Suuri askel pienelle maalle
”NÄHTYÄMME tämän kaiken olemme sanattomia!” Tämä oli yksi niistä monista huomautuksista, joita kuultiin innokkaiden vieraiden suusta 29. lokakuuta 1983, kun Jehovan todistajien uusi haaratoimistorakennus vihittiin käyttöön Emmenissä Alankomaissa.
Vihkiäisohjelmassa oli läsnä 1 150 henkeä. Heidän joukossaan oli 54 edustajaa yhdeksästä muusta maasta. Läsnä oli myös satoja kauan mukana olleita, joiden ”harmaat hapset” antoivat tilaisuudelle aivan erityisen leiman. Erikoisvieraaksi oli saapunut muiden muassa M. G. Henschel, Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen, joka saapui New Yorkista asti puhumaan vihkiäistilaisuudessa. Kahdessa lähellä sijaitsevassa konventtisalissa 2 978 hengen yleisö katseli diakuvia ja kuunteli ohjelmaa puhelinlinjojen välityksellä.
Jehovan ohjaus on ilmeinen
Vieraat olivat tulleet katsomaan Vartiotorni-seuran Alankomaiden haaratoimiston uusia tiloja, ja ne saivat heidät todella innostumaan. Noiden rakennusten asuintiloihin voidaan majoittaa peräti 120 haaratoimiston työntekijää. Rakennuksessa on myös ruokailutilat 160 hengelle, nykyaikainen keittiö ja leipomosiipi, pesula, valtakunnansali ja kirjasto. Lisäksi siellä on toimistoja, joissa 30 ihmistä voi työskennellä miellyttävissä oloissa, sekä paino ja lähetystilat, jotka ovat yhdessä kooltaan jalkapallokentän puolikkaan kokoiset. Tämä kaikki on sijoitettu viiden hehtaarin tontille Emmenin kaupunkiin.
Mutta miksi Emmeniin, joka on niin kaukana Alankomaiden länsiosien suurkaupungeista ja entisestä, Amsterdamissa sijainneesta haaratoimistosta? Kertomus sopivan tontin etsinnästä tässä tiheään asutussa maassa osoittaa selvästi Jehovan ohjanneen asioita.
Etsinnät aloitettiin vuonna 1978. Vuoteen 1980 tultaessa näytti siltä, että kaikki yritykset olivat valuneet hiekkaan valtion tiukkojen maansuojelulakien vuoksi, jotka rajoittivat sellaisten suurten rakennusten pystyttämistä, jollaisen me olisimme tarvinneet. Niinpä Vartiotorni-seura päätti lopettaa etsinnät ja vedota suoraan asemakaavavirastoon.
Pian saatiinkin järjestymään tapaaminen. Virkailija kuunteli tarkkaavaisesti Jehovan todistajien ehdotuksia. Sitten hän tokaisi kaikkien yllätykseksi: ”Jehovan todistajat tekivät ainutlaatuista työtä maassamme toisen maailmansodan aikana, ja valitettavasti se unohdetaan aivan liian usein. Minä huolehdin siitä, että saatte keskuksenne johonkin Alankomaiden kolmesta pohjoisprovinssista.” Jehova on todellakin vastannut kansansa rukouksiin.
Heti seuraavaksi aamuksi sovittiin tapaaminen maan pohjoisosien asemakaavoituksesta vastaavan virkailijan kanssa. Vuorokauden kuluessa löydettiin viiden hehtaarin tontti Emmenistä. Se osoittautui juuri tarpeitamme vastaavaksi. Emmenin ystävällinen pormestari, joka oli yllättynyt kaupunkisuunnittelusta vastaavien viranomaisten myönteisestä asenteesta, vakuutti Emmenin paikallisten viranomaisten ottavan Jehovan todistajat mielellään vastaan. Tästä lupauksesta on pidetty kiinni.
Haasteeseen vastaaminen
Pohjatyöt alkoivat elokuussa 1980. Mutta voitettavana oli eräs ongelma. Siihen mennessä Alankomaiden Jehovan todistajat eivät olleet koskaan rakentaneet valtakunnansalia tai konventtisalia suurempaa rakennusta. Nyt heidän oli määrä rakentaa koti 120 hengelle sekä nykyaikainen painorakennus, jossa olisi myös metalliverstas ja valoladontalaitteet. Ei siis ihme, että kun vihkiäisyleisölle näytettiin diakuvaa 15:stä alkuperäiseen rakentajien ryhmään kuuluneesta jäsenestä, joiden tehtävänä oli hankkeen aloittaminen, kaikki olivat yksimielisiä siitä, että sekä rakentajat että työnjohto olivat vähintäänkin ”olleet optimistisia”.
Pian hankkeen parissa työskenteli 120 kokoaikaista työntekijää. Viikonloppuisin jopa 150 henkeä eri seurakunnista saapui auttamaan työssä. Mutta miten tämä suhteellisen kokematon joukko selviytyi tuosta urakasta? ”Enkelit rakensivat meidän puolestamme”, sanoi eräs työntekijä. Vaikeat työt saatiin aina jotenkin tehdyksi, ja ongelmat ratkesivat odottamattomilla tavoilla.
Esimerkiksi betoni on hyvin kallista tässä osassa maata, mutta meille tarjottiin käytettyä betoniasemaa edullisesti, minkä ansiosta säästimme 360 000 markkaa. Ja juuri kun tarvittiin suurta rakennusnosturia, eräällä rakennusurakoitsijalla oli sellainen myytävänä. Muutamassa viikossa rakennuspaikalle pystytettiin 40 metriä korkea nosturi. Mutta kuka käyttäisi sitä? Muuan erikoistienraivaaja (kokoaikainen saarnaaja), joka oli saanut nosturinkäyttäjän koulutuksen vain muutamaa viikkoa ennen rakennustöiden alkua.
Tilanne oli samanlainen muidenkin ammattimiesten kohdalla. Keskuslämmityksen ja putkitöiden suunnittelijat ja asentajat olivat melkein kaikki erikoistienraivaajia, jotka olivat saaneet oikeudet noiden töiden tekemiseen käymällä iltakoulua. Kolme piirtäjää oli tullut totuuteen vain joitakin vuosia aiemmin. He olivat töissä samassa yhtiössä, ja koska yksi heidän työtovereistaan oli Jehovan todistaja, hän kertoi heille ”hyvää uutista”. Rakennusmestarikin tuntui löytyvän juuri sopivaan aikaan. Hän oli oppinut totuuden muutamia vuosia aiemmin ja muutti nyt perheineen Emmeniin.
Jehova sai aikaan kasvun
Veljet olivat toki tehneet kiitettävää työtä, mutta siitä huolimatta monien vihkiäisissä läsnä olleiden mieltä vaivasi kysymys: ”Mikä teki tämän pienen maan Jehovan todistajille mahdolliseksi toteuttaa niin valtava hanke?” Vastaus oli ilmi selvä. Ilman Jehovan siunausta ei olisi ollut mitään tarvetta eikä myöskään mahdollisuuksia toteuttaa tuota rakennushanketta. Vihkiäisohjelman eri puhujat veivät kuulijat pikaiselle matkalle menneisiin tapahtumiin, joista he saattoivat nähdä, kuinka Jehova on siunannut uskollisia palvelijoitaan.
Sveitsin edustaja Willi Diehl kertoi tapahtumista, jotka sattuivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Hän sanoi, että Vartiotorni-seuran silloinen presidentti J. F. Rutherford kehotti hollantilaista hammaslääkäriä Adriaan Blockia, joka asui tuolloin Mulhousessa Ranskassa, palaamaan Alankomaihin auttaakseen saarnaamistyössä siellä. Siihen saakka Alankomaiden työ oli ollut Bernissä Sveitsissä toimineen Keski-Euroopan haaratoimiston valvonnassa. Vuonna 1922 perustettiin sitten haaratoimisto Witte de Witstraat -nimiselle kadulle Amsterdamiin. Toimisto siirrettiin Haarlemiin vuonna 1927.
Aluksi työ eteni härkävankkurien vauhdilla, kuten oli tapana sanoa. Hitaasti mutta varmasti härkävankkureiden tilalle tuli kuitenkin auto. Eräs toinen puhuja, Richard Kelsey Saksasta, kertoi yleisölle, että Saksasta tulleet tienraivaajat oikeastaan valmistivat tien Alankomaissa tehdylle työlle. Vuonna 1932 peräti 8 tuon maan 12 silloisesta tienraivaajasta oli tullut Saksasta. Myöhemmin natsien alulle panemat vainot saivat monet muutkin saksalaiset veljet ja sisaret muuttamaan Alankomaihin, jossa he jatkoivat saarnaamistoimintaansa.
Saarnaamistoiminnan edetessä ilmestyi yhä enemmän hollanninkielistä kirjallisuutta. Vartiotornia oli julkaistu hollannin kielellä jo vuonna 1918. Mutta kiinnostuksen puutteen vuoksi lehteä painettiin vain kolme numeroa. Sitä alettiin valmistaa uudelleen vuonna 1926, minkä jälkeen se ei ole lakannut ilmestymästä, ei edes toisen maailmansodan synkkinä päivinä.
Vuoden 1939 lokakuun numerosta lähtien, juuri ennen kuin Alankomaat joutui sotaan, hollanninkielinen Vartiotorni painettiin Prahasta Tšekkoslovakiasta tulleella painokoneella. Kaikkien vihkiäisvieraiden sydän täyttyi ilolla, kun he näkivät lavalla tuon painokoneen käyttäjän, veli Alois Stuhlmillerin, joka oli ensimmäisiä Saksasta silloin saapuneita tienraivaajia, ja kuulivat hänen itsensä kertovan lehtien painamisesta tuohon aikaan.
Painotoiminta Haarlemissa ei jatkunut pitkään. Natsimiehittäjät takavarikoivat pian painokoneet. Hyvitykseksi siitä Hollannin hallitus myönsi Jehovan todistajille sodan jälkeen luvan painon rakentamiseksi Amsterdamiin, joskin lehdet täytyi valmistaa muissa maissa. Tuo paino on nyt laajentunut Emmenissä sijaitsevaksi rakennukseksi, jonne on asennettu kaikki offsetrotaatiopainannassa tarvittavat laitteet ja jossa hollanninkieliset lehdet nykyään painetaan.
Silmäys tulevaisuuteen
Rakennusten ja painotyön viimeaikaisen laajentumisen lisäksi myös haaratoimiston henkilökunnan eli Beetel-perheen jäsenmäärä on kasvanut. Kun haaratoimisto alun alkaen perustettiin toisen maailmansodan lopussa, sen henkilökuntaan kuului vain kolme tai neljä jäsentä. Vuoteen 1964 mennessä Beetel-perheen koko oli kasvanut 19 henkeen. Vielä 1980-luvun alussa perheeseen kuului vain noin 25 jäsentä. Tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan 75 Beetel-perheen jäsentä asuu uudessa kodissaan Emmenissä, jossa heillä on kädet täynnä työtä. Kun heillä nyt on käytettävissään riittävästi tilaa ja välineitä, he odottavat innokkaasti vieläkin suurempia asioita.
Onko tämä todella ollut suuri askel tälle pienelle maalle? On toki. Tuskin kuitenkaan liian suuri, sillä kuten veli Henschel sanoi vihkiäispuheessaan: ”Tätä rakennusta ei ole tehty turhan takia.” Herran työllä on tässä pienessä maassa suuri tulevaisuus. Meidän täytyy katsoa eteenpäin ja pitää kätemme kiinni aurassa. Alankomaiden 28 000 Jehovan todistajaa ovat päättäneet tehdä niin. Vaikka ajat ovatkin muuttuneet eivätkä ihmiset yleensä ole enää kovin kiinnostuneita uskonnollisista asioista, niin monet suhtautuvat yhä myönteisesti Raamatun sanomaan tulevasta uudesta järjestyksestä. Alankomaiden todistajat haluavat mielellään olla käytettävissä Valtakunnan etujen eteenpäin viemisessä tässä pienessä maassa, jos se on Jehovan tahto.
[Kartta s. 26]
(Ks. painettu julkaisu)
ALANKOMAAT
Emmen
Haarlem
Amsterdam
LÄNSI-SAKSA
BELGIA
[Kuva s. 28]
Uuden haaratoimiston eteisaula
[Kuva s. 29]
Alois Stuhlmiller kertoi, miten Vartiotornin painaminen alkoi Alankomaissa