Tällä tavallako Jeesusta Kristusta kunnioitetaan?
”JOKA ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita Isää, joka on lähettänyt hänet.” (Joh. 5:23) Nämä Jeesuksen Kristuksen sanat esittävät selvästi, että hyväksytyn suhteen saaminen Jumalaan riippuu hänen Poikansa kunnioittamisesta.
Jos haluamme tämän hyväksytyn suhteen, niin meillä on syytä olla huolissamme siitä, annammeko Pojalle sen kunnian, jonka hänen asemansa ansaitsee. Ja mikä sitten hänen asemansa on? Jeesus Kristus sanoi Isänsä hänelle uskomasta vallasta: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” (Matt. 28:18) Satoja vuosia aikaisemmin hänestä oli ennustettu: ”Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” – Jes. 9:5.
Pidätkö sinä Jeesusta Kristusta Jumalan asettamana Kuninkaana, jolla on taivaallista ja maallista valtaa? Se on aivan eri asia kuin pitää häntä pelkkänä seimessä makaavana lapsena. Vain silloin, kun pidämme Jeesusta Kristusta kuninkaana, jonka käskyjä meidän tulisi totella, voimme todella kunnioittaa häntä.
MITÄ ON SANOTTAVA JEESUKSEN SYNTYMÄPÄIVÄN VIETOSTA?
Kun otamme huomioon Jeesuksen aseman ja vallan, niin sisältyisikö hänen kunnioittamiseensa myös sen päivän viettäminen, jona hän syntyi ihmiseksi? Monet kristityiksi tunnustautuvat vastaisivat tähän kysymykseen myönteisesti. He viettävät kautta maapallon joulukuun 25. päivänä ”joulua”, jonka väitetään olevan Jeesuksen Kristuksen syntymän vuosipäivä. Mutta tuottaako joulun viettäminen todella kunniaa Kristukselle? Onko se sopusoinnussa hänen käskyjensä ja hänen opetustensa hengen kanssa?
Jotta juhla tuottaisi kunniaa Jeesukselle Kristukselle, niin eikö sen tulisi esittää asiat mahdollisimman todenmukaisina? Sen pitäisi olla odotettavissa, sillä Jeesus itse sanoi: ”Minä olen . . . totuus.” (Joh. 14:6) Kaiken, mihin hänen nimensä liittyy, tulisi siksi olla totuudellista, tosiasioihin perustuvaa. Onko niin joulun vieton laita?
Ajattelehan itse ajankohtaa – joulukuun 25. päivää. Raamattu ei esitä Jeesuksen syntymän tarkkaa päivämäärää. Mutta se osoittaa selvästi, milloin se ei ole voinut tapahtua. Jeesus syntyi Betlehemissä aikana, jolloin paimenet ”oleskelivat taivasalla ja pitivät vartiovuoroja yöllä laumoilleen”. (Luuk. 2:8) Sopivatko nämä olosuhteet joulukuuhun? Eivät. Betlehemin alueella on tuossa kuussa usein pakkasta yöllä. Jo sadekauden alussa, lokakuun loppupuolella, paimenet lakkaavat viettämästä öitä taivasalla. Niinpä joulukuun 25. päivä ei todellisuudessa vastaa tosiasioita, jotka koskevat Jeesuksen syntymää Betlehemissä. Oletko huomannut sen?
Mutta ei siinä suinkaan ole kaikki. Joulukuun 25. päivän juhlallisuudet eivät ole peräisin kristillisyydestä. Britannica-tietosanakirja sanoo: ”Joulujuhla on kristillinen uudelleenmuovailu roomalaisesta talvipäivänseisauksen päivästä – Dies invicti solis (voittamattoman auringon päivän) -juhlasta 25. joulukuuta.” (Macropædia, 4. osa, s. 499, 1974:n painos) Samoin kirkollinen kirjailija Louis Cassels mainitsi: ”Nykyajan kristittyjen, jotka surkuttelevat maallisten tapojen tunkeutumista joulun uskonnolliseen merkitykseen, pitäisi muistaa, ettei joulu ole kristillinen juhla, joka on osittain pakanallistunut. Se oli alun pitäen pakanallinen juhla, joka osittain kristillistyi.” – Detroit Free Press, 10.3.1974.
Ajatteletko, että Jeesus Kristus pitäisi kunniana sitä, että hänen nimensä liitettäisiin ”pakanalliseen juhlaan, joka osittain kristillistyi”? Miten niin voisi olla, kun hänen uskolliset opetuslapsensa ymmärsivät, ettei pakanuuden pimeyttä pitäisi sekoittaa kristillisyyden valoon? Esimerkiksi apostoli Paavali muistutti Korintossa olevia toisia kristittyjä: ”Mitä yhteistä valolla on pimeyden kanssa? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial? Tai mitä osuutta uskollisella on epäuskoisen kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? . . . ’Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa’, sanoo Jehova, ’ja lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen’.” – 2. Kor. 6:14–17.
MIKSI EI PYSYTTY EROSSA
Se oli totisesti voimakas varoitus pakanuuteen sekaantumista vastaan. Miten sitten oli mahdollista, että pakanallista juhlaa alettiin viettää Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlana? Eikö se paljasta, että kristittyjen asenteessa on täytynyt tapahtua jotakin heikentymistä pakanuuden hyväksi? Mikä on voinut aiheuttaa tällaisen? Viitaten yhteen voimakkaaseen tekijään Britannica-tietosanakirja toteaa: ”Joulu, Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla, vakiintui Kristuksen pikaisen paluun odotuksen heikkenemisen myötä.” – Macropædia, 4. osa, s. 499, 1974:n painos.
Sellainen näkemyksen menettäminen Kristuksen paluun läheisyydestä oli vastoin Jeesuksen kehotusta, että hänen seuraajiensa tuli olla hereillä ja valppaita kaikkina aikoina. Heidän ei pitänyt tulla niin huolestuneiksi jokapäiväisen elämän toimista, että se olisi tunkenut hengelliset harrastukset pois heidän elämästään. Heidän piti elää tavalla, joka osoitti uskoa hänen paluuseensa, jolloin hän panisi täytäntöön tuomion jumalattomia vastaan ja vapauttaisi heidät itsensä kärsimyksestä, koska he olivat hänen tosi seuraajiaan. Vain säilyttämällä oikean aseman Jeesuksen Kristuksen, Herransa, edessä he voivat toivoa varjeltuvansa Jumalan tuomion täytäntöönpanossa. – Luuk. 21:34–36; 2. Tess. 1:6–9.
Toiselta vuosisadalta eteenpäin eivät kuitenkaan monet kristityiksi tunnustautuvat noudattaneet Jeesuksen neuvoa. Hänen tulemisensa Valtakunnan vallassa enkelijoukkoineen lakkasi olemasta heille välittömän kiinnostuksen kohteena. Niin tuli aika, jolloin he eivät enää pitäneet elintärkeänä säilyä puhtaana ja tahrattomana Herransa edessä. Tämä ”Kristuksen pikaisen paluun odotuksen heikkeneminen” vähensi heidän vastustuskykyään pakanuuteen sekaantumisen suhteen ja johti siihen, että he omaksuivat pakanallisia juhlia, joille annettiin ”kristillinen” leima.
MITÄ SINÄ TEET?
Eikö kaiken tämän huomioon ottaen ole selvää, ettei joulun vietto tuota kunniaa Jeesukselle Kristukselle? Mitä sinä siksi ajattelet joulun viettämisestä? Olisiko oikein jatkaa sen viettämistä perinteen vuoksi? Onko oikein säilyttää juhla, jonka kristityiksi tunnustautuvat hyväksyivät, kun totuus Kristuksen paluusta häipyi taka-alalle? Eikö sinun pikemminkin pitäisi pyrkiä kunnioittamaan Jeesusta Kristusta elämällä joka päivä niin, että tunnustat täysin hänen olevan Jumalan asettama Kuningas ja tuomioiden Täytäntöönpanija? On erittäin tärkeätä, ettet lykkää ratkaisun tekemistä tässä asiassa, koska se, miten menettelet, osoittaa asenteesi Jumalaa itseään ja hänen Poikaansa kohtaan.
Jos päätät lakata viettämästä joulua, halunnet epäilemättä selittää sen sukulaisillesi ja tuttavillesi. Auta heitä ystävällisesti ymmärtämään syyt päätökseesi. Tee selväksi, ettet sinä vastusta sitä, miten he haluavat menetellä, ja että arvostaisit siksi sitä, että hekin ottaisivat huomioon sinun tunteesi. Yritä auttaa heitä ymmärtämään, ettet halua loukata heitä mutta et myöskään suhtautua epäkunnioittavasti Jeesukseen Kristukseen sellaisissakaan asioissa, jotka saattavat toisten mielestä olla vähämerkityksisiä. Voisit ehkä huomauttaa olevasi varma, etteivät he haluaisi sinun tekevän jotakin vain heidän takiaan, jos sen tekeminen saisi sinut tuntemaan itsesi syylliseksi.
Jos olet isä tai äiti etkä osallistu joulun viettoon, niin sen ei tarvitse merkitä, että lapsesi jäisivät vaille miellyttävää loma-aikaa. Koska lapset ovat silloin lomalla koulusta, koko perhe voi osallistua rakentavaan ja virkistävään toimintaan. Kun varaat erikoisesti aikaa lapsillesi, heidän lomastaan voi tulla paljon muistettavampi kuin olisi pääasiassa lahjoihin keskittyvä loma.
Lahjoja voit tietysti antaa lapsillesi mihin aikaan vuodesta tahansa, ja niitä arvostetaan usein enemmän, kun niitä saadaan aikoina, joina niitä ei odoteta. Etkä sinä silloin anna niitä pakon alaisena tai kauppamaailman painostuksesta, kun hinnat ovat korkeita, vaan siksi, että sydämeni herättää sinussa halun antaa. Sellainen antaminen, josta lapset eivät kiitä ”joulupukkia” vaan vanhempiaan, vahvistaa paljon enemmän perhesiteitä.
Joulun vietosta pidättyminen voi vaatia selittämään asian myös työpaikassa tai koulussa. Niihin voidaan suunnitella joulujuhlia. Jos niin tapahtuu, niin mitä voisit tehdä? Voisit ehkä puhua esimiehesi, työnantajasi tai opettajasi kanssa ja selittää, miksi se, minkä uskot todella kunnioittavan Jeesusta, vaatii ettet tänä vuonna osallistu joulujuhliin. Saattaisit pyytää ehdotuksia siitä, mitä voisit tehdä, niin että toiveesi otettaisiin huomioon sen häiritsemättä juhlia. Olisiko viisasta ja mahdollista lähteä aikaisemmin pois sinä päivänä? Voisitko tehdä jotakin muuta jossakin muualla, ettei tulisi sellaista vaikutelmaa, että pilaat toisten juhlasta nauttimisen? Mitä esimies, työnantaja tai opettaja suosittelee?
Sen johdosta, ettet vietä joulua, saattaa silloin tällöin herätä kysymyksiä siitä, miten jossakin erikoistilanteessa olisi meneteltävä. Toiset saattavat toivottaa sinulle ”hyvää joulua”. Ehkä haluat vain kiittää heitä tuomatta esiin, ettet vietä joulua. Jos jotkut todella haluavat tietää kantasi, niin voit antaa olosuhteiden ratkaista, onko sinun sopivaa selittää asia juuri sillä kertaa vai toiste.
Odottamattomia tilanteita tietysti saattaa syntyä. Niistä selviytyäksesi ole ystävällinen ja toimi lujana vakaumuksessasi tavalla, joka todella tuottaa kunniaa Jeesukselle Kristukselle. Siten menetellessäsi voit olla varma Jumalan hyväksymyksen ja siunauksen saamisesta.