”Paratiisia koskevat unelmamme”
Viime vuonna Jehovan todistajien Papua-Uuden-Guinean-haaratoimistoon tuli kirje Herätkää!-lehden lukijalta, joka asuu Laessa Moroben provinssissa. Hän selitti:
”Minun täytyy vilpittömästi myöntää, että tein viisi vuotta sitten (asuessani vielä Port Moresbyssä) hyvän päätöksen, kun aloin lukea järjestönne julkaisemaa Herätkää!-lehteä. Olen lukenut jokaisen numeron vuodesta 1997 lähtien. Taloni on täynnä Herätkää!-lehtiä.
Olen oppinut paljon. Sanavarastoni, yleistietoni, kielenkäyttöni ja ymmärrykseni Luojasta on parantunut kovasti. Minusta on tullut avarakatseisempi, huomaavaisempi ja valppaampi ja olen oppinut kunnioittamaan enemmän kasveja ja eläimiä. Suositan, että yhä useammat lukisivat Herätkää!-lehteä ja muita julkaisujanne.”
Kirjeen kirjoittaja sanoi lopuksi: ”Uskon, että jos jokaisesta maailman asukkaasta tulisi Jehovan todistaja, paratiisia koskevat unelmamme toteutuisivat varmasti yhdessä yössä. Jatkakaa hyvää työtänne.”
Jehovan todistajien julkaisut kiinnittävät huomion Raamatun lupaukseen siitä, että nykyinen asiainjärjestelmä korvataan pian uudella maailmalla, jonka saa aikaan Jumalan valtakunta. Kirja Tieto joka johtaa ikuiseen elämään kiinnittää huomion siihen, että tämä Valtakunta on vastaus ihmiskunnan ongelmiin.
Sinulla on mahdollisuus pyytää tämä 192-sivuinen kirja itsellesi. Voit tehdä niin täyttämällä oheisen lipukkeen ja lähettämällä sen siinä olevaan osoitteeseen tai johonkin muuhun tämän lehden sivulla 5 mainittuun sopivaan osoitteeseen.
□ Lähettäkää minulle kirja Tieto joka johtaa ikuiseen elämään
□ Haluaisin, että joku tulee maksutta tutkimaan kanssani Raamattua