Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g 2/07 s. 32
  • Heidän avioliittonsa pelastui

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Heidän avioliittonsa pelastui
  • Herätkää! 2007
Herätkää! 2007
g 2/07 s. 32

Heidän avioliittonsa pelastui

Etelä-Afrikassa eräs työnantaja huomasi, että hänen palveluksessaan olevalla Bellalla oli ongelmia avioliitossaan. Siksi tuo nainen pyysi Jehovan todistajiin kuuluvaa Thandia puhumaan Bellan kanssa. Thandi sai tietää, että Bella oli päättänyt ottaa miehestään eron.

Thandi antoi Bellalle kaksi Perheonnen salaisuus -kirjaa ja kehotti häntä antamaan toisen niistä miehelleen. Bella teki työtä käskettyä. Viikon kuluttua hän kertoi, että mies luki kirjaa ja että heidän perhe-elämänsä oli kohentunut. Kolmen kuukauden kuluttua hän sanoi Thandille, että Jumala oli pelastanut heidän avioliittonsa rukousten ja Perheonni-kirjan avulla. Mutta ei tässä kaikki.

Kun Bellan työnantaja sai kuulla käänteestä, hän suositteli kirjaa koko henkilökunnalleen. Lopulta sitä jaettiin yrityksen työntekijöille pitkälti toistasataa kappaletta. Tuossa 192-sivuisessa kirjassa käsitellään muun muassa seuraavia hyödyllisiä aiheita: ”Jos avioliitto on hajoamaisillaan”, ”Suojelkaa perhettänne tuhoisalta vaikutukselta” ja ”Säilyttäkää perheessänne rauha”.

Voit tilata tämän kirjan täyttämällä oheisen lipukkeen ja lähettämällä sen siinä olevaan osoitteeseen tai johonkin tämän lehden sivulla 5 mainittuun sopivaan osoitteeseen.

□ Tilaan sitoumuksetta oheisen kirjan.

□ Haluaisin, että joku tulee maksutta tutkimaan kanssani Raamattua.

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa