24. LUKU
Mitä tehdä kun isä ja äiti riitelevät?
Riitelevätkö vanhempasi joskus sinun kuultesi? Mitä riita yleensä koskee?
□ Rahaa
□ Kotitöitä
□ Sukulaisia
□ Sinua
Mitä haluaisit kertoa vanhemmillesi siitä, miten heidän riitelynsä vaikuttaa sinuun?
․․․․․
VANHEMPIESI kiistat vaikuttavat väistämättä myös sinuun. Rakastat heitä ja luotat heidän tukeensa. Siksi voi tuntua pahalta kuulla heidän riitelevän. Kenties tunnet samoin kuin Marie, joka sanoo: ”On vaikea kunnioittaa vanhempia, kun tuntuu, etteivät he kunnioita toisiaan.”
Vanhempien väliset kahnaukset saavat sinut tajuamaan sen tuskallisen tosiasian, että he eivät ole läheskään niin täydellisiä kuin ehkä olet ajatellut. Tämän karun totuuden oivaltaminen voi herättää kaikenlaisia pelkoja. Jos riitely on jatkuvaa tai kiivasta, saatat pelätä, että he ovat eron partaalla. Marie sanoo: ”Kun kuulen isän ja äidin tappelevan, alan kuvitella, että he eroavat ja minun on valittava, kumman luona asun. Pelkään myös sitä, että joudun eroon sisaruksistani.”
Miksi vanhemmat riitelevät, ja miten sinun pitäisi toimia, kun perheriita puhkeaa?
Riitelyn syitä
Tavallisesti vanhempasi ehkä ”kestävät toisiaan rakkaudessa” (Efesolaisille 4:2). Raamattu kuitenkin sanoo: ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla.” (Roomalaisille 3:23.) Vanhemmat eivät ole täydellisiä. Siksi ei pitäisi olla yllättävää, että ärtymys pääsee välillä kasvamaan ja puhkeaa riidaksi.
Ei pidä myöskään unohtaa, että elämme ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Elannon hankkiminen, laskujen maksu, työpaikan ilmapiiri – kaikki nämä aiheuttavat painetta, joka koettelee avioliittoa ankarasti. Ja jos molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä, kiistaa voi tulla siitä, kuka tekee mitäkin kotitöitä.
Voit olla varma siitä, että vaikka vanhemmillasi on erimielisyyksiä, se ei automaattisesti merkitse sitä, että heidän avioliittonsa olisi hajoamassa. Hyvin todennäköisesti he edelleen rakastavat toisiaan, vaikka heillä onkin joitakin näkemyseroja.
Valaistaanpa asiaa: Oletko joskus katsonut elokuvaa hyvien ystävien kanssa ja huomannut, että ajattelet elokuvasta eri tavalla kuin he? Niin voi käydä. Jopa toisilleen läheiset ihmiset voivat nähdä jotkin asiat eri tavalla. Sama voi pitää paikkansa vanhemmistasi. Molemmat saattavat olla kiinnostuneita perheen raha-asioista, mutta he voivat olla eri mieltä siitä, mihin rahat tulisi käyttää. Molemmat haluavat suunnitella perheen lomaa, mutta he pitävät eri asioita rentouttavina. Tai molemmat haluavat kovasti, että menestyisit koulussa, mutta näkemykset siitä, mikä olisi paras tapa kannustaa sinua, poikkeavat toisistaan.
Ykseys ei merkitse täydellistä samankaltaisuutta. Nekin, jotka rakastavat toisiaan, voivat olla joskus eri mieltä asioista. Kaikesta huolimatta vanhempien yhteenottoja voi olla vaikea kestää. Mitä siis tehdä tai sanoa?
Miten toimia?
Ole kunnioittava. Kiisteleviin vanhempiin on helppo ärsyyntyä. Heidänhän pitäisi näyttää sinulle esimerkkiä eikä päinvastoin. Isän tai äidin kohteleminen väheksyvästi kuitenkin vain kiristää perheen ilmapiiriä. Mikä tärkeämpää, Jehova Jumala käskee sinua kunnioittamaan ja tottelemaan vanhempiasi – silloinkin kun se ei ole helppoa (2. Mooseksen kirja 20:12; Sananlaskut 30:17).
Entä jos vanhempien kiista koskee suoranaisesti sinuakin? Oletetaan esimerkiksi, että toinen vanhemmista on kristitty ja toinen ei-uskova. Eteen saattaa tulla vaikeita uskontoon liittyviä tilanteita, joissa sinun on asennoiduttava vanhurskauden puolelle jumalaapelkäävän vanhemman kanssa. (Matteus 10:34–37.) Tee se aina ”lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta”. Esimerkkisi ansiosta ei-uskova vanhempasi saattaa jonain päivänä muuttaa näkemystään. (1. Pietarin kirje 3:15.)
Pysy puolueettomana. Mitä voit tehdä, jos kumpikin yrittää saada sinut omalle puolelleen asiassa, joka ei suoranaisesti koske sinua? Yritä pysyä puolueettomana. Ehkä voit sanoutua tilanteesta irti selittämällä ystävällisesti, että rakastat heitä molempia etkä haluaisi asettua toisen puolelle toista vastaan. Pyydä, että he selvittävät asian keskenään.
Kerro tunteistasi. Kerro vanhemmille, miltä heidän yhteenottonsa tuntuvat sinusta. Valitse ajankohta, jolloin uskot heidän olevan vastaanottavaisia, ja kerro sitten kunnioittavasti, että heidän riitelynsä huolestuttaa, ärsyttää tai jopa pelottaa sinua (Sananlaskut 15:23; Kolossalaisille 4:6).
Mitä välttää?
Älä leiki avioliittoneuvojaa. Koska olet nuori, et yksinkertaisesti ole pätevä ratkaisemaan vanhempiesi kiistoja. Valaistaan asiaa: Kuvittele, että olisit matkustajana pienkoneessa ja kuulisit, kun lentokapteeni ja perämies riitelevät. Olisit tietenkin huolissasi. Mutta mitä tapahtuisi, jos katsoisit asiaksesi mennä neuvomaan heille, miten konetta ohjataan, tai yrittäisit jopa päästä ohjaimiin?
Samoin jos sekaantuisit vanhempiesi avio-ongelmiin, se todennäköisesti vain pahentaisi tilannetta. Raamattu sanoo: ”Julkeudella aiheutetaan vain kamppailua, mutta keskenään neuvottelevilla on viisaus.” (Sananlaskut 13:10.) Todennäköisesti vanhemmat onnistuvat selvittämään ongelmansa parhaiten puhumalla asiasta kahden kesken (Sananlaskut 25:9).
Älä sekaannu. On jo kyllin paha, että kahden ihmisen välillä on suukopua, joten miksi kolmannenkin pitäisi vielä pistää lusikkansa soppaan! Olipa houkutus sekaantua riitaan miten suuri tahansa, kiistan selvittäminen ei ole sinun vaan vanhempiesi vastuulla. Yritä siksi tällaisissa henkilökohtaisissa asioissa noudattaa Raamatun neuvoa ”pitää huoli omista asioistasi” (1. Tessalonikalaisille 4:11). Älä puutu asiaan.
Älä käännä vanhempia toisiaan vastaan. Jotkut nuoret suorastaan yllyttävät vanhempiaan riitelemään nostattamalla heidät toisiaan vastaan. Kun äiti sanoo ei, he vetoavat isän tunteisiin ja yrittävät nyhtää häneltä myöntävän vastauksen. Tällainen nokkela manipulointi voi tuoda nuorelle hieman vapautta, mutta ajan mittaan se vain pitkittää perheen erimielisyyksiä.
Älä anna heidän käytöksensä vaikuttaa sinun käytökseesi. Nuori Peter tajusi, että hän yritti epäkristillisen käytöksen avulla kostaa isälleen, joka puhui solvaavasti. ”Halusin loukata häntä”, Peter kertoo. ”Olin hänelle äärettömän vihainen sen vuoksi, miten hän oli kohdellut äitiä, minua ja siskoani.” Ennen pitkää Peterin oli kuitenkin kohdattava tekojensa seuraukset. Tämä kokemus opettaa, että huono käytös vain pahentaa kodissa ilmeneviä ongelmia. (Galatalaisille 6:7.)
Mikä tässä luvussa mainituista seikoista vaatii sinulta eniten työtä? ․․․․․
On päivänselvää, ettet voi estää vanhempiasi riitelemästä. Voit silti luottaa siihen, että Jehova voi auttaa sinua voittamaan huolestuneisuuden, jota heidän riitelynsä sinussa herättää (Filippiläisille 4:6, 7; 1. Pietarin kirje 5:7).
Yritä parhaasi mukaan soveltaa edellä olevia neuvoja. Aikanaan vanhempasi saattavat ryhtyä tosi toimiin ongelmiensa ratkaisemiseksi. Ja kukapa tietää – ehkä he jopa lakkaavat riitelemästä.
Miten kohdata haasteet, joita syntyy yksinhuoltajaperheessä?
AVAINRAAMATUNKOHTA
”Olkoon puheenne aina miellyttävää.” (Kolossalaisille 4:6.)
VINKKI
Jos vanhempasi riitelevät usein ja kiivaasti, ehdota heille kunnioittavasti, että he hankkisivat apua.
TIESITKÖ?
Jopa ne, jotka rakastavat toisiaan, ovat asioista joskus eri mieltä.
TOIMINTASUUNNITELMA!
Kun vanhemmat alkavat riidellä, aion ․․․․․
Jos he yrittävät saada minut asettumaan jommankumman puolelle, aion sanoa: ․․․․․
Haluan kysyä vanhemmiltani tästä aiheesta: ․․․․․
MITÄ AJATTELET?
● Miksi jotkut vanhemmat riitelevät?
● Miksi sinua ei voida syyttää vanhempiesi ongelmista?
● Mitä voit oppia tarkkailemalla vanhempiesi käytöstä?
[Huomioteksti s. 201]
”Sen jälkeen kun tajusin, etteivät vanhemmat ole täydellisiä ja että heillä on koettelemuksia aivan kuten minullakin, minun on ollut helpompi kestää heidän riitelyään.” (Kathy.)
[Tekstiruutu/Kuvat s. 206, 207]
Mitä jos vanhemmat eroavat?
Jos vanhemmat eroavat, miten voit toimia viisaasti huolimatta sisintäsi raastavista tunteista? Mieti seuraavia ehdotuksia:
● Vältä epärealistisia odotuksia. Ensimmäinen reaktiosi saattaisi olla se, että yrittäisit saada vanhemmat takaisin yhteen. Anne muistelee: ”Vielä vanhempien eron jälkeenkin lähdimme toisinaan johonkin perheenä. Sisareni ja minä juoksimme usein tarkoituksella isän ja äidin edelle ja jätimme heidät kahdestaan. Se ei ilmeisestikään tepsinyt, sillä he eivät koskaan palanneet yhteen.”
Sananlaskujen 13:12 sanoo: ”Pitkittynyt odotus tekee sydämen sairaaksi.” Säästyt kohtuuttomalta tuskalta, kun muistat, ettet voi ohjailla vanhempiesi tekoja. Sinä et aiheuttanut heidän eroaan, ja on erittäin epätodennäköistä, että onnistuisit korjaamaan heidän suhdettaan (Sananlaskut 26:17).
● Älä anna sijaa vihalle. Kiukun ja vihan hautominen toista tai molempia vanhempiasi kohtaan voi aiheuttaa sinulle itsellesi pitkäaikaista vahinkoa. Tom muistelee, miltä hänestä tuntui 12-vuotiaana: ”Isä alkoi todella ottaa minua päähän. En halua käyttää sanaa ’viha’, mutta tunsin syvää katkeruutta. En voinut ymmärtää, miten hän saattoi väittää välittävänsä meistä, kun hän kerran jätti meidät.”
Avioerossa on kuitenkin ani harvoin kyse vain siitä, että toinen vanhemmista olisi hyvä ja toinen paha. Tosiasia on, että he eivät luultavasti ole kertoneet sinulle kaikkea avioliitostaan tai sen hajoamisesta. Kenties he eivät ymmärrä kaikkea itsekään. Varo siksi tuomitsemasta, kun sinulla kerran ei ole asiasta kokonaiskuvaa (Sananlaskut 18:13). Suuttumusta on tietenkin vaikea hillitä, ja on täysin luonnollista, että olet jonkin aikaa pahasti poissa tolaltasi. Mutta vihan ja kostonhimon ruokkiminen voi vähitellen myrkyttää persoonallisuutesi. Raamattu sanookin aiheellisesti: ”Jätä suuttumus sikseen ja hylkää vihastus.” (Psalmit 37:8.)
● Ole realistinen. Jotkut nuoret eivät ala vihata pois lähtenyttä vanhempaansa, vaan he menevät toiseen äärimmäisyyteen ja alkavat ihailla häntä ylettömästi. Esimerkiksi erään nuoren isä oli alkoholisti, joka harrasti syrjähyppyjä ja jätti perheensä useaan otteeseen, kunnes hankki viimein avioeron. Tuo nuori muistaa, miten hän silti jostain syystä melkein palvoi isäänsä.
Tällainen vääränlainen ihailu ei ole epätavallista. Eräässä maassa noin 90 prosenttia avioerolapsista asuu äidin luona ja vierailee isän luona. Tällöin äiti on usein se, joka huolehtii lasten päivittäisistä tarpeista – myös kurituksesta. Lisäksi elatusmaksuista huolimatta äidin taloudellinen asema tavallisesti huononee tuntuvasti avioeron jälkeen. Isän tilanne saattaa sitä vastoin parantua. Niinpä käynti isän luona tietää lahjoja ja hauskanpitoa! Äidin luona on venytettävä penniä ja otettava vastaan käskyjä ja kieltoja. Ikävä kyllä jotkut nuoret ovat jopa jättäneet kristityn vanhempansa ja muuttaneet varakkaamman ja sallivamman ei-uskovan vanhemman luo (Sananlaskut 19:4).
Jos sinua houkuttaa tällainen valinta, tutki arvojärjestystäsi. Älä unohda, että tarvitset moraalista ohjausta ja kuria. Mikään muu, mitä vanhempasi voi sinulle antaa, ei vaikuta persoonallisuuteesi ja elämänlaatuusi yhtä syvästi. (Sananlaskut 4:13.)
[Kuva s. 202, 203]
Nuori, joka neuvoo vanhemmilleen, miten ratkaista ongelmat, on kuin matkustaja, joka kertoo lentäjille, miten konetta pitäisi ohjata.