Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g95 8/2 s. 15-17
  • Miksi minulla on tällaisia tunteita?

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Miksi minulla on tällaisia tunteita?
  • Herätkää! 1995
  • Väliotsikot
  • Samankaltaista aineistoa
  • Perittyä vai opittua?
  • Ympäristötekijät
  • Isä ja poika
  • Moraalinen kysymys
  • Homoseksuaalisuus – onko se todella niin paha asia?
    Herätkää! 1995
  • Miten pääsen eroon näistä tuntemuksista?
    Herätkää! 1995
  • Homoseksuaalisuuden ansan karttaminen
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1970
  • Homoseksuaalisuuden leviäminen
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1970
Katso lisää
Herätkää! 1995
g95 8/2 s. 15-17

Nuoret kysyvät:

Miksi minulla on tällaisia tunteita?

”Minusta tuntuu siltä kuin sisimmässäni olisi jatkuva sotatila. En tiedä kenen puoleen kääntyisin.” (Bob)

MONET nuoret kärsivät samanlaisesta henkisestä tuskasta. Toisin kuin ikäisensä toverit, joilla ei juuri tunnu olevan muuta mielessä kuin vastakkainen sukupuoli, he havaitsevat tuntevansa yhä voimakkaampaa vetoa samaan sukupuoleen. Monille tämän tajuaminen on suuri järkytys.

Muuan nainen kertoi tyttärestään: ”Hänen terveytensä alkoi heiketä, hän ei kyennyt syömään eikä nukkumaan ja hänestä tuli masentunut ja oikullinen. Hän yritti jopa tehdä itsemurhan.” Mikä pääasiassa aiheutti tällaisen ahdistuksen? ”Hänellä oli lesbolaisia tuntemuksia.” Joidenkuiden on ehkä vaikea voittaa sellaiset taipumukset. Muuan nuori mies, jota kutsumme Markiksi, tunnustaa: ”Ennen teini-ikää minulla alkoi olla homoseksuaalisia kokemuksia joidenkin ystävieni kanssa. Jatkoin samaa vielä teini-ikäisenäkin, kunnes aloin tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Mutta siitä huolimatta väärät tunteet toisinaan kytivät sisimmässäni.”

Mikä saa nuoren tuntemaan vetoa omaan sukupuoleensa? Entä mitä nuoren pitäisi tehdä, jos tällaiset tunteet vaivaavat häntä?

Perittyä vai opittua?

Nykyään on suosittua sanoa, että homoseksuaalit ovat sellaisia syntyessään ja että sukupuolista suuntautumista ei voi muuttaa. Esimerkiksi Time-aikakauslehdessä oli seuraava dramaattinen ilmoitus: ”Eräs uusi tutkimus tuntuu viittaavan siihen, että homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten miesten aivojen rakenteessa on eroa.” Mutta tässä tutkimuksessa oli tarkasteltu sellaisten miesten aivoja, jotka olivat kuolleet aidsiin. Tämä tutkimus ei varmastikaan todista edellä mainittua väitettä oikeaksi.

Eräs toinen teoria liittyy hormoneihin. Tiedemiehet havaitsivat, että laboratorio-oloissa elävillä rotilla, joilta otettiin pois koirashormoneja, alkoi ilmetä ”naarasmaista” pariutumiskäyttäytymistä. Tiedemiehet tekivät sen johtopäätöksen, että homoseksuaalitkin saattavat olla samanlaisen biologisen virheen uhreja – heillä on jo ennen syntymäänsä ollut liikaa tai liian vähän mieshormoneja. Monet tiedemiehet kuitenkin uskovat tämän rottien oudon käyttäytymisen olevan tuskin muuta kuin pelkkä refleksi – ei varsinaista ”homoseksuaalisuutta”. Sitä paitsi ihmiset eivät ole rottia. The Harvard Medical School Mental Health Letter -nimisessä lehdessä väitetään: ”On äärimmäisen epätodennäköistä, että syntymää edeltävä hormonitilanne vaikuttaisi – – ihmisen seksuaalisuuteen yhtä suoranaisesti kuin se säätelee rottien pariutumiskäyttäytymiseen liittyviä refleksejä.”

On myös kiinnitetty paljon huomiota geneettisiin tutkimuksiin. Niiden homoseksuaalisten miesten ja naisten keskuudessa, joilla on identtinen kaksoissisar tai -veli, noin puolet näistä kaksossisaruksista on myös homoseksuaaleja. Koska identtiset kaksoset ovat geneettisesti toistensa kopioita, tuntui johdonmukaiselta päätellä, että jokin salaperäinen geeni aiheutti poikkeavuuden. Huomaa kuitenkin, että puolet kaksossisaruksista ei ollut homoseksuaaleja. Jos tämä taipumus olisi ohjelmoitu geeneihin, eikö kaikilla sisaruksilla olisi se? On totta, että geenit ja hormonit saattavat jollakin tavalla vaikuttaa asiaan. Siitä huolimatta Scientific American -aikakauslehdessä julkaistiin joidenkuiden tutkimusten tulokset, joiden mukaan todisteet ”viittaavat vahvasti siihen, että ympäristö vaikuttaa merkittävästi sukupuoliseen suuntautumiseen”.

Ympäristötekijät

Harkitsehan, millainen ympäristö oli muinaisessa Kreikassa. Kreikkaa puhuvan maailman eliitin keskuudessa homoseksuaalisuudesta tuli villitys, johon yllyttivät heidän mytologisia jumaliansa koskevat eroottiset kertomukset, Platonin ja muiden filosofien kirjoitukset sekä liikuntakulttuuri: nuoret urheilivat alasti. Kirjan Love in Ancient Greece mukaan ”Kreetassa pidettiin häpeällisenä sitä, että ylhäisöön kuuluvalla pojalla ei ollut [mies]rakastajaa”. Tällaista rappiotilaa ei aiheuttanut mikään salaperäinen geeni tai hormoni. Se kukoisti, koska Kreikan kulttuuri salli sen, itse asiassa kannusti siihen! Tämä valaisee hyvin sitä, miten suuri vaikutus ympäristöllä voi olla.

Epäilemättä homoseksuaalisuuden puolesta puhuvan propagandan tulva on suuresti levittänyt tätä näkemystä nykyään. Siihen viitataan tämän tästä televisiossa, elokuvissa, musiikissa ja aikakauslehdissä. Kaapelitelevisio on avannut joillekin nuorille mahdollisuuden päästä helposti katselemaan räikeää pornografiaa. Miesten ja naisten samanlaisesta pukeutumis- ja hiustyylistä on tullut muotia. Lisäksi eräiden asiantuntijoiden mukaan joidenkin feministien miesvastainen propaganda on vaikuttanut lesbolaisuuden yleistymiseen. Nuoret voivat lisäksi saada huonoja vaikutteita olemalla sellaisten koulutovereiden seurassa, jotka kannattavat avoimesti homoseksuaalista elämäntapaa (1. Korinttolaisille 15:33).

Isä ja poika

Toisinaan myös huonot perheolot näyttävät vaikuttavan voimakkaasti varsinkin miehiin.a Isällä on tärkeä osa lapsen tunne-elämän kehittymisessä (Efesolaisille 6:4). Kirjassa Tee perhe-elämäsi onnelliseksi sanotaan: ”Isän miehisten ominaisuuksien vaikutus voi merkittävällä tavalla edistää kypsän ja tasapainoisen persoonallisuuden kehitystä.”b Pojan tulee myös saada tunnustusta ja rakkautta isältään sekä tämän hyväksyntä (vrt. Luukas 3:22). Mitä voi olla tuloksena, jollei isä anna lapselleen tällaista tarpeellista huomiota? Tunneperäistä ahdistusta. Mielenterveyteen liittyvistä kysymyksistä kirjoittava Joseph Nicolosi väittää, että homoseksuaalisuus ”johtuu melkein aina perheenjäsenten välisistä ongelmista, varsinkin isän ja pojan välisistä”.

Saattaa olla, että äiti pahentaa tahattomasti tilannetta väheksymällä miestään tai olemalla poikaansa kohtaan liian omistushaluinen. Eräässä naismaisia poikia koskevassa tutkimuksessa tehtiin seuraava havainto: ”Jotkut vanhemmista olivat toivoneet saavansa tytön pojan sijasta ja olivat epäsuorasti kannustaneet poikaansa pukeutumaan tyttömäisesti tai olivat itse pukeneet hänet siten.”

Emme tarkoita tällä sitä, että vanhempia voidaan aina syyttää siitä, että lapsella on vääristyneitä sukupuolisia tunteita. Monille miehille, jotka ovat kasvaneet omistushaluisen äidin hoivassa ja laiminlyövän, poissaolevan tai pahoinpitelevän isän kanssa, on kehittynyt miehekäs persoonallisuus. Eivät myöskään kaikki, joilla on homoseksuaalisia taipumuksia, ole välttämättä kokeneet vaikeita perheoloja. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkut pojat ovat haavoittuneet aivan erityisellä tavalla. Tri Nicolosi väittää: ”Koska homoseksuaali tuntee jo varhain isänsä hylänneen hänet – – hän ei tunne olevansa vahva eikä kelvollinen niissä ominaisuuksissa, jotka liitetään miehekkyyteen, nimittäin voimassa, varmuudessa ja lujuudessa. Hän tuntee vetoa miehiseen lujuuteen yrittäessään alitajuisesti saavuttaa omaa miehekkyyttään.”

Peter-niminen nuori kristitty mies kirjoittaa: ”Isäni oli alkoholisti ja hakkasi säännöllisesti äitini ja joskus meidät lapset. Kun olin 12-vuotias, hän lähti pois kotoa. Tunsin voimakkaasti sen, että minulla ei ollut isää. Kaipasin aina jotakuta täyttämään tuon tyhjän tunteen, joka minulla oli päivittäin. Kun lopulta ystävystyin erään hienon kristityn miehen kanssa, joka minusta pystyi täyttämään tuon tarpeen, aloin tuntea häntä kohtaan sukupuolisia tuntemuksia.”

On kiinnostavaa, että huomattava osa homoseksuaaleista on joutunut lapsena sukupuolisen ahdistelun uhriksi.c Sellainen ahdistelu voi jättää jälkeensä pysyvää ruumiillista ja tunneperäistä vahinkoa. Joillekuille se voi luoda erään kirjoittajan mukaan ”vääristyneen seksuaalisen identiteetin”. Näin tapahtui epäilemättä muinaisessa Sodomassa, missä nuoret pojat tunsivat kyltymätöntä himoa kieroutuneisiin suhteisiin (1. Mooseksen kirja 19:4, 5). Se johtui selvästikin aikuisten harjoittamasta hyväksikäytöstä.

Moraalinen kysymys

Tiedemiehet eivät ehkä koskaan saa täysin selville sitä, kuinka paljon perimä ja ympäristö vaikuttavat sukupuolisen vetovoiman tuntemiseen samaa sukupuolta kohtaan. Yksi asia on kuitenkin selvä: kaikki ihmiset ovat syntymästään saakka taipuvaisia antamaan myöten väärälle ajattelulle ja väärille haluille (Roomalaisille 3:23).

Nuoren, joka haluaa miellyttää Jumalaa, täytyy sen vuoksi mukautua Hänen moraalinormeihinsa ja karttaa moraalitonta käytöstä, vaikka sen tekeminen voi olla tuskallisen vaikeaa. On totta, että jotkut yksilöt saattavat hyvinkin olla alttiita homoseksuaalisuuteen aivan samoin kuin Raamatussa sanotaan, että jotkut ovat ”alttiita vihastumaan” (Tiitukselle 1:7). Raamatussa tuomitaan siitä huolimatta epävanhurskaan vihan puuskat (Efesolaisille 4:31). Samalla tavoin kristitty ei voi puolustella moraalitonta käytöstään sanomalla, että hän on ”syntynyt sellaiseksi”. Lasten hyväksikäyttäjät turvautuvat samaan surkuteltavaan tekosyyhyn sanoessaan, että heidän lapsiin tuntema himonsa on ”synnynnäinen”. Mutta voiko kukaan kieltää sitä, että heidän sukupuolinen himonsa on kieroutunut? Samoin on sukupuolinen halu samaan sukupuoleen.

Nuorten, jotka havaitsevat tuntevansa vetoa samaan sukupuoleen, ei tule siksi antaa periksi tunteilleen. Miksi Raamattu sitten kieltää niin jyrkästi homoseksuaalisuuden? Onko tuo elämäntapa todella sairas ja kieroutunut? Jos on, niin mitä nuori voi tehdä voidakseen pysyä erossa siitä? Näitä kysymyksiä tarkastellaan Herätkää!-lehden tulevassa numerossa.

[Alaviitteet]

a Naisten homoseksuaalisuuden kehittymistä on tutkittu verrattain vähän. Epäilemättä perhe vaikuttaa tähänkin.

b Julkaisija: Jehovan todistajat.

c Lasten hyväksikäyttö oli ilmeisesti yksi tekijä, joka edisti homoseksuaalisuutta antiikin Kreikassa. Nuorten poikien vanhempiin viettelijöihin viitattiin yleisesti sanalla ”sudet”, mikä on ”ahneuden ja häpeämättömän kiihkeyden symboli”. Heidän nuoria uhrejaan kutsuttiin ”karitsoiksi”.

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa