KUMINA

(hepr. kam·monʹ, kreik. kyʹmi·non), mustakumina (hepr. qeʹtsaḥ).

Kuminalla tarkoitetaan Raamatussa roomankuminaa (Cuminum cyminum), joka kuuluu sarjakukkaiskasvien heimoon ja kasvaa n. 30–60 cm korkeaksi. Sillä on pitkät, hienoliuskaiset lehdet, ja sen pystyhaaraisten varsien kärjissä kasvaa pienten vaaleanpunaisten tai valkoisten kukkien muodostamia sarjakukintoja (jotka muistuttavat kukkavihkoja). Kasvi tunnetaan parhaiten voimakastuoksuisista siemenistään, joita käytetään Lähi-idän maissa ja muuallakin leivän, kakkujen, muhennosten ja jopa alkoholijuomien mausteena. Roomankuminan siemenet muistuttavat maultaan ja näöltään varsinaisen kuminan (Carum carvi) siemeniä, joita käytetään nykyään yleisemmin, koska ne ovat miedomman makuisia ja ravintoarvoltaan parempia.

Jesajan 28:25, 27:ssä mainitaan kuminan ohella kasvi, josta käytetään heprealaista sanaa qeʹtsaḥ. Kääntäjät ovat antaneet sille eri vastineita, esimerkiksi ”herne” (Väl, KR-1776), ”fenkoli” (Mo) ja ”tilli” (AT, RS), mutta tekstiyhteys ja myös vastaava arabiankielinen nimitys (qazha) näyttävät puoltavan vastinetta ”mustakumina” (UM, KR-92, JP). Nimestään huolimatta Raamatun ”mustakuminaa” ei luokitella kasvitieteellisesti kuminan sukuun kuuluvaksi. Se kuuluu neidonkukkasukuun ja leinikkikasvien heimoon (Ranunculaceae) ja tunnetaan myös nimellä ”ryytineito” (Nigella sativa). Se kasvaa suurin piirtein kuminan korkuiseksi, ja sillä on samanlaiset liuskaiset lehdet, mutta sievät kukat ovat yksittäin ja terälehtien väri vaihtelee valkoisesta siniseen. Siemenkotien sisällä on lohkoja, ja pikkuruiset mustat, kuminan siemeniä pienemmät siemenet ovat kitkeränmakuisia ja voimakastuoksuisia, ja niitä käytetään mausteena ruoissa. Se oli muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten lempimauste. (Kuva, 1. osa, s. 543.)

Nykyään ”kuminaa” ja ”mustakuminaa” ei viljellä Palestiinan seudulla kovinkaan laajalti, mutta Raamatun aikoina ne molemmat olivat yleisiä siellä. Jehova kuvailee profeetta Jesajan välityksellä, miten israelilainen maanviljelijä sirottelee siemeniä hajalleen kynnökselle mutta kylvää huolellisemmin arvokkaampia jyviä, esim. vehnää, hirssiä ja ohraa. Hän osoittaa myös, että kuminan ja mustakuminan siemeniä ei sadonkorjuun jälkeen puitu raskailla pyörillä eikä puimajyrällä, vaan siemenkotia lyötiin kepillä tai mustakuminan kovempia siemenkotia sauvalla, jotteivät pienet, hennot siemenet olisi vaurioituneet. Tämä kuvaus esitettiin sen jälkeen, kun Jehova oli kehottanut Israelin kansaa lopettamaan ivaamisensa pohjoista valtakuntaa uhkaavan perinpohjaisen hävityksen vuoksi, joten sen tarkoitus oli ilmeisesti tiedottaa, että ihmiset saattoivat valita, osoittaisivatko he vastakaikua Jehovan sauvan kurituslyönneille vai joutuisivatko he ankaran ja loputtoman puimisen kohteiksi ikään kuin raskaiden rattaiden jyrän murskaavan painon alla. (Jes 28:22–29.)

Mooseksen laki vaati israelilaisia maksamaan kymmenykset ”kaikesta siemenesi sadosta”, johon nähtävästi kuului kaikki, mitä viljeltiin (5Mo 14:22; 3Mo 27:30). Jeesuksen päivinä fariseukset maksoivat pikkutarkasti kymmenykset sellaisista vähäisistä tuotteista kuin mintusta, tillistä ja kuminasta (kaikki kauppatavaroita), mutta syyllistyivät vakavampien velvollisuuksien sivuuttamiseen (Mt 23:23; vrt. Lu 11:42).