Ruumiinharjoitus oli elämäni tärkein asia
KATUTAPPELUT ja perheriidat kuuluivat säännöllisenä osana elämääni, mutta minä olin niissä ainainen häviäjä. Se sai minut tuntemaan itseni hylkiöksi. Päätin tehdä jotakin asialle. Päätökseni johti minut menettelyyn, joka sai minut lopulta tavoittelemaan ”Mr. Universumin” arvonimeä, joka annettiin lihaksiltaan maailman täydellisimmin kehittyneelle miehelle.
Ankarasta ruokavaliosta ja painonnostosta tuli osa jokapäiväistä elämääni, ja nautin joka hetkestä. Kaikki oli alistettu yhden tarkoituksen alaisuuteen: itseni muuttamiseen maskuliinisuuden ruumiillistumaksi. Ruumiini alkoi muovautua ja muotoutua. Ajan mittaan saatoin repiä auton metallisia tunnuskilpiä palasiksi ja suorittaa raskailla painoilla herkulesmaisia voimannäytteitä. Kaikki tämä kohotti maskuliinisen itsetuntoni huippuunsa.
Kun osallistuin kilpailuihin, ainoa ajatukseni oli: minusta tulisi lopulta maailman lihaksikkain mies. Mestaruuksia ja palkintoja alkoi kasaantua, sain esimerkiksi arvonimet ”Mr. Algoma – lihaksikkain” (1962) ja ”Mr. Kanada junior” (1965).
Moottoripyörävillitys
Samalla kun ponnistelin ruumiinharjoituksen parissa, aloin ottaa osaa moottoripyöräkilpailuihin. Päätä huumaava sekoitus mainetta ja kuuluisuutta oli seurauksena kilpailuista, joihin otin osaa eri puolilla Yhdysvaltoja ja Kanadaa.
Siitä oli vain lyhyt askel moottoripyöräjengien jäsenyyteen. Sain pian tovereikseni joukon mölyäviä, puolijuoppoja tyhjäntoimittajia. Koristin itseni saksalaisella kypärällä, hakaristeillä, ketjuilla ja ruoskilla. Joukkiomme ahdisteli viattomia ihmisiä ja aiheutti tuhoa Kanadan rajalta Floridan osavaltioon saakka. Tänä eläimellisen hillittömyyden aikana näin huumausainejuhlia, joiden osanottajat vajosivat rappion alhaisimpiin syvyyksiin. Tämän joukon mukana liikkuminen toi minulle lopulta vankeustuomion.
Vapauduttuani lähes rahattomana käänsin moottoripyöräni kotia kohden. Matka oli pitkä ja antoi minulle aikaa ajatella. Ajatus, joka risteili päässäni monta kertaa matkan aikana, oli: jos jatkan tällaisessa seurassa, luultavammin kuolen kuin osallistun Mr. Universum -kilpailuun.
Herääminen
Syvä inhon tunne valtasi minut. Elämäntapani oli pelkkää turhuutta. Mihin se oli johtanut minut? Jälleen kerran tuo poikaikäni tunne, että olin hylkiö, valtasi minut lähes täysin. Mutta nyt jokin alkoi herätä sisässäni. Kysymykset muotoutuivat mielessäni. Ajattelin silloin, että se johtui eräästä uskonnollisesta radio-ohjelmasta, jonka olin kuullut. Aloin kysellä itseltäni: Onko Raamattu todella Jumalan sana? Onko maailman monien ja erilaisten uskonlahkojen joukossa uskonto, jonka Jumala hyväksyy?
Vaikka silloin ajattelin noita kysymyksiä vakavasti, ne häipyivät vähitellen vastausta vailla. Miksi? Koska sallin ruumiillisen harjoituksen alkaa jälleen vallita elämääni. Vuoden 1970 Mr. Kanada -mittelö lähestyi. Ruumiillinen voimani oli todella parhaimmillaan. Tämän tavoitellun arvonimen voittaminen olisi huomattava askel kohti elämäni kiihkeän pyrkimyksen huippua – tulemista ruumiillisesti täydellisimmin kehittyneeksi mieheksi maailmassa.
Olin kuitenkin rauhaton. En saanut nyt todellista sisäistä tyydytystä valmennuksestani. Kysymykset vaivasivat minua yhä, vaikka olinkin työntänyt ne taka-alalle. Mistä voisi löytää oikeat ja tyydyttävät vastaukset? Päästyäni harhakuvitelmistani olin lakannut käymästä kirkossa. Ehkä tuo uskonnollinen radio-ohjelma saattoi antaa vastaukset. Mutta ei – senkään vastaukset eivät tyydyttäneet hengellistä nälkääni.
Totuuden valo kajastaa
Jonkin aikaa sitä ennen olin pesulassa tavannut vanhan tuttavani. Hän oli puhunut lyhyesti uskonnosta ja kertonut olevansa Jehovan todistaja. Siihen aikaan en kiinnittänyt asiaan paljon huomiota, vaikka keskustelumme olikin kiinnostava. Nyt tapasin todistajaystäväni uudelleen. Tällä kertaa kysymykset alkoivat tulvia suustani. Hän alkoi ohimennen jutella kanssani kirkostani, joka oli aivan kadun toisella puolella. Hän osoitti, mistä eri vertauskuvat, kuten katossa oleva risti ja nurmikolla seisova Jeesuksen kuva, olivat peräisin. Koska kiinnostukseni oli herännyt, esitin kysymyksiä muistakin seikoista, joihin katolilaiset yleensä uskovat. Hän osoitti minulle, että Jumalan sana ei tue sellaisia opetuksia kuin pahojen kidutusta helvetin tulessa tai vähäisiä syntejä tehneitten kärsimistä kiirastulessa. Muutkin perusopit tulivat yhtä selviksi.
Mutta oliko tämä varmasti totuus? Minun oli saatava se selville. Eri uskontojen kirjojen tutkiminen osoittautui pettymystä tuottavaksi, mutta siitä oli kuitenkin yksi hyöty: tajusin sen avulla, että vain siinä, mitä todistajaystäväni oli kertonut Raamatusta, oli totuuden sävy.
Aloimme pian nauttia yhdessä säännöllisestä Raamatun tutkimisesta. Hämmästyttävää kyllä, mieleni rauhattomuus ja sekava tila alkoi väistyä sellaisen sisäisen rauhan tieltä, jota en ollut koskaan aikaisemmin kokenut elämässäni. Opettajani ei koskaan pakottanut minua omaksumaan mitään. Hän vain keskusteli järkevästi Raamatun opetuksista lempeällä ja ystävällisellä tavalla. Nyt tunsin vetäytyväni, en luomusta kohti, vaan tämän minua opettavan ystävällisen miehen suurenmoista Jumalaa kohti.
Tärkeä ratkaisu
Edessäni oli kaksi uraa. Kumman valitsisin? Tie, jota parhaillaan kuljin, saattoi lopulta johtaa inhimillisen voiman ja ruumiinkunnon sekä ihmiskunnian huipulle. Mutta mitä sitten, kun olisin saavuttanut menestyksen huipun? Mikään ei viitannut todella onnelliseen tulevaisuuteen sen jälkeen. Toisaalta ’elämään vievä ahdas ja kaita tie’ johtaisi Raamatun mukaan Jumalan hyväksymykseen ja siunaukseen. Sitä kulkemalla voisin saada loputtoman elämän ja ruumiin ja mielen täydellisyyden, vaikka se nyt aiheuttaisikin minulle ihmisten hyljeksinnän. Jehovan rukoileminen auttoi minua tekemään elämäni tärkeimmän ratkaisun.
Myös eräitten raamatunkohtien miettiminen auttoi minua. Yksi niistä oli 1. Kor. 1:31: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.” Tekisinkö niin pyrkiessäni saavuttamaan Mr. Universumin arvonimen? Ei, tekisin juuri päinvastoin. Myös apostoli Paavalin 1. Tim. 4:7:ssä olevat henkeytetyt sanat saivat minut pysähtymään: ”Harjoita itseäsi jumalisuuteen.” Oli selvää, että harjoituksessa täytyi tapahtua muutos.
Menin heti managerini ja valmentajani luo ja selitin, että elämäni päämäärä ei enää ollut tulla Mr. Universumiksi ja että en esiintyisi enää missään näytännöissä, jotka toisivat minulle kunniaa. He raivostuivat eivätkä kohdistaneet rivouksia ainoastaan minuun vaan kirosivat myös Jehovan Nimeä. Pysyin kuitenkin lujana päätöksessäni. Suunnilleen noihin aikoihin rohkaistuin suuresti, kun paikallinen sanomalehti julkaisi kertomuksen kuuluisasta englantilaisesta jalkapalloilijasta, joka hylkäsi miljoonan dollarin sopimuksen seuratakseen Kristuksen Jeesuksen jalanjäljissä yhtenä Jehovan todistajista.
Seuraavaksi päätin ilmoittaa eroavani katolisesta kirkosta. Valmentajani ja managerini kanssa saamani kokemus oli vain vahvistanut tätä päätöstäni. Siinä sitten olin kasvotusten papin kanssa ja kerroin hänelle, miksi en enää halunnut olla hänen kirkkonsa jäsen. Hänen kasvoilleen tuli kovin hämmästynyt ilme selittäessäni haluavani tulla Jehovan todistajaksi. Hän tokaisi suuttuneena, että Jehovan todistajat olivat vain aivopesseet minut. Vastasin, että se, mitä opin, oli totuus ja että Jumalan sana, Pyhä Raamattu, tuki sitä täysin. Tämä tuotti vihaisen ja odottamattoman vastauksen: ”Ei kaikkea, mitä Raamattu sanoo, voi uskoa!” Se todella järkytti minua, kun muistelin, miten monta kertaa hän oli suudellut Raamattua ja käsitellyt sitä äärimmäisen kunnioittavasti seisoessaan seurakunnan edessä. Nyt, suljettujen ovien takana, hän antoi ymmärtää, että kaikkeuden suuri Jumala oli epäluotettava – että Hänen Sanaansa ei voinut uskoa kokonaisuudessaan. Tämä mies paljasti todellisen karvansa.
Mieleeni palautui jotakin, jota hän oli sanonut perheellemme, kun isäni kuoli 61-vuotiaana. ”Isänne täytyy olla kiirastulessa 61 vuotta syntiensä tähden.” Se oli kuitenkin oleva ehdollista, koska mitä enemmän me antaisimme rahaa isämme puolesta toimitettavia messuja varten, sitä lyhyemmän ajan hänen täytyisi kärsiä tätä piinaa. Pappi ei koskaan sanonut meille, mitä Raamattu sanoo – että ”kuolleet eivät tiedä mitään”. (Saarn. 9:5) Tämä mies oli ollut osallisena yhteen suurimmista ihmiskuntaa koskaan vaivanneista huijausyrityksistä! Miten se häpäisikään tosi Jumalan Nimeä! Hän kieltäytyi kuitenkin poistamasta nimeäni kirkonkirjoista tai luovuttamasta kastetodistustani.
Oli turha keskustella enempää, joten lähdin papin luota ja menin kaupungintalolle, jossa muutin uskontoni roomalaiskatolilaisuudesta Jehovan todistajaksi. Pian tämän jälkeen soitin lääkärilleni ja sanoin hänelle, että jos koskaan tulevaisuudessa heräisi tarve suorittaa minulle tai perheeni jäsenelle leikkaus, hän ei saanut käyttää verta, koska olin oppinut Raamatusta, että meidän tulee ’karttaa verta’. (Apt. 15:20) Seuraavaksi erosin sen poliittisen puolueen jäsenyydestä, johon olin kuulunut, koska tiesin, että Jeesus oli kieltäytynyt sekaantumasta politiikkaan, ja koska halusin olla hänen opetuslapsensa. (Matt. 4:8–10; Joh. 6:15; 17:16) Mutta edessäni oli vielä yksi koetus.
Sain kutsun tulla keskustelemaan erään toisen papin kanssa. Minut haluttiin yhä saada takaisin katoliseen kirkkoon. Tällöin Jehova todella auttoi minua, kun luotin Hänen ohjaukseensa. Keskustelumme aikana käsiteltiin paavin ja pappien liittymistä Hitleriin. Vastaukseksi kysymykseeni: ”Tunnetteko Raamatusta Jaak. 4:4:n, jossa sanotaan: ’Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan’?” hän sanoi: ”Sillä ei ole mitään tekemistä meidän tapauksemme kanssa.”
Muistutin häntä kuitenkin paavin Yhdistyneisiin Kansakuntiin tekemästä vierailusta, jolloin hän sanoi tuolle järjestölle: ”Tulen luoksenne ystävänä.” ”Eikö se merkitse hengellistä aviorikosta?” kysyin häneltä. Hän tuli silminnähtävän hermostuneeksi. Sitten osoitin katolisen kirkon olevan Suuren Babylonin huomattava osa, kuten Ilmestyskirjasta käy selville. Sanoin: ”Ilmestyskirja 17:1–4 mainitsee, että hän istuu helakanpunaisissa vaatteissa kuin kuningatar ja harjoittaa uskonnollista haureutta maan kuningasten kanssa.” Silloin hän raivostui ja ryntäsi ulos huoneesta. Hänen asenteensa auttoi tekemään uskoni Jehovan sanaan ja menettelyihin entistä vahvemmaksi, ja kiitin Jehovaa siitä, että hän antoi minulle rohkeutta puhua totuutta pelkäämättä.
Siitä pitäen olen tunnustanut vain Suvereenin Herran Jehovan ”väkevyydekseni”. En etsi enää kuuluisuutta Mr. Universumina. Raamattu on muuttanut elämännäkemykseni. Totuus on vapauttanut minut kerran hellimieni turhien toiveitten kahleista. Nyt tiedän, kuten 1. Tim. 4:8 sanoo, että ”ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudella . . . on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen”.
Nyt ilo ja onnellisuus ovat päivittäinen osani elämässä. Vilpitön haluni on käyttää ruumiilliset voimani ja kykyni tehdäkseni Jehovan, kaikkeuden Kaikkivoivan, sydämen iloiseksi. – Lähetetty.