RENGAS, SORMUS

Erilaiset renkaan muotoiset koristeet, joita sekä miehet että naiset käyttivät, olivat yleisiä muinaisten kansojen, esim. heprealaisten, egyptiläisten, assyrialaisten, babylonialaisten, kreikkalaisten ja roomalaisten, keskuudessa. Renkaita pidettiin nenässä, korvissa, sormissa, käsissä ja nilkoissa. (Ks. KORVAKORU; NENÄRENGAS; NILKKARENGAS; RANNERENGAS.) Niitä valmistettiin mm. kullasta, hopeasta, messingistä, pronssista, lasista, raudasta ja norsunluusta. Joihinkin renkaisiin ja sormuksiin upotettiin kiviä. Egyptiläiset pitivät erityisesti skarabeen kuvilla koristelluista sormuksista; tämä pyhä pillerinpyörittäjä symboloi heille ikuista elämää. Egyptin faraon Tutankhamonin haudasta löydettyjen lukuisien korujen joukossa oli mm. kolmirenkainen sormus, jossa oli kolme skarabeeta: yksi oli tehty sinisestä lasista ja kaksi kullasta. Joihinkin roomalaisten sormuksiin oli kaiverrettu mytologisia aiheita tai jopa heidän esi-isiensä tai ystäviensä kuvia.

Tuhlaajapoikavertauksessaan Jeesus kuvaili, kuinka anteeksiantava isä käski panna palaavan tuhlaajapojan sormeen sormuksen (Lu 15:22). Tämä teko oli osoitus isän suosiosta ja kiintymyksestä sekä siitä kunniakkaasta arvoasemasta, johon poika palautettiin. Jeesuksen velipuoli Jaakob kielsi kristittyjä olemasta puolueellisia niitä kohtaan, joilla oli loistavat vaatteet ja kultasormuksia sormissaan (mikä oli osoitus varakkuudesta ja korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta) (Ja 2:1–9). Apostoli Pietari ei tuominnut tällaisten koristeiden käyttöä, mutta hän kiinnitti huomiota siihen, että hengellinen kaunistus on paljon niitä tärkeämpää (1Pi 3:1–5).

Sinettisormukset. Sormusta tai sinettisormusta tarkoittavat heprean sanat tulevat juurista, joiden merkitys on ’vajota’ (Jer 38:6) ja ’sinetöidä’ (1Ku 21:8). Nämä sanat voidaan yhdistää joidenkin muinaisten sormusten pääasialliseen käyttötapaan, nimittäin niiden ”upottamiseen” tai painamiseen saveen tai vahaan, jolloin siihen jäi jälki. Tämäntyyppiset sormukset oli tehty kullasta, hopeasta tai pronssista; joihinkin oli kiinnitetty kaiverrettu kivi, jossa oli omistajan nimi tai symboli. Sinetti oli istutettu näihin sormuksiin joko normaaliin tapaan tai siten, että sitä voitiin pyörittää kuten lieriötä. Jotkin sormukset riippuivat koristenauhassa luultavasti kaulassa (1Mo 38:18, 25).

Hallitsijan tai virkamiehen sinettisormus oli hänen valtansa tunnusmerkki (1Mo 41:41, 42). Virallisia asiakirjoja tai muuta, mitä ei saanut väärentää tai muuttaa, sinetöitiin sinettisormuksilla samaan tapaan kuin nykyäänkin käytetään virallisia sinettejä tai allekirjoituksia (Est 3:10–13; 8:2, 8–12; Da 6:16, 17).

Kuvaannollista käyttöä. Arvoesinettä tai -henkilöä verrattiin muinoin nähtävästi sinettisormukseen. Jeremian profetiassa ilmaistiin, ettei Juudan kuningas Konja (Jojakin) säästyisi onnettomuudelta, vaikka hän oli kuin ’sinettisormus Jehovan oikeassa kädessä’. Jojakin syöstiin valtaistuimelta erittäin lyhyeksi jääneen hallituskauden jälkeen. (Jer 22:24; 2Ku 24:8–15.) Jehova sanoi uskolliselle Serubbabelille kunnioittavasti: ”Minä otan sinut, – – ja minä panen sinut sinettisormukseksi, sillä sinut minä olen valinnut.” (Hag 2:23.) Serubbabel, joka palveli Jehovaa virkatehtävässä, kun Jerusalemin temppeliä rakennettiin uudelleen, oli Jehovalle kallisarvoinen, ikään kuin sinettisormus Jumalan omassa kädessä. Serubbabel oli pelottomasti toiminut profeettojen Haggain ja Sakarjan välityksellä esitetyn Jehovan kannustuksen mukaisesti ja ryhtynyt rakentamaan temppeliä väärää tietoa saaneen Persian kuninkaan kiellosta huolimatta. (Esr 4:24–5:2.) Jehova käyttäisi edelleen Serubbabelia julistetun tarkoituksensa toteuttamiseen, eikä kukaan ihmishallitsija pystyisi poistamaan häntä tuosta kunniakkaasta palvelustehtävästä.