Joosua todistaa Jehovan uskollisuudesta

USKOLLISEN Kaikkeudensuvereenin Jehova Jumalan luotettavuus on jyrkkä vastakohta ihmishallitsijoitten epäonnistumiselle lupauksensa pitämisessä. Hän on Jumala, joka pitää aina lupauksensa ja täyttää osansa missä tahansa liitossa, jonka hän tekee luomustensa kanssa. Hyvällä syyllä profeetta Mooses sanoi häntä ”uskolliseksi Jumalaksi”. – 5. Moos. 32:4.

Joosua, Raamatun kuudes kirja, on todellisuudessa kertomus siitä, miten Jehova Jumala uskollisesti täytti lupaukset, jotka hän antoi Israelin kansalle ja sen esi-isille. Kerran toisensa jälkeen hän lupasi antaa heille Kanaanin maan. Sitä kutsuttiinkin Luvatuksi maaksi.a Lisäksi Jehova vakuutti Joosualle, että hän menestyisi kaikissa hankkeissaan sillä ehdolla, että hän pitäisi kiinni Jumalan laista. Joosua totteli, ja lupauksensa mukaan Jehova antoi hänen menestyä. – Joos. 1:8.

OIKEAPERÄISYYS JA KIRJOITTAJA

Kuten monet muut Raamatun heprealaisten kirjoitusten kirjat, myös Joosuan kirja on ollut hyökkäyksen kohteena. Jotkut sanovat sitä ”romaaniksi”, toiset väittävät, että se on ”täysin epähistoriallinen”. Mutta heidän hyökkäyksensä ovat vailla päteviä perusteita. Miten tämä kirja voisi olla petollinen, kun otetaan huomioon, miten se kunnioittaa Luojaa, Jehova Jumalaa, lupausten Täyttäjänä? Miten sellaista voitaisiin väittää, kun otetaan huomioon kirjan hartaat kannustukset uskollisuuteen ja se, miten rehellisesti se kertoo Jumalan kansan heikkouksista. Sitä paitsi kirjassa on kaikki senaikaisen historian tunnusmerkit. Se ilmenee monista yksityiskohdista, jotka on mainittu kerrottujen tapahtumien ajasta ja maantieteellisestä sijainnista.

Kirjan oikeaperäisyydestä todistavat voimakkaasti myös ne monet viittaukset, joita myöhemmät raamatunkirjoittajat tekevät Joosuan kirjassa kerrottuihin tapahtumiin. Psalmien kirjoittajat mainitsevat niistä kerran toisensa jälkeen, ja samoin maaherra Nehemia, profeetta Jesaja, ensimmäinen kristitty marttyyri Stefanus, apostoli Paavali ja opetuslapsi Jaakob.b Nämä henkeytetyt kirjoittajat eivät varmaankaan olisi maininneet tapahtumia, jos kirjassa kerrottujen tapahtumien totuudellisuus olisi ollut vähänkin kyseenalainen. Myös 1. Kuningasten kirjan 16:34:ssä esitetään sen kirouksen täyttymys, jonka Joosua lausui jokaiselle, joka rakentaisi uudelleen Jerikon. – Joos. 6:26.

On erittäin järkevää päätellä, että juuri Joosua kirjoitti kirjan. Koska hän oli Mooseksen seuraaja Israelin johtajana, hän jatkoi johdonmukaisesti Mooseksen aloittamaa kansansa historian muistiinmerkitsemistä. Siitä ovat olleet lujasti vakuuttuneita juutalaiset oppineet menneisyydessä samoin kuin varhaiskristitytkin. Lisäksi kirjassa esiintyy kymmenkunta kertaa sanonta ’aina tähän päivään asti’, mikä ilmaisee, että kirjoittaja eli samaan aikaan kuin hänen muistiinmerkitsemänsä tapahtumat sattuivat. Lisäksi on vielä suora todistus: ”Joosua kirjoitti nämä puheet Jumalan lain kirjaan, ja hän otti suuren kiven ja pystytti sen sinne, tammen alle, joka oli Herran pyhäkössä.” – Joos. 24:26.

Joosuan kirja näyttää jakautuvan neljään pääjaksoon: luvut 1–5 käsittelevät tapahtumia Mooseksen kuolemasta maan valloituksen alkuun; luvut 6–12 kertovat Kanaanin valloittamisesta; luvut 13–22 käsittelevät maan jakamista, ja luvut 23 ja 24 sisältävät Joosuan jäähyväissanat, jotka tuovat mieleemme Mooseksen Israelille esittämät jäähyväispuheet.

JERIKON KUKISTUMISTA EDELTÄVÄT TAPAHTUMAT

Tämä Mooseksen seuraajan kirjoittama kirja esittää aluksi vakuutuksen, että Jehova olisi Joosuan kanssa niin kuin Hän oli ollut Mooseksenkin kanssa – jos Joosua uskollisesti tutkisi Jumalan sanaa päivät ja yöt ja toimisi sopusoinnussa sen kanssa. (Joos. 1:1–9) Saatuaan tämän rohkaisun Joosua käski kansansa valmistautua Jordanin ylittämiseen. Ensin hän kuitenkin lähetti kaksi miestä vakoilemaan maata ja varsinkin Jerikoa. He menivät taloon, joka on voinut hyvinkin olla portto Raahabin pitämä majatalo. Nainen kertoi heille uskostaan Jehova Jumalaan ja siitä, kuinka koko Jeriko oli alkanut pelätä israelilaisia. Koska hän oli kätkenyt kaksi vakoojaa miehiltä, jotka kuningas lähetti ottamaan heidät kiinni, hän sai lupauksen, että kun israelilaiset valloittaisivat Jerikon, hänet ja hänen huonekuntansa säästettäisiin. – Joos. 1:10–2:24.

Kun vakoilijat olivat esittäneet raporttinsa Joosualle, hän ja koko hänen kansansa nousivat varhain ylittääkseen Jordanin. Etunenässä kulkivat papit kantaen liitonarkkia. Kun he eteenpäin kulkiessaan astuivat tulvivan Jordanin vesiin, Jehova lupauksensa mukaan jakoi vedet, niin että israelilaiset voivat kulkea yli kuivaa maata pitkin. Tämän ihmeen muistoksi Joosua käski ottaa kiviä keskeltä Jordania ja pystyttää niistä patsaan sen päivän leiriytymispaikalle. Seuraavaksi Joosua määräsi kaikki miehet ympärileikattaviksi, minkä jälkeen vietettiin pääsiäinen. Tässä vaiheessa he alkoivat syödä sen maan tuotteita, ja Jehova lakkasi varaamasta heille mannaa. Joosuan luottamusta vahvistettiin, kun enkeli, ”Herran sotajoukon päämies”, näyttäytyi hänelle. – Joos. 3:1–5:15.

KANAANIN VALLOITUS

Jumalan ohjeitten mukaan israelilaiset marssivat Jerikon ympäri kerran päivässä kuutena päivänä. Seitsemäntenä päivänä he marssivat kaupungin ympäri seitsemän kertaa. Kulkueessa oli mukana hyvin varustettu armeija ja myös papit, jotka puhalsivat oinaansarviin, sekä liitonarkki. Kun viimeisellä kierroksella viimeisenä päivänä papit puhalsivat torviinsa ja kansa huusi, niin Jerikon muurit luhistuivat Jehovan sanan mukaan. Israelin sotilaat marssivat suoraan kaupunkiin ja surmasivat miekalla kaikki asukkaat sekä karjan ja polttivat kaupungin tulella. Vain Raahab ja hänen sukulaisensa, jotka olivat hänen talossaan, säästyivät. – Joos. 6:1–27.

Seuraavaksi Joosua ja hänen väkensä lähtivät Aita vastaan. Mutta suureksi tyrmistyksekseen he kokivat tappion. Joosua heittäytyi maahan Jehovan eteen ja kysyi tämän vastoinkäymisen merkitystä. Erikoisesti hän oli huolissaan siitä, mitä tapahtuisi Jehovan nimelle, jos hänen kansansa tuhoutuisi. Jehova vastasi ja sanoi hänelle, että Jerikon tuhon yhteydessä oli ilmennyt uskottomuutta. Joosua otti arpomalla selville syyllisen, Aakanin Juudan sukukunnasta, joka oli ottanut saalista vastoin Jehovan nimenomaisia ohjeita. Kun Aakan ja hänen perheensä ja kaikki hänen omaisuutensa oli tuhottu, Israel koki jälleen menestystä ja valloitti sekä Ain että Beetelin kaupungit. Sitten israelilaisista asettui Mooseksen käskyn mukaan kuusi sukukuntaa Garissiminvuoren eteen ja kuusi sukukuntaa Eebalinvuoren eteen, kun Joosua lausui heille siunauksen ja kirouksen. – 5. Moos. 11:29; Joos. 7:1–8:35.

Seuraavaksi luemme, kuinka Gibeonin miehet pyrkivät rauhaan Israelin kanssa. Tämän tähden ympärillä olevat kansat lähtivät hyökkäämään gibeonilaisia vastaan, jotka silloin pyysivät apua Joosualta. Joosua pelasti heidät pikamarssilla. Tämän taistelun aikana Joosua käski auringon ja kuun pysyä paikoillaan. Niin ne pysyivätkin suunnilleen kokonaisen päivän, mikä teki Israelille mahdolliseksi saattaa gibeonilaisia uhanneitten yhdistyneitten sotajoukkojen takaa-ajon päätökseen. Jälleen Jehova osoittautui uskolliseksi Jumalaksi. Hän ei ainoastaan vastannut Joosuan pyyntöön, vaan Hän lähetti myös suuria raekiviä, jotka surmasivat enemmän vihollisia kuin israelilaiset sotilaat. – Joos. 9:1–10:15.

Sen jälkeen Joosua ja hänen armeijansa valloittivat kanaanilaiset etelässä ja lännessä ja sitten pohjoisessa. Toistuvasti Israel sai voiton yhdistyneistä vihollisvoimista. Kaikkiaan 31 kuningasta kärsi tappion. – Joos. 10:16–12:24.

MAAN JAKAMINEN

Kertoessaan maan jakamisesta Joosua johdonmukaisesti aluksi toisti, että Ruubenin ja Gaadin sukukunnat sekä puolet Manassen sukukunnasta olivat saaneet perintönsä Jordanin itäpuolelta (omasta pyynnöstään, koska se oli ihanteellista laidunmaata ja heillä oli paljon karjaa). Koko Jordanin länsipuolinen maa jaettiin arpomalla alkaen Juudan sukukunnasta. Tahattomien miehentappajien turvapaikoiksi varattiin kuusi turvakaupunkia. Nämä sisältyivät niihin 48 kaupunkiin, jotka määrättiin Leevin sukukunnalle, jolla ei ollut maassa erillistä perintöä. – Joos. 13:1–21:42.

Maan jakamista koskevan kertomuksen lopussa Joosua tähdensi: ”Herra antoi Israelille koko sen maan, jonka hän oli vannonut antavansa heidän isilleen . . . Ei jäänyt täyttämättä ainoakaan kaikista niistä lupauksista, jotka Herra oli antanut Israelin heimolle, vaan kaikki toteutui.” – Joos. 21:43–45.

Tämän jälkeen niiden kahden ja puolen sukukunnan sotilaat, joiden alue oli Jordanin itäpuolella mutta jotka olivat auttaneet toisia israelilaisia ottamaan maan omakseen, palasivat omalle perintömaalleen. Kun he rakensivat alttarin muistomerkiksi, se käsitettiin väärin luopumusta ilmaisevaksi teoksi ja aiheutti väliaikaisen kriisin. Mutta kun selitettiin, että alttari oli vain todistuksena Jehovan edessä eikä uhraamista varten, kaikki muut israelilaiset olivat tyytyväisiä. – Joos. 22:1–34.

JOOSUAN JÄÄHYVÄISPUHEET

Kun Joosua tajusi, että hänellä ei ollut enää paljon elinaikaa, hän kokosi kaikki Israelin vanhimmat, päämiehet, tuomarit ja päällysmiehet luokseen. Hän muistutti heitä siitä, mitä Jehova oli tehnyt heidän hyväkseen, aivan niin kuin Hän oli luvannut, ja kehotti sitten: ”Olkaa siis aivan lujat ja noudattakaa tarkoin kaikkea, mitä Mooseksen lain kirjaan on kirjoitettu, poikkeamatta siitä oikealle tai vasemmalle.” Varoitettuaan heitä siitä, mikä heitä kohtaisi, jos he osoittautuisivat uskottomiksi, hän muistutti heitä jälleen: ”Koko sydämenne ja koko sielunne tietäköön, ettei ainoakaan kaikista niistä teitä koskevista lupauksista, jotka Herra, teidän Jumalanne, on antanut, ole jäänyt täyttämättä; kaikki ovat toteutuneet teille, ei ainoakaan niistä ole jäänyt täyttämättä.” – Joos. 23:1–16.

Kutsuttuaan sitten koolle koko Israelin Sikemiin Joosua esitti israelilaisille Jehovan sanoman, jossa Jehova selosti heidän historiaansa Aabrahamin ajasta siihen saakka, kun he tulivat pois Egyptistä, heidän oleskelustaan erämaassa, Jordanin ylittämisestä ja nyt heidän menestymisestään Kanaanin maan valloittamisessa. Kaiken tämän huomioon ottaen Joosua kehotti kansaansa pelkäämään Jehova Jumalaa ja palvomaan yksin häntä. ”Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, . . . Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” Arvostusta ilmaisten kansa vastasi, ettei tulisi kysymykseenkään, että he palvelisivat jotakin muuta jumalaa kuin Jehovaa. – Joos. 24:1–18.

Mutta Joosua ei antanut asian jäädä silleen, vaan muistutti heitä: ”Te ette voi palvella Herraa [Jehovaa, UM], sillä hän on pyhä Jumala; hän on kiivas [yksinomaista antaumusta vaativa, UM] Jumala, hän ei anna anteeksi teidän rikoksianne ja syntejänne.” Kansa puolestaan vakuutti: ”Ei niin, vaan me palvelemme Herraa.” Siihen Joosua vastasi: ”Te olette itse todistajina itseänne vastaan, että olette valinneet itsellenne Herran palvellaksenne häntä.” Siihen he vastasivat: ”Olemme.” Joosua teki siis kansan kanssa sellaisen liiton. – Joos. 24:19–28.

Kohta sen jälkeen Joosua kuoli 110 vuoden vanhana. Ja me luemme, että ”Israel palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä kauan Joosuan jälkeen ja tunsivat kaikki ne teot, jotka Herra oli Israelille tehnyt”. (Joos. 24:29–31) Kaikki nämä olivat totisesti nähneet, kuinka uskollinen Jehova Jumala on, kuinka hän pitää kaikki lupauksensa.

Meillä on nykyään mahdollisuus käyttää hyödyksemme Joosuan kirjaa, niin kuin apostoli Paavali mainitsi: ”Kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi, jotta meillä kestävyytemme ja Raamatun kirjoitusten lohdutuksen avulla olisi toivo.” Joosuan kirja tosiaan lujittaa toivoamme sen suhteen, että mitä tahansa Jehova Jumala on luvannut, sen hän varmasti toteuttaa. – Room. 15:4.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 25]

Joosua tutki uskollisesti Jehovan lakeja ”päivät ja yöt”