Ghanan ”perinteinen avioliitto”
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN GHANAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
AVIOLIITTO – joka vuosi eri puolilla maailmaa sadattuhannet ihmiset astuvat siihen. He solmivat sen tavallisesti niiden tapojen mukaan, jotka ovat vallalla heidän asuinpaikallaan.
Ghanassa yleisin avioliitto on niin sanottu perinteinen avioliitto. Siihen liittyy se, että sulhasen perhe maksaa morsiamen perheelle morsiamenhinnan. Perinteinen avioliitto on yleinen suuressa osassa Afrikkaa ja muun muassa Hongkongissa, Papua-Uudessa-Guineassa ja Salomonsaarilla sekä Koillis-Kolumbiassa ja Luoteis-Venezuelassa asuvien guajiro-intiaanien keskuudessa.
Raamatun aikoina oli tapana maksaa morsiamenhinta (1. Mooseksen kirja 34:11, 12; 1. Samuelin kirja 18:25). Morsiamenhinta tarkoitti muinoin samaa kuin nykyäänkin eli tytön vanhemmille maksettavaa korvausta siitä, että nämä menettävät hänen palveluksensa, sekä hyvitystä siitä ajasta, energiasta ja niistä varoista, jotka on käytetty hänen koulutukseensa ja ylläpitoonsa ennen avioliittoa.
Vanhempien velvollisuus
Ennen vanhaan Ghanassa nuorten ei ollut tapana seurustella ja valita itse aviopuolisoaan. Vanhemmat sopivat avioliitoista aikuisten lastensa puolesta otettuaan huolellisesti selvää paikkakunnan naimakelpoisista nuorista miehistä ja naisista. Jotkut ghanalaiset vanhemmat toimivat yhä näin.
Pojan vanhemmat harkitsevat muun muassa sitä, millainen on tytön persoonallisuus ja millainen on sekä tytön että hänen perheensä maine, onko suvussa perinnöllisiä sairauksia ja, kun on kysymys Jehovan todistajista, miten hengellismielinen tyttö on. Jos vanhemmat ovat tyytyväisiä, he lähestyvät tytön vanhempia muodollisesti ja ehdottavat avioliittoa.
Tytön vanhemmat tutkivat sitten pojan ja hänen perheensä taustan. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi he harkitsevat, kykeneekö poika elättämään vaimon: käykö hän työssä vai onko hän työtön? Jos tytön vanhemmat ovat tyytyväisiä, he ilmoittavat sen pojan vanhemmille, ja kun sekä poika että tyttö hyväksyvät avioliiton, vanhemmat suunnittelevat yhdessä avioliiton solmimiseen liittyvät yksityiskohdat.
Miksi jotkut vanhemmat ryhtyvät yhä itse etsimään puolisoa aikuisille lapsilleen? Muuan intialainen nainen, jonka avioliiton järjestivät hänen vanhempansa, sanoi: ”Miten nuori voisi kyetä tekemään niin tärkeän ratkaisun? On paljon parempi jättää se niille, jotka ikänsä ja kokemuksen perusteella tietävät, mikä on viisain valinta.” Hänen sanansa heijastavat myös monien afrikkalaisten mielipidettä.
Ajat ovat kuitenkin muuttumassa Ghanassa. Seurustelun suosio kasvaa. Sopivassa seurustelun vaiheessa nuoripari kertoo vanhemmille aikeistaan. Kun nuorten vanhemmat ovat olleet yhteydessä toisiinsa ja todenneet itse, että naimakauppa on hyvä, perheet ryhtyvät järjestämään muodollista tilaisuutta, joka tunnetaan yleisesti Ghanan eri kielissä oveen koputtamisena, avioliiton oveen koputtamisena.
Oveenkoputusseremonia
Nuorenparin vanhemmat ilmoittavat perheenjäsenille kokoontumisen päivämäärän ja tarkoituksen. Sanalla ”perheenjäsenet” tarkoitetaan afrikkalaista suurperhettä, johon kuuluvat parin enot, sedät, tädit, serkut ja isovanhemmat. Sovittuna päivänä kummankin suvun edustajia kokoontuu seremoniaan. Sulhasen ei ole pakko olla läsnä. Seuraavassa on hyvin lyhyt versio siitä, mitä tapahtui eräässä tällaisessa oveenkoputusseremoniassa.
Tytön edustaja (TE): [Puhuu sulhasen edustajille.] Tiedämme, miksi olette tulleet tänne, mutta tapa vaatii meitä silti kysymään, mitä asiaa teillä on.
Pojan edustaja (PE): Poikamme Kwasi kulki talonne ohi ja näki kauniin kukan. Hän pyytää lupaa sen poimimiseen.
TE: [Teeskentelee tietämätöntä.] Ei tässä talossa ole mitään kukkaa. Voitte itse tarkistaa sen.
PE: Poikamme ei ole erehtynyt. Olemme varmoja, että tässä talossa on kaunis kukka. Kukan nimi on Afi.
TE: Se on siis ihmiskukka. Afi kyllä asuu täällä.
PE: Haluamme koputtaa oveen ja pyytää Afin kättä pojallemme Kwasille.
Pojan perhe antaa sitten joitakin lahjoja, kuten erilaisia juomia ja rahaa. Lahjojen määrä ja laatu vaihtelee eri heimoissa. Tämä seremonia vastaa suurin piirtein länsimaista kihlautumista, ja joissakin tapauksissa sopimukseen kuuluu kihlasormus.
Morsiamen edustaja kysyy nyt morsiamelta kaikkien paikalla olijoiden kuullen, otetaanko tuodut tavarat vastaan. Kun tyttö vastaa myöntävästi, kaikki läsnäolijat todistavat, että hän haluaa mennä naimisiin. Valitaan kummallekin perheelle sopiva päivä, jona maksetaan morsiamenhinta ja solmitaan avioliitto. Seremonian lopuksi nautitaan virvokkeita.
Vihkimisseremonia
Tytön tai valitun edustajan kotiin kokoontuu tavallisesti enemmän ihmisiä todistamaan morsiamenhinnan maksamista – itse avioliiton solmimistilaisuutta – kuin oli koolla oveenkoputusseremoniassa. Tämä johtuu siitä, että nyt paikalla on monia ystäviä.
Ilmapiiri on iloinen. Nuoret naimattomat miehet ja naiset haluavat innoissaan nähdä, mitä morsiamelle on tuotu. Onnellinen ilmapiiri kuitenkin kiristyy, kun morsiamen perhe valittaa, ettei morsiamenhintaan kuuluvia tavaroita ole tarpeeksi. Jotkut läsnäolijat pidättävät henkeään, kun morsiamen perhe ei näytä antavan periksi. Sulhasen puhemies vetoaa taitavin sanakääntein morsiamen perheen ymmärtäväisyyteen. Tunnelma laukeaa, kun tytön perhe heltyy. Ilmapiiri muuttuu jälleen. Nyt se on hilpeä, ja seuraavaksi tarjoillaan virvokkeita.
Vihkimisseremonian aluksi morsiamen edustaja pyytää hiljaisuutta ja toivottaa kaikki tervetulleiksi. Hän kysyy sulhasen edustajilta, mitä asiaa näillä on. Sulhasen puhemies kertoo, miksi he ovat tulleet ja muistuttaa juhlaväelle, että oveen on jo koputettu ja että he ovat saaneet luvan astua sisään.
Kummankin suvun puhemies esittelee sitten läsnäolijoille lähimmät perheenjäsenet, myös sen henkilön, joka luovuttaa tytön avioliittoon, sekä sen, joka tukee poikaa avioliittohankkeessa. Seremonia jatkuu.
TE: [Puhuu sulhasen edustajille.] Olkaa hyvät ja antakaa pyytämämme tavarat.
Morsiamen puhemies luettelee morsiamenhintaan kuuluvat tavarat, niin että kaikki voivat tarkistaa, että ne on tuotu. Jos sulhasen edustajista tuntuu, että morsiamen perhe vaatii liikaa, he ratkaisevat asian yksityisesti ennen vihkipäivää. Sulhasen perhe kuitenkin tulee tilaisuuteen valmiina tinkimään joistakin ylimääräisistä tavaroista, jos jotkut morsiamen perheenjäsenet osoittautuvat hankaliksi. Asuttiinpa missä tahansa, alkuperäinen morsiamenhinta – olipa se paljon tai vähän – täytyy maksaa kokonaan.
Jotkin perheet vaativat muun muassa juomia, vaatteita, kaula- ja korvakoruja sekä muita naisten tavaroita. Pohjois-Ghanassa morsiamenhintaan saattaa sisältyä suolaa, koolapähkinöitä, helmikanoja, lampaita ja jopa karjaa. Osa morsiamenhinnasta on poikkeuksetta käteistä rahaa.
Morsian ei osallistu käynnissä oleviin neuvotteluihin, vaan seuraa niitä vierestä. Sulhasen ei ole pakko olla läsnä. Kaukana asuva mies voi näin ollen valtuuttaa vanhempansa sopimaan avioliitosta puolestaan. Tässä kuvaillussa tilaisuudessa sulhanen kuitenkin on läsnä. Nyt on hänen perheensä vuoro esittää vaatimus.
PE: Olemme täyttäneet sen, mitä meiltä vaaditaan, mutta emme ole nähneet miniäämme.
Vihkimisseremonia ei ole pelkkää vakavaa kaupankäyntiä; se on myös hauskanpitotilaisuus. Tytön perhe vastaa nyt pojan perheen vaatimukseen nähdä morsian.
TE: Kunpa morsian olisi täällä. Hän on valitettavasti matkustanut ulkomaille eikä meillä ole passeja eikä viisumeja, niin että voisimme lähteä hakemaan häntä takaisin.
Kaikki tietävät, mitä tämä tarkoittaa. Sulhasen perhe tarjoaa heti rahaa – minkä tahansa rahasumman, jonka sulhanen pystyy maksamaan – ja yhtäkkiä kuvitellut passit ja viisumit ovatkin valmiina. Ja morsian on palannut matkaltaan!
Tehdäkseen tilanteen vielä hauskemmaksi jotkin heimot sopivat niin, että jotkut morsiamen ystävät esittävät morsianta. Läsnäolijat hylkäävät pontevasti kaikki imitoijat, kunnes oikea morsian esitellään suosionosoitusten saattelemana. Hänen puhemiehensä pyytää häntä sitten katsomaan morsiamenhintaansa kuuluvia eri tavaroita. Häneltä kysytään, otetaanko se, mitä sulhanen on tuonut, vastaan. Väki hiljenee ja jää innoissaan odottamaan vastausta. Jotkut tytöt ovat arkoja ja toiset rohkeita, mutta vastaus on poikkeuksetta myönteinen, ja sitä seuraavat myrskyisät suosionosoitukset.
Jos sulhanen on paikalla, morsiamen perhe vaatii saada tavata hänet. Hauskanpito jatkuu herkeämättä, jos jotakuta sulhasen ystävää on pyydetty esittämään häntä. Hänen ystävänsä nousee seisomaan tärkeänä, mutta tämä hylätään heti kovaäänisin huudoin.
Morsiamen perhe vaatii, että sen on nähtävä vävynsä. Oikea sulhanen nousee nyt seisomaan säteilevästi hymyillen. Morsiamen perhe antaa tytön mennä miehensä luo, joka panee sormuksen tämän sormeen, jos sormus kuuluu osana morsiamenhintaan. Sormuksen käyttö on lännestä peräisin oleva uusi tapa. Morsian puolestaan panee sormuksen sulhasen sormeen. Onnittelut ja ilo täyttävät paikan. Taloudellisista ja mukavuussyistä jotkut sovittavat nykyään oveenkoputusseremonian ja avioliiton solmimisen samalle päivälle.
Kummankin perheen kokeneet jäsenet sekä muut antavat nyt vastanaineille neuvoja siitä, miten nämä voivat onnistua avioliitossaan, kunnes kuolema heidät erottaa. Päivä päättyy mukavasti virvokkeiden tarjoiluun.
Vihkimisseremonia on ohi! Tuosta päivästä lähtien pariskunnan katsotaan ghanalaisen yhteiskunnan silmissä olevan laillisesti naimisissa. Jos ketkään tytön tärkeimmistä perheenjäsenistä eivät jostain syystä ole voineet olla läsnä tilaisuudessa, heille lähetetään tarjolla olleita juomia sen todistamiseksi, että avioliitto on solmittu. Jos morsian ja sulhanen ovat Jehovan todistajia, todistajat järjestävät joissakin tapauksissa raamatullisen puheen, jonka jälkeen on virvoketarjoilua.
Jotkin ghanalaiset parit järjestävät länsimaisen vihkitoimituksen, jota sanotaan täällä siviilivihkimiseksi tai säännönmukaiseksi avioliitoksi. Se voidaan solmia joko vanhempien suostumuksella tai sitä ilman, kunhan pari vain on laillisessa iässä. Perinteiseen avioliittoon on pakko saada vanhempien suostumus.
Solmiessaan siviiliavioliiton pari toistaa vihkilupauksen. Perinteisissä avioliitoissa ei tällaisia lupauksia tunneta. Valtio vaatii, että kaikki perinteiset avioliitot on rekisteröitävä, ja Jehovan todistajat tottelevat tätä vaatimusta (Roomalaisille 13:1). Sitten kirjoitetaan rekisteröintitodistus.
Vanhoista ajoista aina siihen asti kun Kultarannikosta, nykyisestä Ghanasta, tuli brittiläinen siirtomaa, perinteinen avioliitto oli ainoa tässä maassa tunnettu avioliitto. Sitten englantilaiset panivat alulle länsimaisen vihkitoimitustavan täällä asuvien kansalaistensa keskuudessa. Myös tämän maan alkuperäisasukkaiden sallittiin solmia sellainen avioliitto, ja avioliittoja on solmittu sekä länsimaisen että paikallisen tavan mukaan jo vuosikausia. Kumpaakin avioliittoa pidetään Ghanassa laillisena, ja siksi Jehovan todistajat hyväksyvät ne molemmat. Yksilöiden täytyy itse päättää, kumpaa tapaa he haluavat noudattaa.
Joissakin Afrikan maissa perinteiset avioliitot täytyy rekisteröidä ennen kuin parien voidaan katsoa olevan laillisesti naimisissa. Ghanassa edellä kuvaillun kaltainen perinteinen avioliitto on kuitenkin voimassa laillisesti ilman rekisteröimistä, sillä parien katsotaan olevan laillisesti naimisissa sen jälkeen kun perinteinen avioliitto on solmittu. Perinteinen avioliitto rekisteröidään myöhemmin ainoastaan virallisten luettelojen pitämistä varten.
Avioliitto on todellakin Jumalan rakkaudellinen lahja ihmiskunnalle, ainutlaatuinen lahja, jota ei annettu edes enkeleille (Luukas 20:34–36). Se on kallisarvoinen suhde, joka kannattaa säilyttää sen Alkuunpanijan, Jehova Jumalan, kunniaksi.
[Kuva s. 23]
Sormuksia vaihdetaan