TIESITKÖ?

Tukeeko arkeologia Raamattua?

Biblical Archaeology Review -lehdessä kerrotaan arkeologisten löytöjen vahvistaneen ”ainakin viidenkymmenen” Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa mainitun henkilön olemassaolon. Heihin kuuluu muun muassa 14 Juudan ja Israelin kuningasta, mukaan lukien Daavid ja Hiskia sekä vähemmän tunnetut Menahem ja Pekah. Joukossa on myös 5 faraota ja 19 Assyrian, Babylonian, Moabin, Persian ja Syyrian kuningasta. Sekä Raamatussa että arkeologisessa aineistossa esiintyy hallitsijoiden lisäksi myös vähemmän merkittäviä henkilöitä, kuten ylimmäisiä pappeja, eräs kirjuri ja muita virkamiehiä.

Artikkelin mukaan ”tutkijat ovat huomattavan yksimielisiä” siitä, että kaikkien näiden Raamatun henkilöiden historiallisuus on vahvistettu. Arkeologisia todisteita on myös monien Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa mainittujen henkilöiden olemassaolosta. Heitä ovat esimerkiksi Herodes, Pontius Pilatus, Tiberius, Kaifas ja Sergius Paulus.

Milloin leijonat katosivat Raamatun maista?

Leijonia ei enää nykyään elä luonnossa Pyhän maan alueella, mutta Raamatussa tähän eläimeen viitataan noin 150 kertaa, mikä kertoo sen olleen tuttu Raamatun kirjoittajille. Useimmat näistä viittauksista ovat kuvaannollisia, mutta joissakin kohdissa kerrotaan todellisista kohtaamisista leijonan kanssa. Esimerkiksi Simsonin, Daavidin ja Benajan kerrotaan tappaneen leijonan (Tuomarit 14:5, 6; 1. Samuelin kirja 17:34, 35; 2. Samuelin kirja 23:20). Toiset saivat surmansa leijonien kynsissä (1. Kuninkaiden kirja 13:24; 2. Kuninkaiden kirja 17:25).

Aasianleijonan (Panthera leo persica) elinalue ulottui aikoinaan Vähästä-Aasiasta ja Kreikasta Palestiinaan, Syyriaan, Mesopotamiaan ja aina Intian luoteisosiin asti. Tuota eläintä pelättiin ja kunnioitettiin, ja niinpä se esiintyi usein muinaisen Lähi-idän taiteessa. Muinaisen Babylonin juhlakulkuekadun vartta koristivat lasitetusta tiilestä valmistetut näyttävät leijonankuvat.

Ristiretkeläisten kerrotaan metsästäneen leijonia Palestiinassa 1100-luvun loppupuolella. Pian 1300-luvulle tultaessa leijonat ilmeisesti hävisivät tuolta alueelta. Niistä tehtiin kuitenkin havaintoja Mesopotamiassa ja Syyriassa vielä 1800-luvulla ja Iranissa ja Irakissa niinkin myöhään kuin 1900-luvun alkupuolella.