”Elonaikana iloitaan” Filippiineillä
AURINGOSSA kylpeviä hiekkarantoja, lämpimiä trooppisia vesiä, viidakkometsien peittämiä vuoria ja hedelmällisiä tasankoja – sellaista on Filippiineillä! Tämä maa koostuu tuhansista saarista, jotka sijaitsevat Kaakkois-Aasian rannikolla ja joista toiset ovat hämmästyttävän kauniita. Mutta Filippiineillä ei ole vain maisemia, siellä on myös ihmisiä – 47 000 000.
Näiden ihmisten elämäntavat vaihtelevat suuresti – eteläisissä sademetsissä asuvien alkukantaisten mutta tyytyväisten tasadaitten elämäntavasta kosmopoliittisen Manilan kaupungin nykyaikaisten liikepohattojen elämäntapaan. Mutta valtaosa filippiiniläisistä on maatalousväkeä. Monet asuvat tyypillisissä paalujen päälle rakennetuissa taloissa ja saavat toimeentulonsa maan tuotteista. Sellaisille ihmisille elonkorjuu on kiireellistä, onnellista aikaa. On ilo korjata ahkeran työnsä hedelmiä pelloilta. Ja kun tällaista hedelmällistä maata kastellaan sopivasti, iloinen elonkorjuuaika voidaan kokea kolme kertaa vuodessa. – Jes. 9:2.
Mutta kuluneiden 50 vuoden aikana Filippiineillä on korjattu toisenlaistakin satoa. Se on merkinnyt runsasta sellaisten ihmisten elonkorjuuta, jotka ovat halunneet harjoittaa Jehova Jumalan tosi palvontaa ja jotka ovat panneet turvansa hänen valtakuntaansa.
TOTUUDEN KYLVÄMINEN
Totuuden ensimmäiset siemenet, jotka ovat tuottaneet tämän sadon, kulkeutuivat Filippiineille ikään kuin tuulen mukanaan kuljettamat siemenet. Vartiotorni-seuran ensimmäinen presidentti Charles Taze Russell alkoi saarnata täällä tosi uskontoa, kun hän kävi pääkaupungissa Manilassa vuonna 1912. 1920-luvun alkupuolella muuan H. Tinney Kanadasta teki täällä vuoden verran lähetystyötä. Hän jätti jälkeensä toimivan raamatuntutkisteluryhmän. Amerikkalaiset tehtaitten edustajat tai heidän vaimonsa levittivät lisää totuuden siemeniä seuraavina vuosina, ja portugalilaista syntyperää oleva amerikkalainen Joseph Dos Santos tuli saarnaamaan Manilaan maailmanympärimatkansa aikana.
Kun nämä eri kylvöt alkoivat itää, perustettiin vuonna 1934 Vartiotorni-seuran haaratoimisto Manilaan. Toinen maailmansota raastoi pahoin maata, mutta se ei hidastanut hengellistä elonkorjuutyötä. Huolimatta japanilaisten maahantunkeutujien ja paikallisten filippiiniläisten vastarintaliikkeen edustajien aiheuttamasta vainosta ”hyvän uutisen” julistajien määrä lisääntyi 373:sta vuonna 1941 yli 2 000:een vuonna 1945. Tällä hetkellä vie filippiiniläisten keskuuteen ”hyvää uutista” yli 60 000 Valtakunnan julistajaa.
ALKUASUKKAITA JOTKA OMAKSUVAT TOTUUDEN
Tämä työ on nyt tavoittanut saarten etäisimmätkin osat. Syrjäisempiin yhdyskuntiin pääsemiseksi Jehovan todistajien on noilla seuduilla usein käveltävä päiväkausia ja kuljettava ylös ja alas vuoren rinteitä. Mutta heidän ponnistuksensa ovat kantaneet hedelmää, sillä alkukantaisempienkin heimojen jäseniä on nyt Jehovan palvojien joukossa. Luzonin pohjoisosassa on eräillä heimoilla tapana tatuoida nuori nainen, kun hän saavuttaa naimaiän. Siksi ei tällä alueella ole harvinaista tavata naisia, jotka nyt ovat Jehovan todistajia mutta joiden tatuoidut käsivarret osoittavat, että heidät kasvatettiin erilaisten näkemysten mukaan.
Eräs nuori Subanonin heimon jäsen Etelä-Filippiinien hedelmällisiltä alueilta voitti suuren esteen, kun hän omaksui tosi kristillisyyden. Jo 9-vuotiaana lapsena hänellä oli murheellinen kokemus, kun hän näki kapinallisten ryöstävän hänen kaksi sisartaan ja vievän heidät vuoristoon. Hän vannoi kostavansa sen ja ilmoittautui armeijaan heti kun oli kyllin vanha. Hänen vanhempansa, jotka tutkivat siihen aikaan Raamattua Jehovan todistajien kanssa, yrittivät saada hänet luopumaan aikeestaan sanomalla hänelle, että vain Jumalan valtakunta oikaisisi tämän maailman epäoikeudenmukaisuudet. Mutta kostonhimo oli liian voimakas eikä hän hylännyt suunnitelmaansa. Pian hän havaitsikin olevansa taistelussa samanlaista kapinallisjoukkoa vastaan, joka oli ryöstänyt hänen sisarensa vuosia aikaisemmin. Vihdoinkin tilaisuus kostaa! Mutta hämmästyksekseen hän ei pystynytkään ampumaan kapinallisia. Asiat, joita hänen vanhempansa olivat kertoneet hänelle puhtaasta kristillisyydestä, olivat liian voimakkaina hänen sydämessään, ja hän ampui tahallaan ilmaan. Hän luopui, mahdollisimman pian sotamiehen tehtävästä ja alkoi ”julistaa rauhaa” lähimmäisilleen. – Jes. 52:7.
Eräästä toisesta nuoresta miehestä, erään datun eli heimojohtajan pojasta, tuli myös todistaja. Hän oli 9-vuotiaana karannut julman isäpuolen luota (jolla oli kymmenen vaimoa), ja lopulta eräs Filippiinien poliisivoimien päällikkö otti hänet huostaansa. Kouluaikana nuorukaisella oli tilaisuus oppia taikuutta eräältä, joka oli oppinut taidon Intiassa. Hänestä tuli hyvin taitava taikojen tekemisessä. Myöhemmin hän astui armeijaan ja tuli kaiken aikaa kuuluisammaksi taikurina. Toisen maailmansodan jälkeen hän meni naimisiin katolisen tytön kanssa ja liittyi samaan uskontoon, vaikka harjoittikin yhä taikuutta. Lopulta hän tutki Jehovan todistajien kanssa. Kun hän oli lukenut siitä, että Jumala tuomitsee kaikki salatieteiden menettelytavat, hän hylkäsi taikuutensa ja omaksui Jehovan puhtaan ja saastumattoman palvonnan. – 5. Moos. 18:10–12.
KAPINALLISTEN KESKUUDESSA
Niin kuin monissa maissa nykyään Filippiineilläkin on aktiivisia kapinallisia. Syrjäseuduilla myös maantierosvot tekevät ihmisten elämän vaikeaksi. Yleensä tällaiset toiminnat estetään valtion toimesta. Viidakko- ja syrjäseuduilla, missä kätköpaikkoja on runsaasti, niistä on kuitenkin vaikea tehdä kokonaan loppua.
Eräät uskonnot ovat tehneet huonon nimen itselleen tukemalla aktiivisesti kapinaliikkeitä ”yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden” nimessä. Mutta Jehovan todistajat ovat pysyneet puolueettomina, ja tämä on johtanut hyvän todistuksen antamiseen. (Joh. 15:19) Jotkut kapinalliset ovat jopa lakanneet taistelemasta ja ovat panneet luottamuksensa Jehovan valtakuntaan, joka on ainoa ratkaisu ihmiskunnan vaikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Eräs nuori nainen Mindanaosta, Filippiinien saariston toiseksi suurimmalta saarelta, oli saanut katolisen kasvatuksen. Hän meni pappisseminaariin täynnä suuria odotteita, mutta koki pian pettymyksen ja ryhtyi opettajaksi. Lopulta hän meni Manilaan saavuttaakseen akateemisen oppiarvon. Kun hän kuuli erään jesuiittapapin väärin sanovan, että apostolit ja varhaiskristityt olivat ensimmäisiä kommunisteja, hän liittyi kommunistijärjestöihin ja osallistui opiskelijamielenosoituksiin marssien usein rinta rinnan nunnien ja pappien kanssa.
Kotiin palattuaan hän alkoi opettaa oppilailleen uusia aatteitaan. Se saattoi hänet ristiriitaan esimiestensä kanssa ja johti lyhyeen vankeustuomioon. Kun hänet oli vapautettu vankilasta, hänet pakotettiin luopumaan opettajan toimestaan. Niinpä hän lähti vuoristoon ja oli siellä erään kapinallisten ryhmän kanssa seitsemän kuukautta. Sitten hänet annettiin ilmi ja pidätettiin ja hän joutui vankilaan kymmeneksi kuukaudeksi, jona aikana hänellä oli tilaisuus tutkia tarkemmin roomalaiskatolista kirkkoa. Hänen johtopäätöksensä oli, että se on luopiouskonto.
Lopulta tämä nuori nainen sai Jehovan todistajien julkaiseman traktaatin nimeltä Onko uskonto pettänyt Jumalan ja ihmisen? Sanoma vaikutti totuudelta varsinkin kaiken sen valossa, mitä hän oli kokenut. Niinpä hän otti yhteyden todistajiin, teki heille monia kysymyksiä ja sai tyydyttäviä vastauksia. Vuonna 1974 hän hylkäsi kommunistiset vakaumuksensa ja hänet kastettiin Jehovan todistajana. Myöhemmin hänellä oli tilaisuus saarnata joillekuille entisille ”tovereilleen” – heidän suureksi hämmästyksekseen.
Eräässä toisessa tapauksessa Mindanaosta kotoisin oleva nuori mies sai kasvatuksensa protestanttisessa perheessä. Uskontoon pettyneenä hän liittyi erääseen sissijoukkoon, jonka jäsenet väittivät olevansa luodinkestäviä, jos he lukivat tiettyjä roomalaiskatolisia rukouksia. Ajan mittaan hallituksen edustajat neuvottelivat heidän johtajansa kanssa ja heitä käytettiin taistelemaan eräitä kapinallisia vastaan. Niinpä nuori mies erosi heidän joukostaan ja liittyi ”vakituisten” maantierosvojen joukkoon. Heillä ei ollut mitään poliittisia vakaumuksia, vaan he ansaitsivat elatuksensa ryöstelemällä viattomia ihmisiä. He erikoistuivat väijymään ja ryöstämään linja-automatkustajia.
Kerran tämä nuori mies meni kotiin isänsä luo suuri rahasumma mukanaan. Mutta hänen isänsä kieltäytyi ottamasta rahaa vastaan ja alkoi saarnata hänelle. Isästä oli tullut Jehovan todistaja. Hän antoi pojalleen kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään, ja nuori mies vei sen mukanaan joukon kätköpaikkaan. Vaikka johtaja oli hyvin kiinnostunut asiasta, hän ei kyennyt luopumaan rosvoilun avulla helposti hankittavasta rahasta. Mutta nuori mies ymmärsi, että tässä oli vihdoinkin totuus. Hän lakkasi piileskelemästä, sai valtiolta armahduksen ja hänet kastettiin vuonna 1973. Pian sen jälkeen hänestä tuli kokoajansaarnaaja eli ”tienraivaaja”.
DEMONIEN VALLASTA VAPAUTUMINEN
Filippiinit on varsin hyvin tunnettu niin sanottujen uskollaparantajien kotimaana. Nämä väittävät suorittavansa kirurgisia leikkauksia ilman nukutusta ja instrumentteja. Potilas ei tunne mitään kipua, kun ”parantajan” oletetaan tavoittavan hänen elimistönsä paljain käsin (viiltämättä ihoa auki) ja leikkaavan sisäelimiä. Euroopasta ja Amerikasta saapuu ihmisiä ”leikattavaksi” tällä tavalla.
Luzonin pohjoisosassa asuvalla nuorella naisella oli täti, joka väitti omaavansa sellaisia kykyjä ja joka ajatteli voivansa antaa ruiskeita käyttämällä vain sormiaan. Se teki suuren vaikutuksen tähän nuoreen naiseen, ja hän halusi kovasti saada samanlaisia kykyjä ajatellen, että se tekisi hänestä ensimmäisen vuosisadan apostoleitten kaltaisen. Hän rukoili kiihkeästi, mutta ei saanut sellaisia kykyjä.
Hän ajatteli, että ehkä häneltä puuttui uskoa, ja hän pyysi apua eräältä Jehovan todistajalta. Todistaja antoi hänelle kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Koska tämä nuori nainen ei ymmärtänyt kirjaa, hän lähestyi eräitä muita todistajia, jotka tutkivat Raamattua hänen kanssaan. Hän huomasi Raamatun tuntemuksensa lisääntyvän. Hän halusi kuitenkin niin kovasti parantamisen lahjaa, että hän piti yllä yhteyttä tätiinsä. Hän rukoili myös Jehovaa antamaan hänelle tämän lahjan.
Eräänä yönä koko asia selvisi hänelle. Sillä aikaa kun hänen tätinsä piti parannusistuntoa, tämä nuori nainen meni ulos rukoilemaan Jehovaa. Silloin talon sisältä tuli ääni, joka sanoi, että ulkopuolella oli mahtava voima, joka esti parantumiset. Tällöin nuori nainen ymmärsi, että hänen tätinsä vain kutsui henkiä avukseen ja että Jehova oli paljon voimakkaampi kuin ne ovat. Niinpä hän katkaisi tyystin suhteensa ”uskollaparantajiin” ja alkoi palvella Jehovaa, ei parantamislahjalla vaan levittämällä tietoa paljon arvokkaammasta Jumalan sanan hengellisestä parannusvoimasta. – Sananl. 4:20–22.
Eräs toinen nainen Mindanaossa oli suuressa määrin demonien vaikutusvallassa. Hän ajatteli, että hänellä yöllä nukkuessaan oli kyky jättää ruumiinsa ja lentää ilman halki niin kuin noita. Hänestä tuntui, että hän näillä ”matkoilla” oli toisten noitien seurassa ja söi jopa ihmislihaa.
Tällaiset unet kauhistuttivat häntä, mutta hän ei voinut estää niitä. Hän jopa harkitsi itsemurhaa. Kerran eräs adventisti ehdotti, että hän lukisi Raamattua. Mutta koska hän ei ymmärtänyt lukemaansa, siitäkään ei ollut hänelle apua. Lopulta hän puhui erään Jehovan todistajan kanssa. Todistaja selitti, että Jehova on voimakkaampi kuin yksikään demoni. Hänelle aloitettiin ilmainen Raamatun kotitutkistelu, ja häntä opetettiin rukoilemaan apua Jehovalta. Mikä suurenmoinen vapautus! Demonien hyökkäykset loppuivat.
Kerran tämä nainen ajatteli, että hän panisi Jehovan koetukselle. Sinä iltana hän ei tutkinutkaan tavanomaiseen tapaan Raamattua eikä rukoillut ennen nukkumaan menoa. Ja totta tosiaan vastenmieliset unet palasivat. Hän rukoili Jehovalta anteeksi sitä, että oli pannut hänet väärällä tavalla koetukselle. Sen jälkeen hänellä ei ole ollut mitään epäilystä Jehova Jumalan voimasta vapauttaa hänet demonien ahdisteluista.
ELONKORJUU ON EDELLEEN KÄYNNISSÄ
Jehovan runsaan siunauksen ansiosta on tässä trooppisessa tasavallassa tehty paljon hengellistä elonkorjuutyötä kuluneiden 50 vuoden aikana. Joillakin paikkakunnilla suuri osa väestöstä on nykyään Jehovan todistajia.
Täällä oleva Jehovan kansa on päättänyt käyttää sen ajan, jonka Jumala vielä suo ennen ”suurta ahdistusta”, auttaakseen toisia nauttimaan Luojansa palvelemisen suurenmoisesta edusta. Jumalan palvelijat tosiaan jatkavat ’elonaikana iloitsemista’ Filippiineillä. – Jes. 9:2; Matt. 24:21.