VIIDES KIRJA
(Psalmit 107–150)
107 Oi kiittäkää Jehovaa, sillä hän on hyvä,+
sillä hänen rakkaudellinen huomaavaisuutensa kestää ajan hämärään asti.+
2 Niin sanokoot Jehovan takaisin vaatimat,+
jotka hän on vaatinut takaisin vastustajan kädestä+
3 ja jotka hän on koonnut eri maista,+
auringonnoususta ja auringonlaskusta,+
pohjoisesta ja etelästä.+
4 He harhailivat erämaassa,+ aavikolla,+
he eivät löytäneet tietä asuinkaupunkiin.+
5 He olivat nälkäisiä sekä janoisia,+
heidän sielunsa alkoi heissä nääntyä.+
6 Ja he huusivat Jehovan puoleen ahdingossaan;+
hän ryhtyi vapauttamaan heitä heidän paineistaan+
7 ja saattoi heidät kulkemaan oikeaa tietä,+
niin että he tulivat asuinkaupunkiin.+
8 Oi kiittäkööt ihmiset Jehovaa hänen rakkaudellisesta huomaavaisuudestaan+
ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmisten poikia kohtaan.+
9 Sillä hän on tyydyttänyt nääntyneen sielun,+
ja nälkäisen sielun hän on täyttänyt hyvyyksillä.+
10 Jotkut asuivat pimeydessä ja syvässä varjossa,+
vankeina ahdistuksessa ja raudoissa.+
11 Sillä he olivat kapinoineet+ Jumalan sanoja vastaan,+
ja Korkeimman neuvoa kohtaan he olivat osoittaneet epäkunnioitusta.+
12 Niinpä hän ryhtyi alistamaan heidän sydäntään vaikeuksilla;+
he kompastuivat, eikä ketään ollut auttamassa.+
13 Ja he alkoivat huutaa Jehovaa avuksi ahdingossaan;+
tapansa mukaan hän pelasti heidät heidän paineistaan.+
14 Hän ryhtyi tuomaan heitä pois pimeydestä ja syvästä varjosta+
ja katkaisemaan heidän siteitään.+
15 Oi kiittäkööt ihmiset Jehovaa hänen rakkaudellisesta huomaavaisuudestaan+
ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmisten poikia kohtaan.+
16 Sillä hän on murtanut kupariovet,+
ja rautasalvat hän on hakannut irti.+
17 Ne, jotka olivat tyhmiä rikkomuksensa tien johdosta+
ja erheittensä johdosta, aiheuttivat lopulta itselleen ahdistusta.+
18 Heidän sielunsa alkoi inhota jopa kaikenlaista ruokaa,+
ja he saapuivat kuoleman porteille.+
19 Ja he alkoivat huutaa Jehovaa avuksi ahdingossaan;+
tapansa mukaan hän pelasti heidät heidän paineistaan.+
20 Hän ryhtyi lähettämään sanaansa ja parantamaan heitä+
ja avaamaan heille pääsyä turvaan hautakuopistaan.+
21 Oi kiittäkööt ihmiset Jehovaa hänen rakkaudellisesta huomaavaisuudestaan+
ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmisten poikia kohtaan.+
22 Ja uhratkoot he kiitosteurasuhreja+
ja julistakoot hänen tekojaan ilohuudoin.+
23 Ne, jotka lähtevät laivoilla merelle,+
jotka käyvät kauppaa aavoilla vesillä,+
24 ovat niitä, jotka ovat nähneet Jehovan työt+
ja hänen ihmeelliset tekonsa syvyyksissä,+
25 miten hän sanoo sanan ja nostattaa myrskytuulen,+
niin että se kohottaa sen aaltoja.+
26 He kohoavat taivaisiin asti,
he vaipuvat pohjiin.
Onnettomuuden takia heidän sielunsa sulaa.+
27 He hoipertelevat ja hoippuvat kuin juopunut mies,+
ja kaikki heidän viisautensakin osoittautuu sekavaksi.+
28 Ja he alkavat huutaa Jehovan puoleen ahdingossaan,+
ja hän päästää heidät pois heidän paineistaan.+
29 Hän tyynnyttää myrskytuulen,+
niin että meren aallot pysyvät hiljaa.+
30 Ja he iloitsevat, koska ne tyyntyvät,
ja hän johdattaa heidät heidän ilonsa satamaan.+
31 Oi kiittäkööt ihmiset Jehovaa hänen rakkaudellisesta huomaavaisuudestaan+
ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmisten poikia kohtaan.+
32 Ja korottakoot he häntä kansan seurakunnassa+
ja vanhinten istuimella häntä ylistäkööt.+
33 Hän muuttaa joet erämaaksi+
ja vesilähteet janoiseksi maaksi,+
34 hedelmällisen maan suolamaaksi+
siinä asuvien pahuuden takia.
35 Hän muuttaa erämaan kaislikkoiseksi vesilammikoksi+
ja vedettömän seudun maan vesilähteiksi.+
36 Ja sinne hän asettaa nälkäiset asumaan,+
niin että he perustavat lujasti asuinkaupungin.+
37 Ja he kylvävät peltoja ja istuttavat viinitarhoja,+
jotta ne tuottaisivat hedelmällisiä satoja.+
38 Ja hän siunaa heitä, niin että he lisääntyvät suuresti,+
eikä hän salli heidän karjansa vähetä.+
39 Jälleen he vähenevät ja kyyristyvät maahan+
rajoituksen, onnettomuuden ja murheen takia.+
40 Hän vuodattaa halveksintaa jalosukuisten päälle,+
niin että hän panee heidät harhailemaan yksitoikkoisessa paikassa, jossa ei tietä ole.+
41 Mutta hän suojelee köyhää ahdistukselta+
ja muuttaa hänet suvuiksi, niin kuin katraaksi.+
42 Oikeamieliset näkevät ja iloitsevat,+
mutta kaiken epävanhurskauden on suljettava suunsa.+
43 Kuka on viisas? Hän sekä noudattaa näitä+
että tarkkaa Jehovan rakkaudellisen huomaavaisuuden tekoja.+