Millainen muuttuvan maailmamme tulevaisuus todellisuudessa on?
JOS MAAILMA halutaan saada muuttumaan paremmaksi, niin millaisia vaihtoehtoja meillä on? Yhtenä vaihtoehtona on siihen uskominen, että maailman hallitusmiehet ja johtajat muuttuvat lopulta epäitsekkäiksi ja alkavat johdattaa ihmiskuntaa keskinäisen avarakatseisuuden, ymmärtämyksen ja rauhan teille.
Se merkitsee siihen uskomista, että heimokuntaisuus ja nationalismi tullaan täysin hävittämään ja korvaamaan ylikansallisella ajattelutavalla, joka puolestaan kykenee luomaan sopua maailmaan.
Se merkitsee siihen uskomista, että kapitalistisen talouselämän johtajat tunnustavat, ettei pelkkä voitonhalu riitä moraaliohjeeksi maailmassa, jossa on paljon työttömiä ja kodittomia ja jossa lääkärinhoito on kallista.
Se merkitsee myös siihen uskomista, että kaikki maailman asetehtailijat alkavat kaivata maailmanrauhaa ja takoa miekkojaan auranvantaiksi.
Edelleen se merkitsee sitä, että maailman rikolliset ainekset – mafiapomot, Kaukoidän rikollisjärjestöjen johtajat ja Etelä-Amerikan huumekuninkaat mukaan luettuna – katuvat ja aloittavat elämässään uuden lehden.
Toisin sanoen se merkitsee ihmistekoiseen Utopiaan uskomista, sellaiseen haavekuvaan uskomista, jonka toteutuminen on mahdotonta. Jos kaikki tämä pitäisi saavuttaa ilman Jumalan apua, olisimme samanlaisessa asemassa kuin ne ihmiset, joita historioitsija Paul Johnson kuvailee kirjassaan. Hänen mukaansa yhtenä perussyynä ”katastrofaalisiin epäonnistumisiin ja murhenäytelmiin”, joita tällä vuosisadalla on ollut, on ”pöyhkeä usko siihen, että miehet ja naiset pystyvät selvittämään kaikki maailmankaikkeuden arvoitukset omalla järjellään, ilman ulkopuolista apua” (A History of the Modern World). (Vrt. Jesaja 2:2–4.)
On kuitenkin olemassa järkevä vaihtoehto, joka toteutuessaan tuo todellisen muutoksen. Tarkoitamme tällä luottamuksen panemista siihen, että maapallon Luoja, planeettamme Vuokraisäntä, muutosten suuri Arkkitehti, Jehova Jumala, tulee puuttumaan ihmisen asioihin ja siten pelastamaan kättensä työn. Raamatun historia osoittaa Jumalan panneen toimeksi menneisyydessäkin, aina silloin kun hän on halunnut edistää omia päämääriään, ja Raamatun profetioitten perusteella tiedämme, että hän ryhtyy pian jälleen toimimaan voidakseen toteuttaa alkuperäisen tarkoituksensa ihmisten ja maapallon suhteen. (Jesaja 45:18.)
Ainoa luotettavan tiedon lähde
Tästä ainoasta Tiedonlähteestä, joka varmasti tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ihmisille, sanoo Raamatun profeetta Jesaja näin: ”Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut.” (Jesaja 46:9–11.)
Miksi on odotettavissa, että Jehova Jumala tietää ennalta kaiken sen, mitä ihmiskunnalle tulee tapahtumaan? Jälleen Jesaja vastaa: ”Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” Se, mitä Jumala aikoo tehdä ihmisten tulevaisuuden hyväksi, on ilmaistuna Raamatussa. (Jesaja 55:9.)
”Kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”
Mitä Jumalan sanassa, Raamatussa, sitten on ennustettu meidän sukupolvestamme? Kristitty apostoli Paavali varoittaa: ”Mutta tiedä tämä, että viimeisinä päivinä on oleva kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä.” (2. Timoteukselle 3:1.) Aina vuodesta 1914 ja ensimmäisestä maailmansodasta lähtien olemme eläneet aikoja, jotka ovat muuttuneet entistä vaikeammiksi. Itsekkyys, ahneus ja vallanhimo ovat saaneet ihmisen tekemään aina vain pahempia rikoksia ei vain lähimmäisiään, vaan myös luontoa vastaan. Ihmisen piittaamattomuus elinympäristöstään on saattamassa hänen lastensa ja lastenlastensa tulevaisuuden uhanalaiseksi.
Tähän äärimmäisen vakavaan vaaraan kiinnitti Tšekkoslovakian entinen presidentti Vaclav Havel huomiota kirjoittaessaan maansa olosuhteista, jotka todellisuudessa eivät millään tavoin eroa niistä olosuhteista, jotka ovat vallalla kaikkialla muuallakin maailmassa: ”Ne ovat vain seurausta – – ihmisen asenteesta maailmaa, luontoa, muita ihmisiä ja itse elämää kohtaan. Ne ovat seurausta – – nykyajan ihmisen röyhkeydestä, kun hän luulee ymmärtävänsä kaiken ja tietävänsä kaiken, kun hän nimittää itseään luonnon ja maailman herraksi. – – Tällainen on ollut ihmisen ajattelutapa hänen kieltäydyttyään tunnustamasta mitään – – itseään korkeammaksi.”
Jo edellä lainattu Albert Gore kirjoittaa: ”Olen vakuuttunut siitä, että monet ovat menettäneet luottamuksensa tulevaisuuteen. Syy siihen on tämä: olemme alkaneet kulttuurissamme melkein kaikilla sen tasoilla käyttäytyä ikään kuin tulevaisuutemme olisi nyt niin epävarma, että on järkevämpää keskittyä yksinomaan tämänhetkisten tarpeittemme tyydyttämiseen ja lyhyen aikavälin ongelmien hoitamiseen.” (Earth in the Balance — Ecology and the Human Spirit.) Epäilemättä useimpien tulevaisuudenkuva on nykyisin pessimistinen.
Tällaiseen tilanteeseen on tultu osittain siitä syystä, että seuraavat Paavalin sanat ovat toteutuneet: ”Ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, rahaa rakastavia, suuriluuloisia, kopeita, jumalanpilkkaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, uskottomia, vailla luonnollista kiintymystä, haluttomia mihinkään sopimukseen, panettelijoita, vailla itsehillintää, raivoisia, vailla hyvyyden rakkautta, kavaltajia, uppiniskaisia, ylpeydestä pöyhistyneitä, nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastavia; heillä on jumalisen antaumuksen muoto, mutta he osoittautuvat pettymykseksi sen voimaan nähden; ja näistä käänny pois.” (2. Timoteukselle 3:2–5.)
Parempi vaihtoehto
Jumalan tarkoituksena kuitenkin on, että kaikki asiat tulevat muuttumaan maapallolla paremmiksi. Hän on luvannut saada aikaan ”uudet taivaat ja uuden maan, joissa vanhurskaus on asuva” (2. Pietarin kirje 3:13). Ennen kuin saastunut maapallo voidaan ennallistaa paratiisitilaan, Jehova Jumalan täytyy ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan” (Ilmestys 11:18). Miten tämä tulee tapahtumaan?
Raamatussa osoitetaan kuvakieltä käyttäen, että Jumala aikoo hävittää uskonnolta, ihmiskunnan historian kenties kehnoimmalta mahtivoimalta, sen vallan ja arvovallan ja nationalismia nostattavan ja hajaannusta aiheuttavan vaikutuksen kaikkialta maailmasta ja että hän panee poliittiset ainekset, myös Yhdistyneet kansakunnat, toteuttamaan tämän hänen suunnitelmansa.a Martin van Creveld kirjoittaa: ”On syytä odottaa, että uskonnollisten asenteiden ja käsitysten ja uskonkiihkon vaikutus sotien syntymiseen tulee olemaan suurempi kuin se on ollut ainakaan länsimaissa 300 vuoteen.” (The Transformation of War.) Mahdollisesti juuri politiikkaan sekaantumisensa takia uskonto tulee kärsimään poliittisten vallanpitäjien käsissä. Näin toimiessaan vallanpitäjät kuitenkin tietämättään toteuttavat Jumalan tahdon. (Ilmestys 17:16, 17; 18:21, 24.)
Tämän jälkeen Jumala Raamatun mukaan kiinnittää huomionsa Saatanan turmeltuneen maailmanjärjestelmän riistäviin, petomaisiin poliittisiin aineksiin ja käy niiden kimppuun lopullisessa sodassaan, Harmagedonin taistelussa. Kun säälimättömät poliittiset järjestelmät ja niiden taiturimainen manipuloija, Saatana, ovat poissa, Jumalan lupaaman rauhaisan uuden maailman tulolle ei ole enää mitään esteitä.b (Ilmestys 13:1, 2; 16:14–16.)
Jehovan todistajat ovat jo lähes 80 vuotta tehneet tunnetuksi näiden muutosten tuloa talosta-taloon-työssään. Tuona aikana hekin ovat nähneet ja joutuneet kokemaan kaikki ne muutokset, joita ihmiset ovat saaneet aikaan. Heitä on ollut natsi-Saksan vankiloissa ja keskitysleireillä Raamattuun perustuvan puolueettomuutensa vuoksi. Elämä on näyttänyt heille tuskalliset ja nurjat puolensa monissa osissa Afrikkaa, esimerkiksi sisällissotien ja heimotaistelujen aikana. He ovat puolueettomuutensa ja innokkaan saarnaamistyönsä takia joutuneet kärsimään vainoa useimpien poliittisten ja uskonnollisten järjestelmien käsissä. Kaikesta tästä huolimatta he ovat kuitenkin nähneet Jumalan siunaavan heidän maailmanlaajuista opetustyötään, sillä heidän joukkonsa on kasvanut muutamasta tuhannesta vuonna 1914 noin 4,5 miljoonaan vuonna 1993.
Syitä optimismiin
Jehovan todistajat eivät ole antaneet pessimismin voittaa itseään, vaan he suhtautuvat tulevaisuuteen toiveikkaasti tietäessään, että parhaitten ja suurimpien muutosten aika maailman asioissa on jo hyvin lähellä. Jeesuksen profetiat ovat toteutuneet vuoden 1914 ja sen jälkeisissä tapahtumissa, ja niiden toteutuminen oli oleva merkkinä ajasta, jolloin hän on näkymättömänä läsnä Valtakunnan vallassa, ja myös siitä ajasta, joka oli oleva lopun aikaa ihmisten luomalle ”uudelle maailman epäjärjestykselle”, kuten eräs ranskalainen kirjoittaja lähitulevaisuuden näkymiä tarkastellessaan asian ilmaisi Le Monde -sanomalehdessä. Jeesus sanoi: ”Kun näette näiden tapahtuvan, tiedätte Jumalan valtakunnan olevan lähellä.” (Luukas 21:7–32.)
Ihmisen ”uusi maailmanjärjestys” ei ole turvassa ihmisluonnon heikkouksilta: kunnianhimolta, vallanhimolta, ahneudelta, lahjottavuudelta ja epäoikeudenmukaisuudelta. Jumalan uudessa maailmassa on oikeudenmukaisuus taattu. Hänestä on kirjoitettu: ”Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on.” (5. Mooseksen kirja 32:4.)
Ihmisen ”uusi maailmanjärjestys” on amerikkalaisen ulkopolitiikan asiantuntijan McGeorge Bundyn sanoja lainataksemme alttiina ”ahdasmieliselle kansallishengelle, johon kansankiihottajat voivat vedota”. Hän jatkaa: ”Historian perusteella tiedämme, miten taloudellinen ja sosiaalinen romahdus voivat vahvistaa tämän kaltaisten äärimmäisyysmiesten asemaa. Tiedämme myös tällaisen nationalismin olevan vaarallista aivan riippumatta siitä, minne sitä ilmaantuu.”
Jumalan uusi maailma takaa rauhan ja sovun kaikista heimoista ja kansoista olevien ihmisten välille sen ansiosta, että heitä kasvatetaan Jehovan teihin: puolueettomuuteen ja rakkauteen. Jesaja ennusti: ”Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.” (Jesaja 54:13.) Kristitty apostoli Pietari sanoi: ”Tosiaankin minä havaitsen, että Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apostolien teot 10:34, 35.)
Ei ole epäilystäkään siitä, että lähitulevaisuus tuo tullessaan mullistavia asioita tälle maailmalle sellaisena kuin me sen tunnemme. Suurimpia ja samalla pysyviä ja hyödyllisiä muutoksia ovat kuitenkin ne muutokset, jotka Jumala on luvannut saada aikaan, ja hän ”ei voi valehdella” (Tiitukselle 1:2).
[Alaviitteet]
a Raamatussa mainittu ”Suuri Babylon, maan porttojen – – äiti”, veren tahrima kuningatar, josta sanotaan, että ”hänen syntinsä ovat kasaantuneet aina taivaaseen saakka”, on tunnistettavissa väärän uskonnon maailmanmahdiksi (Ilmestys 17:3–6, 16–18; 18:5–7). Sitä, miksi Suuren Babylonin merkitys täytyy ymmärtää tällaiseksi, selitetään tarkemmin Jehovan todistajien kustantaman kirjan Ihmiskunta etsii Jumalaa sivuilla 368–371.
b Näistä Raamatussa ennustetuista tapahtumista on seikkaperäisempi selvitys Jehovan todistajien kustantaman kirjan Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä! luvuissa 30–42.