Raamatunkriitikot muuttavat käsitystään
RAAMATUN teksti on tullut paljon täsmällisemmäksi 1900-luvulla. Monien varhaisten käsikirjoitusten – erityisesti Chester Beatty- ja Bodmer-papyrusten ja Kuolleenmeren kirjakääröjen – löytymisen ansiosta on saatu aikaan teksti, joka on paljon lähempänä alkuperäistekstejä kuin monet tiedemiehet ovat uskaltaneet toivoakaan. Koska alkuperäisiä heprean ja kreikan kieliä ymmärretään paremmin, on voitu tehdä täsmällisempiä raamatunkäännöksiä monille maailman kielille. Näyttäisi siis siltä, että tällainen edistys varmasti syrjäyttäisi 200 vuoden takaiset ajatukset, vaikka edistys onkin suurelta osin tuona aikana tehdyn työn ansiota.
Siksi saattaakin olla yllättävää havaita, että Johann Jakob Griesbachin (1745–1812) ajatuksia pohditaan jälleen meidän aikanamme. Vuonna 1976 Münsterissä Saksan liittotasavallassa pidettiin kokous, jossa käsiteltiin vain tämän tiedemiehen työtä. Miksi hänen tutkimuksistaan ollaan jälleen kiinnostuneita nykyaikana?
Valmistuttuaan opettajaksi 23-vuotiaana Griesbach matkusteli Euroopassa ja kävi kirjastoissa tutkimassa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käsikirjoituksia. Tämän tutkimustyön tulokset julkaistiin vuosina 1774 ja 1775, ja useat raamatunkääntäjät, muiden muassa arkkipiispa Newcome, Abner Kneeland, Samuel Sharpe, Edgar Taylor ja Benjamin Wilson (viimeksi mainittu The Emphatic Diaglottissa), käyttivät hänen (myöhäisemmissä painoksissa olevaa) kreikkalaista tekstiään.
Griesbach käytti ensimmäisen kerran käsikirjoituksiin lukutapoja, jotka olivat vanhempia kuin Erasmus Rotterdamilaisen vuoden 1516 kreikkalaisessa tekstissään käyttämät lukutavat. Tämän tutkimustyön tärkeys käy ilmi seuraavasta lausunnosta: ”Griesbach ponnisteli tuntikausia löytääkseen Uuden testamentin monista eri lukutavoista parhaat. Hänen työnsä laski nykyaikaisen tekstikritiikin perustuksen, ja hän on hyvin suuressa määrin vastuussa siitä luotettavasta Uuden testamentin tekstistä, joka meillä nykyään iloksemme on.” – J. J. Griesbach: Synoptic and Text-Critical Studies, 1776–1976, s. 11
Vuonna 1776 Griesbach julkaisi Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista yhdistävän yleiskatsauksen (synopsis), jossa teksti kulkee kolmena rinnakkaisena palstana, niin että sitä on helppo vertailla. Näitä evankeliumeja on siitä lähtien sanottu ”synoptisiksi”, koska ne esittävät ’samanlaisen näkemyksen’. Griesbach uskoi lujasti, että edellä mainitut henkilöt kirjoittivat nämä evankeliumit, että Matteus oli niiden tapahtumien silminnäkijä, jotka hän kirjoitti muistiin, ja että ”pyhä henki teki apostolit kelvollisiksi sekä ymmärtämään että välittämään opetuksia ilman erehtymisen vaaraa”.
Tutkimustensa perusteella Griesbach päätteli, että ensimmäisen evankeliumin kirjoittaja oli Matteus, toisen Luukas ja kolmannen Markus. Mutta vielä Griesbachin eläessä G. S. Storr esitti ajatuksen, että Markuksen evankeliumi kirjoitettiin ensiksi. Sen jälkeen tämä teoria on saanut laajaa kannatusta, ja on myös uskottu, että evankeliumien takana on tuntematon kadonnut kirjallinen lähde, jolle on annettu nimi ’Q’. Myöhemmin tiedemiehet lisäsivät tähän teoriaan muita piirteitä ja tietolähteitä, ja sitä on pohdittu ja käsitelty yksityiskohtaisesti kymmenissä kirjoissa ja tuhansissa kirjoituksissa. Siitä tuli monille teologeille niin tärkeä, että se sai jopa ”uskonkappaleen” luonteen. Tämän johdosta Griesbach hylättiin, ja häntä arvosteltiin usein ankarasti.
Tämä lähdeteoria oli vallalla kauan, mutta nyt sitä arvostellaan. Kun monet tiedemiehet muuttavat käsitystään, he ovat ’löytäneet uudelleen’ Griesbachin ajatukset. Kun näitä ajatuksia on ajanmukaistettu ja tarkistettu, niiden on havaittu vastaavan paremmin evankeliumeja koskeviin kysymyksiin.
Lähdeteoria on tuhonnut monien ihmisten uskon Raamatun jumalalliseen henkeytykseen. (2. Timoteukselle 3:16, 17) Tämä suuntaus ei ole uusi, sillä apostoli Paavali kehotti Timoteusta, että tämä kieltäisi ”eräitä opettamasta erilaista oppia ja kiinnittämästä huomiota valheellisiin kertomuksiin ja sukuluetteloihin, jotka eivät johda mihinkään, vaan jotka varaavat pikemminkin kiistakysymyksiä tutkittaviksi [”edistävät turhaa mietiskelyä”, KR] kuin mitään Jumalan jakelemaa, mikä liittyy uskoon”. – 1. Timoteukselle 1:3, 4.
Piispa B. C. Butler, joka muutama vuosi sitten kannatti melkein yksinään sitä ajatusta, että Matteus on ensimmäinen evankeliuminkirjoittaja, osoitti kiinnostavasti koko ongelman ratkaisun sanoessaan: ”Luettuaan yhä uudelleen synoptiset evankeliumit kokonaisuudessaan ennakkoluuloton tutkija, joka toivoo löytävänsä totuuden, päättelee yleensä, että kirjoittajat olivat itse vilpittömiä miehiä, jotka kirjoittivat muistiin sen, minkä he vilpittömästi uskoivat olevan totta. Silloin hän ymmärtää, etteivät he voineet uskoa näiden asioiden olleen totta, elleivät historialliset tosiasiat olleet olennaisilta osiltaan sellaisia, kuin he väittivät niiden olleen.” – Searchings, s. 85.
Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumin kertomukset eivät perustu mihinkään henkeyttämättömään kadonneeseen kirjalliseen lähteeseen. He kirjoittivat Jehova Jumalan pyhän hengen vaikutuksesta. Ihmisten väärät teoriat voivat tietysti vallita hyvin kauan – tässä tapauksessa noin 200 vuotta. Sinä aikana hyvin monien ihmisten usko Jumalan sanaan heikentyy. Mutta jos olemme viisaita, me panemme merkille kaikki kertyneet todisteet, jotka osoittavat Raamatun luotettavuuden ja jumalallisen henkeytyksen, ja annamme kriitikkojen muuttaa käsitystään niin usein kuin he haluavat.