Olin ostamassa Raamattua

SEURAAVA kokemus oli painettu Hampurin ”Abendblatt”-lehteen Saksassa toukokuun 16. pnä 1957: ”Halusin ostaa ’kirjojen Kirjan’. Raamatun. Luterilaisen Raamatun. Menin hampurilaiseen kirjakauppaan, missä on kolme näyteikkunaa ja kuusi lasista näytekaappia. Siellä kohtasi minua noin 3 000 kirjaa, joiden selät loistivat korkeilta hyllyiltä, ja myös viiden myyjättären, kolmen miesmyyjän ja yhden kassanhoitajan kohteliaat kasvot. ’Mitä voin tehdä hyväksenne?’ kysyttiin minulta. ’Haluaisin Raamatun’, sanoin, ’aivan tavallisen Raamatun’.

”Nuori neitonen värähti odottamattomasti, niin kuin olisi voinut odottaa, jos minä olisin kysynyt säilöttyjä sillejä. Sitten hän punastui, hymyili anteeksipyytävästi ja ehdotti, että menisin heidän kilpailijansa luo. Menin. Tässä kaupassa oli neljä näyteikkunaa ja kahdeksan näytekaappia. Täällä, missä 4 000 kirjaa loisti minua vastaan hyllyiltä, havaitsin kahden kirkkaansinisen lähteensilmän katselevan itseäni pidättyneen huomaavaisena. Kirjakauppias, jolle ne kuuluivat, oli pitkä ja laiha. ’Mitä voin tehdä hyväksenne?’ hän kysyi pahaa aavistamatta. ’Raamattu’, sanoin yksinkertaisesti, ’aivan tavallinen Raamattu.’ Mies huomasi äkkiä jotain kurkussaan. Hän yski äänekkäästi ja pitkään. Sitten hän rohkeni hymyillä ja lausui valittelunsa. Jospa minä kuitenkin haluaisin vaivautua menemään erään hänen kilpailijansa luo, niin ehkä . . .

”Minä näin sen vaivan. Eräässä erittäin lupaavassa kaupassa oli näyteikkunoissa menekkikirja ’Die Bibel hat doch recht’ [’Raamattu on oikeassa’]. Tämähän näytti oikealta paikalta. Se vain näytti siltä! Haluni saada Raamattu herätti pienoisen pakokauhun. ’Meiltä ei kysytä koskaan Raamattuja täällä’, änkytti myyjätär. Miksi hän punastui – aina korvien taakse asti – jää salaisuudeksi. Olin jo ovella, kun hän tuli luokseni ja sanoi minulle, mistä voisin ostaa Raamatun varmasti.

”Koetin matkan varrella jälleen saada Raamatun kolmesta eri kirjakaupasta. Jokaisessa oli noin puolen tusinan varasto jokaista ajankohtaista ranskalaista ja amerikkalaista menekkikirjaa. Mutta yhtään ainoata Raamattua, kirjojen Kirjaa, ei löytynyt lepäämässä hyödyttömänä niiden hyllyiltä. Ken ei usko kertomustani, kokeilkoon, ottakoon selvän itse. Se ei maksa mitään. Jollei kertomuksella olisi näin vakavaa taustaa, niin sitä voisi pitää miltei huvittavana.”