Jesaja
38 Tuohon aikaan Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan.+ Profeetta Jesaja,+ Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Näin sanoo Jehova: ’Anna ohjeet perheellesi,* sillä sinä kuolet. Sinä et parane.’”+ 2 Silloin Hiskia käänsi kasvonsa seinään päin ja alkoi rukoilla Jehovaa: 3 ”Pyydän sinua, Jehova, muistathan,+ että olen vaeltanut edessäsi uskollisesti ja olen omistautunut sinulle koko sydämestäni.*+ Olen tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi.” Sitten Hiskia purskahti vuolaaseen itkuun.
4 Silloin Jesaja sai Jehovalta sanan, joka kuului: 5 ”Mene takaisin sanomaan Hiskialle:+ ’Näin sanoo Jehova, esi-isäsi Daavidin Jumala: ”Olen kuullut rukouksesi+ ja nähnyt kyyneleesi.+ Minä pidennän elämääsi 15 vuodella.*+ 6 Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä ja puolustan tätä kaupunkia.+ 7 Jehova antaa sinulle tämän merkin osoittaakseen, että Jehova toteuttaa puhumansa sanan:+ 8 Minä annan varjon, joka on laskeutunut auringon mukana Ahasin portailla,* siirtyä kymmenen porrasta taaksepäin.”’”+ Silloin aurinko siirtyi portailla taaksepäin kymmenen porrasta, jotka se oli jo laskeutunut.
9 Teksti,* jonka Juudan kuningas Hiskia kirjoitti, kun hän sairastui ja toipui sairaudestaan.
10 Minä sanoin: ”Kesken elämäni
minä joudun menemään haudan* porteista.
Jäljellä olevat vuoteni riistetään minulta.”
11 Minä sanoin: ”En saa nähdä Jahia,* Jahia elävien maassa.+
En saa enää nähdä ihmisiä,
kun olen sen paikan asukkaiden luona, jossa kaikki lakkaa olemasta.
12 Minun asumukseni on purettu ja viety minulta pois+
niin kuin paimenen teltta.
Olen käärinyt elämäni kokoon kuin kankaankutoja.
Hän leikkaa minut irti kuin loimilangat.
Päivänvalosta yön pimeyteen sinä teet minusta loppua.+
13 Minä tyynnyttelen itseäni aamuun asti.
Niin kuin leijona hän murskaa kaikki luuni.
Päivänvalosta yön pimeyteen sinä teet minusta loppua.+
Minä katson uupuneilla silmilläni korkeuteen:+
15 Mitä voin sanoa?
Hän on puhunut minulle ja toiminut.
16 ’Jehova, niiden* ansiosta jokainen elää,
niissä on henkeni elämä.
Sinä palautat terveyteni ja varjelet minut elossa.+
17 Rauhan sijasta minä tunsin suurta katkeruutta,
mutta koska olet kiintynyt minuun,
sinä varjelit minut tuhon hautakuopalta.+
Olet heittänyt kaikki syntini selkäsi taakse.*+
Ne jotka menevät hautakuoppaan, eivät voi panna toivoaan sinun uskollisuuteesi.+
19 Elävät, elävät voivat ylistää sinua
niin kuin minä voin tänä päivänä.
Isä voi kertoa pojilleen sinun uskollisuudestasi.+
20 Jehova, pelasta minut,
niin me soitamme laulujani kielisoittimilla+
kaikkina elämämme päivinä Jehovan temppelissä.’”+
21 Jesaja sanoi sitten: ”Tuokaa kuivatuista viikunoista puristettu kakku ja pankaa se paiseen päälle, jotta hän toipuisi.”+ 22 Hiskia oli kysynyt: ”Mikä on merkkinä siitä, että tulen menemään ylös Jehovan temppeliin?”+