Nuoret kysyvät:
Mitä minun pitäisi tehdä kun minusta juoruillaan?
”KOULUSSANI 95 prosenttia oppilaista juoruilee”, sanoo erään newyorkilaisen lukion oppilas. Mikä on juoruilun pääasiallinen aihe? ”Toiset oppilaat: heidän persoonallisuutensa, se miltä he näyttävät, kuka pitää kenestäkin ja se mitä he sanovat toisistaan.” – Seventeen-aikakauslehti, heinäkuu 1983.
Usein juoruilu muuttuu kuitenkin kielteiseksi ja tuottaa vakavaa vahinkoa toisten maineelle.a Koska sekä nuoret että aikuiset harrastavat kaikkialla juoruilua, on erittäin todennäköistä, että sinä olet joutunut (tai jonain päivänä joudut) vahingollisen juoruilun uhriksi. Jos näin käy, mitä voit tehdä? Onko mitään keinoa vahingollisen lavertelun lopettamiseksi?
Juoruilun tuottama tuska
Ei ole epäilystäkään siitä, että on todella loukkaavaa, kun henkilökohtaisia asioita tulee toisten tietoon tai kun olet valheellisen huhun kohteena. Viha ja kostonhalu saattavat seurata loukkaantumisen ja masennuksen aikoja. ”Se saa sinut haluamaan vahingoittaa tuota henkilöä”, sanoi muuan juoruilun kohteeksi joutunut. Eräs toinen totesi: ”Tunnet olevasi muserrettu; sinua on parjattu selkäsi takana. Sinusta voi tuntua siltä, ettet halua puhua heille enää koskaan. Luottamuksesi on tipotiessään etkä vain saa ongelmaa pois mielestäsi.”
Juoruilun aiheuttama hämmennys on todella saanut monet nuoret käytännöllisesti katsoen lamaantumaan. Eräs nuori tyttö vaihtoikin koulua mieluummin kuin kohtasi ne nuoret, jotka olivat mukana levittämässä inhottavaa huhua hänestä. Kosto, viha tai lamaannuttava hämmennys eivät kuitenkaan korjaa tilannetta hiukkaakaan. On muita paljon tehokkaampia tapoja käsitellä epäedullista puhetta.
Älä kiihdy liiaksi!
Ennen kuin teet yhtään mitään, muista: ”Pikavihainen tekee hullun töitä.” (Sananlaskut 14:17) Mikä on tuon raamatunkohdan sanoma? Älä kiihdy liiaksi! Harkitsemattomat teot synnyttävät usein enemmän ongelmia kuin ratkaisevat. Raamattu varoittaa: ”Älköön mielesi olko pikainen vihaan, sillä viha majautuu tyhmäin poveen.” Miksi? Ensinnäkään sinä et yksinkertaisesti pysty estämään ihmisiä puhumasta toisista ihmisistä. Se, että sinusta puhutaan, on yksinkertaisesti osa elämää. Salomo neuvoi edelleen: ”Älä – – pane mieleesi kaikkia puheita – –. Sillä oma sydämesikin tietää, että myös sinä olet monta kertaa kiroillut muita.” – Saarnaaja 7:10, 22, 23.
Salomo ei puolustellut epämiellyttävää juoruilua. Hän vain myönsi sen olevan yksi elämän tosiasia. Vaikka et ehkä pidäkään siitä, että sinusta puhutaan, eikö olekin totta, että sinä olet luultavasti sanonut toisista sellaista, mikä olisi ollut parasta jättää sanomatta?
Patricia Meyer Spacks huomautti kirjassaan Gossip (Juoruilu): ”Tavallisesti juoruilu ei ole lähtöisin tahallisesta ilkeydestä vaan – – ajattelemattomuudesta – –. Se on peräisin harkitsemattomasta halusta sanoa jotain miettimättä asiaa sen syvemmin. Ilman määrätietoista aikomusta juoruilijat kertovat eteenpäin juttuja ja kaskuja toisista ihmisistä.” Tämän tajuaminen saattaa auttaa lievittämään närkästystäsi.
Tapoja käsitellä juoruilua
Sananlaskujen 14:15 sanoo, että ”mielevä ottaa askeleistansa vaarin”. Tämä antaisi ymmärtää, että tilanteen kartoittaminen rauhallisesti on yksi tapa käsitellä tehokkaasti juoruilua.
Saattaisit aloittaa harkitsemalla, kuinka vakavasti otettava juoru on. Ehkäpä sinusta liikkuva juttu – vaikka se onkin kiusallinen tai jopa aivan perätön – on aidosti huvittava eikä todellisuudessa tahraa mainettasi. Toisin sanoen sinusta olisi ollut parempi, ettei olisi tiedetty, kuinka lukitsit oman kotisi oven ja jäit ilman avaimia myrskyyn ja rankkasateeseen tai kuinka urheilushortsisi repesivät vatsaliikkeitä tehdessäsi, mutta nyt, kun juttu on liikkeellä, onko se oikeastaan niin katastrofaalista? Kenties paras tapa vaientaa huhu on ilmaista huumorintajua.
Mutta otaksutaanpa, että huhu on todella epäkohtelias tai loukkaava. Onko todennäköistä, että se tuottaa tosiaan pysyvää vahinkoa maineellesi – vai onko luultavampaa, että häly vaimenee pian? Mikäli jälkimmäinen vaihtoehto vaikuttaa oikealta, olisi ehkä parasta vain koettaa kestää noussut kohu. Se, että käyttäydyt ’aivan tavallisesti’ – sen sijaan että murjottaisit tai näyttäisit syylliseltä – estää sinua ainakin antamasta huhulle lisää pontta. Sananlaskujen 26:20:ssä sanotaan: ”Halkojen loppuessa sammuu tuli, ja panettelijan poistuessa taukoaa tora.”
Toisinaan asia on kuitenkin liian vakava sivuutettavaksi. Jeesus Kristus neuvoi, mitä hänen seuraajiensa pitäisi tehdä silloin, kun joku esimerkiksi parjaamalla aiheuttaa henkilökohtaisen loukkauksen: ”Mene ja paljasta hänen virheensä kahden kesken.” (Matteus 18:15) Silloin voisi olla mahdollista seurata vahingollista puhetta sen alkulähteille saakka ja keskustella asioista tyynesti sen kanssa, joka pani huhun liikkeelle.
Tosin tuo henkilö ei ole ehkä kristitty. Mutta jos tiedät, että hän on järkevä, hän kenties suhtautuu myötämielisesti. Saattaa tulla esille, että koko juttu on lähtöisin jostain vakavasta väärinkäsityksestä. Jos pohjimmaisena syynä on katkeruus, voitte ehkä selvittää asian keskenänne.
Usein on kuitenkin hyvin vaikea saada selville, mistä huhu on lähtenyt liikkeelle. Ja vaikka voisitkin saada sen selville, huhua levittänyt ei ole ehkä halukas tunnustamaan puhuneensa varomattomasti. Mitä silloin pitäisi tehdä? Muista, että Jeesus Kristus joutui ”vastustavan puheen” kohteeksi. (Heprealaisille 12:3) Jeesus ei kuitenkaan joutunut niin suunniltaan, että hän olisi jättänyt saarnaamistyönsä ja ryhtynyt etsimään käsiinsä tällaisen kiusallisen puheen alkuunpanijaa. Hän sanoi sen sijaan: ”Viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot.” – Matteus 11:19.
Jeesus tiesi, että ne, jotka olivat rehellisiä, panisivat merkille hänen hyvät tekonsa ja päättelisivät vahingollisen puheen olevan perätöntä. Anna sinäkin samoin käytöksestäsi tulla paras puolustuksesi juoruilua vastaan. Koska todelliset ystäväsi tietävät totuuden sinusta, he eivät usko omituisia tarinoita. Sinä voit silti kertoa heille, että sinusta kiertelee jokin valhe. Usein he voivat olla suureksi avuksi siinä, että huhu saadaan päättymään, oikaisemalla kaikkien tapaamiensa vääriä tietoja saaneiden käsitykset.
Mutta entä jos juttua on jo levitetty laajalti? Se ei ole tavallisesti niin vakavaa kuin kuvittelet. Lisäksi ihmiset eivät puhu loputtomasti mistään tilanteesta. On vaikka kuinka paljon tapahtumia, jotka ennemmin tai myöhemmin saavat julkisuuden valokeilan siirtymään pois sinusta. Älä kuitenkaan kärsi kaikessa hiljaisuudessa sillä välin. Miksi et kertoisi siitä, miltä sinusta tuntuu, isällesi, äidillesi tai jollekulle muulle kypsälle aikuiselle? Usein se, että asiat puhutaan selviksi, auttaa tarkastelemaan ongelmaa oikeasta näkökulmasta.
Opettava kokemus
Juoruilun kohteeksi joutuminen tarjoaa sinulle myös tilaisuuksia oppia joitakin arvokkaita läksyjä. Esimerkiksi kun olet itse kokenut, miten vahingollista vastuuntunnoton puhe voi olla, miksi et päättäisi, ettet milloinkaan osallistu perättömien huhujen levittämiseen?
Juoruilun uhrina olemisen koettelemus on saattanut paljastaa heikkoja kohtia persoonallisuudessasi, esimerkiksi sen, että sinulla on taipumus yrittää kostaa. Tai voi olla niin, että ylpeytesi onkin osoittautunut suuremmaksi ongelmaksi kuin huhu itsessään. Liiallinen huoli imagostasi on ehkä saanut sinut ’ajattelemaan itsestäsi enemmän kuin on tarpeellista ajatella’. (Roomalaisille 12:3) Nyt olisi aika alkaa ponnistella siinä, ettet ottaisi itseäsi niin vakavasti.
Jälkeenpäin ajatellen saatat myös havaita, että oma huono arvostelukykysi edisti huhun leviämistä. Uskoitko sisimmät ajatuksesi esimerkiksi jollekulle nuorelle, joka on ”avosuisen” maineessa? (Sananlaskut 13:3) Silloin ehkä valitset uskotun ystäväsi hieman huolellisemmin seuraavalla kerralla. Pidä huolta myös siitä, että käyttäydyt moitteettomasti, niin ettet anna toisille mitään syytä juoruilla. – Vrt. 1. Pietari 2:15.
Käsittele siis asioita rauhallisesti ja ystävällisesti, ja näin voit päästä typerien huhujen yläpuolelle – ja ehkä jopa vaientaa ne.
[Alaviitteet]
a Ks. kirjoitusta ”Mitä pahaa on juoruilemisessa?” Herätkää!-lehdestä 8.7.1989.
[Kuvat s. 18]
Joskus on mahdollista saada selville, kuka on pannut huhun liikkeelle, ja keskustella juorukellon kanssa kasvotusten