ONNETTOMUUS, VAHINKO, SATTUMA

Ennalta aavistamattomia tapahtumia, jotka johtuvat tietämättömyydestä, huolimattomuudesta tai väistämättömistä tapauksista ja jotka aiheuttavat menetyksiä tai vaurioita, sanotaan onnettomuuksiksi, vahingoiksi tai myös sattumiksi. Heprealainen sana ʼa·sōnʹ ilmeisesti tarkoittaa kirjaimellisesti ’paranemista’, ja sitä käytetään ilmauksen ”kohtalokas onnettomuus” kiertoilmauksena (vrt. 1Mo 42:4, Rbi8, alav.). Heprealainen sana miq·rehʹ, jonka juuren perusmerkitys on ’sattua, kohdata’ (1Mo 44:29; 5Mo 25:18), on käännetty sekä sanalla ”sattumalta” (1Sa 6:9; Ru 2:3) että vastineella ”lopullinen seuraamus” (Sr 2:14, 15; 3:19).

Jaakob pelkäsi, että hänen rakasta poikaansa Benjaminia voisi kohdata jokin kohtalokas onnettomuus, jos hänet päästettäisiin veljiensä kanssa Egyptiin (1Mo 42:4, 38). Filistealaiset palauttivat Jehovan arkun saadakseen selville, oliko peräpukamavitsaus, josta he kärsivät, todella Jehovan aiheuttama vai oliko se tapahtunut vain ”sattumalta” (1Sa 6:9). Salomo totesi, että sattuma voi kohdata ketä tahansa (Sr 9:11).

Mooseksen laissa tehtiin ero kohtalokkaaksi osoittautuvan onnettomuuden ja muunlaisen onnettomuuden välillä (2Mo 21:22–25). Se erotti toisistaan myös tahallisen ja tahattoman tappamisen. Harkitusta murhasta oli kuolemanrangaistus pakollinen; niitä varten, jotka syyllistyivät tappoon vahingossa, perustettiin turvakaupungit (4Mo 35:11–25, 31; ks. TURVAKAUPUNGIT). Lakia sovellettiin yhtä lailla syntyperäisiin israelilaisiin kuin muukalaisasukkaisiinkin, ja heille annettiin ohjeet tarvittavista teurasuhreista, joilla vahingossa tai tahattomasti tehdyt synnit voitiin sovittaa (3Mo 4:1–35; 5:14–19; 4Mo 15:22–29).