Raamatun näkökanta

Onko Jumala mukana nykyajan sodissa?

PALVELLESSAAN soturina muinaisen Israelin kuningas Daavid sanoi: ”[Jumala] opettaa käteni sodankäyntiin, ja käsivarteni ovat jännittäneet kuparijousen.” (Psalmit 18:34.)

Apostoli Paavali puolestaan kirjoitti kristityistä: ”Vaikka vaellammekin lihassa, me emme sodi lihan mukaan. Sillä meidän sodankäyntiaseemme eivät ole lihallisia.” (2. Korinttilaisille 10:3, 4.)

Ovatko nämä raamatunkohdat ristiriidassa keskenään? Entä onko olemassa perusteltuja syitä siihen, että Jumala hyväksyi muinaisen Israelin sodat mutta kielsi kristittyjä sotimasta? Onko Jumalan näkemys sotimisesta muuttunut? Vastaukset voidaan saada selville tarkastelemalla Israelin ja tosi kristillisen seurakunnan välistä kolmea merkittävää eroavuutta.

Kolme merkittävää eroavuutta

1. Muinainen Israelin kansa asui tietyllä, Jumalan määräämällä alueella, ja heidän ympärillään asui kansoja, jotka olivat usein vihamielisiä. Siksi Jumala käski kansansa suojella maataan, ja hän jopa antoi heille voittoja heidän vihollisistaan (Tuomarit 11:32, 33). Kristillinen seurakunta sitä vastoin ei rajoitu tietylle alueelle, vaan sen jäseniä on kaikissa maissa. Jos siis Kristuksen seuraajat liittyisivät sotaan jotakin toista maata vastaan, he taistelisivat toisia uskovia – hengellisiä veljiään ja sisariaan – vastaan, joita heidän käsketään rakastaa ja joiden puolesta heidän on oltava valmiita jopa kuolemaan (Matteus 5:44; Johannes 15:12, 13).

2. Muinaisella Israelilla oli ihmiskuningas, jonka valtaistuin oli Jerusalemissa. Tosi kristittyjen hallitsija taas on Jeesus Kristus. Hän on nyt voimakas henkiolento, jonka valtaistuin on taivaassa. (Daniel 7:13, 14.) Jeesus itse sanoi: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, jottei minua luovutettaisi juutalaisille. Mutta näin ollen minun valtakuntani ei ole täältä.” (Johannes 18:36.) Mikään maallinen valtakunta ei näin ollen voi väittää kuuluvansa Kristukselle. Mitä merkitystä tällä on Jeesuksen ”palvelijoille” eli hänen seuraajilleen? Tähän vastataan kolmannessa kohdassa.

3. Toisten maiden tavoin muinainen Israel lähetti usein muihin maihin sanansaattajia – tai lähettiläitä tai lähettejä, kuten heitä nykyään saatettaisiin kutsua (2. Kuninkaiden kirja 18:13–15; Luukas 19:12–14). Kristus on toiminut samoin kahta merkittävää eroavuutta lukuun ottamatta. Ensinnäkin kaikki hänen seuraajansa toimivat lähettiläinä tai lähetteinä. Siksi apostoli Paavali saattoi kirjoittaa toisten kristittyjen puolesta: ”Me olemme sen tähden lähettiläitä Kristuksen sijasta.” (2. Korinttilaisille 5:20.) Rauhaa rakastavina lähettiläinä he eivät tarttuneet aseisiin. Toiseksi Jeesuksen seuraajat puhuvat kaikille, jotka haluavat kuulla heidän sanomansa. Jeesus sanoi: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille.” (Matteus 24:14.) Hän sanoi lisäksi: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä – – ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matteus 28:19, 20.)

Kristuksen palvelijoita ei kuitenkaan aina oteta vastaan kovin lämpimästi. Paavali kirjoitti sen vuoksi kristitylle evankelistalle Timoteukselle: ”Ota osaa pahan kärsimiseen hyvänä Kristuksen Jeesuksen sotilaana.” (2. Timoteukselle 2:3.) Timoteuksen sodankäyntiaseet olivat tietenkin hengellisiä, ja niihin sisältyi Jumalan kirjoitettu sana, jota kutsutaan ”hengen miekaksi” (Efesolaisille 6:11–17).

Miksi Israel korvattiin kristillisellä seurakunnalla?

Israelin kansalla oli noin 1 500 vuoden ajan Jumalaan erikoissuhde, jonka perustana oli liitto eli sopimus (2. Mooseksen kirja 19:5). Mooses oli tuon liiton välittäjä, ja siihen sisältyi kymmenen käskyä sekä muita lakeja, jotka kaikki edistivät tosi palvontaa ja korkeita moraalinormeja (2. Mooseksen kirja 19:3, 7, 9; 20:1–17). Valitettavasti Israelista tuli kuitenkin kansana uskoton Jumalalle, ja se jopa tappoi hänen profeettojaan (2. Aikakirja 36:15, 16; Luukas 11:47, 48).

Jehova lähetti viimein maan päälle Poikansa Jeesuksen Kristuksen, joka syntyi juutalaiseksi. Kansakuntana juutalaiset eivät kuitenkaan ottaneet häntä vastaan Messiaana vaan hylkäsivät hänet, minkä vuoksi Jumala lakkautti pitkäaikaisen liittonsa Israelin kanssa. Tuolloin juutalaisten ja ei-juutalaisten välinen kuvaannollinen väliseinä poistui.a (Efesolaisille 2:13–18; Kolossalaisille 2:14.) Samoihin aikoihin Jumala perusti kristillisen seurakunnan ja nimitti Jeesuksen sen Pääksi. Ensimmäisen vuosisadan loppuun mennessä tuosta seurakunnasta oli tullut monikansallinen. Juutalainen apostoli Pietari kirjoitti: ”Jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä [Jumalaa] ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apostolien teot 10:35.)

Jehovan todistajat seuraavat varhaiskristittyjen antamaa mallia, minkä vuoksi heidät tunnetaan siitä, että he suorittavat julkista sananpalvelusta eivätkä osallistu politiikkaan eivätkä sotiin (Matteus 26:52; Apostolien teot 5:42). He eivät anna minkään estää heitä julistamasta hyvää uutista Jumalan valtakunnasta, siitä ainoasta hallituksesta, joka poistaa pahuuden ja tuo maailmaan pysyvän rauhan. Tämä loistava toivo mielessään apostoli Paavali kirjoitti: ”Me pyydämme Kristuksen sijaisina: ’Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.’ ” (2. Korinttilaisille 5:20.) Näihin sanoihin on tärkeä suhtautua vakavasti varsinkin nykyään, sillä lähestymme tämän pahan maailman ”viimeisten päivien” loppua (2. Timoteukselle 3:1–5).

[Alaviite]

OLETKO MIETTINYT?

● Minkä huomattavan ominaisuuden pitäisi olla ilmeinen kristittyjen keskuudessa? (Johannes 13:34, 35.)

● Mikä on tosi kristittyjen tärkein ”ase”? (Efesolaisille 6:17.)

● Mitä tärkeää sanomaa Kristuksen edustajat julistavat? (Matteus 24:14; 2. Korinttilaisille 5:20.)

[Kuva s. 23]

Jehovan todistajat muodostavat monikansallisen yhteisön eivätkä osallistu kansojen välisiin sotiin.