’Tulkaa yli’ meren Falklandinsaarille

NOIN viidensadan kilometrin päässä Etelä-Amerikan eteläisimmän kärjen itäpuolella lentokoneemme sukelsi pilvipeitteen lävitse ja allamme oli lukemattomia saaria, suuria ja pieniä, vihreitä ja järvien kirjomia saaria, joiden rantaviivat olivat lahtien ja poukamien rikkomia. Siinä olivat Falklandinsaaret – päämäärämme.

Lentokenttä oli vain kapea maakaistale autiolla, tuulen tuivertamalla niemimaalla. Hetimmiten havaitsimme voimakkaitten länsituulten olevan vallitsevia ja Etelä-Atlantin myllertävien vesien tyrskyävän heltymättömästi vasten rantoja. Mutta kolkkouden tunne katosi, kun meitä tuli tervehtimään kaksi lämpimästi hymyilevää vastaanottajaa, Arthur Nutter ja nuori Dorcas Reid, jotka muodostivat puolet näillä syrjäisillä saarilla olevien kastettujen Jehovan todistajien kokonaismäärästä. Arthurin vaimo Josie ja Dorcasin äiti muodostivat toiset puolet.

Pääkaupungissa Stanleyssa

Kuljimme lyhyen matkan Land Rover -taksissa, jota ajoi poliisipäällikön vaimo, ja niin pääsimme Stanleyyn, saarten pääkaupunkiin ja ainoaan kaupunkiin. Matkalla meille näytettiin entisen lentokentän paikkaa. Siihen oli rakennettu metalliset kiitoradat, mutta myrsky oli vienyt ne mennessään. Satamassa näimme myös haaksirikkojen jälkiä, jotka kertoivat varhaisten uudisasukkaitten kokemista vastoinkäymisistä. Monet jäivät asumaan saarille haaksirikkouduttuaan täällä.

Illalla tapasimme Dorcasin perheen – hänen kahdeksan nuorempaa veljeään ja sisartaan ja hänen äitinsä, joka melkein yksin kasvatti lapsiaan ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa” tässä syrjäisessä paikassa. (Efesolaisille 6:4) Oli hyvin liikuttavaa nähdä kaikkien näiden nuorten istuvan siististi pukeutuneina hiljaa kokouksessa.

Seuraavana päivänä Arthur esitteli meidät vaimolleen Josielle. Sitten lähdimme heidän kahden lapsensa ja Dorcasin kanssa saarnaamaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista Stanleyn asukkaille. Kovat, kylmät tuulet ja sade eivät estäneet paikallisia todistajia lähtemästä: ”Jos odottaisimme hyvää säätä, emme saisi koskaan mitään työtä tehdyksi”, sanoi yksi heistä. Voimakkaat tuulenpuuskat käänsivät sateenvarjomme ylösalaisin. Pian olimme märkiä ja palelimme, vaikka oli kesäpäivä. Mutta tapaamamme ihmiset, jotka olivat halukkaita kuuntelemaan, lämmittivät sydämemme. Joka tapauksessa kun pääsimme takaisin kotiin ja nautimme Falklandinsaarille tyypillisen lampaanlihasta valmistetun kuuman aterian, kaikki oli jälleen hyvin.

Saarten ainoa radioasema mainosti ”Raamatun maista” kertovaa diakuvaohjelmaa, jonka olimme tuoneet mukanamme. Iloitsimme, kun 23 henkeä tuli kaupungintalon kerhohuoneeseen katsomaan esitystä lauantai-iltapäivällä. Se oli mielestämme melko hyvä läsnäolijamäärä kaupungissa, jossa on 900 asukasta.

Matka lammasfarmille

Nutterit kutsuivat meidät vierailulle kotiinsa Walker Creekin lammasfarmille. Arthur ajoi edeltäpäin moottoripyörällään kahdeksan tunnin matkan yli tiettömän maaston. Meidän muiden oli määrä matkustaa maanantaiaamuna ”Beaverilla”, seitsenpaikkaisella vesitasolla. Mutta myrskyn voimalla puhaltavat tuulet ja sade viivyttivät lähtöämme. Tiistai-iltana kuulimme nimemme mainitun radiossa seuraavan päivän lennolle. Aamupäivään mennessä tuuli heikkeni ja puhelin soi. Meille ilmoitettiin, että lähtisimme puolen tunnin kuluttua.

Lensimme puoli tuntia länteen päin erittäin mielenkiintoisen maaston ylitse. Oikealla puolellamme näimme Itä-Falklandin korkeimman vuorenhuipun Usbornen, joka on 705 metriä korkea. Allamme oli laaja puuton ja pensaaton ruohon peittämä maa, jota syvänvihreät suot täplittivät. Tämä on lampaanhoitomaa.

Lammasfarmeilla on hyvin pieniä Falkland Islands Companyn omistamia taloryhmiä, ja elämä niillä keskittyy tietenkin lampaiden hoitoon. Walker Creekissä on viisi taloa ja 35 000 lammasta.

Kohokohta Nutterien luona vieraillessamme oli raamatuntutkistelukokous, jossa käytettiin Vartiotornia. Vaikka meitä oli vain kuusi kokoontuneena perheen keittiöön, jokainen oli asianmukaisesti pukeutunut ja osoitti siten arvostavansa tilaisuutta ja ymmärtävänsä Jeesuksen sanat: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matteus 18:20) Tämä henki on auttanut tätä eristyksissä olevaa perhettä säilyttämään yhteenkuuluvuuden tunteen toisiin maailmanlaajuiseen hengelliseen perheeseensä kuuluviin.

Sunnuntaina lähdimme tutustumaan luontoon. Ja me totisesti nautimme nähdessämme luonnonvaraisia eläimiä, varsinkin pingviinejä.

Kotiinlähdön aika

”Beaver” oli ainoa mahdollisuutemme päästä takaisin Stanleyyn. Sään vuoksi vallitsi tavanomainen epävarmuus. Kun vihdoin pääsimme lähtemään Choiseul Soundista, lentokoneen ohjaaja kiinnitti huomiomme lännestäpäin nousevaan myrskyyn. Saimme myöhemmin kirjeen, jossa kerrottiin, että olimme juuri ja juuri säästyneet keskikesän lumimyrskyltä!

Stanleyyn päästyämme ehdimme vain käydä sanomassa jäähyväiset Reideille. Dorcas ja hänen 11-vuotias veljensä Alex olivat jo lähteneet mantereelle kouluun, ja heidän äitinsä oli jäänyt Stanleyn ainoaksi todistajaksi. Meidän oli vaikea jättää tämä erinomainen perhe yksikseen.

Kun lentokoneemme lähti kohti Etelä-Amerikan mannerta, totesimme tämän käynnin tehneen meihin erittäin syvän vaikutuksen. Oli uskoa vahvistavaa nähdä näiden muutamien saarilla olevien todistajien ilmaisevan rakkautta, intoa ja antaumusta. He ovat vastanneet ’makedonialaisen kutsuun’ ja ’tulleet auttamaan’ Falklandinsaarille. – Apostolien teot 16:9.

[Kartat s. 11]

(Ks. painettu julkaisu)

Falklandinsaaret

Atlantin valtameri

Etelä-Amerikka

[Kartta]

Usborne

Stanley

Choiseul Sound

Walker Creek