Valtakunnan Uutiset n:o 20
Haluaisitko kuulla hyviä uutisia?
HALUAISITKO LUKEA TÄLLAISIA OTSIKOITA?
MAAILMAN UUTISET
Köyhyys väistymässä kautta maailman
Ei työttömyysongelmia
Jälleen vuosi ilman rikoksia
Kadut turvallisia naisille ja lapsille
SYÖPÄ VOITETTU
Väestö tervettä
Saastuminen loppunut
Ei missään elintarvikepulaa
Tietoja ennätyssadoista
Häiriintymätön rauha maailmassa
Valtioiden väliset rajat poistettu
Ihmiset nauttivat uudesta liikkumisvapaudesta
Ehkä ajattelet, ettet koskaan tule näkemään tämänkaltaista sanomalehteä. Emme moiti sinua. Nykyajan kova todellisuus ei toki anna paljonkaan aihetta hyviin uutisiin.
MUTTA EIKÖ HYVIÄ UUTISIA SILTI PITÄISI OLLA?
Etkö olekin sitä mieltä, että melkein jokainen kaipaa juuri sitä, mitä yllä olevissa otsikoissa esitetään?
Ajattelehan esimerkiksi sotaa, rikollisuutta ja väkivaltaa. Suurin osa ihmisistä haluaa rauhaa ja turvallisuutta. Silti maailmassa käytetään joka tunti noin 100 miljoonaa markkaa rahaa sotaan. Ajattelehan, mitä sillä voitaisiin tehdä, jos se käytettäisiin talojen rakentamiseen, maanviljelystyökalujen valmistamiseen ja terveyden edistämiseen.
Entä taloudellinen hyvinvointi? Jokainen haluaa sitä, mutta miljoonat ihmiset kärsivät nykyään köyhyydestä ja nälästä. Kuitenkin maailman ravintoasiantuntijat sanovat, että maapallo voisi oikein hoidettuna tuottaa ravintoa jopa ’30 miljardille ihmiselle tulevaisuudessa’.
Etkö ole myös sitä mieltä, että useimmat ihmiset asuisivat mieluummin puutarhassa kuin kaatopaikalla? Nykyään ilmamme, vetemme ja maaperämme on vaarallisessa määrin saastutettu. Kuitenkin maapallon joissa, ilmakehässä ja maaperässä on itsepuhdistus järjestelmät. Jos ihminen olisi vain yhteistoiminnassa maan kanssa, se voisi puhdistaa itsensä lyhyessä ajassa.
Miksi sitten niin suuri osa nykyajan uutisista on huonoja? Miksi niin monet ihmiset sanovat: ”Täytyy tulla jokin muutos. Tällainen tilanne ei voi jatkua”? Totuus onkin, että muutoksen täytyy tulla, mutta se on paljon suurempi muutos kuin useimmat ajattelevat.
MIKSI TILANNE TULEE MUUTTUMAAN PAREMMAKSI
Kaikki maan päällä nykyisin toiminnassa olevat monet ihmisten järjestelmät kytkeytyvät toisiinsa. Eräs ”New York Times” -lehden kirjoitus toteaa: ”Öljy, elintarvikkeet, vauraus, turvallisuus, kaikki on yhteydessä kaikkeen muuhun. . . . Pystyvätkö ihmiset tekemään niin suurisuuntaisia järjestelyjä? Kykenevätkö he voittamaan erimielisyytensä ja tekemään yksimielisiä maailmanlaajuisia ratkaisuja maailman ongelmien suhteen?”
Sinä tiedät vastauksen tähän kysymykseen. Näitä ongelmia ei ole ratkaistu, vaikka kaikenlaiset ihmishallitukset ovat tuhansien vuosien aikana sitä yrittäneet. Pulmat vain pahenevat. Jos ihmisten järjestelmät olisivat voineet ratkaista nämä ongelmat, niin totisesti niiden olisi pitänyt jo ratkaista ne. Onko järkevää odottaa ratkaisua niiltä, kun ne itse ovat vastuussa niin monista nykyajan huonoista uutisista? Ilmeisestikään ei.
Mutta jos ihmisillä ei ole ratkaisua, niin kenellä sitten on? Miten on ihmisen Luojan laita?
Milloin viimeksi pysähdyit ajattelemaan sitä, mitä näet ympärilläsi: taivaita, maapalloa ja sen vuoria, laaksoja, virtoja ja järviä, sen kasvillisuutta ja kukkia ja sen kaikkia erilaisia elämänmuotoja – niin, ja omaa elimistöäsi? Emmekö me näekin kaikessa tässä todistuksen suurenmoisesta viisaudesta, voimasta ja rakkaudellisesta huomaavaisuudesta? Ja eivätkö juuri nämä ominaisuudet ole tarpeen ihmiskunnan vaikeuksien ratkaisemiseksi?
Mutta miksi voimme odottaa Jumalan tulevan auttamaan ihmiskuntaa? Jos sinä kykenisit saamaan aikaan muutoksen parempaan, niin etkö suorittaisi sitä? Luuletko sitten, ettei Luoja tekisi sitä? Jumala lupaa perustaa pysyvän taivaallisen hallituksen eli ”valtakunnan”. Se tulee pian murskaamaan kaikki nykyajan poliittiset valtakunnat ja tuomaan uuden järjestyksen, jonka alaisuudessa vallitsee tosi rauha ja turvallisuus koko maapallolla. – Dan. 2:44; Ilm. 21:4.
MIKSI SEN TULEMINEN ON KESTÄNYT NIIN KAUAN?
Jos kerran ihmiskunnan Luoja aikoo saada aikaan hyvää, niin miksi hän on odottanut niin kauan sen tekemistä? Raamattu vastaa tähän.
Se osoittaa, että hän on suonut tämän ajan, jotta ihmisillä olisi ollut täysi tilaisuus toteuttaa sitä itsehallintoa, jonka he ovat itselleen valinneet. Nyt voit nähdä siitä tulokset, niin kuin kaikki muutkin voivat nähdä ne. Raamattu on totisesti ollut oikeassa, kun se sanoo, ettei ole ”miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa”. (Jer. 10:23) Se, että ihminen tarvitsee Jumalan ohjausta, on nykyään ilmeisempää kuin koskaan aikaisemmin.
Jumala näki ennalta ihmisten pyrkimysten epäonnistumisen ja henkeytti raamatunkirjoittajat ennustamaan olosuhteet, jotka me näemme nykyään. Nämä olosuhteet ovat tunnusmerkki siitä, että hänen toiminta-aikansa on lähellä. (Matt. 24:7, 8; 2. Tim. 3:1–5) Jeesus Kristus sanoi, että ”tämä sukupolvi”, joka nykyään saa niin paljon huonoja uutisia, on myös sukupolvi, jolle voidaan julistaa hyvää uutista siitä, että ’Jumalan valtakunta on käsillä’. – Luuk. 21:28–32.
TÄMÄ HYVÄ VOI KUULUA SINUN TULEVAISUUTEESI
Tämä kaikki merkitsee sitä, että pian kautta maapallon todella kaikuvat uutiset siitä, että ”köyhyys on väistynyt kautta maailman” ja ”ettei missään ole ilmoitettu olevan elintarvikepulaa”. Silloin vanhemmat tietävät, ettei heidän perheensä tarvitse koskaan kärsiä puutetta. Raamatun ennustus sanoo: ’Jehova laittaa kaikille kansoille runsaat pidot.’ (Jes. 25:6) Jumalan ohjauksessa maa tulee saamaan täyden tuotantokykynsä, ja se ’kasvaa runsaasti viljaa’. – Ps. 72:16.
Silloin miehet, naiset ja lapset saavat nauttia vuodesta toiseen elämästä yhteiskunnassa, jossa ei ole rikollisuutta. Jumalan hallitus kasvattaa kaikki alamaisensa edistämään lähimmäisenrakkautta, rauhaa ja ykseyttä. Kautta maailman pitää paikkansa, että ”kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan”. Eikä kukaan aiheuta heille pelkoa päivällä eikä yöllä. – Miika 4:3, 4.
Ihmiskunnan Luoja tulee silloin saattamaan elossa olevat täydellisen terveyden tilaan ja siten voittaa kaiken sairauden ja epätäydellisyyden. Sanan täysimmässä merkityksessä ei ”yksikään asukas sano: ’Minä olen vaivanalainen [sairas, Um]’.” (Jes. 33:24) Sitä parantamisvoimaa, josta Jumalan Poika antoi näytteitä maan päällä ollessaan, käytetään ihmiskunnan parantamiseen. (Matt. 15:30, 31) Mutta tällainen hyvä uutinen ei olisi täydellinen, ellei se sisältäisi toivoa niille, jotka ovat kuolleet. Elämän Antaja, Jehova Jumala, lupaa, että kuolleetkin palautetaan takaisin elämään maan päälle. – Joh. 5:28.
TOIMITKO HYVÄN UUTISEN MUKAISESTI?
Eikö kutsun saaminen pitoihin miellyttävässä ympäristössä olisi hyvä uutinen? Jotta tällaisella hyvällä uutisella olisi jotakin merkitystä, sinun täytyy kuitenkin toimia sen mukaisesti. Sanassaan Raamatussa Jumala kutsuu sinua lämpimästi niiden joukkoon, jotka ovat mukana pian laitettavissa suurenmoisissa pidoissa. Noudatatko hänen kutsuaan?
Se, mitä olet lukenut tästä, on vain pieni osa niistä Raamatun todistuksista, joiden mukaan me elämme erittäin suurenmoisessa ihmisen historian vaiheessa. Saatavissa on paljon enemmän todistuksia. Miksi et varaisi aikaa ja ottaisi selville, mitä Jumala tarjoaa? Jehovan todistajat tarjoavat mielellään palveluksiaan maksutta auttaakseen sinua saamaan enemmän tietoa tästä hyvästä uutisesta. Tai jos haluat, niin tilaa kaksi alla mainittua kirjaa.
[ ] Olkaa hyvä ja lähettäkää minulle postimaksutta kaksi 192-sivuista kovakantista kirjaa, ”Totuus joka johtaa ikuiseen elämään” ja ”Tosi rauha ja turvallisuus – mistä lähteestä?”. Olen pannut näistä yhteiskorvaukseksi 4 mk postisiirtotilillenne 59 70-5.
[ ] Järjestäkää joku Jehovan todistaja tulemaan luokseni ja selittämään minulle yksityiskohtaisemmin hyvää uutista.
[Kuva s. 3]
Jotkut sanovat: ”Ihminen on itse saattanut itsensä tähän sotkuun; hän voi päästä siitä poiskin.” Onko se totta?
Ihmisellä voi olla tarpeeksi voimia uida myrskyiselle merelle, mutta hän voi uida niin kauaksi, ettei hän pääse takaisin ilman apua.
Ihmiskunta on saattanut itsensä erittäin vaikeaan maailmanlaajuiseen kriisiin. Mitä syytä on odottaa sen pääsevän siitä pois ilman apua?