VUODE

Raamatun aikoina, kuten nykyäänkin, ihmisten makuusijojen malli, tyyli ja rakenne vaihtelivat heidän varallisuutensa, asemansa ja tapojensa mukaan. Köyhät, paimenet ja matkamiehet tyytyivät usein nukkumaan paljaalla maalla ja käyttivät joskus pehmusteena jotakin tyynyntapaista tai olkimattoa; hallitusmiehillä ja rikkailla oli vakituisissa asunnoissaan hyvin kalliita ja runsaasti koristeltuja huonekaluja.

Vuoteesta käytettiin hepreassa yleensä sanaa miš·kavʹ, joka tulee juuresta ša·kavʹ (asettua makuulle, käydä levolle) (1Mo 49:4; 3Mo 26:6). Tavallinen kreikkalainen sana sille on kliʹnē, joka tulee verbistä kliʹnō (kallistaa) (Mt 9:2; Lu 9:58). Vuoteesta käytetään kreikan kielessä myös sanaa koiʹtē, joka pohjimmiltaan tarkoittaa paikkaa, johon asetutaan makuulle (Lu 11:7), ja sitä käytetään myös ”aviovuoteesta” (Hpr 13:4) ja ”luvattomasta sukupuoliyhteydestä” (Ro 13:13); metonyymisesti se viittaa lapsen sikiämiseen (Ro 9:10). Muita hepreankielisiä nimityksiä makuupaikoille ovat mit·tahʹ (lepovuode), ʽeʹres (leposohva) ja ja·tsuʹaʽ (leposija). Kreikkalainen sana kraʹbat·tos tarkoittaa kantovuodetta (Mr 2:4). Raamatunkirjoittajat eivät tehneet aina eroa näiden eri sanojen välillä, vaan käyttivät monesti kahta tai useampaa niistä merkitsemään samaa asiaa ja sanoivat näin ollen vuodetta leposohvaksi (Job 7:13) ja kantovuoteeksi (Mt 9:6; Mr 2:11), lepovuodetta leposohvaksi (Ps 6:6) ja vuodetta leposijaksi (1Mo 49:4). Näitä makuusijoja käyttivät ne, jotka nukkuivat yöllä tai lepäsivät päivällä (2Sa 4:5–7; Job 33:15), sairaat ja ne, jotka olivat sukupuoliyhteydessä (Ps 41:3; Hes 23:17), ja niitä käytettiin kuolleiden lepopaikkoina komeissa haudoissa (2Ai 16:14). Lepovuoteita tarvittiin myös siksi, että aterioilla oltiin yleensä pitkällään (Est 7:8; Mt 26:20; Lu 22:14). Lepovuodetta, joka oli tarkoitettu jonkun kantamiseen kuninkaalliseen tyyliin, sanottiin kantotuoliksi (Lal 3:7–10; ks. KANTOTUOLI).

Vuoteisiin kuuluu tavallisesti joitakin tarvikkeita, esimerkiksi tyyny. Kun Jeesus ylitti Galileanmeren, hän nukkui ”pää tyynyllä” veneen perässä (Mr 4:38). Kylmänä vuodenaikana käytettiin ”kudottua peitettä” tai jotain muuta peitettä (Jes 28:20), mutta yleensä nukuttiin samoissa vaatteissa, joita käytettiin päivälläkin; sen vuoksi Mooseksen laissa kiellettiin toisen ihmisen vaatteiden hallussa pitäminen auringonlaskun jälkeen: ”Se on näet hänen ainoa peitteensä. – – Missä hän muuten laskeutuisi levolle?” (2Mo 22:26, 27.)

Itämailla vuode oli usein yksinkertainen matto, joka oli tehty oljista tai kaisloista, ja lisämukavuutena saattoi olla jonkinlainen täkki tai patja. Kun vuoteita ei käytetty, ne kierrettiin rullalle ja pantiin säilöön. Vakinaisempana makuusijana oli puukehikko tai sänky, jossa nukkuja ei ollut enää maassa tai lattialla (Mr 4:21). Ne olivat päivisin divaaneja eli leposohvia, joilla voitiin istua. Yksinkertaisimmat kantovuoteet olivat kevyitä, ja niitä oli helppo nostella ja kanniskella mukanaan (Lu 5:18, 19; Joh 5:8; Ap 5:15).

Rikkaiden ihmisten vuoteiden verhoilut oli koristeltu aistikkaasti runsain koruompelein. ”Päiväpeitteillä olen somistanut leposohvani, monivärisillä vaatteilla, Egyptin pellavalla. Olen pirskottanut vuoteeseeni mirhaa, aaloeta ja kanelia”, selitti viekoitteleva portto. (San 7:16, 17.) Persialaisessa palatsissa oli ”kultaisia ja hopeisia lepovuoteita”, ja profeetta kuvaili kapinallisella Israelilla olleen samaan tapaan kalusteinaan ”loistokas lepovuode”, ”damaskolainen leposohva” sekä ”norsunluisia lepovuoteita” (Est 1:6; Am 3:12; 6:4).

Niillä joilla oli varaa suuriin taloihin, oli erilliset makuuhuoneet tai sisähuoneet (2Mo 8:3; 2Ku 6:12; 11:2). Kuumana kesäaikana mentiin usein katolle nukkumaan, koska siellä oli viileämpää.

Raamatussa puhutaan vuoteista, lepovuoteista ja leposijoista myös kuvaannollisesti. Esimerkiksi kuolleiden tila on samankaltainen kuin vuoteessa lepäävien tila (Job 17:13; Hes 32:25). Jehovan uskolliset palvelijat ’huutavat ilosta vuoteillaan’ toisin kuin oikuttelijat, jotka parkuvat ja suunnittelevat pahaa maatessaan vuoteillaan (Ps 149:5; Ho 7:14; Mi 2:1). Ruuben toimi hillittömän omavaltaisesti ollessaan suhteissa isänsä Jaakobin sivuvaimon kanssa ja häpäistessään siten isänsä vuoteen (1Mo 35:22; 49:4), mutta kristityt eivät saa hänen tavallaan mitenkään saastuttaa pyhää avioliittojärjestelyä, ”aviovuodetta” (Hpr 13:4).