TUTKITTAVA KIRJOITUS 34
LAULU 3 Voimamme, toivomme, turvamme
Uskotko että Jehova on antanut sinulle anteeksi?
”Sinä annoit anteeksi syntini, rikkomukseni.” (PS. 32:5)
NÄKÖKULMA
Miksi on tärkeää luottaa siihen, että Jehova antaa meille anteeksi, ja mitä perusteita sille löytyy Raamatusta?
1–2. Mitä Jehova tekee, kun kadumme virheitämme? (Ks. myös kuva.)
DAAVID tiesi hyvin, miltä syyllisyys tuntuu (Ps. 40:12; 51:3 ja otsikkoteksti). Hän teki elämänsä varrella useamman pahan virheen. Hän oli kuitenkin aidosti pahoillaan, ja siksi Jehova antoi hänelle anteeksi (2. Sam. 12:13). Niinpä hänellä oli kokemusta myös siitä, miten huojentavaa Jehovan anteeksianto on (Ps. 32:1).
2 Nämä samat tunteet ovat osa meidänkin elämäämme. On valtavan rauhoittavaa tietää, että Jehova haluaa antaa pienet ja suuret syntimme anteeksi, kunhan myönnämme ne, kadumme niitä aidosti ja yritämme parhaamme mukaan olla toistamatta niitä (Sananl. 28:13; Apt. 26:20; 1. Joh. 1:9). Sekin on lohdullista, että kun Jehova on antanut meille anteeksi, hän suhtautuu virheisiimme niin kuin niitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan (Hes. 33:16).
Daavid kirjoitti monta psalmia Jehovan anteeksiantavaisuudesta. (Ks. kpl:t 1–2.)
3–4. Miltä eräästä sisaresta tuntui senkin jälkeen, kun hän oli käynyt kasteella, ja mistä tässä kirjoituksessa puhutaan?
3 Joskus voi olla vaikea sisäistää, että Jehova on oikeasti antanut anteeksi. Jennifer-nimisellä sisarella on siitä kokemusta. Hän kasvoi todistajaperheessä, mutta teini-ikäisenä hän ajautui huonoon suuntaan ja alkoi elää kaksoiselämää. Vuosia myöhemmin hän halusi palata Jehovan luo, ja hän teki muutoksia ja kävi kasteella. Hän kertoo: ”Aikaisemmin elämäni keskittyi rahan hankkimiseen, en välittänyt Jehovan moraalinormeista, join liikaa ja minulla oli vihanhallintaongelmia. Järjellä ajateltuna ymmärsin, että nyt Jehova piti minua lunnaiden perusteella puhtaana, koska olin sydämestäni pyytänyt anteeksi ja katunut. Mutta tunnetasolla minun oli vaikea hyväksyä sitä.”
4 Tuntuuko sinusta koskaan, että Jehova ei ole unohtanut menneitä virheitäsi? Hän haluaisi, että luotamme hänen armoonsa yhtä vakaasti kuin Daavid. Tässä kirjoituksessa mietitään, miksi on tärkeää uskoa siihen, että Jehova on antanut meille anteeksi, ja mikä siinä voi auttaa.
MIKSI ON TÄRKEÄÄ LUOTTAA JEHOVAN ANTEEKSIANTOON?
5. Mitä Saatana uskottelee meille? Kerro esimerkki.
5 Väistämme Saatanan ansat. Saatana tekee kaikkensa, jotta lopettaisimme Jehovan palvelemisen. Siksi hän yrittää uskotella meille, että syntejämme ei kerta kaikkiaan voi antaa anteeksi. Varmaan muistatkin sen korinttilaisen miehen, joka poistettiin seurakunnasta seksuaalisen moraalittomuuden takia (1. Kor. 5:1, 5, 13). Kun hän myöhemmin katui, Saatana halusi, että seurakuntaan kuuluvat eivät antaisi hänelle anteeksi eivätkä toivottaisi häntä tervetulleeksi takaisin vaan kohtelisivat häntä tylysti. Sekin olisi voitto Saatanalle, jos mies pitäisi itseään toivottomana tapauksena ja surun murtamana lakkaisi palvelemasta Jehovaa. Saatanan tavoitteet ja taktiikat eivät ole muuttuneet miksikään. Onneksi ”emme ole tietämättömiä hänen suunnitelmistaan”. (2. Kor. 2:5–11.)
6. Mikä on oikea tapa suhtautua syyllisyydentunteisiin?
6 Syyllisyys ei enää paina mieltä. Kun teemme syntiä, niin siitä tulee tietysti syyllinen olo (Ps. 51:17). Huono omatunto on hyvä asia, jos se saa meidät tekemään muutoksia (2. Kor. 7:10, 11). Mutta jos syyllisyydentunteet jatkuvat pitkään sen jälkeen, kun olemme katuneet, saattaisimme jopa kokonaan luovuttaa. Kun ymmärrämme, että Jehova on antanut meille anteeksi, voimme päästää irti syyllisyydentunteista ja mennä elämässä eteenpäin. Jehova toivoo, että voit palvella häntä puhtaalla omallatunnolla ja iloisin mielin (Kol. 1:10, 11; 2. Tim. 1:3). Miten sitten voisimme todistaa itsellemme, että Jehova on antanut meille anteeksi?
MITEN VAHVISTAA LUOTTAMUSTA JEHOVAN ANTEEKSIANTOON?
7–8. Mitä Jehova kertoi itsestään Moosekselle, ja mihin voimme luottaa? (2. Mooseksen kirja 34:6, 7.)
7 Mieti, mitä Jehova on sanonut itsestään. Yksi hyvä esimerkki on se, kun hän puhui Moosekselle Siinainvuorella.a (Lue 2. Mooseksen kirjan 34:6, 7.) Kaikista mahdollisista ominaisuuksista, jotka Jehova olisi voinut nostaa itsestään esille, hän katsoi parhaaksi mainita armollisuuden ja myötätuntoisuuden. Nytkö sitten tällainen Jumala ei antaisi anteeksi palvelijalleen, joka oikeasti katuu? Sehän olisi julmaa ja armotonta, eikä näitä ominaisuuksia pysty liittämään Jehovaan mitenkään.
8 Jehova ei koskaan antaisi itsestään valheellista kuvaa, koska hän on totuuden Jumala (Ps. 31:5). Näin ollen hänen sanoihinsa voi aina luottaa. Jos syyllisyys menneistä virheistä ei meinaa hellittää, mieti: Luotanko tosiaan siihen, että Jehova on armollinen ja myötätuntoinen ja antaa anteeksi jokaiselle, joka katuu aidosti? Miksi minä olisin poikkeus?
9. Mitä psalmi 32:5 opettaa Jehovan anteeksiannosta?
9 Mieti, mitä Jehova laittoi raamatunkirjoittajat kertomaan hänen armollisuudestaan. Esimerkiksi Daavid sanoi hänestä: ”Sinä annoit anteeksi syntini, rikkomukseni.” (Lue psalmi 32:5.) Heprean kielen sana, joka on tässä käännetty ”annoit anteeksi”, tarkoittaa kirjaimellisesti ’nostaa’, ’viedä pois’ tai ’kantaa’. Siispä kun Jehova antoi Daavidille anteeksi, hän ikään kuin nappasi tämän synnit itselleen ja vei ne pois. Syntien mukana lähti raskas syyllisyys, ja Daavidin oli helpompi hengittää (Ps. 32:2–4). Jehova tekee saman meillekin. Kun olemme katuneet, hän vie syntimme ja syyllisyytemme muualle eivätkä ne jää meidän kannettavaksemme.
10–11. Mitä psalmi 86:5 opettaa meille Jehovasta?
10 Lue psalmi 86:5. Daavid sanoi myös, että Jehova on ”valmis antamaan anteeksi”. Mikä on siis Jehovan reaktio, kun me teemme virheen? Hän ei suutu helposti vaan lähtökohtaisesti haluaa antaa meille anteeksi. Jakeen loppuosassa selitetään, miksi Jehova on tällainen: ”Sinä tunnet suurta uskollista rakkautta kaikkia niitä kohtaan, jotka huutavat sinua avukseen.” Kuten edellisestä artikkelista huomattiin, Jehova ei koskaan hylkää hänen puolellaan olevia, koska hän tuntee uskollista rakkautta heitä kohtaan. Siksi hän myös antaa mielellään anteeksi katuville synnintekijöille (Jes. 55:7, alav.). Jos sinun on vaikea luottaa Jehovan anteeksiantoon, voisit miettiä: Uskonko, että Jehova antaa mielellään anteeksi kaikille, jotka katuvat virheitään ja pyytävät häneltä anteeksi? Jos olen tehnyt niin, eikö hän siinä tapauksessa ole antanut anteeksi myös minulle?
11 Raamatun mukaan Jehova ymmärtää täysin, millaisia me ihmiset olemme ja miten epätäydellisyys vaikuttaa meihin (Ps. 139:1, 2). Vilkaistaan seuraavaksi psalmia, josta se käy ilmi. Se voi antaa lisäperusteita uskoa Jehovan anteeksiantoon.
ÄLÄ UNOHDA SITÄ MINKÄ JEHOVA MUISTAA
12–13. Mitä Jehova muistaa meistä, ja mitä se saa hänet tekemään? (Psalmit 103:14.)
12 Lue psalmi 103:14. Daavid mainitsee yhden syyn, miksi Jehova haluaa antaa synnit anteeksi: ”Hän muistaa, että olemme tomua”, eli ymmärtää, että meillä on taipumus toimia väärin. Mietitään Daavidin sanoja vielä tarkemmin.
13 Daavidin mukaan Jehova ”tietää hyvin, miten meidät on muovattu”. Hän ”muodosti ihmisen maan tomusta” ja on hyvin selvillä siitä, millaisia rajoituksia täydellisilläkin ihmisillä on. Heidän täytyy esimerkiksi syödä, nukkua ja hengittää. (1. Moos. 2:7.) Sen jälkeen kun Aadam ja Eeva tekivät syntiä, he olivat tomua myös uudenlaisessa merkityksessä. Koska olemme heidän jälkeläisiään, mekin olemme epätäydellisiä ja taipuvaisia tekemään väärin. Daavid ei sanonut, että Jehova tietää meidän olevan tomua vaan että hän muistaa sen. Muistamiseksi käännetty heprean sana voi sisältää ajatuksen siitä, että ryhtyy positiiviseen toimintaan. Daavidin ajatuksen voisi siis sanoa myös näin: Jehova ymmärtää, että me välillä epäonnistumme, mutta kun kadumme aidosti, hän reagoi siihen olemalla armollinen ja antamalla anteeksi (Ps. 78:38, 39).
14. a) Miten Daavid kuvaili Jehovan anteeksiantoa psalmissa 103:12? b) Miten Daavidin oma elämä havainnollistaa Jehovan anteeksiantavaisuutta? (Ks. tekstiruutu ”Jehova antaa anteeksi ja unohtaa”.)
14 Miten pitkälle Jehovan anteeksianto menee? (Lue psalmi 103:12.) Daavid kirjoitti: ”Niin kaukana kuin auringonnousu [itä] on auringonlaskusta [lännestä], niin kauas meistä hän on siirtänyt väärintekomme.” Itä ja länsi ovat täysin päinvastaisissa suunnissa ja niin kaukana toisistaan kuin kuvitella saattaa. Eräs kirja kuvailee tämän pohjalta Jumalan anteeksiantoa näin: ”Jos synti siirretään niin kauas, on aivan varmaa, että sen haju, jäljet ja jopa sen muisto ovat tipotiessään.” (C. H. Spurgeon, The Treasury of David.) Joskus tuoksut nostavat pintaan muistoja. Mutta kun Jehova antaa jonkin virheen anteeksi, siitä ei jää minkäänlaista hajujälkeä, joka voisi palauttaa sen mieleen ja saada hänet antamaan siitä rangaistuksen myöhemmin (Hes. 18:21, 22; Apt. 3:19).
15. Mikä auttaa pääsemään yli sitkeästä syyllisyydentunteesta?
15 Miten psalmin 103 ajatukset voivat auttaa, jos sinulla on sitkeitä syyllisyydentunteita? Älä unohda sitä, minkä Jehova muistaa. Hän ymmärtää, että meillä on taipumus toimia väärin, ja haluaa antaa anteeksi kaikille, jotka katuvat. Älä myöskään muistele sitä, minkä Jehova päättää unohtaa. Kun hän on antanut synnit anteeksi, hän ei enää koskaan palaa niihin, eikä meidänkään pitäisi (Ps. 130:3). Tämän ymmärtäminen auttaa meitä antamaan anteeksi itsellemme ja saamaan enemmän iloa elämästä ja Jehovan palvelemisesta.
16. Miksi on vaarallista jäädä vellomaan menneissä virheissä? Havainnollista. (Ks. myös kuva.)
16 Se että jäisi vellomaan menneissä virheissä, on kuin yrittäisi ajaa autoa ja katsoisi koko ajan taustapeiliin. Siihen on tietysti aivan hyvä katsoa silloin tällöin, jotta pystyy ennakoimaan mahdollisia vaaratilanteita. Matkanteko on kuitenkin huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa, kun keskittyy siihen, mitä on edessä. Joskus on järkevää palauttaa mieleen joitain aiempia virheitä, niin että voi ottaa niistä oppia ja varoa toistamasta niitä. Jos taas keskittyisimme niihin liikaa, se voisi alkaa rajoittaa sitä, mitä teemme nyt Jehovan palveluksessa. Kannattaa siis pitää katse tiessä, jota pitkin kuljemme kohti uutta maailmaa. Siellä aiemmat ikävät muistot eivät enää palaudu mieleen. (Jes. 65:17; Sananl. 4:25.)
Kuljettajan täytyy pitää katse tiessä eikä vilkuilla koko ajan taustapeiliin. Samoin meidän on parempi miettiä edessä olevaa hienoa tulevaisuutta kuin aiempia virheitämme. (Ks. kpl 16.)
VAHVISTA USKOA JEHOVAN ANTEEKSIANTOON
17. Miksi on tärkeää olla varma Jehovan rakkaudesta ja anteeksiantavaisuudesta?
17 Meidän on tärkeää olla ihan varmoja Jehovan rakkaudesta ja anteeksiantavaisuudesta (1. Joh. 3:19, alav.). Saatana nimittäin kiihdyttää tahtia yrityksissään uskotella meille, ettei meitä voi rakastaa eikä meille voi antaa anteeksi. Hänen tavoitteensa on saada meidät lopettamaan Jehovan palveleminen, mutta hänellä ei ole enää paljon aikaa jäljellä. Hän tietää sen itsekin, joten hänellä on kaikki keinot käytössä. (Ilm. 12:12.) Älä anna hänen voittaa!
18. Mitä sinulle on jäänyt mieleen tästä ja edellisestä kirjoituksesta?
18 Edellisessä artikkelissa annettiin ehdotuksia siihen, mikä voi auttaa, jos epäilemme Jehovan rakkautta meitä kohtaan. Tässä kirjoituksessa käsiteltiin sitä, mitä hän itse on kertonut armollisuudestaan ja mitä raamatunkirjoittajat ovat sanoneet siitä. Jos omat virheesi vaivaavat sinua, älä unohda, että Jehova muistaa, mistä sinut on tehty, ja on valmis antamaan sinulle anteeksi. Muista myös, että kun hän antaa anteeksi, hän tekee sen kunnolla. Mekin voimme sanoa Jehovalle kiitollisena samat sanat kuin Daavid: ”Sinä annoit anteeksi syntini, rikkomukseni.” (Ps. 32:5.)
LAULU 107 Jehovan malli rakkaudesta
a Ks. kesäkuun 2022 Vartiotornin artikkeli ”Jehova antaa anteeksi mielellään” kappaleet 4-7.