Tarkkailemme maailmaa
Kyseenalainen kunnia
Vuonna 1990 Yhdysvalloista tuli kehitysmaiden suurin asetoimittaja, kun se ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1983 myi enemmän aseita kuin Neuvostoliitto. Yhdysvaltojen kongressin tutkimuspalvelun raportin mukaan Yhdysvallat toimittaa eniten aseita myös Lähi-itään, jonne yli puolet kaikista myydyistä aseista on mennyt kahdeksan viime vuoden aikana. Vuosina 1983–1990 kehitysmaat ostivat 301,7 miljardin dollarin (noin 1,2 biljoonan markan) arvosta aseita. Viime vuonna kaikilta asetoimittajilta ostettiin aseita 41,3 miljardilla dollarilla (noin 169 miljardilla markalla), ja Yhdysvaltojen osuus tuosta myynnistä oli ennätykselliset 18,5 miljardia dollaria (noin 76 miljardia markkaa) – yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1989 – kun taas Neuvostoliiton asekauppa putosi 12,1 miljardiin dollariin (vajaaseen 50 miljardiin markkaan). Tutkimus ennusti Yhdysvalloissa valmistettujen aseiden menekin jatkuvan sen jälkeen kun niitä käytettiin menestyksellisesti Persianlahden sodassa. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jälkeen suurimmat asekauppiaat ovat Kiina ja Ranska.
Hallitukset pyytävät: lopettakaa asekauppa
”Latinalaisen Amerikan ja Karibianmeren alueen hallitukset kehottavat Yhdysvaltoja lopettamaan [ase]kaupan, josta on viime vuosikymmenenä tullut niin laajaa ja hyvin järjestäytynyttä, että aseita salakuljettavat ryhmät voivat nyt tarjota markkinoiden tehokkaimpia aseita millä tahansa maailmankolkalla oleville asiakkaille”, kertoo New York Times. Näitä aseita on käytetty vallankaappausyrityksissä, vaalien keskeyttämisessä, vaaliehdokkaiden salamurhissa sekä kidnappauksissa. Vain huumekaupan voittojen sanotaan ylittävän laittomasta asekaupasta saadut voitot. ”Olemme tämän mantereen suurimman asetoimittajan maineessa, ja tuo maine on luultavasti hyvin ansaittu”, sanoo Stephen E. Higgins, alkoholia, tupakkaa ja tuliaseita valvovan yhdysvaltalaisen viraston johtaja. ”Kokemukseni mukaan useimmat niistä maista, joiden kanssa olemme tekemisissä, valvovat tuliaseita paljon tiukemmin kuin Yhdysvallat.”
Lisäsyy lopettaa tupakointi
”Keuhkosyöpä, sydänkohtaus, halvaus. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tupakointiin liittyvät kuolemanvaarat vain lisäävät savukkeen viehätystä muutamien sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka etsivät vaaroja”, mainitsee tiedelehti Science News. ”Kaksi uutta raporttia, jotka kiinnittävät huomiota tupakoinnin ei-tappaviin vaikutuksiin, saattavat kuitenkin antaa jopa näille uskalikoille voimakkaita syitä päästä eroon nikotiinin orjuudesta.” Ensimmäinen raportti kiinnittää huomiota siihen, että kolmasosa kaikista niistä naisista, jotka kärsivät hämmentävästä virtsan pidätyskyvyttömyydestä, voivat ehkä liittää ongelmansa nykyiseen tai aiempaan tupakointitottumukseen. Toisessa tutkimuksessa todettiin, että sekä mies- että naistupakoitsijoille tulee helpommin ryppyjä kasvoihin ja että ihoon tuli ennenaikaisesti sitä enemmän ryppyjä, mitä kauemmin tupakointia jatkettiin ja mitä useampia savukkeita poltettiin. Kovien tupakoitsijoiden ihossa oli lähes viisi kertaa todennäköisemmin paljon ryppyjä kuin tupakoimattomien ihossa. ”Moniin tupakoitsijoihin, varsinkin nuoriin, tekevät suuremman vaikutuksen todisteet siitä, että tupakointi aiheuttaa esimerkiksi ryppyjä, saa hengityksen haisemaan pahalta tai kellastuttaa hampaat, kuin todisteet tupakoinnin hengenvaarallisuudesta”, sanoo Mayo Clinic -nimisessä sairaalassa Rochesterissa Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa työskentelevä Thomas E. Kottke.
Eurooppalaiset arvot
Kerran viikossa ilmestyvä lontoolainen The European -lehti teki tutkimuksen kuudessa Euroopan maassa yrittäessään saada selville, mikä on tärkeintä ihmisten elämässä. ”Kaksi seikkaa, perhe ja ihmisoikeudet, ovat kolmen tärkeimmän asian joukossa kaikissa kuudessa maassa”, kertoo lehti. ”Hyvin tärkeitä lähes kaikkialla olivat myös vapaus ja tasa-arvo.” Vaikka eurooppalaiset rakastavat perheitään, he ”eivät ole kovin innokkaita menemään naimisiin” ja ”mitä nuorempia he ovat, sitä vähemmän he välittävät avioliitosta”. Tutkimuksessa mukana olleet ovat kiinnostuneita työstään, pelkäävät työttömäksi joutumista, mutta sijoittavat samalla rahan arvojärjestyksensä loppupäähän. ”Hätkähdyttävää” lehden mukaan on se, että ”niistä arvoista, joita eurooppalaiset pitivät tärkeimpinä”, uskonto tulee viimeisenä.
Tappaako vai ei
’Tappaminen voi olla kristillistä’, väittää roomalaiskatolinen kardinaali Giacomo Biffi. Tavatessaan äskettäin italialaisia aseistakieltäytyjiä hän sanoi madridilaisen El País -sanomalehden mukaan: ”Voit olla kristitty, tappaa, [ja] sotia, jos se auttaa pelastamaan muiden hengen.” Vaikka hän vastustaa jyrkästi aborttia, hän vakuutti, että ”rauha ja väkivallattomuus eivät ole ehdottomia arvoja” tai edes ”kristillisiä arvoja”. Tämä prelaatti kertoi hämmästyneelle kuulijakunnalleen, että aseistakieltäytyminen on oikeastaan ”mieletöntä”, koska rauha ”on ylimaallinen odote ja olisi utopistista odottaa sen tulevan tänne maan päälle”.
Ei-juutalaiset muuttavat Israeliin
”Täytämme Israelin ei-juutalaisilla”, valittaa Israelin maahanmuuttoministeri rabbiini Jitzhak Peretz. Hän arvioi, että 35 prosenttia niistä 186000 maahanmuuttajasta, jotka tulivat Neuvostoliitosta viime vuonna, ja monet niistä yli 300000:sta, joita odotetaan tänä vuonna, ovat todellisuudessa pakanoita, jotka vähentäisivät juutalaisvaltion juutalaisuutta. Käydessään äskettäin Moskovassa rabbiini järkyttyi nähdessään useilla Israeliin muuttoa anovilla kristittyjen ristejä. Sisäministeri Arye Derin mukaan monet ei-juutalaiset käyttivät mahdollisuuttaan muuttaa Israeliin (kansalaisuutta tarjotaan juutalaisten sukulaisille, ja Neuvostoliitosta muuttaneiden keskuudessa on paljon seka-avioliittoja) päästäkseen eroon Neuvostoliitossa vallitsevista taloudellisista ongelmista ja hyötyäkseen niistä 120000 markasta, jotka Israel käyttää lopulta kaikkien Neuvostoliitosta muuttaneiden asuttamiseen. Hän ennustaa, että kun valtionapu loppuu, he lähtevät. ”Israeliin saapuvat aidotkaan neuvostojuutalaiset eivät ole kovin hartaita”, kerrotaan Newsweek-lehdessä. ”Useimmat – erään mielipidetutkimuksen mukaan 72 prosenttia – eivät pidä itseään uskonnollisina, eivätkä he pahoittele sitä.”
Näköala maahan sumentunut
Astronautit, jotka elokuussa kiersivät maata avaruussukkula Atlantiksella, kertoivat maan ympärillä olleen paksu usva, joka sumensi näkyvyyttä avaruudesta maahan. He päättelivät, että se johtui sekä Filippiineillä että Japanissa äskettäin sattuneiden vulkaanisten purkausten tuhkasta että Kuwaitin öljylähteiden palamisesta syntyneestä paksusta savusta. Astronautit sanoivat, että maan ilmakehä näytti nyt selvästi erilaiselta kuin aiemmilla lennoilla. Katsoessaan avaruudesta Kuwaitin öljypaloja lentokapteenina toiminut eversti John E. Blaha sanoi: ”Tämä on todella surullinen näkymä.”
Uusia lajeja löytynyt
“Kathryn Fuller, Maailman Luonnonsäätiön puheenjohtaja, löysi omasta Washingtonissa sijaitsevasta toimistostaan vaaleankeltaisia muurahaisia, joita tiede ei vielä tuntenut”, kerrotaan National Geographic -aikakauslehdessä. Muurahaisten, joita hänen lounaastaan jääneet leivänmuruset houkuttelivat tulemaan hänen työpöydälleen, havaittiin olevan peräisin ruukkukasvista. Muutamia muurahaisia annettiin Harvardin yliopiston muurahaisasiantuntijalle Edward O. Wilsonille, joka havaitsi niiden kuuluvan Pheidole-nimiseen sukuun. Hän suunnitteli nimeävänsä uuden lajin löytäjän mukaan. ”Jos uusi laji voidaan löytää Washingtonissa sijaitsevasta toimistosta, täytyy luonnossa olevia vielä löytämistään odottavia lajeja olla todella paljon”, sanoo Fuller.
Aivan toisesta kokoluokasta taas on uusi valaslaji, joka löydettiin Perun edustalta Tyynestä valtamerestä. Edellisen valaslajin löytymisestä oli vierähtänyt 28 vuotta. Uusi valas on nokkavalaiksi kutsutun heimon pienin jäsen. Aikuinen koiras kasvaa noin neljän metrin mittaiseksi. Sitä on nähty niin harvoin, että kesti 15 vuotta, ennen kuin tutkijat löysivät riittävästi yksilöitä tuon uuden lajin vahvistamiseksi. Tämä valas, josta käytetään nyt nimitystä Mesoplodon peruvianus, syö ilmeisesti kalmareita. ”On arvoitus, miten ihmeessä valaslaji, tosin melko pieni, saattoi pysyä piilossa niin kauan”, huomauttaa New York Times.
Aramean kieli häviämässä
Aramea on ilmeisesti yksi niistä kielistä, joita Jeesus Kristus puhui ollessaan maan päällä 2000 vuotta sitten. Nyt ’Herran puhuma kieli’ on häviämässä, kerrotaan Hampurissa toimitettavassa Der Spiegel -uutislehdessä. Vaikka muutamassa kaukaisessa Syyrian vuoristokylässä on vielä arameaa puhuvia ihmisiä, arabia on työntämässä sitä vähitellen syrjään, kun nuoret käyvät kouluja ja menevät sotapalvelukseen. Arameaa ei ole kirjoitettu satoihin vuosiin. Tämän vastapainoksi Damaskoksen arkkipiispa François Abu Mukh, joka on kotoisin yhdestä näistä kylistä, yrittää vakiinnuttaa kielen myös kirjoitettuun muotoon ja järjestää kyläläisille aramean oppitunteja.
Arvokasta jätettä
”Brasilia heittää pois vuosittain 596146869 Yhdysvaltain dollaria.” Tämä on 32,8 miljoonan jätetonnin arvo João Tinoco Pereira Neton mukaan, joka on Minas Geraisissa sijaitsevan Viçosan yliopiston alaisuudessa toimivan orgaanisten jätteiden biologista käsittelyä hoitavan keskuksen johtaja. Hän arvioi, että ’10,9 miljoonaa tonnia paperia, muovia, lasia ja metalleja sekä lisäksi huomattavat määrät vaatteita, kumia, nahkaa ja puutavaraa voitaisiin käyttää uudelleen’. Kierrätettävästä jätteestä voitaisiin saada ”15 miljoonaa tonnia eloperäisiä lannoitteita”, mikä vähentäisi kemiallisten lannoitteiden käytöstä aiheutuvia korkeita kustannuksia. Jornal da Tarde -sanomalehdessä mainitaan kuitenkin professori Pereiran sanoneen: ”On turhauttavaa tietää, että monenlaista hyötyä voitaisiin saada alkamalla kierrättää jätteitä, ja päätyä siihen, ettei sitä pidetä tärkeänä julkisena palveluna.”