3. myytti: Kaikki hyvät ihmiset menevät taivaaseen

Myytin alkuperä.

Jeesuksen apostolien kuoleman jälkeen, toiselta vuosisadalta lähtien, huomattavaan asemaan alkoivat nousta varhaiset kirkkoisät. Eräässä katolisessa tietosanakirjassa heidän opetuksistaan sanotaan: ”Opetuksen yleisen suuntauksen mukaan taivaan autuus suotiin aineettomalle sielulle heti sen jälkeen, kun kuolemaa seurannut tarpeellinen puhdistautuminen oli ohi.” (New Catholic Encyclopedia, 2003, 6. osa, s. 687.)

Raamatun kanta.

”Onnellisia ovat lempeämieliset, koska he tulevat perimään maan.” (Matteus 5:5.)

Vaikka Jeesus lupasi valmistaa opetuslapsilleen sijan taivaassa, hän osoitti, etteivät vanhurskaat mene sinne automaattisesti (Johannes 3:13; 14:2, 3). Eikö hän rukoillutkin, että Jumalan tahto tapahtuisi ”myös maan päällä niin kuin taivaassa”? (Matteus 6:9, 10.) Vanhurskaille on todellisuudessa tarjolla jompikumpi kahdesta erilaisesta elämänodotteesta. Jotkut tulevat hallitsemaan Kristuksen kanssa taivaassa, kun taas useimmat elävät ikuisesti maan päällä (Ilmestys 5:10).

Ajan kuluessa alkukirkon näkemys sen osasta maan päällä muuttui. Mitä siitä seurasi? ”Kirkkolaitos yhä suuremmassa määrin täytti odotetun Jumalan valtakunnan paikan”, sanoo The New Encyclopædia Britannica. Kirkko alkoi lujittaa omaa valta-asemaansa sekaantumalla politiikkaan ja jätti näin huomiotta Jeesuksen selvät ohjeet, että hänen seuraajansa ”eivät ole osa maailmasta” (Johannes 15:19; 17:14–16; 18:36). Rooman keisarin Konstantinuksen vaikutuksesta kirkko tinki joistakin opeistaan, joista yksi koski itse Jumalan luontoa.

Vertaa seuraaviin Raamatun jakeisiin: Psalmit 37:10, 11, 29; Johannes 17:3; 2. Timoteukselle 2:11, 12.