaan. Sen vuoksi tuon maan jengien seura vetoaa myös siksi, että sieltä voi löytää niitä, jotka ajattelevat samalla tavoin ruoasta, musiikista, kielestä sekä monista muista asioista. On normaalia, että nuoret samoin kuin aikuisetkin haluavat olla tarpeellisia ja hyväksyttyjä. Mutta voidaanko nämä tunteet ja tarpeet todella tyydyttää liittymällä jengiin?
Sananlaskujen 17:17 sanoo: ”Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä.” Saavatko jengin jäsenet osakseen tällaista uskollisuutta ja tosi ystävyyttä? Päinvastoin erimielisyydet ja jopa tappelut ovat hyvin tavallisia jengin jäsenten kesken. Todellakin siinä hyökkäävässä ilmapiirissä, jossa jengit toimivat, kehittyy helposti kaunan aiheita. Mielipide-erot voidaan tulkita uskottomuudeksi. Bernard kertoo: ”Jos kiistelimme jostain, minun oli oltava varuillani, sillä yhtäkkiä veitsi tai ase saattoi tulla esiin. Ja nämä olivat muka ystäviäni! Jengielämä tuotti minulle pettymyksen, sillä minulla ei ole todellisia ystäviä.”
Muuan 18-vuotias jengin jäsen lisää: ”Sinulla ei ole lainkaan ystäviä, ei edes omassa jengissäsi. Olet aivan yksin.”
Älä ole ”joukon mukana”
”Älä ole joukon mukana tekemässä pahaa.” (2. Mooseksen kirja 23:2) Näin sanottiin Jumalan kansalle muinaisina aikoina, mutta periaatteessa se sopii kenelle tahansa nuorelle, joka harkitsee jengiin liittymistä. Saatat pitää jengiin kuulumista keinona suojella itseäsi tai saada ystäviä. Todellisuudessa jengin jäsen on vääjäämättömästi pakotettu ’tekemään pahaa’.
The Globe and Mail -lehti sanoo tässä yhteydessä: ’Jengistä tulee perhe. Tämä merkitsee myös sitä, että jengi päättää siitä, mikä on hyväksyttävää käytöstä. Valvomattomien nuorten maailmassa ryöstöt, hakkaamiset ja seksuaaliset pahoinpitelyt voivat olla juuri niitä asioita, joita pitää tehdä.’
Yksistään vuonna 1989 Los Angelesin piirikunnan alueen jengit olivat osallisia noin 570 murhaan. Käytännöllisesti katsoen kaikkialla, missä on jengejä, on väkivaltaa. Yritystä vastustaa sekaantumista pidetään varmasti tuen antamisen laiminlyömisenä tai, mikä vielä pahempaa, pelkuruutena. Kummassakin tapauksessa voi helposti huomata joutuvansa itse hyökkäyksen kohteeksi. Eräs jengin jäsen totesikin: ”[Jengille] ei voi sanoa ei.” Onko yhteenkuuluvaisuuden tai turvallisuuden tunne tällaisen painostuksen arvoinen?
Sananlaskujen 1:10–15:n kirjoittaja vastaa: ”Poikani, jos synnintekijät sinua viekoittelevat, älä suostu. Jos he sanovat: ’Lähde mukaamme! Väijykäämme verta, vaanikaamme viatonta syyttömästi – – heitä arpasi meidän kanssamme – –.’ Älä lähde, poikani, samalle tielle kuin he.”
Miekan varassa eläminen
Ajattele lisäksi mahdollisia terveydellesi ja hyvinvoinnillesi koituvia seurauksia. Muuan jengin jäsen sanoi, että ’täytyy olla valmis kuolemaan toisten jengin jäsenten puolesta’. Ja usein niin tapahtuukin.
Harkitse tämän vastakohtana Jeesuksen opetuslapsilleen antamaa oppituntia hänen pidätysyönään. Jeesus oli aseeton ja kasvotusten väkivaltaisen joukon kanssa. Halusiko Jeesus opetuslastensa liittyvän yhteen ja puolustavan häntä väkivaltaisesti? Pietari ajatteli niin. Hän vetäisi miekkansa ja hyökkäsi yhtä väkijoukossa ollutta miestä vastaan ja sivalsi häneltä korvan irti. Jeesuksen vastauksen on kuitenkin täytynyt hämmästyttää Pietaria. Jeesus paransi ihmeen avulla miehen korvan ja sanoi Pietarille: ”Pistä miekkasi takaisin paikalleen, sillä kaikki jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.” – Matteus 26:52.
Mitä opimme tästä? Aseistautuminen puolustautumista varten ei ole ainoastaan epäraamatullista vaan myös typerää ja epäkäytännöllistä. Muuan sananlasku esittää asian näin: ”Joka pahaa etsii, sille se tulee.” – Sananlaskut 11:27.
Todellisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen löytäminen
Noin 50 vuotta sitten tehtiin tutkimus, jossa esitettiin pääpiirteissään jengien muodostumiseen vaikuttavat tekijät. Luettelossa olevien ongelmien joukossa olivat puutteellinen perhe-elämä, köyhyys, turmeleva naapuristo ja vähäinen koulutus. Jengitoiminta ei ole alkuunkaan helpottanut tilannetta eikä se ole todella auttanut yksinäisiä nuoria löytämään aitoja ystäviä. Kristillinen seurakunta tarjoaa kuitenkin sellaisten ihmisten seuraa, jotka ajattelevat sinun parastasi. Miksi et kehittäisi ystävyyssuhteita siellä?
Mutta miten voit suojella itseäsi, jos asut alueella, jossa jengejä on paljon? Käsittelemme tätä tulevassa kirjoituksessa.
[Tekstiruutu s. 18]
’Liityin katujengiin’
”Olin 17-vuotias. Ystäviäni ja minua ällötti nähdessämme, miten ihmisiä ammuttiin, ryöstettiin ja raiskattiin naapuristossamme. Ajattelimme, että jos muodostaisimme oman jengin, voisimme ehkä lopettaa sellaiset väkivaltaisuudet. Tuohon aikaan minulla oli voimakas halu kuulua johonkin ryhmään. Niinpä muodostimme jengin.
”Aloimme vartioida naapuristoa ja pian toiset jengit kokeilivat kestävyyttämme. Eräs kilpaileva jengi hyökkäsi kahden jengimme jäsenen kimppuun. Toista lyötiin kasvoihin pesäpallomailalla; toista puukotettiin. Me kostimme nuo epäoikeudenmukaiset teot, ja pian meistä tuli kaikkein pelätyin jengi koko seudulla.
”Havaitsin, että jengin jäsenet eivät ole todellisia ystäviä. Jokaiseen ei voinut luottaa. Jotkut eivät tulleet avuksi, jos joutui vaikeuksiin. Eikä joillakuilla ollut samoja ihanteita kuin minulla – he alkoivat pahoinpidellä ja jopa tappaa ihmisiä syyttä. Niinpä aloin vihata osaani elämässä. Ajattelin, että Jumala on olemassa, mutta ihmettelin, miksi hän sallii niin paljon epäoikeudenmukaisuutta. Lisäksi opin koulussa, että kirkko oli ollut vastuussa inkvisitiosta ja kokonaisten sivilisaatioitten hävittämisestä Jumalan nimessä. Ajattelin, että uskonto oli vain veruke rahan hankkimiselle.
”Eräänä päivänä rukoilin, että Jumala auttaisi minua löytämään sen järjestön, jota hän käytti. Selasin Raamattua, jonka setäni oli antanut minulle, ja luin Apostolien tekojen 20:20:n. Siinä puhuttiin menemisestä talosta taloon. Ainoat, joiden tiesin tekevän niin, olivat Jehovan todistajia. Niinpä otin selville, missä paikallinen valtakunnansali oli, ja menin sinne seuraavana aamuna. Kyyneleet silmissä lähestyin erästä todistajaa ja kuiskasin: ’Haluan oppia.’ Olin löytänyt Jumalan kansan. Aikani jengin jäsenenä oli ohitse.” – Kirjoittaja, joka haluaa pysyä nimettömänä, palvelee nykyään esivalvojana eräässä Jehovan todistajien seurakunnassa.
[Kuva s. 17]
Miksi et hankkisi ystäviä sellaisten ihmisten joukosta, jotka todella ajattelevat parastasi?