Uusi maailma – tuleeko sellaista koskaan?
HUHTIKUUN 13. päivänä vuonna 1991 piti Yhdysvaltain silloinen presidentti George Bush Montgomeryssa Alabamassa puheen, jonka aiheena oli ”Uuden maailmanjärjestyksen mahdollisuus”. Sen lopussa hän sanoi: ”Edessämme oleva maailma – – on suurenmoinen keksintöjen ja löytöjen maailma.”
Kahden kuukauden kuluttua ydinfyysikkojen lehti The Bulletin of the Atomic Scientists kirjoitti, että Itä-Euroopan kommunistihallitusten kukistumisen jälkeen ”rauhaan, oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan perustuva uusi maailmanjärjestys näytti olevan lähellä”.
Uudesta maailmasta puhuminen on jatkunut tänäkin vuonna. The New York Times kertoi tammikuussa sopimuksesta, jossa luvattiin vähentää ydinaseitten määrää. Sanomalehti kirjoitti: ”Se nostaa, presidentti Bushin valikoiduin sanoin ilmaistuna, Yhdysvallat ja Venäjän ’uuden, toivon maailman kynnykselle’.”
Kaksi viikkoa myöhemmin Yhdysvaltain uusi presidentti Bill Clinton julisti virkaanastujaispuheessaan: ”Tänä päivänä, vanhan järjestyksen ollessa väistymässä, uusi maailma on vapaampi mutta vähemmän vakaa.” Hän väitti jopa: ”Tämä uusi maailma on jo rikastuttanut miljoonien amerikkalaisten elämää.”
Uudesta maailmasta – erilaisesta ja paremmasta maailmasta – on siis puhuttu paljon. Erään laskelman mukaan George Bush puhui julkisuudessa suhteellisen lyhyenä aikana 42 kertaa ”uudesta maailmanjärjestyksestä”.
Ovatko tällaiset puheet ainutlaatuisia? Onko niitä saatu kuulla jo aikaisemmin?
Ei todellisuudessa mitään uutta
Toukokuussa 1919, pian ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen, Amerikan Kristuksen kirkkojen liittoneuvosto piti Clevelandissa Ohiossa kokouksen, jossa julistettiin ”uuden ja paremman maailman mahdollisuutta”. Eräs puhuja sanoi: ”Se on oleva uusi maailma, missä kilpailun periaate on väistynyt yhteistoiminnan ja toveruuden periaatteen tieltä. Se on oleva uusi maailma, missä yksimielisyyden periaate on korvannut eripuraisuuden periaatteen – – Se on oleva uusi maailma, missä veljeys ja ystävyys ovat työntäneet tieltään kaikki vastakohtaisuudet, paitsi sodan pahuutta vastaan.”
Miten nämä kirkot uskoivat uuden maailman tulevan? Raamatussa luvatun Jumalan Valtakunta-hallituksenko avulla? Päinvastoin ne odottivat poliittisen järjestön saavan aikaan tällaisen maailman. Eräs kirkonmies sanoi: ”Se, mistä me tänä päivänä puhumme Kansainliittona, on välttämätön ja väistämätön seuraus koko kristillisestä vakaumuksestamme ja kaikista pyrkimyksistämme maailmassa.” Tuon ajan johtavat kirkonmiehet antoivat jopa tukensa Kansainliitolle sanoen sitä ”Jumalan valtakunnan poliittiseksi ilmaukseksi maan päällä”.
Toisaalta Saksan voimakas johtaja Adolf Hitler vastusti Kansainliittoa ja perusti 1930-luvulla kolmannen Saksan valtakunnan. Hän sanoi, että Kolmas valtakunta kestäisi tuhat vuotta ja saisi aikaan sen, mihin Raamatun mukaan ainoastaan Jumalan valtakunta pystyy. Hän selitti: ”Aloitan nuorisosta. Sen avulla saan aikaan uuden maailman.”
Hitler rakennutti Nürnbergiin valtavan stadionin osoittamaan kansallissosialistien voimaa. Kiintoisana yksityiskohtana mainittakoon, että siellä oli lähes 300 metriä pitkällä korokkeella 144 jättimäistä pylvästä. Miksi pylväitä oli 144? Raamatussa puhutaan 144000:sta, jotka hallitsisivat ”Karitsan”, Jeesuksen Kristuksen, kanssa, ja siitä, että heidän hallintonsa kestäisi tuhat vuotta (Ilmestys 14:1; 20:4, 6). Nürnbergin stadionille pystytettyjen pylväitten lukumäärä ei ilmeisestikään ollut sattumalta se mikä se oli, sillä on paljon todisteita siitä, että natsijohtajat osasivat käyttää hyväkseen Raamatun ilmauksia ja symboliikkaa.
Mikä oli seurauksena siitä, että ihmiset yrittivät toteuttaa sen, minkä Raamatun mukaan vain Jumalan valtakunta tulee toteuttamaan?
Ihmisen yritysten epäonnistuminen
Historian voimakas todistus osoittaa, että Kansainliitto ei kyennyt saamaan aikaan uutta, rauhaisaa maailmaa. Tämä järjestö romahti sen jäsenmaitten kietouduttua toiseen maailmansotaan. Sitä paitsi ei ehtinyt kulua kuin 12 vuotta, kun Kolmas valtakunta oli jo raunioina. Se osoittautui täydelliseksi epäonnistumaksi, häpeäksi ihmissuvulle.
Läpi historian ovat ihmisten yritykset rauhaisan, uuden maailman luomiseksi aina epäonnistuneet. ”Jokainen kulttuuri, joka joskus on ollut olemassa, on lopulta luhistunut”, sanoi entinen Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger. ”Historia on kertomus ponnisteluista, jotka ovat epäonnistuneet, pyrkimyksistä, jotka eivät ole toteutuneet.”
Mitä sitten on sanottava uudesta maailmanjärjestyksestä, jota maailman johtajat viime aikoina ovat ylistäneet? Kansallisuuksien ja rotujen väliset väkivallanpurkaukset ovat saattaneet koko ajatuksen tämän kaltaisesta uudesta maailmasta naurunalaiseksi. Esimerkiksi 6. päivänä maaliskuuta tänä vuonna toimittaja William Pfaff kirjoitti pilkallisesti: ”Uusi maailmanjärjestys on saapunut. Se toimii hyvin ja on totisesti jotakin uutta, sillä se on pyhittänyt maahantunkeutumiset, hyökkäykset ja etniset puhdistukset pitäen niitä kautta maailman hyväksyttävinä menettelytapoina.”
Kommunismin kukistumisen jälkeen on esiintynyt masentavan paljon hirvittäviä sotia ja raakuuksia. Jopa George Bush myönsi tammikuussa, vähän ennen kuin hän jätti virkansa seuraajalleen: ”Uusi maailma voi ajan oloon osoittautua yhtä vaaralliseksi kuin vanhakin.”
Syytä toivoon?
Merkitseekö tämä sitä, että tilanne on toivoton? Onko uusi maailma vain toiveajattelua? On kiistatonta, että ihmiset eivät ole kyenneet luomaan uutta maailmaa. Mutta mitä on sanottava samaa asiaa koskevasta Luojan lupauksesta? Raamatussa näet sanotaan: ”Hänen [Jumalan] lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus on asuva.” (2. Pietarin kirje 3:13.)
Uusilla taivailla, jotka Jumala on luvannut, tarkoitetaan uutta hallitusvaltaa, joka tulee ottamaan maapallon asiat hoitoonsa. Kyseinen uusi hallitusvalta on Jumalan valtakunta, hänen taivaallinen hallituksensa, jonka tuloa Jeesus opetti ihmisiä rukoilemaan (Matteus 6:9, 10). Tämä taivaallinen hallitus tulee koostumaan Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen 144000 hallitsijatoveristaan. Uusi maa tarkoittaa uutta ihmisyhteiskuntaa. Siihen kuuluvat elävät silloin suurenmoisessa uudessa maailmassa ja tukevat uskollisesti Jumalan hallitusvaltaa.
Jumalan Valtakunta-hallitus tulee hallitsemaan luvattua uutta maailmaa. Tämä uusi maailma ei siis ole ihmisten aikaansaannos. ”Jumalan valtakunta ei tarkoita mitään ihmisten toimenpidettä tai heidän pystyttämäänsä valtakuntaa”, selittää eräs Raamatun tietosanakirja. ”Valtakunta on Jumalan teko, ei ihmisen aikaansaannos eikä edes vihkiytyneitten kristittyjen aikaansaannos.” (The Zondervan Pictorial Encyclopedia of the Bible.)
Jumalan valtakunnan hallitseman uuden maailman tulo on varma asia. Sen tuloa koskevaan lupaukseen voidaan luottaa, koska tämän lupauksen on esittänyt ”Jumala, joka ei voi valehdella” (Tiitukselle 1:2). Seuraavaksi tarkastelemme sitä, millainen maailma Jumalan uusi maailma tulee olemaan.
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Valokuva: NASA