TUTKITTAVA KIRJOITUS 42
LAULU 44 Ahdistuneen rukous
Kehitysehdotuksia rukouksiin
”Huudan sydämeni pohjasta. Vastaathan minulle, Jehova.” (PS. 119:145)
NÄKÖKULMA
Voimme oppia paljon Jehovan palvelijoiden rukouksista, joita on Raamatussa.
1–2. a) Mikä voisi tehdä Jehovalle puhumisesta haastavaa? b) Mistä tiedämme, että Jehova haluaa kuulla, mitä meillä on sanottavana?
TUNTUUKO sinusta joskus, että rukouksesi toistavat itseään ja jäävät kovin pinnallisiksi tai ovat pelkkää rutiinia? Monilla on tällaisia tunteita. Elämä on usein hektistä, ja siksi saattaa käydä niin, että rukoileminenkin tulee tehtyä kiireellä. Voi myös olla vaikea avautua Jehovalle, jos kärsii arvottomuuden tunteista.
2 Jehova ei odota, että rukouksemme olisivat jotenkin tosi hienoja, vaan hän toivoo, että ne ovat vilpittömiä ja tulevat sydämestä. Myös nöyryys on tärkeää, koska Raamatussa sanotaan, että hän kuulee ”nöyrien pyynnön” (Ps. 10:17). Hän haluaa kuulla, mitä asiaa meillä on, koska hän on oikeasti kiinnostunut meistä (Ps. 139:1–3).
3. Mihin kysymyksiin saadaan nyt vastaukset?
3 Miksi meidän ei tarvitse jännittää sitä, että kerromme Jehovalle avoimesti ajatuksiamme? Miten omista rukouksista voisi tehdä merkityksellisempiä? Millaisia kehitysehdotuksia voi saada rukouksista, joita löytyy Raamatusta? Entä mistä voi olla apua, jos ahdistavia tunteita on vaikea pukea sanoiksi? Otetaan selvää.
RUKOILEMISTA EI TARVITSE JÄNNITTÄÄ
4. Mikä voi auttaa puhumaan Jehovalle vapautuneesti? (Psalmit 119:145.)
4 Jehova on meille läheinen ystävä, joka haluaa, että meillä menee hyvin. Kun muistamme tämän, meidän on helpompi puhua hänelle vapautuneesti rukouksessa. Psalmin 119 kirjoittaja yritti pitää tämän mielessä, vaikka hänen elämänsä ei ollut ihan helppoa. Jotkut petolliset ihmiset kohtelivat häntä epäoikeudenmukaisesti. (Ps. 119:23, 69, 78.) Tämän lisäksi hänen täytyi pärjätä myös omien heikkouksiensa kanssa (Ps. 119:5). Silti hän uskalsi puhua Jehovalle rehellisesti omista tunteistaan. (Lue psalmi 119:145.)
5. Miksi negatiiviset tunteet eivät saisi olla este rukoilemiselle? Havainnollista.
5 Jehova toivoo, että rukoilemme häntä silloinkin, jos olemme tehneet jonkin vakavan virheen (Jes. 55:6, 7). Negatiiviset tunteet eivät saisi olla este rukoilemiselle. Havainnollistetaan asiaa vertauksella. Lentokoneen kapteeni tietää hyvin, että hän saa yhteyden lennonjohtoon, kun hän tarvitsee apua. Kannattaisiko hänen jättää ottamatta yhteyttä, jos hän on eksynyt tai tehnyt jonkin nolon virheen? Se ei olisi järkevää. Meilläkään ei ole mitään syytä olla rukoilematta Jehovaa, jos olemme tehneet väärin tai meillä on jostain syystä suunta hukassa (Ps. 119:25, 176).
MITEN TEHDÄ RUKOUKSISTA MERKITYKSELLISEMPIÄ?
6–7. Miten Jehovan ominaisuuksien miettiminen auttaa tekemään rukouksista sisällökkäämpiä? Kerro esimerkki. (Ks. myös alaviite.)
6 Rukouksemme ovat merkityksellisiä, kun puhumme Jehovalle avoimesti ajatuksistamme ja tunteistamme. Mutta mikä voisi auttaa onnistumaan siinä?
7 Mieti Jehovan ominaisuuksia.a Mitä enemmän mietimme sitä, millainen Jehova on, sitä helpompi meidän on puhua hänelle avoimesti (Ps. 145:8, 9, 18). Tästä oli apua Kristinelle, jolla oli väkivaltainen isä. Hän sanoo: ”Minun oli vaikea pitää Jehovaa Isänä, jolle saa puhua vapaasti. Koin, että en ollut tarpeeksi hyvä, ja pelkäsin, että Jehova ei enää rakastaisi minua, kun teen virheitä.” Kristine kertoo, mikä on helpottanut tällaisia tunteita: ”Ajattelin paljon Jehovan uskollista rakkautta. Siitä tuli minulle turvallinen olo. Tiedän, että hän ei koskaan jätä minua yksin. Ja vaikka kaatuisin, hän nostaa minut takaisin jaloilleni. Kun pidän tämän mielessä, minun on helpompi jakaa ilot ja surut hänen kanssaan.”
8–9. Miksi kannattaa miettiä etukäteen, mitä sanoa rukouksessa? Kerro kokemus.
8 Ajattele etukäteen, mitä sanot. Ennen kuin alat rukoilla, voisit miettiä vaikkapa seuraavia kysymyksiä: Mitä ongelmia elämässäni on juuri nyt? Onko minun vaikea antaa anteeksi jollekin toiselle? Onko elämässäni tapahtunut jokin muutos, josta selviytymiseen tarvitsen Jehovan apua? (2. Kun. 19:15–19.) Lisäksi opimme Jeesukselta, että Jehovan nimi, valtakunta ja tahto ovat aina hyviä aiheita rukouksiin (Matt. 6:9, 10).
9 Kun sisar nimeltä Aliska sai tietää, että hänen miehellään oli aivoissa parantumaton syöpä, hänen oli vaikea rukoilla. Hän muistelee: ”Olin niin stressaantunut, että en oikein pystynyt ajattelemaan selkeästi enkä sanomaan rukouksissa mitään järkevää.” Aliska kertoo, mistä on ollut hänelle apua: ”Selvittelen hetken aikaa ajatuksiani. Näin rukoukseni eivät keskity pelkästään omaan tilanteeseeni. Pääsen myös oikeanlaiseen mielentilaan ja olen rauhallisempi, kun alan rukoilla.”
10. Mitä hyötyä on siitä, että rukoilee ajan kanssa? (Ks. myös kuvat.)
10 Käytä rukoilemiseen aikaa. Lyhyetkin rukoukset voivat tietenkin olla merkityksellisiä, mutta kun rukouksiin varaa enemmän aikaa, tulee todennäköisesti kertoneeksi syvällisemmin omista ajatuksista ja tunteista.b Aliskan mies Elijah kertoo: ”Minulla on tavoitteena rukoilla monta kertaa päivässä, ja Jehovasta on tullut minulle läheisempi, kun olen käyttänyt rukouksiin enemmän aikaa. Tiedän, että Jehovalta ei lopu kärsivällisyys kesken, ja siksi minun ei tarvitse hätiköidä.” Kokeile järjestää sellainen aika ja paikka, että voit rukoilla rauhassa ilman häiriöitä – jopa ääneen. Ota tavaksi käyttää rukouksiin aikaa.
Valitse sellainen hetki ja paikka, että voit rukoilla ajan kanssa. (Ks. kpl 10.)
IDEOITA RAAMATUSSA OLEVISTA RUKOUKSISTA
11. Mitä hyötyä on siitä, että miettii Raamatussa olevia rukouksia? (Ks. myös tekstiruutu ”Tuntuvatko heidän tilanteensa tutuilta?”)
11 Sinulle voi olla paljon hyötyä siitä, että mietit Raamatussa olevia rukouksia ja psalmeja eli Jehovan palvonnassa käytettyjä lauluja. Kun huomaat, miten ennen eläneet Jehovan palvelijat kertoivat hänelle ajatuksistaan ja tunteistaan, sinunkin on ehkä helpompi avautua hänelle. Saatat myös huomata uusia asioita, joita ihailet Jehovassa ja joista haluaisit puhua rukouksissasi. Vastaan voi tulla sellaisiakin rukouksia, jotka esitettiin samantyyppisessä tilanteessa kuin missä sinä nyt olet.
12. Mitä kysymyksiä voisit miettiä, kun tutkit jotain rukousta?
12 Kun luet Raamatusta jonkin rukouksen, voisit miettiä: Kuka nämä sanat sanoi ja millaisessa tilanteessa? Samaistunko tässä rukouksessa oleviin ajatuksiin? Mitä voin oppia niistä? Joskus täytyy ehkä tehdä vähän tutkimustyötä, jotta löytää vastaukset näihin kysymyksiin, mutta se kyllä kannattaa. Tutustutaan nyt tarkemmin neljään rukoukseen.
13. Mitä Hannan rukouksesta voi oppia? (1. Samuelin kirja 1:10, 11.) (Ks. myös kuva.)
13 Lue 1. Samuelin kirjan 1:10, 11. Hannalla oli kaksi isoa ongelmaa, kun hän rukoili Jehovaa. Hän ei ollut saanut lapsia, ja lisäksi hänen miehellään oli toinenkin vaimo, joka teki hänen elämästään vielä paljon vaikeampaa. (1. Sam. 1:4–7.) Mitä voisit oppia Hannan rukouksesta, jos sinulla on jokin pitkäaikainen ongelma? Hänen oli helpompi olla sen jälkeen, kun hän oli käyttänyt aikaa rukoilemiseen ja kertonut Jehovalle yksityiskohtaisesti, miltä hänestä tuntui (1. Sam. 1:12, 18). Meidänkin kannattaa ”heittää taakkamme Jehovalle” eli kertoa hänelle tarkasti, millaisia huolia meillä on ja miten ne vaikuttavat meihin (Ps. 55:22). Tällaisen rukouksen jälkeen on helpompi hengittää.
Hanna avautui rukouksessa Jehovalle, kun hän ei ollut saanut lapsia ja häntä kiusattiin. (Ks. kpl 13.)
14. a) Mitä muuta Hannan esimerkki opettaa? b) Miten Raamatun tutkiminen ja mietiskeleminen voi auttaa saamaan lisää sisältöä rukouksiin? (Ks. alaviite.)
14 Lopulta Hanna sai pojan, Samuelin, ja muutaman vuoden kuluttua hän vei lapsen ylimmäisen papin Eelin luokse (1. Sam. 1:24–28). Silloin Hanna piti yksityiskohtaisen rukouksen, jossa hän sanoi luottavansa siihen, että Jehova suojelee uskollisia palvelijoitaan ja pitää heistä huolta (1. Sam. 2:1, 8, 9).c Todennäköisesti Hannan kotielämä ei ollut vieläkään täysin ongelmatonta, mutta hän keskittyi siihen, miten Jehova oli auttanut häntä. Hannan esimerkistä opimme sen, että meidän on helpompi pärjätä pitkäaikaisten haasteiden kanssa, kun keskitymme siihen, miten Jehova on auttanut meitä tähän mennessä.
15. Mitä voimme oppia Jeremian rukouksesta, jos meitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti? (Jeremia 12:1.)
15 Lue Jeremian 12:1. Jossain vaiheessa Jeremiaa harmitti, koska pahoilla ihmisillä näytti menevän niin hyvin. Toiset israelilaiset kohtelivat häntä huonosti, ja sekin tuntui hänestä pahalta (Jer. 20:7, 8). Meillekin saattaa tulla tällaisia tunteita, kun epärehelliset ihmiset näyttävät pärjäävän elämässään tai kun meitä itseämme pilkataan ja väheksytään. Jeremia kertoi avoimesti, mitkä asiat turhauttivat häntä, mutta hän luotti siihen, että Jehova on aina oikeudenmukainen. Tämä luottamus vahvistui entisestään, kun hän näki, miten Jehova oikaisi kapinallista kansaansa. (Jer. 32:19.) Mekin voimme kertoa Jehovalle avoimesti, mitkä asiat tuntuvat meistä vaikeilta. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että Jehova korjaa kaikki vääryydet omana aikanaan.
16. Mitä voimme oppia leeviläiseltä, jos meistä tuntuu, että olemme olosuhteiden vankeja? (Psalmit 42:1–4.) (Ks. myös kuvat.)
16 Lue psalmi 42:1–4. Tämän laulun sanat kirjoitti pakkosiirtolaisuudessa oleva leeviläinen, joka ei pystynyt palvelemaan Jehovaa yhdessä muiden israelilaisten kanssa. Siitä näkyy selvästi, miten tilanne vaikutti häneen. Meistäkin saattaa tuntua samalta, jos emme pysty liikkumaan kodin ulkopuolella tai olemme vankilassa. Omat tunteet saattavat heitellä laidasta laitaan, ja niistä kannattaa puhua Jehovalle rukouksessa. Se voi auttaa jäsentelemään ajatuksia ja näkemään tilanteen oikeassa perspektiivissä. Esimerkiksi leeviläinen tajusi, että hänellä oli uudenlaisia mahdollisuuksia ylistää Jehovaa (Ps. 42:5). Hän myös mietti sitä, miten Jehova piti hänestä koko ajan hyvää huolta (Ps. 42:8). Kun rukoilee sinnikkäästi, on helpompi analysoida tunteitaan, saada takaisin tasapaino ja pysyä kestävänä.
Leeviläinen, joka kirjoitti psalmin 42, kertoi syvimmistä tunteistaan Jehovalle. Kun mekin teemme samalla tavalla, voimme nähdä asiat oikeassa perspektiivissä. (Ks. kpl 16.)
17. a) Mitä voimme oppia Joonan rukouksesta? (Joona 2:1, 2.) b) Mitä apua psalmeissa olevista ajatuksista voi olla meille vaikeina hetkinä? (Ks. alaviite.)
17 Lue Joonan 2:1, 2. Joona piti tämän rukouksen, kun hän oli suuren kalan vatsassa. Hän oli varma, että Jehova kuulisi häntä, vaikka hän ei ollutkaan totellut Jehovaa. Joonan rukouksessa on paljon samoja ajatuksia kuin joissain psalmeissa, joten niiden täytyi olla hänelle tuttuja.d Koska hän oli miettinyt niitä, hän tiesi, että Jehova auttaisi häntä. Jos mekin opettelemme ulkoa kohtia psalmeista ja muualta Raamatusta, ne voivat tulla mieleen ja lohduttaa meitä, kun rukoilemme Jehovaa vaikealla hetkellä.
RUKOILE SILLOINKIN KUN SE ON VAIKEAA
18–19. Mikä voi lohduttaa, jos emme löydä sanoja, kun rukoilemme? Kerro esimerkki. (Roomalaisille 8:26, 27.)
18 Lue Roomalaiskirjeen 8:26, 27. Joskus saatamme olla niin ahdistuneita ja stressaantuneita, että emme mitenkään pysty sanoittamaan tunteitamme. Tällaisissa tilanteissa pyhä henki ”puhuu meidän puolestamme”. Mitä se tarkoittaa? Jehova on saanut pyhän henkensä välityksellä aikaan sen, että monia rukouksia on kirjoitettu Raamattuun. Kun meiltä loppuu sanat kesken, Jehova voi pitää noita rukouksia meidän rukouksinamme ja sitten vastata niihin.
19 Tämä oli lohduttava ajatus Jelena-nimiselle venäläiselle sisarelle. Hänet pidätettiin vain siksi, että hän rukoili ja luki Raamattua. Häntä ahdisti niin kovasti, että hänen oli vaikea rukoilla. Hän kuitenkin kertoo: ”Sitten muistin, että kun minua ahdistaa enkä tiedä, mitä minun pitäisi rukoilla, voin lukea Jehovan palvelijoiden rukouksia, jotka on kirjoitettu Raamattuun, ja Jehova pitää niitä ikään kuin minun rukouksinani. – – Se lohdutti minua tuona äärimmäisen vaikeana aikana.”
20. Mitkä ehdotukset voisivat helpottaa rukoilemista, kun on stressiä?
20 Stressaantuneena on usein vaikea keskittyä rukoilemiseen. Ennen kuin rukoilet, voisit ehkä kuunnella psalmeja luettuna. Voisit myös kokeilla kirjoittaa ajatuksiasi johonkin, niin kuin Daavid teki (Ps. 18, 34, 142; otsikkotekstit). Ei ole tietenkään mitään ainoaa oikeaa tapaa valmistautua ennen kuin rukoilee (Ps. 141:2). Kokeile, mikä sopii sinulle.
21. Miksi voimme puhua Jehovalle rukouksessa avoimesti?
21 On koskettavaa, että Jehova ymmärtää tunteitamme jo ennen kuin sanomme hänelle mitään (Ps. 139:4). Hän kuuntelee silti hyvin mielellään, kun kerromme, miltä meistä tuntuu ja miten paljon luotamme häneen. Muista, että Jehovalle puhumista ei tarvitse koskaan jännittää. Tutki Raamatussa olevia rukouksia, niin voit saada niistä hyviä ideoita omiin rukouksiisi. Ole avoin ja jaa Jehovan kanssa kaikki ilot ja surut. Hän on ystävä, joka on aina valmis auttamaan ja tukemaan.
LAULU 45 Sydämeni mietteet
a Voit saada lisää tietoa Jehovan hienoista ominaisuuksista esimerkiksi tutkimalla joulukuun 2019 Vartiotornin artikkelin ”Miten hyvin tunnet Jehovan?”
b Seurakunnan edessä pidetyt julkiset rukoukset ovat yleensä melko lyhyitä.
c Hannan rukouksessa on samanlaisia ajatuksia kuin mitä Mooses kirjoitti Raamattuun, joten hän selvästikin käytti aikaa Raamatun tutkimiseen ja mietiskelyyn (5. Moos. 4:35; 8:18; 32:4, 39; 1. Sam. 2:2, 6, 7). Satoja vuosia myöhemmin Jeesuksen äiti Maria kuvaili Jehovaa hyvin samalla tavalla kuin Hanna (Luuk. 1:46–55).
d Vrt. esimerkiksi Joona 2:3–9 ja Psalmit 69:1; 16:10; 30:3; 142:2, 3; 143:4, 5; 18:6; 3:8. Psalmeista löytyvät ajatukset ovat Joonan rukouksessa tässä järjestyksessä.