Apua oikeaan aikaan
Muuan nainen kirjoitti Jehovan todistajien Australian-haaratoimistoon kiittääkseen Herätkää!-lehdestä, jossa käsiteltiin aihetta ”Lapsena hyväksikäytön aiheuttamien vammojen parantaminen”. Hän kertoi:
”Äitini poikaystävä ahdisteli minua seksuaalisesti ollessani 12-vuotias. Tajusin sen olevan väärin. Luulin kuitenkin silloin, että olin ollut paha ja tehnyt jotain hirveää ja että Jumala näin rankaisi minua. Ajatuskin tuon miehen luona käymisestä kouristi sydäntäni, koska tiesin liiankin hyvin, mitä tulisi tapahtumaan. Minun täytyi kuitenkin mennä, sillä äitini antoi maksusta hänen toteuttaa kieroutuneita kuvitelmiaan minun avullani. Miten äitini saattoi hylätä minut sillä tavoin? Opin tukahduttamaan tunteeni, ja minusta tuli katkera elämälle ja Jumalalle.
”Vasta vuonna 1992 puhuin asiasta eräälle Jehovan todistajalle. Opin paljon. Tärkeintä oli se, että Jehova Jumala rakastaa meitä kaikkia ja ettei hän rankaissut minua.
”Haluan siksi tässä kirjeessä kiittää Herätkää!-lehden 8.10.1991 kirjoituksista, jotka käsittelivät hyväksikäytöstä koituvia vammoja.
”Olen vihkinyt elämäni Jehovalle ja aion mennä kasteelle ensi vuonna.”
Kahdessa kuukaudessa Herätkää!-lehden toimitus sai yksistään kyseisen Herätkää!-lehden johdosta yli tuhat kiitoskirjettä. Herätkää! tekee kuitenkin jotain vielä paljon tärkeämpää kuin auttaa lukijoitaan selviämään nykyisistä ongelmista: se rakentaa luottamusta Jeesuksen lunastusuhriin perustuvaan Luojan lupaamaan rauhalliseen ja turvalliseen uuteen maailmaan, joka parantaa kaikki vammat. Jos haluaisit saada lisää tietoa tuosta uudesta maailmasta tai ilmaisen raamatuntutkistelun, kirjoita Jehovan todistajille, PL 68, 01301 VANTAA, tai johonkin sivulla 5 mainittuun osoitteeseen.
[Kuvat s. 32]
Awake!
Awake!
Awake!
Children UNDER STRESS How Can They Be Helped?