Ruokkikaa suuta, älkää jalkoja
Katsaus perinteisiin afrikkalaisiin hautajaistapoihin
”HE EIVÄT hautaa kuolleitaan!” Länsiafrikkalaiset Jehovan todistajat saavat usein kuulla tällaisen huomautuksen. Tiedetään kuitenkin varsin hyvin, että todistajat kyllä hautaavat vainajansa.
Miksi ihmiset sanovat, etteivät Jehovan todistajat hautaa kuolleitaan? Näin sanotaan, koska Jehovan todistajat eivät noudata monia suosittuja sikäläisiä hautajaistapoja.
Perinteisiä hautajaistapoja
Aliu asuu pienessä kylässä Keski-Nigeriassa. Kun hänen äitinsä kuoli, hän ilmoitti kuolemantapauksesta sukulaisilleen ja järjesti sitten niin, että äidin kotona pidettiin raamatullinen puhe. Eräs Jehovan todistajien paikallisseurakunnan vanhin piti tuon puheen, jossa käsiteltiin kuolleiden tilaa sekä Raamatussa mainittua rohkaisevaa ylösnousemustoivoa. Puheen päätyttyä Aliun äiti haudattiin.
Sukulaiset olivat hyvin närkästyneitä. Heidän mielestään kunnon hautajaisiin kuuluvat valvojaiset, jotka vietetään tavallisesti kuolemantapauksen jälkeisenä yönä. Siinä yhteisössä, jossa Aliu asuu, valvojaiset ovat juhlinnan, eivät suremisen, aikaa. Ruumis pestään, puetaan valkoisiin vaatteisiin ja asetetaan vuoteeseen. Jälkeenjääneet omaiset kutsuvat paikalle soittajia, ostavat laatikoittain olutta ja kannukaupalla palmuviiniä sekä uhrauttavat härän tai vuohen. Sitten sukulaiset ja ystävät tulevat laulamaan, tanssimaan, syömään ja juomaan aina seuraavaan päivänsarastukseen asti.
Näiden juhlamenojen aikana ruumiin jalkojen viereen pannaan ruokaa. Vainajan hiuksia, sormien ja varpaiden kynsiä leikataan, ja sitten tukot ja palaset pannaan talteen ”toista hautaamista” varten. Sen aika koittaa päivien, viikkojen tai jopa vuosien päästä.
Valvojaisten jälkeisenä päivänä ruumis haudataan, vaikka hautajaisseremoniat jatkuvat viikon tai kauemminkin. Myöhemmin järjestetään toinen hautaaminen. Hiustukot ja kynnenpalaset kiedotaan valkoiseen kankaaseen, joka sidotaan 1,5–2-metriseen lautaan. Laulava ja tanssiva saattue kuljettaa laudan hautapaikalle, missä se haudataan lähelle sitä ihmistä, jota se edustaa. Tälläkin kertaa musisoidaan, juodaan ja juhlitaan oikein kunnolla. Hautajaisten päätteeksi ammutaan yksi laukaus kohti taivasta.
Koska Aliu ei suvainnut mitään tällaista, häntä syytettiin siitä, ettei hän arvosta vainajia eikä perinteitä, joita noudatetaan heidän kunniakseen. Miksei Aliu, joka on Jehovan todistaja, suostunut vaalimaan perinteitä? Koska hän ei voinut puhtain omintunnoin hyväksyä niitä uskonnollisia käsityksiä, joihin nämä perinteet nojautuvat.
Perinteisiä afrikkalaisia uskomuksia
Kaikkialla Afrikassa uskotaan, että jokainen ihminen on lähtöisin henkimaailmasta ja palaa sinne. Nigerian jorubat sanovat: ”Maa on markkinapaikka, kun taas taivas on koti.” Ibojen sanonta kuuluu: ”Jokaisen tähän maailmaan tulevan on palattava kotiin, viipyipä hän maan päällä kuinka kauan tahansa.”
Mietitäänpä aiemmin mainittuja tapoja. Valvojaisten tarkoitus on toivottaa hengelle hyvää matkaa. Valkoisia vaatteita pidetään sopivana asuna henkimaailmaan. Ruoan asettaminen ruumiin jalkojen viereen liittyy siihen ajatukseen, että ruumis syö jalkojen kautta ja sitä täytyy ruokkia, ettei sen tule nälkä matkalla esi-isien maahan.
Yleinen uskomus on myös se, että erkaannuttuaan ruumiista henki jää elävien läheisyyteen eikä mene takaisin esi-isiensä luo, ennen kuin se vihdoin vapautuu toisessa hautaamisessa. Ellei ruumista haudata toiseen kertaan, ihmiset pelkäävät hengen vihastuvan ja vaivaavan elossa olevia sairaudella tai kuolemalla. Ammuskelun tarkoitus on ”lähettää henki” taivaaseen.
Vaikka hautajaistavat vaihtelevat suuresti eri puolilla Afrikkaa, keskeinen ajatus on tavallisesti se, että henki jää eloon ruumiin kuollessa. Rituaalien perimmäinen tarkoitus on auttaa henkeä vastaamaan ”kodin kutsuun”.
Näitä uskomuksia ja tapoja on edistänyt se, että kristikunta on opettanut ihmissielun olevan kuolematon ja kunnioittanut ”pyhimyksiä”. Eräs Swazimaassa toimiva sotilaspappi esitti tyypillisen lausunnon, kun hän sanoi, ettei Jeesus tullut tuhoamaan perinteisiä uskomuksia vaan täyttämään eli vahvistamaan ne. Koska useimmiten papit johtavat hautajaistoimituksia, monet ihmiset ajattelevat Raamatun puoltavan sekä perinteisiä uskomuksia että niistä kehkeytyneitä tapoja.
Raamatun kanta
Tukeeko Raamattu tällaisia käsityksiä? Saarnaajan 3:20:ssä todetaan kuolleiden tilasta: ”Kaikki [sekä ihmiset että eläimet] menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palajaa tomuun.” Raamatussa sanotaan lisäksi: ”Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään – – heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt – – ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa [haudassa], jonne olet menevä.” (Saarnaaja 9:5, 6, 10.)
Nämä ja muut raamatunkohdat osoittavat selvästi, että kuolleet eivät voi nähdä, kuulla, auttaa tai vahingoittaa meitä. Eikö tämä ole sopusoinnussa omien havaintojesi kanssa? Ehkä joku tuntemasi rikas ja vaikutusvaltainen mies on kuollut, ja hänen perheensä on sen jälkeen joutunut kärsimään, vaikka se huolehti yksityiskohtaisesti kaikista tavanmukaisista hautajaisseremonioista. Jos mies on elossa henkimaailmassa, miksei hän auta perhettään? Hän ei pysty siihen, koska Raamatun sanat pitävät paikkansa: kuolleet ovat elottomia eivätkä voi siksi auttaa ketään. (Jesaja 26:14.)
Jumalan Poika, Jeesus Kristus, tiesi tämän olevan totta. Ajattelehan, mitä tapahtui Lasaruksen kuoleman jälkeen. Raamatussa kerrotaan: ”Hän [Jeesus] sanoi heille [opetuslapsilleen]: ’Ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, mutta minä menen sinne herättämään hänet unesta.’ Sen tähden opetuslapset sanoivat hänelle: ’Herra, jos hän on vaipunut uneen, niin hän tulee terveeksi.’ Jeesus oli kuitenkin puhunut hänen kuolemastaan.” (Johannes 11:11–13.)
Huomaa, että Jeesus vertasi kuolemaa nukkumiseen, lepäämiseen. Saavuttuaan Betaniaan hän lohdutti Lasaruksen sisaria Mariaa ja Marttaa. Säälistä liikuttuneena Jeesus puhkesi kyyneliin. Hän ei kuitenkaan sanonut tai tehnyt mitään sellaista, mikä olisi antanut aihetta ajatella, että Lasaruksen henki oli yhä elossa, eikä hän yrittänyt auttaa Lasarusta pääsemään esi-isiensä maahan. Sen sijaan Jeesus toimi lupauksensa mukaisesti. Hän herätti Lasaruksen kuolemanunesta ylösnousemuksen välityksellä. Tämä osoitti, että Jumala antaisi lopulta Jeesuksen tehtäväksi herättää kaikki muistohaudoissa olevat. (Johannes 11:17–44; 5:28, 29.)
Miksi olla erilainen?
Onko väärin noudattaa epäraamatullisiin uskomuksiin perustuvia hautajaistapoja? Aliun ja miljoonien muiden Jehovan todistajien mielestä on. He tietävät, että he tekisivät väärin – olisivat jopa ulkokultaisia – jos he kannattaisivat jotakin tapaa, joka selvästi perustuu virheellisiin ja harhaanjohtaviin opetuksiin. He eivät halua olla kirjanoppineiden ja fariseusten kaltaisia, joiden uskonnollisen ulkokultaisuuden Jeesus tuomitsi. (Matteus 23:1–36.)
Apostoli Paavali varoitti työtoveriaan Timoteusta: ”Henkeytetty ilmaisu sanoo nimenomaan, että myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmaisuihin ja demonien opetuksiin, valheenpuhujien ulkokultaisuuden vaikutuksesta.” (1. Timoteukselle 4:1, 2.) Onko se käsitys, että vainajat ovat elossa henkimaailmassa, demonien opetus?
Kyllä on. Saatana Panettelija, ”valheen isä”, sanoi Eevalle, ettei tämä kuolisi vaan jatkaisi elämäänsä liharuumiissa (Johannes 8:44; 1. Mooseksen kirja 3:3, 4). Ei siis sanottu, että kuolematon sielu jää eloon ruumiin kuoltua. Saatana ja hänen demoninsa yrittävät kuitenkin kääntää ihmiset pois Jumalan sanan totuudesta edistämällä sellaista ajatusta, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Koska Jehovan todistajat uskovat siihen, mitä Jumala sanoo Raamatussa, he eivät kannata mielipiteitä eivätkä tapoja, jotka pönkittävät Saatanan valheita (2. Korinttolaisille 6:14–18).
Kun Jehovan palvelijat ovat karttaneet epäraamatullisia hautajaistapoja, he ovat joutuneet joidenkuiden sellaisten epäsuosioon, jotka eivät ole samaa mieltä heidän kanssaan. Jotkut todistajat ovat jääneet ilman perintöä. Joidenkuiden perhe on hylännyt heidät. Tosi kristittyinä he tajuavat kuitenkin, että Jumalan uskollinen totteleminen herättää maailman paheksunnan. Jeesuksen Kristuksen uskollisten apostolien tavoin he ovat päättäneet ”totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”. (Apostolien teot 5:29; Johannes 17:14.)
Vaikka tosi kristityt vaalivatkin kuolemaan nukahtaneiden omaistensa muistoa, he pyrkivät osoittamaan rakkautta elossa oleville ihmisille. Esimerkiksi Aliu oli isänsä kuoleman jälkeen ottanut äitinsä luokseen asumaan, elättänyt häntä ja huolehtinut hänestä aivan hänen elämänsä loppuun asti. Kun toiset sanovat, ettei Aliu välittänyt äidistään, koska hän ei haudannut tätä tavanmukaisin menoin, hän viittaa seuraavaan heimonsa parissa paljon käytettyyn sanontaan: ”Ruoki suutani ennen kuin ruokit jalkojani.” Suun ruokkiminen eli jostakusta huolehtiminen silloin kun hän on vielä elossa, on paljon tärkeämpää kuin jalkojen ruokkiminen, edellä kuvailtu tapa, joka liittyy vainajan ääressä vietettyihin valvojaisiin. Jalkojen ruokkiminen ei hyödytä kuollutta mitenkään.
Aliu kysyy arvostelijoiltaan: ”Pitäisittekö enemmän siitä, että perheenne huolehtii teistä vanhuudenpäivinänne, vai siitä, että perheenjäsenet järjestävät suuret juhlat teidän kuoltuanne?” Useimmat haluavat, että heistä huolehditaan silloin kun he ovat vielä elossa. He antavat suuren arvon myös sille tiedolle, että heidän kuoltuaan heille järjestetään arvokas, Raamattuun perustuva muistotilaisuus ja asianmukainen hautaus.
Juuri näin Jehovan todistajat toimivat läheistensä kuoltua. He ruokkivat suuta, eivät jalkoja.