Tuomarien kirja
5 Ja sinä päivänä puhkesi Debora+ yhdessä Barakin,+ Abinoamin pojan,+ kanssa laulamaan+ ja sanoi:
2 ”Siitä että hiusten annettiin riippua valtoimenaan Israelissa sotaa varten,
siitä että kansa tarjoutui vapaaehtoiseksi,+
siunatkaa Jehovaa.+
3 Kuunnelkaa, te kuninkaat,+ ottakaa korviinne, te korkeat virkamiehet:
Jehovalle minä, niin, minä, tahdon laulaa.
4 Jehova, kun lähdit Seiristä,+
kun marssit pois Edomin maa-alueelta,+
maa järkkyi,+ taivaatkin pisaroivat,+
niin, pilvet pisaroivat vettä.
6 Samgarin,+ Anatin pojan, päivinä,
Jaelin+ päivinä ei teillä ollut liikennettä*,
ja tienkulkijat matkasivat kiertoteitä.+
7 Asukkaat loppuivat avoimesta maasta, loppuivat Israelista,+
kunnes minä, Debora,+ nousin,
kunnes nousin äidiksi Israeliin.+
8 He valitsivat uusia jumalia.+
Silloin oli sota* porteissa.*+
Kilpeä ei ollut nähtävissä eikä pistokeihästä
Israelin neljänkymmenentuhannen joukossa.+
9 Sydämeni on Israelin komentajien puolella,+
jotka olivat vapaaehtoisia kansan keskuudessa.+
Siunatkaa Jehovaa.+
10 Te kellanpunaisilla aasintammoilla ratsastavat,+
te arvokkailla matoilla istuvat*
ja te tiellä kulkevat,
harkitkaa!+
11 Veden jakelijoiden ääniä ammennuspaikoilla,+
siellä he alkoivat kertoa Jehovan vanhurskaista teoista,+
hänen avoimen maan asukkaittensa vanhurskaista teoista Israelissa.
Silloin meni Jehovan kansa alas porteille.
13 Silloin laskeutuivat eloon jääneet majesteettisten luo;
Jehovan kansa laskeutui luokseni väkeviä vastaan.
14 Efraimista he olivat lähtöisin alatasangolla,*+
sinun kanssasi*, oi Benjamin, kansojesi keskuudessa.
Makirista+ lähtivät komentajat
ja Sebulonista kirjurin varusteita käyttävät.+
15 Ja Isaskarin+ ruhtinaat olivat Deboran kanssa,
ja niin kuin Isaskar, niin oli Barak.+
Hänet lähetettiin jalan alatasangolle.+
16 Miksi sinä istahdit kahden satulalaukun väliin
kuuntelemaan pillinsoittoja katraille?+
Ruubenin osastoille oli suuri sydänten tutkinta.+
17 Gilead pysyi asuinpaikallaan Jordanin toisella puolen,+
ja Dan – miksi hän jäi siksi ajaksi laivoihin asumaan?+
Asser istui joutilaana meren rannalla
ja asusteli maihinnousupaikoissaan.+
19 Kuninkaat tulivat, he taistelivat;
silloin taistelivat Kanaanin kuninkaat+
Taanakissa+ Megiddon+ vesien luona.
Hopeaa he eivät ottaneet voittosaaliiksi.+
21 Kisoninpuro huuhtoi heidät mukaansa,+
muinaisten päivien puro*, Kisoninpuro.+
Sinä poljit voimaa maahan,+ oi sieluni.
23 ’Kirotkaa+ Meros’, sanoi Jehovan enkeli,+
’kiroamalla kirotkaa sen asukkaita,
sillä he eivät tulleet Jehovan avuksi,
Jehovan avuksi väkevien kanssa.’
24 Mitä siunatuin naisten joukossa tulee olemaan Jael,+ keniläisen+ Heberin vaimo;
teltassa olevien naisten joukossa hän tulee olemaan mitä siunatuin.+
25 Vettä mies pyysi, maitoa hän antoi;
majesteettisten suuresta pitomaljasta hän tarjosi juoksettunutta maitoa.+
26 Kätensä hän ojensi sitten telttavaarnaan
ja oikean kätensä kovan työn tekijöiden vasaraan.+
Ja hän iski Siseraa, lävisti hänen päänsä,+
ja hän murskasi ja puhkaisi hänen ohimonsa.
27 Hänen jalkojensa väliin hän lysähti, kaatui, jäi makaamaan;
hänen jalkojensa väliin hän lysähti, kaatui,
kaatui voitettuna siihen mihin lysähti.+
28 Ikkunasta katsoi nainen ulos ja tähyili häntä*,
Siseran äiti ristikkoikkunasta:+
’Miksi hänen sotavaunujensa tulo on viivästynyt?+
Miksi hänen vaunuvaljakkojensa kavionkapseiden täytyy olla näin myöhässä?’+
29 Viisaat hänen jalosukuisista naisistaan*+ vastaavat hänelle,
niin, hän itsekin puhuu itselleen omilla sanoillaan:
30 ’Eikö heidän pitäisi löytää, eikö heidän tulisi jakaa saalista,+
kohtu tai pari* jokaiselle voimakkaalle miehelle,+
värjättyjä kudonnaisia saaliiksi Siseralle, värjättyjä kudonnaisia saaliiksi,
kirjailtu vaate, värjättyä kudonnaista, kaksi kirjailtua vaatetta
saalistajien kaulaan*?’
31 Näin tuhoutukoot kaikki vihollisesi,+ oi Jehova,
ja olkoot sinua* rakastavat+ niin kuin aurinko, kun se nousee mahtavuudessaan.”+
Ja maassa vallitsi rauha neljäkymmentä vuotta.+