Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g 4/09 s. 3
  • Stressaantuneet oppilaat

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Stressaantuneet oppilaat
  • Herätkää! 2009
  • Samankaltaista aineistoa
  • ”Kiitos tästä palstasta!”
    Herätkää! 2011
  • Nuoret, Jehova ei unohda työtänne!
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 2003
  • Kun teini-ikäinen tyttäresi on stressaantunut
    Herätkää! 2014
  • Miten vanhemmat voivat auttaa?
    Herätkää! 2009
Katso lisää
Herätkää! 2009
g 4/09 s. 3

Stressaantuneet oppilaat

17-VUOTIAS Jennifer oli luokkansa parhaita oppilaita, ja opettajat ja opinto-ohjaajat arvostivat häntä. Hänellä oli myös monia harrastuksia. Vuotta ennen koulun loppumista hän alkoi kuitenkin kärsiä voimakkaista päänsäryistä ja toistuvista pahoinvointikohtauksista. Hän uskoo, että niihin olivat syynä tiiviisti koulutyön parissa vietetyt pitkät päivät ja unen puute.

Monet muutkin nuoret ovat samanlaisessa tilanteessa. Kovasta stressistä kärsivien oppilaiden määrä näyttää kasvavan, ja jotkut heistä hakevat psykiatrista apua. Yhdysvalloissa on tämän johdosta jopa käynnistetty opettajien toimesta ohjelma, jonka tavoitteena on vähentää stressiä kouluissa.

Jos olet koulua käyvä nuori, saatat Jenniferin tavoin kokea stressiä. Jos taas olet isä tai äiti, olet saattanut havaita, että lapsellasi on kovia paineita menestyä koulussa. Voivatko oppilaat ja heidän vanhempansa saada jostakin tilanteeseen sopivia toimivia ohjeita?

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa