Kuinka paljon arvostat elämää?
MYÖHÄÄN eräänä kesäiltana vanhahko kristitty pariskunta käveli kotiinsa raamatuntutkistelusta New Yorkin kaupungissa. Yhtäkkiä kolme nuorta miestä lähestyi, ja yksi heistä alkoi puhutella aviomiestä. Mitään epäilemättä hän pysähtyi kuuntelemaan. Mies uhkasi häntä suurella veitsellä ja sanoi: ”Anna minulle rahasi, niin en iske sinua!” Vanhahko mies tarjoutui antamaan hänelle lompakkonsa sisällön, mutta nuori mies halusi myös lompakon. Silloin ryöstäjä huusi vaimolle, joka oli astunut jalkakäytävältä ajotielle nähdessään, mitä oli tapahtumassa: ”Sinunkin rahasi!” Vaimo kohotti kätensä ja sanoi: ”Olen pahoillani! Ei minulla ole yhtään rahaa. Haluatteko Raamattumme?” Ohimennen sanoen miehen lompakossa olleet kortit palautettiin hänelle pari päivää myöhemmin postitse.
Kuinka typerää kristityn olisikaan ollut ryhtyä vastarintaan tai väittelyyn aseellisen ryöstäjän kanssa! Toistuvasti kuulemme kuitenkin ihmisistä, jotka kiistelevät aseellisen ryöstäjän kanssa tai ryhtyvät vastustamaan hänen ponnistelujaan heidän rahansa saamiseksi, ikään kuin jokin rahasumma olisi elämän vaarantamisen arvoinen. Se on varsinkin surullista, kun ihminen ei ymmärrä, että hän todellisuudessa ottaa riskin. Esimerkiksi New York Times -lehdessä kerrottiin 24. joulukuuta 1977, että ”ryöstäjät tappoivat kauppiaan ja hänen unelmansa Brooklynissa”. Tämä mies oli puolenyön tienoilla ollut myymässä ruokatavarakaupassaan hyvin rikollisella alueella Brooklynissa, kun kaksi miestä tuli kauppaan, ampui hänet kuoliaaksi ja sitten ryösti hänet. Times-lehti mainitsi hänen vaimonsa sanoneen: ”Kielsin häntä pitämästä kauppaa auki niin myöhään. . . . Hän sanoi: ’Mutta me tarvitsemme rahaa.’ Hänet oli ryöstetty kaksi kertaa aikaisemminkin. Kerran häntä oli tähdätty päähän ja painettu liipaisinta, mutta ase ei ollut lauennut.”
Vain ansaitakseen muutaman dollarin enemmän tämä mies halusi vaarantaa henkensä pitämällä kaupan auki niin myöhään yöllä. Ei vaikuttanut siltä, että hän olisi tarvinnut noita ylimääräisiä dollareita, sillä lehdessä kerrottiin, että hän oli kyennyt maksamaan velkansa kolmessa kuukaudessa siitä, kun hän oli ostanut kaupan. Eikö hän siis todellisuudessa osoittanut arvostuksen puutetta elämän arvoa kohtaan haluamalla asettua alttiiksi tällaiselle vaaralle?
Toiset ovat ryhtyneet rahan takia kiistelyihin, jotka ovat johtaneet kuolemaan. Esimerkiksi New York Daily News kertoi 11. marraskuuta 1977 miehen puukottamisesta kuoliaaksi eräällä hyvin vilkkaalla paikalla Manhattanilla. Poliisi katsoi murhan aiheutuneen rahaa koskevasta riidasta. Mutta piirre, joka herätti vielä enemmän levottomuutta tässä rikoksessa, oli se, että noin 150 ihmistä seisoi katselemassa, kun mies puukotti toisen kuoliaaksi, ikään kuin kysymyksessä olisi ollut televisioesitys. Poliisien täytyi todellisuudessa vetää esiin revolverinsa, ennen kuin he pääsivät väkijoukon läpi rikospaikalle. Samalla kun toiset tervehtivät iloiten heidän tuloaan, toiset huusivat: ”Pitäkää huoli omista asioistanne!” Tällainen mentaliteetti tuo mieleen Rooman Colosseumin ajat, jolloin gladiaattorit tappoivat toisiaan kansan huviksi. Kuinka vähän elämän arvostusta onkaan niillä, jotka saavat nautintoa katsellessaan, kun mies puukottaa toisen kuoliaaksi!
Tietenkin kun aseellinen ryöstäjä odottamatta ahdistelee jotakuta, kyseinen henkilö on tavallisesti siihen valmistautumaton ja voi pelon hetkenä joutua paniikin valtaan ja sanoa vastaan tai tehdä vastarintaa. Hän saattaa helposti sanoa tai tehdä jotakin sellaista, mitä hän jälkeenpäin katuu, jos hän jää eloon voidakseen katua sitä. Koska sellaista voi tapahtua, on viisasta päättää etukäteen pysyä tyynenä ja yhteistoiminnallisena ja iloita siitä, että voi säästää henkensä.
Ikävä kyllä, nykyään on paljon muitakin, jotka tekevät saman virheen, etteivät arvosta tarpeeksi elämäänsä. Usein liikemiehet ahneen kunnianhimon takia saavat sydänveritulpan, joka varsin usein johtaa kuolemaan. Niinpä saamme lukea miesten kuolevan 40–60-vuotiaina, vaikka he olisivat voineet elää 70–90-vuotiaiksi. He ovat ilmeisesti niin kiinnostuneita rikastumisesta, arvoasteikon huipulle kiipeämisestä tai vallan tai nimen saamisesta, että he haluavat vaarantaa terveytensä ja jopa elämänsäkin kunnianhimoisen tavoitteensa toteuttamiseksi.
Totisesti Jeesus Kristus, Jumalan Poika, antoi viisaan neuvon, kun hän sanoi: ”Mitä hyötyä siitä on, jos voittaa itselleen koko maailman, mutta kadottaa elämän? Kadotettua elämää ei saa rahallakaan takaisin.” (Matt. 16:26, Uusi testamentti nykysuomeksi) Niin, mitä hyötyä on rahasta, kiinteistöstä, jalokivistä tai mistään muustakaan aineellisesta, kun ihminen on kuollut?
Apostoli Paavali neuvoo samaan tapaan: ”Ne, jotka ovat päättäneet olla rikkaita, joutuvat kiusaukseen ja ansaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin haluihin, jotka upottavat ihmiset tuhoon ja turmioon.” Rahan sijasta ”jumalinen antaumus tyytyväisyyden ohella onkin suuren voiton saamiskeino”. Todellisuudessa sellaisesta ”jumalisesta antaumuksesta on hyötyä kaikkeen, koska se sisältää nykyisen ja tulevan elämän lupauksen”. – 1. Tim. 6:6, 9; 4:8.
Niin kuin tämän nykyisen elämän arvo on suurempi kuin minkään aineellisen, niin ikuista elämää ei ole arvostettava ainoastaan kaikkea aineellista arvokkaammaksi, vaan myös tätä nykyistä elämää arvokkaammaksi. Sen hyväksymiseen, mitä Jumalan sana sanoo ikuisesta elämästä, tarvitaan uskoa. Tällaisen uskon vuoksi Jehovan kristityt todistajat ennemmin haluavat asettua kuoleman vaaraan kuin sovitella uskonnollisissa periaatteissaan, kuten viimeaikainen historia on runsain määrin osoittanut. Sen vuoksi he toimivat Kristuksen antaman neuvon mukaisesti: ”Älkää ruvetko pelkäämään niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua, vaan pelätkää ennemmin häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa.” – Matt. 10:28.
Psalminkirjoittajalla oli samanlainen ajatus mielessään, kun hän sanoi arvostavansa Jehova Jumalan uskollista rakkautta enemmän kuin itse elämää. Siksi hän kirjoitti: ”Sillä sinun armosi [rakkaudellinen huomaavaisuutesi, UM] on parempi kuin elämä, minun huuleni ylistäkööt sinua.” Hänen ystävyytensä Jumalan kanssa merkitsi hänelle enemmän kuin mikään muu, ja siten hän ilmaisi, että hän olisi halukas luopumaan elämästäkin voidakseen säilyttää Jumalan uskollisen suosion. – Ps. 63:4.
Todella viisas on se, joka ymmärtää, että nykyinen elämämme on arvokkaampi kuin mikään aineellinen. Mutta jopa viisaampi on se, joka ymmärtää, että vielä arvokkaampi on ikuinen elämä, joka Jumalalla on varattuna hänen suosiossaan pysyviä varten.