39 ESTER
”Jos minun on kuoltava, niin sitten kuolen”
NUORI nainen nimeltä Ester käveli kohti suurta salia, jossa kuningas istui valtaistuimellaan. Ester tiesi, että häntä voisi odottaa kuolemantuomio, koska kuninkaan eteen ei saanut mennä kutsumatta. Häntä varmasti pelotti, mutta hän jatkoi päättäväisesti eteenpäin. Miksi Ester oli valmis vaarantamaan henkensä?
Esterin vanhemmat olivat kuolleet, kun hän oli vielä pieni tyttö. Hänen vanhempi serkkunsa Mordokai, joka oli uskollinen Jehovan palvelija, ”oli ottanut hänet tyttärekseen” ja alkanut pitää hänestä huolta. He asuivat Persian imperiumin merkittävässä kaupungissa, Susassa. Tuossa kaupungissa sijaitsi kuninkaan palatsi, ja Mordokai oli yksi kuninkaan palvelijoista. Esteristä kasvoi ”kaunisvartaloinen ja viehättävän näköinen” nuori nainen.
Kuningas Ahasveros (ilmeisesti Kserkses I) päätti ottaa itselleen uuden vaimon, joten kauniita nuoria neitsyitä etsittiin koko imperiumin alueelta. Kuninkaan palvelijat huomasivat, miten kaunis Ester oli, ja hänet tuotiin palatsiin. Ennen kuin hänet oli viety pois, Mordokai oli neuvonut, ettei hän kertoisi kellekään olevansa juutalainen.
Palatsissa ”Ester sai jatkuvasti osakseen kaikkien niiden suosion, jotka näkivät hänet”. Saatuaan kauneushoitoja vuoden ajan hänet tuotiin kuninkaan eteen. Kuningas tykästyi Esteriin ja valitsi hänet kaikkien muiden naisten joukosta. Niin Esteristä tuli koko Persian imperiumin kuningatar. Hän noudatti kuitenkin edelleen Mordokain neuvoa ja piti juutalaiset juurensa omana tietonaan.
Noihin aikoihin Haman-nimisestä miehestä tehtiin Persian pääministeri. Haman vihasi Mordokaita, koska tämä kieltäytyi kumartumasta hänen edessään. Mordokai ei suostunut siihen, koska hän halusi olla uskollinen Jehovalle. Haman oli ilmeisesti amalekilainen, ja Jehova oli tuominnut heidät ja piti heitä vihollisinaan. Raivoissaan Haman punoi juonen tuhotakseen kaikki juutalaiset Persian valtakunnasta. Kun Mordokai kuuli juonesta, hän järkyttyi. Hän lähetti Esterille viestin, jossa hän kehotti tätä menemään kuninkaan puheille ja pyytämään, että kuningas suojelisi juutalaisia. Esterin rohkeus joutui todelliseen kokeeseen.
Ester selitti Mordokaille, että jos hän menisi kuninkaan eteen kutsumatta, hänelle voitaisiin Persian lain mukaan antaa kuolemantuomio. Lisäksi kuningas Ahasveros tunnettiin erittäin äkkipikaisena ihmisenä. Silti Mordokai rohkaisi Esteriä ja toi esiin, että tämä oli saanut kuningattaren aseman mahdollisesti juuri siksi, että voisi pelastaa Jehovan kansan. Ester ei antanut pelolle valtaa vaan sanoi: ”Jos minun on kuoltava, niin sitten kuolen.” Hän pyysi vain, että kaikki juutalaiset paastoaisivat kolmen päivän ajan. Varmasti hän rukoili Jehovalta paljon apua, ja epäilemättä myös toiset rukoilivat hänen puolestaan. Sitten hän lähti tapaamaan kuningasta.
Kun valtaistuimellaan istuva kuningas Ahasveros näki Esterin seisovan palatsin sisäpihalla, hän ei ollut vihainen eikä antanut Esterille kuolemantuomiota. Hän kysyi, mitä Ester halusi. Ester kutsui kuninkaan ja Hamanin juhla-aterialle. Aterian aikana hän toimi viisaasti ja harkitsevasti eikä maininnut mitään Hamanin suunnitelmasta. Hän pyysi, että kuningas ja Haman tulisivat seuraavana päivänä uudelle juhla-aterialle. Ennen tuota ateriaa Haman jatkoi juonitteluaan. Hän halusi nähdä Mordokain roikkuvan paalussa. Hän ei kuitenkaan aavistanut, että hänen suunnitelmansa koituisi vielä hänen omaksi kohtalokseen.
Jehovan kansaa uhkasi verilöyly, ja Esterin täytyi vedota vaikutusvaltaiseen kuninkaaseen estääkseen sen
Seuraavana päivänä Ahasveros ja Haman saapuivat toiselle juhla-aterialle. Ahasveros kysyi jälleen, mitä hän voisi tehdä Esterin hyväksi. Tällä kertaa Ester päätti avata suunsa. Hän kertoi kunnioittavasti, että eräs mies suunnitteli hänen ja hänen kansansa tuhoamista. Hän sanoi myös, ettei olisi puhunut asiasta mitään, jollei juonesta olisi haittaa kuninkaalle itselleen. Yllättyneenä kuningas kysyi, kuka tämä mies oli. Ester paljasti, että kaiken takana oli Haman. Täynnä raivoa kuningas määräsi Hamanin teloitettavaksi. Haman kohtasi loppunsa samassa paalussa, jonka hän oli valmistanut Mordokaita varten.
Haman oli toivonut, että hän pääsisi eroon Mordokaista ja muista juutalaisista koko Persian imperiumin alueella. Sen sijaan hän ja monet muut Jehovan kansan viholliset kohtasivat loppunsa. Ester oli rohkea ja luotti Jehovaan, ja hänen välityksellään Jehova pelasti kansansa.
Lue Raamatusta:
Mitä sanoisit?
Millä tavoin Ester oli rohkea ja luotti Jehovaan?
Tutki tarkemmin
1. Mikä tukee tämän kertomuksen historiallista luotettavuutta? (ia 138, tekstiruutu) A
Ungnad, Arthur. “Neubabylonische Privaturkunden aus der Sammlung Amherst.” Archiv für Orientforschung, vol. 19, 1959, pp. 74–82
Kuva A: Muinainen persialainen teksti, jossa esiintyy nimi Marduka (Mordokai)
2. Mikä Hamanin taustassa saattoi vaikuttaa siihen, että Mordokai piti mahdottomana kumartua hänen edessään? (ia 131 kpl 18)
3. Mistä voidaan päätellä, että Saatana ja demonit vaikuttivat taustalla, kun juutalaiset yritettiin tuhota? (g02 8/9 7 kpl 3 – 8 kpl 2) B
Cube. Lot of Yahali, puru. Neo-Assyrian Clay. (YPM BC 021122). Courtesy of the Peabody Museum, Division of Anthropology, Babylonian Collection, Yale University; peabody.yale.edu
Kuva B: Muinainen arpakuutio
4. Minkä ennustuksen toteutumisessa Ester ja Mordokai olivat mukana? (ia 142, tekstiruutu)
Mieti opetuksia omaan elämään
Ester toimi viisaasti ja noudatti saamaansa neuvoa, vaikka paikalla ei ollut muita Jehovan palvelijoita. Mitä nuoret voivat oppia häneltä?
Ahasveros kuunteli Esteriä, koska tämä oli kärsivällinen, kunnioittava ja rehellinen. Miten vaimot voivat ottaa mallia Esteristä? C
Kuva C
Millä muilla tavoilla voisin ottaa mallia Esterin rohkeudesta?
Mieti kokonaiskuvaa
Mitä tämä kertomus opettaa Jehovasta?
Miten tämä kertomus liittyy Jehovan tahdon toteutumiseen?
Mitä haluaisit kysyä Esteriltä, kun hän saa ylösnousemuksen?
Lisää tietoa
Katso musiikkivideo siitä, mitä lapset voivat oppia Esteriltä.
Miten ystävät ovat Esterin tavoin suojelleet veljiä ja sisaria, kun nämä ovat olleet vaarassa?
Jäljittele niitä joiden kärsivällisyys palkittiin – Mordokai ja Ester (3.05)