Katsokaa! Valtakunnansali Niuessa
NIUE on pieni korallisaari Tyynen meren eteläosassa 2 160 kilometrin päässä Uudesta-Seelannista koilliseen. Erään matkailuesitteen mukaan nimi Niue on peräisin kahdesta sanasta: Niu ’kookospalmu’ ja e ’katsoa’. Esitteessä sanotaan: ”Legendan mukaan ensimmäiset polynesialaiset uudisasukkaat sanoivat juuri nuo sanat, kun he saapuivat maihin ja näkivät saarella kasvavat kookospalmut.”
Nykyään Niuen Jehovan todistajat ovat ylpeitä sanoessaan vieraille: ”E! Fale he Kautu ha mautolu!”, mikä merkitsee: ”Katsokaa, meidän valtakunnansalimme!” Miksi he ovat niin kovin innostuneita tästä salista? Jehovan todistajat ovat kaikkialla maailmassa ylpeitä valtakunnansaleistaan varsinkin, jos he ovat olleet itse rakentamassa niitä. On kuitenkin aivan toista rakentaa valtakunnansali keskellä laajaa Tyynenmeren eteläosaa sijaitsevalle kaukaiselle saarelle. Onhan Niuen pinta-ala sentään vain 260 neliökilometriä, ja koko saarella asuu ainoastaan 2 300 ihmistä.
Heräsi kysymys, kuka rakentaisi valtakunnansalin. Niuen ainoassa seurakunnassa on vain 32 todistajaa. Kaiken tarvittavan raskaamman kaluston, kuten kuorma-autot, raivaustraktorit ja nosturit omistaa paikallinen hallitus. Lisäksi käytännöllisesti katsoen kaikki välttämättömät rakennusmateriaalit – teräs, betonitiilet, kattomateriaalit, sähkö- ja putkitöihin tarvittavat materiaalit, äänilaitteet sekä tuolit – pitäisi tuoda Uudesta-Seelannista sellaisella laivalinjalla, joka kulkee tuota väliä vain joka viides viikko. Lopuksi saaren kivikkoinen maaperä vaikeuttaisi rakentamista, ja sali täytyisi rakentaa sellaiseksi, että se kestää trooppiset pyörremyrskyt. Totisesti suunnaton urakka kenelle tahansa!
Tässä tapauksessa oli kuitenkin yksi suuri ero. Jehovan todistajille valtakunnansali on tosi palvonnan paikallinen keskus, ja he odottavat Jehova Jumalalta ohjausta ja apua (Psalmit 56:11; 127:1). Uuden-Seelannin kristittyjä veljiä, mukaan luettuina erään Aucklandissa toimivan niuenkielisen seurakunnan jäseniä, tuli Niuessa toimivan pienen todistajaryhmän avuksi, ja he antoivat rakennushankkeelle kokosydämisen tukensa.
Päätös ryhtyä työhön
Kesäkuussa vuonna 1994 esitettiin Rotoruan valtakunnansalityömaalla Uudessa-Seelannissa kutsu niille, joita kiinnostaisi osallistua Niuen rakennushankkeeseen. Hämmästyttävät 200 kristittyä veljeä ja sisarta ilmoittautui vapaaehtoisiksi. Näistä valittiin 80, ja heihin sisältyi kirvesmiehiä, raudoittajia, putkimiehiä, katontekijöitä, rappaajia, maalareita, sähkömiehiä, äänilaitteiden asentajia, betonityöntekijöitä, muurareita ja apumiehiä.
Veljet laativat piirustukset ja käynnistivät hankkeen luottaen Jehovaan. Toinen Niuen seurakunnan vanhimmista, liikemies, alkoi tehdä järjestelyjä kaikkien tarvittavien materiaalien laivaamiseksi saarelle. Lentomatkasta ja majoituksesta sovittiin erikoishinta ulkomaisia työntekijöitä varten, jotka sanoivat peittävänsä itse omat kustannuksensa. Sitten lyötiin lukkoon rakentamisen ajankohta. Hanke oli määrä saada valmiiksi 20 päivässä; se kestäisi 4:nnestä 23:nteen maaliskuuta 1995, jolloin pidettäisiin valtakunnansalin vihkiäiset.
”Ensi kertaa elämässäni jouduin todella paniikin valtaan, kun näin rakennuspaikan”, kertoi hankkeen johtaja, joka tuli paikalle Uudesta-Seelannista viikkoa etukäteen tekemään valmisteluja. ”Maahan on silkkaa kivikkoa. Jo pelkän pohjan kaivamiseen kuluu kaksi viikkoa.” Mutta myöhemmin hän myönsi aliarvioineensa paikallisten todistajien kyvyt. ”Niuelaiset veljet tuntevat kivensä”, hän sanoi. ”He tietävät, mihin kohtaan kivikkoa tulee lyödä, niin että siitä irtoaa suuria lohkareita.” Pohja saatiin valmiiksi kahdessa päivässä!
4. maaliskuuta saapui ensimmäinen lentokoneellinen uusiseelantilaisia todistajia, ja betonivalu saatiin tehtyä. Sitä mukaa kuin saapui uusia työntekijöiden ryhmiä, saatiin eri rakennustyövaiheita valmiiksi. Työpäivät alkoivat kello 7.00 Raamatusta otetun päivän tekstin lyhyellä tarkastelulla. Jotkut veljet ahersivat 12 tuntiakin päivässä jopa 36°:n kuumuudessa. Lopulta, 23. maaliskuuta, oli salin ympäristön pihatyöt tehty. Mangopuusta oli tehty kaunis kilpi, jossa luki ”Jehovan todistajien valtakunnansali”.
Yhteistyön ja vieraanvaraisuuden henki
Yksi tärkeä tekijä, joka vaikutti hankkeen onnistumiseen, oli niuelaisten yhteistyöhalukkuus. Paikalliset kyläläiset, jotka olivat innostuneet hankkeesta, lahjoittivat ruokaa ja rahaa. Monet pitivät salin rakentamista omana hankkeenaan. Hallituksen virkamiehet sekä liikemiehet tarjosivat palveluksiaan, jotka eivät kuuluneet heidän velvollisuuksiinsa. Rakentajien käyttöön annettiin kaikki tarvittavat välineet samoin kuin puusepän työpaja. Laivayhtiö jopa järjesti reittinsä uudelleen varmistaakseen, että tarvittavat materiaalit saapuisivat juuri oikeaan aikaan.
Vieraat todella arvostivat niuelaisten todistajien ahkeruutta ja vieraanvaraisuutta: nämä antoivat kotinsa ja omaisuutensa vieraiden käyttöön. ”Paikalliset sisaret olivat suurenmoisia”, sanoi eräs rakennustyöntekijä. Lämpimän päiväaterian lisäksi sisaret valmistivat joka aamu aamiaisen ja tarjosivat sen kello 6.30. Jotkut nousivat ylös kello 4.30 valmistamaan tuota ateriaa. Muuan rakennustyöntekijä sanoikin: ”Minusta meillä on ollut täällä Niuessa paremmat oltavat kuin kotonamme.”
10. maaliskuuta Niue Star -sanomalehdessä kerrottiin tapahtuneesta etusivun jutussa, jonka otsikkona oli ”Niuen ensimmäinen valtakunnansali”. Mukana oli myös valokuva, jossa uusiseelantilaiset ja niuelaiset tekivät työtä rakennustyömaalla. Artikkelissa kerrottiin, että salin pinta-ala on 280 neliömetriä ja että siihen mahtuu 70–100 henkeä. Kirjoituksessa lisättiin: ”Koko työ voidaan oikeastaan saada valmiiksi kahdessa [viikossa], mutta tässä tapauksessa aikaa pidennetään. Tässä vaiheessa, kun töiden alkamisesta on kulunut vasta kaksi päivää, on perustus laskettu, runko pystytetty sekä kattotuolit ja katto asennettu etuajassa.”
Muuan paikallinen liikemies esitti toivomuksen, että kaikki Niuen saarella asuvat kävisivät katsomassa rakennustyömaata ja ottaisivat siitä opiksi. Hän sanoi toivovansa, että se osoittaisi kaikille sen, mitä voidaan saada aikaan rakkauden ja yhteistyön avulla.
Vihkiäisiin tuli 204 henkeä. Kaikkia läsnäolijoita liikutti suuresti niuelaisten veljien, sisarten ja lasten erikoisesitys, jossa he kuvailivat laulaen ja tanssien valtakunnansalin rakentamista. Kiitokset esitettiin rakennustyöläisille ja Jehovalle, jonka hengen vaikutuksesta monien mieli, sydän ja kädet olivat saaneet aikaan tämän työn (Jesaja 40:28–31).