ADUMMIM
(juuresta, jonka merkitys on ’punainen’; mahd. ’punaiset kalliot’).
Adummimin ylämäki on jyrkkä sola, joka sijaitsee n. 12 km Jerusalemista itäkoilliseen, Jerikon ja Jerusalemin puolivälissä. Se ulottuu Jordaninlaaksosta Juudan vuoristoon. Muinaisuudesta nykyaikaan asti näiden kahden kaupungin välinen tie on kulkenut tämän solan kautta. Raamatussa se mainitaan kuitenkin vain Juudan ja Benjaminin alueiden rajamerkkinä (Jos 15:7; 18:17).
Solan arabiankielinen nimi on Talʽat ed-Damm (merk. ’verimäki, -nousu’), ja hepreaksi sen nimi kuuluu Maʽale Adummim (merk. ’Adummimin ylämäki’). Vaikka jotkut muinaiset kirjoittajat ovat katsoneet nimen saaneen alkunsa ryöstäjien ja maantierosvojen vuodattamasta verestä, todennäköisempi selitys on maaperän punertava väri, joka johtuu paljaista okralaikuista. Tämä reitti oli aina vaarallinen seudun autiuden ja ryöstelyn yleisyyden vuoksi, ja sen varrella oli jo varhain linnake matkalaisten suojelemiseksi. Tämän vuoksi paikkaa on arveltu kohdaksi, jossa käytiin ”alas Jerikoon” matkalla olleen miehen kimppuun, kuten kerrotaan Jeesuksen kuvauksessa lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta. (Lu 10:30–37.)
Joosuan 15:7:ssä mainittu ”purolaakso”, jonka eteläpuolella Adummimin ylämäki sijaitsi, on ilmeisesti Wadi el-Qilt, joka kulkee jokseenkin yhdensuuntaisesti solatien kanssa ja ohittaa Jerikon aivan sen eteläpuolelta kulkiessaan edelleen Jordanille.