Nehemia
7 Ja tapahtui, että kun muuri oli rakennettu uudelleen,+ asetin heti ovet paikoilleen.+ Sitten nimitettiin portinvartijat+ ja laulajat+ ja leeviläiset.+ 2 Ja minä asetin Jerusalemin johtoon veljeni Hananin+ ja Linnan+ ruhtinaan Hananjan, sillä hän oli varsin luotettava+ mies* ja pelkäsi+ tosi Jumalaa enemmän kuin monet muut. 3 Niin minä* sanoin heille: ”Jerusalemin portteja+ ei tule avata ennen kuin aurinko alkaa paahtaa, ja heidän seisoessaan siinä heidän tulee sulkea ovet ja teljetä ne.+ Ja aseta* Jerusalemin asukkaista vartijoita, kukin omalle vartiopaikalleen ja kukin oman talonsa edustalle.”+ 4 Ja kaupunki oli tilava* ja suuri, ja sen sisäpuolella oli vain vähän väkeä,+ eikä taloja ollut rakennettu.
5 Mutta Jumalani pani sydämeeni,+ että minun pitäisi koota jalosukuiset ja valtuusmiehet ja kansa sukuluetteloihin merkittäviksi.+ Sitten löysin sukuluettelomerkintöjen kirjan+ niistä, jotka tulivat ensimmäisinä, ja havaitsin siihen kirjoitetun:
6 Nämä ovat ne hallintoalueen*+ pojat, jotka lähtivät niiden pakkosiirtolaisten vankeudesta,+ jotka Babylonin* kuningas Nebukadnessar+ oli vienyt pakkosiirtolaisuuteen+ ja jotka myöhemmin palasivat Jerusalemiin ja Juudaan, kukin omaan kaupunkiinsa,+ 7 ne jotka tulivat Serubbabelin,+ Jesuan,*+ Nehemian, Asarjan*, Raamjan*, Nahamanin, Mordokain,+ Bilsanin, Misperetin*, Bigvain, Nehumin* ja Baanaan kanssa.
Israelin kansan miesten lukumäärä: 8 Parosin+ poikia kaksituhatta sataseitsemänkymmentäkaksi, 9 Sefatjan+ poikia kolmesataaseitsemänkymmentäkaksi, 10 Arahin+ poikia kuusisataaviisikymmentäkaksi, 11 Pahat-Moabin+ poikia Jesuan ja Joabin+ pojista kaksituhatta kahdeksansataakahdeksantoista, 12 Elamin+ poikia tuhat kaksisataaviisikymmentäneljä, 13 Sattun+ poikia kahdeksansataaneljäkymmentäviisi, 14 Sakkain+ poikia seitsemänsataakuusikymmentä, 15 Binnuin+ poikia kuusisataaneljäkymmentäkahdeksan, 16 Bebain+ poikia kuusisataakaksikymmentäkahdeksan, 17 Asgadin+ poikia kaksituhatta kolmesataakaksikymmentäkaksi, 18 Adonikamin+ poikia kuusisataakuusikymmentäseitsemän, 19 Bigvain+ poikia kaksituhatta kuusikymmentäseitsemän, 20 Adinin+ poikia kuusisataaviisikymmentäviisi, 21 Aterin+ poikia Hiskiasta yhdeksänkymmentäkahdeksan, 22 Hasumin+ poikia kolmesataakaksikymmentäkahdeksan, 23 Besain+ poikia kolmesataakaksikymmentäneljä, 24 Harifin+ poikia satakaksitoista, 25 Gibeonin+ poikia yhdeksänkymmentäviisi, 26 Betlehemin+ ja Netofan+ miehiä satakahdeksankymmentäkahdeksan, 27 Anatotin+ miehiä satakaksikymmentäkahdeksan, 28 Bet-Asmavetin+ miehiä neljäkymmentäkaksi, 29 Kirjat-Jearimin,+ Kefiran+ ja Beerotin+ miehiä seitsemänsataaneljäkymmentäkolme, 30 Raman+ ja Geban+ miehiä kuusisataakaksikymmentäyksi, 31 Mikmasin+ miehiä satakaksikymmentäkaksi, 32 Betelin+ ja Ain+ miehiä satakaksikymmentäkolme, 33 toisen Nebon+ miehiä viisikymmentäkaksi, 34 toisen Elamin+ poikia tuhat kaksisataaviisikymmentäneljä, 35 Harimin+ poikia kolmesataakaksikymmentä, 36 Jerikon+ poikia kolmesataaneljäkymmentäviisi, 37 Lodin,+ Hadidin+ ja Onon+ poikia seitsemänsataakaksikymmentäyksi, 38 Senaan+ poikia kolmetuhatta yhdeksänsataakolmekymmentä.
39 Papit: Jedajan+ poikia Jesuan huoneesta yhdeksänsataaseitsemänkymmentäkolme, 40 Immerin+ poikia tuhat viisikymmentäkaksi, 41 Pashurin+ poikia tuhat kaksisataaneljäkymmentäseitsemän, 42 Harimin+ poikia tuhat seitsemäntoista.
43 Leeviläiset: Jesuan poikia Kadmielista,+ Hodevan+ pojista, seitsemänkymmentäneljä. 44 Laulajia,+ Asafin+ poikia, sataneljäkymmentäkahdeksan. 45 Portinvartijoita,+ Sallumin+ poikia, Aterin poikia, Talmonin+ poikia, Akkubin+ poikia, Hatitan poikia, Sobain+ poikia, satakolmekymmentäkahdeksan.
46 Netinit:*+ Sihan pojat, Hasufan pojat, Tabbaotin+ pojat, 47 Kerosin pojat, Sian* pojat, Padonin+ pojat, 48 Lebanan pojat, Hagaban+ pojat, Salmain pojat, 49 Hananin+ pojat, Giddelin pojat, Gaharin pojat, 50 Reajan+ pojat, Resinin+ pojat, Nekodan pojat, 51 Gassamin pojat, Ussan pojat, Paseahin pojat, 52 Besain+ pojat, Meunimin pojat, Nefusesimin*+ pojat, 53 Bakbukin pojat, Hakufan pojat, Harhurin+ pojat, 54 Baslitin* pojat, Mehidan pojat, Harsan+ pojat, 55 Barkosin pojat, Siseran pojat, Temahin+ pojat, 56 Nesiahin pojat, Hatifan+ pojat.
57 Salomon palvelijoiden pojat:+ Sotain pojat, Soferetin pojat, Peridan*+ pojat, 58 Jaalan pojat, Darkonin pojat, Giddelin+ pojat, 59 Sefatjan pojat, Hattilin pojat, Pokeret-Hassebaimin pojat, Amonin*+ pojat. 60 Netinejä+ ja Salomon palvelijoiden poikia oli kaikkiaan kolmesataayhdeksänkymmentäkaksi.
61 Ja nämä olivat ne, jotka lähtivät Tel-Melahista, Tel-Harsasta, Kerubista, Addonista ja Immeristä+ eivätkä kyenneetkään ilmoittamaan isiensä huonetta eivätkä alkuperäänsä*, olivatko he Israelista: 62 Delajan pojat, Tobian pojat, Nekodan+ pojat, kuusisataaneljäkymmentäkaksi. 63 Ja papeista:+ Habajan pojat, Hakkosin+ pojat ja sen Barsillain+ pojat, joka otti vaimon gileadilaisen Barsillain+ tyttäristä ja jota alettiin kutsua heidän nimellään. 64 Nämä olivat niitä, jotka etsivät luetteloaan vahvistaakseen julkisesti sukuperänsä, mutta sitä ei löytynyt,+ joten heiltä evättiin saastaisina pappeus.+ 65 Niinpä tirsata*+ sanoi heille, ettei heidän tullut syödä+ erittäin pyhiä antimia, ennen kuin pappi, jolla on urim+ ja tummim, nousisi.+
66 Koko seurakuntaa yhtenä joukkona oli neljäkymmentäkaksituhatta kolmesataakuusikymmentä,+ 67 lukuun ottamatta heidän orjiaan+ ja orjattariaan, joita oli seitsemäntuhatta kolmesataakolmekymmentäseitsemän;+ ja heillä oli kaksisataaneljäkymmentäviisi* mieslaulajaa+ ja naislaulajaa.+ 68 Hevosia heillä oli seitsemänsataakolmekymmentäkuusi, muuleja heillä oli kaksisataaneljäkymmentäviisi.*+ 69 Kameleja oli neljäsataakolmekymmentäviisi. Aaseja+ oli kuusituhatta seitsemänsataakaksikymmentä.+
70 Ja osa isänhuoneiden+ päämiehistä+ antoi lahjoituksia työn hyväksi.+ Tirsata+ itse antoi rahastoon tuhat kultadrakhmaa*, viisikymmentä maljaa ja viisisataakolmekymmentä papinihokasta.+ 71 Ja jotkut isänhuoneiden päämiehet antoivat rahastoon työtä varten kaksikymmentätuhatta kultadrakhmaa ja kaksituhatta kaksisataa hopeaminaa.*+ 72 Ja muu kansa antoi kaksikymmentätuhatta kultadrakhmaa ja kaksituhatta hopeaminaa ja kuusikymmentäseitsemän papinihokasta.
73 Ja papit+ ja leeviläiset ja portinvartijat ja laulajat+ ja jotkut kansasta ja netinit+ ja koko Israel asettuivat asumaan kaupunkeihinsa.+ Kun seitsemäs kuukausi tuli,+ niin Israelin pojat olivat kaupungeissaan.+