Gileadin päättäjäiset ja virkistävä sade
AURINKO tirkisteli miettiväisenä sitä täplikästä mattoa, mikä peitti Tompkinin hallintopiirin maaseudut. Ilma oli edellisen yön sadepuuskan jälkeen raikas ja viileä, mutta teräksenharmaat pilvet leijailivat yhä matalalla ikään kuin vaanien tilaisuutta sateen uudistamiseksi. Yöllinen sade oli aiheuttanut iloa katkaistessaan yhden New Yorkin valtiossa vallinneista kesän hellejaksoista ja kastellen sadot sekä paisuttaen janoiset metsäpurot. Mutta sateen uusiutuminen heinäkuun 31 p:n aamuna ei olisi enää ilahduttanut niitä tuhansia ihmisiä, jotka olivat ryhmittyneet rakennusrykelmän välissä olevalle vihreälle läikälle. He eivät olleet kokoontuneet aamusadetta vastaanottamaan, vaan nauttimaan Vartiotornin raamattukoulun Gileadin kolmannentoista kurssin ulkoilmapäättäjäisistä.
Kurssin suorittaneet opiskelijat, 103 kaiken kaikkiaan, istuivat kirjastorakennuksen ulkopuolella olevan kukkien peittämän korokkeen läheisyydessä. Tästä keskustasta ulospäin levittäytyy istuimia ja paljon ihmisiä, niin että kuulijakunta nousee kaikkiaan 5 205:een. Se on värikäs näky – opiskelijat kirkassilmäisinä ja innokkaissa toiveissa, tarkkailijat odottavina, ”luentosalin” lattia on vihreän nurmikon peittämä, ja sitä rajoittava petuniasarka palaa punaisena liekkinä korokkeen reunan ympärillä; katto on Luojan laatima. Tämä pilvilakeinen, joka muodosti nyt sinimustia siluetteja turkoosinväristä avaraa holvia vasten, sai monen pelokkaasti silmäilemään taivasta kohti. Vuotaisiko tuo ulkoilma-”luentosalin” katto? Ei, ei se vuotanut. Ennen kuin kolmituntinen ohjelma oli suoritettu, niin pilvet olivat kuin hopeanhohtoista villaa ja leijailivat taivaalla jättiläispäivänvarjojen tavalla suojellen tämän tästä kuulijoita auringon voimakkailta säteiltä.
Yöllinen kirjaimellinen sade oli silminnähtävästi virkistänyt luontoa. Nyt antoi päiväesitysten kuvaannollinen totuudenkuuro henkistä virvoitusta. Tämä piti erityisesti paikkansa sen jälkeen, kun valtakunnantilanpalvelija ja Gileadin opettajat olivat puhuneet henkilökohtaisesti tai lankamagnetofonin [viimeisin äänentoistolaite – s.h.] välityksellä kurssilaisille ja kun oli luettu Afrikasta, Aasiasta, Euroopasta, Australiasta, Tyynen valtameren saarilta ja Pohjois- ja Etelä-Amerikasta tulleet onnittelusähkeet. Koulun rehtori, N. H. Knorr, puhui nim. sitten kuulijoille, varsinkin kurssilaisille, aiheesta ”Saarnaa Sanaa”. Puheen perustana olivat Paavalin Timoteukselle kirjoittamat sanat: ”Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.” – 2. Tim. 4:2.
”Jehova Jumala on tehnyt saarnaamisesta tärkeimmän työn maailmassa”, puhuja aloitti. Hän on uskonut sen palvelijoittensa suoritettavaksi. Jeesuksen lähetystehtävä maan päällä oli saarnaaminen. Hän opetti ja lähetti toisia tekemään samoin. Se, mitä he olivat oppineet, varastoutui heidän mieleensä ja muistui silloin kun tietoa tarvittiin. Heidän kirjansa olivat heidän aikanaan, ennen painokoneita, suuria ja vaikeasti käsiteltäviä kääröjä, jotka olivat epämukavia mukana kuljetettaviksi. Useimmilla noista varhaiskristityistä lähetysmiehistä ei ollut edes näitä kääröjä. He eivät voineet katsoa jotakin kirjan kohtaa todistaakseen jonkin paikan eivätkä jättää kirjallisuutta saarnaamistehtävää suorittamaan. Heidän täytyi muistaa, mitä olivat oppineet aikaisemmin, ja sitten saarnata sitä käyttäen suutaan, ääntään, kieltään.
Saarnattu sanoma on vieras tälle maailmalle, sen menettelytavoille ja kunnianhimolle, ja siksi saarnaaja joutuu vainottavaksi. Mutta vainokin edistää saarnaamista. Paavali tuli järkiinsä, kun hän vainosi kristittyjä saarnaamisen takia. Paavali alkoi ajatella, ja sitten hän alkoi saarnata. Vainoista on siten tänäkin päivänä usein seurauksena ihmeelliset tulokset. Jumalan palvelijat käyvät nyt kodeissa ja saarnaavat ja tekevät uusintakäyntejä puhuakseen enemmän. He eivät ainoastaan jätä kirjoja lähteäkseen sitten sanoen: ”Ottakaa nyt itse selvä asiasta.” Eivätkä vainot vaienna heidän kieltään saarnaamasta. Tämä toimintaan kehoittava puhe pani kaikki kuulijat ajattelemaan vastuutaan palvelustyössä.
Puheen jälkeen jaettiin diplomit tai muita lahjoja henkilökohtaisesti 36 kanadalaiselle, 3 englantilaiselle ja 64 amerikkalaiselle kurssin suorittaneelle lähetystyöntekijälle. Jotkut olivat jo saaneet määräyksen ulkomaille palvelemaan Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Eräs heistä nousi esittämään oppilaitten kirjeen, mikä ilmaisi kiitollisuuden ja arvostuksen Jehova Jumalalle, Vartiotorni-Seuralle, koulun rehtorille ja opettajille sekä yleensä Jehovan todistajille, jotka olivat rahoittaneet heidän edistävän lähetyskasvatuksensa Gileadissa. Tämä kirje, jonka koulunsa päättänyt joukko hyväksyi innostuneena ja yksimielisesti, päättyi seuraavaan kappaleeseen:
”Kun me nyt katselemme niitä moninaisia siunauksia ja suuria edistysaskeleita, mitkä olemme saaneet ottaa, niin jokainen meistä tuntee paljon suurempaa vastuuta Jehovaa kohtaan vihkiytymisensä toteuttamisesta Hänelle. Tunnemme sivuuttaneemme jälleen erään virstanpylvään sillä valtatiellä, mikä johtaa uuteen vanhurskaaseen maailmaan, ja enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin me oivallamme nyt, miten välttämätöntä on täyttää uskollisesti vihkiytymislupauksemme, jotta voisimme saavuttaa tuon päämäärämme. Kun me siis katsomme eteenpäin alati laajeneviin palvelusetuihin Jehovan järjestössä, me päätämme jatkaa hänen armostaan hänen totuuden Sanansa julistamista vanhurskautta rakastaville, Saatanan maailman lopulliseen päättymiseen saakka. Päätöksemme on pitää aina silmämme terveenä Valtakuntaan katsoen, koska me ymmärrämme sen pian puhdistavan täysin Jehovan pyhän nimen ja todistavan hänen oikeutensa olla Kaikkeudensuvereeni, jolle kaikki luomukset laulavat sitten loputonta ylistyslaulua. Tämä toivo edessämme me päätämme siis yksilöinä sekä kokonaisuutena psalminkirjoittajan kanssa ’yhä ylistää häntä enemmän ja enemmän’.”
Päättäjäistoimitus oli tämän viikonlopun kohokohta, mutta ei siinä kaikki. Kukin opiskelija oli kutsunut perheensä, sukulaisensa ja ystävänsä viettämään viikonloppua Valtakunnantilalla. Viikkoja ennen päättäjäisiä kävivät opiskelijat ja tilan perheen jäsenet kaikissa kodeissa kilometrien laajuudella Gileadin ympärillä varaamassa huoneita näille vieraille. Ithacan, Auburnin, Cortlandin ja Syracusen sanomalehdet ja radioasemat auttoivat pyynnöstä ilmoittamalla tulevasta tapahtumasta. Lauantaihin, syyskuun 30 päivään mennessä oli hankittu 1 950 asuntoa, ja kuitenkin oli myöhään lauantai-iltapäivällä monta henkilöä majoituskomitean ikkunan takana toivoen saavansa asunnon yöksi. Monet, jotka olivat tulleet siinä mielessä, että asettuvat ulos tähtien alle, alkoivat epäröidä ja muuttaa suunnitelmiaan, koska uhkaavia pilviä kokoontui ja synkkenevä taivas varoitti kesäisestä ukonilmasta.
Noin kello 18 myrsky puhkesikin äkkinäisessä raivossa, ja ihmisjoukot hajaantuivat ja kiirehtivät suojaan. Mutta tuntia myöhemmin rajuilma oli purkautunut, ja sateen tauottua kaikki voivat jättää turvapaikkansa ja kokoontua kirjaston edessä oleville tuoleille. He tulivat parvina suojista, ladoista, kellareista, kirjastosta, asuinhuoneista. Noin 2 500 istui sinä iltana matalan pilvikatoksen alla ja ummisti pian korvansa ylhäältä tuleville ukkosenjyrinöille keskittyäkseen illan ohjelmaan. Vartiotornissa olleen ”Paratiisi”-kirjoituksen tutkimista seurasi viihdeohjelma, jota oppilaskyvyt suorittivat ja jonka suurimman osan muodostivat musiikkinumerot. Iltaohjelman jälkeen alkoi jälleen koko yön kestävä sade, ja kello 9 sunnuntaiaamuna oli helleaalto väistynyt ihanteellisen päättäjäispäivän edestä.
Päättäjäisten jälkeen järjestettiin rivakasti useita virvokepöytiä ravitsemaan niitä tuhansia, jotka olivat hajaantuneet maatilan seitsemänsadan eekkerin (n. 280 ha) alalle. Iltapäivä kului hauskasti maastoretkeilyn, uinnin ja pallopelien merkeissä. Monet seurueet kulkivat katselemassa koulun tiluksia ja tilan toimintaa. Kirjastossa johdettiin kiintoisaa kysymys- ja vastaustilaisuutta huomion kiinnittämiseksi sen hyllyillä oleviin hienoihin kokoelmiin. Seuran palkittu holsteiniläiskarja herätti niinikään ansaittua huomiota, ja kaksijalkaiset katselijat täyttivät navetan siinä määrin, että nelijalkaiset tähdet tuskin saattoivat raivata itselleen tietä hinkaloihinsa lypsyaikaan. Pari lehmärouvaa näyttikin olevan vähän närkästyneitä olinpaikkansa valloittamisesta.
Kolmetuhatta ihmistä jäi sunnuntai-illan ohjelmaan, jolloin useimmat kurssin suorittaneet esittivät kokemuksiaan Gileadin koulupäiviltään. Monet huvittavat kertomukset herättivät naurua, joskus opettajien kustannuksella. Huippu tuli, kun eräs opiskelija lausui haluavansa elää Harmagedonin yli nähdäkseen Joosuan ja Raamatun maantiedon opettajan pohtimassa määrättyjen paikkojen ja niiden sijainnin eroavaisuuksia. Tuo kurssilainen toivoi ilmeisesti, että Joosua voittaisi pohdinnan.
Tämä ohjelma päätti Gileadin kaksipäiväiset virkistävät tapahtumat. Nyt seuraa joitakuita kiinnostavia tietoja. Ruokapöydiltä tarjoiltiin noina kahtena päivänä 20 000 hedelmä- ja virvoitusjuomaa, 8 900 jäätelöä ja 13 000 voileipää sekä salaattia ja muita ruokalajeja. Erittäin huomattava on se seikka, että monet vierailevat todistajat toivat niiden kotien omistajat mukanaan, joissa he asuivat yöllä, sunnuntaiaamun päättäjäismenoihin. Useat näistä naapureista lausuivat hämmästyksensä ja ihastuksensa Valtakunnantilan koosta sekä osoittivat kiinnostusta kouluun ja sen lähetystyöntekijöihin. Noissa läheisissä kodeissa olleet todistajat ovat tehneet paljon kaikkien mahdollisten ennakkoluulojen poistamiseksi. Useat jättivät nimensä uusintakäyntejä ja Raamatun tutkisteluja varten. Monet niistä, jotka avasivat kotinsa vieraileville todistajille, kieltäytyivät ottamasta rahaa asunnosta.
Näin päättyi jälleen yksi Gileadin lopettajaisjuhla, kolmastoista, mikä nostaa koulun suorittaneiden kokonaisluvun 1 276:een seitsemän vuoden aikana. Näissä päättäjäisissä oli läsnä ennätysmäärä 5 205 henkeä, aikaisemman huipun ollessa 3 559, mikä saavutettiin viime kesänä. Ne, jotka olivat nyt siellä ensimmäistä kertaa, olivat lukeneet aikaisempien päättäjäisten raportteja ja kuulleet kertomuksia toisilta, jotka olivat olleet läsnä, mutta kun he itse olivat mukana, niin heistä tuntui, ettei puoltakaan ollut kerrottu. Ja se taivaasta tullut virvoittava sade, mikä katkaisi helleaallon ja kuivuuden päättäjäisviikon lopulla, voi muistuttaa meitä siitä, että tässä vanhassa maailmassa on suurempi kuivuus, minkä lopettamiseen nämä tutkinnon suorittaneet lähetystyöntekijät osallistuvat. Kun kolmastoista kurssi hajaantuu moniin osiin maailmaa, niin se virvoittaa useita tuhansia ja taas tuhansia janoisia totuuden ja elämän vedellä ja ohjaa henkisesti paahtuneitten maitten asukkaita niille siunausten sadekuuroille, mitkä lankeavat pian kuuliaisen ihmiskunnan ylle uudessa maailmassa.
Altis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta. . . . Suuret ovat Herran teot, kaikkien niiden tutkisteltavat, jotka niitä rakastavat. Kunnialliset ja korkeat ovat hänen työnsä, ja hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti. . . . Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti. – Ps. 110:3; 111:2, 3, 10.