ISMAELILAINEN

(’Ismaelista [Ismaeliin kuuluva]’).

Ismaelin jälkeläinen; Ismael oli Abrahamin esikoispoika, jonka äiti oli Hagar, Saaran egyptiläinen palvelijatar (1Mo 16:1–4, 11). Ismael puolestaan meni naimisiin egyptiläisen naisen kanssa ja sai hänen kanssaan 12 poikaa (Nebajot, Kedar, Adbeel, Mibsam, Misma, Duma, Massa, Hadad, Tema, Jetur, Nafis ja Kedema), joista tuli ismaelilaisten sukukuntien johtomiehiä (1Mo 21:21; 25:13–16). Ismaelilaiset olivat siis aluksi rodullisesti neljäsosaltaan seemiläisiä ja kolmelta neljäsosaltaan haamilaisia.

Jumalan lupauksen mukaisesti ismaelilaisista tuli ”suuri kansakunta”, jota ’ei voitu laskea paljouden tähden’ (1Mo 17:20; 16:10). He eivät kuitenkaan halunneet asettua aloilleen (he rakensivat vain joitakin kaupunkeja) vaan viettivät mieluummin paimentolaiselämää. Ismael itse oli ”ihmisenä kuin seepra”, ts. levoton vaeltaja, joka kuljeskeli Paranin erämaassa ja eli jousensa ja nuoliensa varassa. Myös suurin osa hänen jälkeläisistään oli teltoissa asuvia beduiineja, jotka vaeltelivat yli Siinain niemimaan ”Egyptin edustalta”, ts. Egyptin itäpuolelta, halki Pohjois-Arabian aina Assyriaan asti. Heidät tunnettiin hurjana, sotaisana kansana, jonka kanssa oli vaikea tulla toimeen, ja heidän isästään Ismaelistahan olikin sanottu: ”Hänen kätensä on jokaista vastaan, ja jokaisen käsi on häntä vastaan.” (1Mo 16:12; 21:20, 21; 25:16, 18.)

Ismaelilaisia kuvaillaan edelleen: ”Hän asettui [hepr. na·falʹ] kaikkien veljiensä eteen.” (1Mo 25:18.) Midianilaisista ja heidän liittolaisistaan sanottiin samaan tapaan, että he ”olivat asettuneet [no·felimʹ, sanan na·falʹ partisiippi] alatasangolle” Israelin alueelle, kunnes Gideonin joukko ajoi heidät voimakeinoin tiehensä (Tu 7:1, 12). Kun ismaelilaiset siis ’asettuivat’ johonkin, heidän tarkoituksensa oli ilmeisesti pysyä seudulla, kunnes heidät ajettaisiin väkivalloin pois sieltä.

Ajan myötä jotkut ismaelilaiset ja Abrahamin Keturan kautta saamat jälkeläiset (1Mo 25:1–4) menivät varsin todennäköisesti naimisiin keskenään, ja niin syntyivät joidenkin Arabian osien asukkaat. Koska Ismael ja Midian olivat toistensa velipuolia, heidän jälkeläistensä väliset avioliitot ja heidän verensä, tapojensa, ominaispiirteittensä ja ammattiensa sekoittuminen saattoi hyvinkin antaa aihetta käyttää sanoja ”ismaelilaiset” ja ”midianilaiset” toistensa synonyymeinä, kuten havaitaan kuvauksessa karavaanista, joka myi Joosefin orjaksi Egyptiin (1Mo 37:25–28; 39:1). Gideonin päivinä Israeliin tunkeutuneita joukkoja sanottiin sekä midianilaisiksi että ismaelilaisiksi, ja jälkimmäisten tunnusmerkkinä olivat mm. heidän kultaiset nenärenkaansa (Tu 8:24; vrt. Tu 7:25 ja 8:22, 26).

Nähtävästi Ismaelin Iisakia kohtaan osoittama vihamielisyys siirtyi hänen jälkeläisilleen, jopa siinä määrin, että he vihasivat Iisakin Jumalaa, sillä luetellessaan Jehovaa ”kiihkeästi vihaavia” psalmista mainitsee myös ismaelilaiset (Ps 83:1, 2, 5, 6). Ilmeisesti oli kuitenkin myös poikkeuksia. Daavidin alulle panemassa organisaatiossa Obil, jonka sanotaan olleen ismaelilainen, valvoi kuninkaan kameleja. (1Ai 27:30, 31.)

Islamin perustaja Muhammed (n. 570–632) väitti olevansa Abrahamin ismaelilainen jälkeläinen.