Liberia – saarnaamistyö kantaa hedelmää sodasta huolimatta

LIBERIASSA on riehunut sisällissota yli kymmenen vuotta. Vuoden 2003 puoliväliin tultaessa kapinalliset olivat onnistuneet raivaamaan tiensä pääkaupunkiin Monroviaan. Monien Jehovan todistajien oli paettava kotoaan, joidenkuiden useitakin kertoja. Ihmisten omaisuus joutui toistuvasti ryöstäjien käsiin.

Valitettavasti tuhannet ihmiset menettivät henkensä pääkaupungissa käydyissä taisteluissa. Surmansa saaneiden joukossa oli myös kaksi Jehovan todistajaa, yksi veli ja sisar. Kuinka sikäläiset veljet selvisivät vaikeuksista, ja miten heitä autettiin?

Apua hädänalaisille

Koko kriisin ajan Jehovan todistajien Liberian-haaratoimisto järjesti apua hädänalaisille. Heille toimitettiin ruokaa, välttämättömiä taloustavaroita ja lääkintätarvikkeita. Kun kapinalliset valvoivat satama-aluetta, elintarvikkeista alkoi tulla pulaa. Haaratoimisto oli ennakoinut tämän, ja se pystyi toimittamaan avustustarvikkeita niille 2000 todistajalle, jotka olivat paenneet valtakunnansaleihin eri puolille kaupunkia. Veljet säännöstelivät ruokaa niin että varastot riittivät siihen saakka, kun satama jälleen avattiin. Belgian ja Sierra Leonen haaratoimistoista kuljetettiin lentoteitse lääkintätarvikkeita, ja Britannian ja Ranskan haaratoimistot lähettivät vaatteita.

Tilanteen toivottomuudesta huolimatta veljemme olivat myönteisiä ja iloisia. Eräs veli, joka oli joutunut pakenemaan kotoaan kolme kertaa, puhui monien tovereidensa suulla sanoessaan: ”Näistä oloistahan me saarnaamme; elämme viimeisiä päiviä.”

Hyvä uutinen herättää vastakaikua

Kaiken tämän kuohunnan keskellä todistajien menestys kentällä jatkuu. Tammikuussa 2003 Valtakunnan julistajia oli ennätykselliset 3879, ja helmikuussa he johtivat 15227:ää Raamatun kotitutkistelua.

Ihmiset osoittavat nopeasti vastakaikua hyvälle uutiselle. Tätä havainnollistaa se, mitä tapahtui eräässä kylässä maan kaakkoisosassa. Muuan seurakunta päätti pitää Kristuksen kuoleman muistojuhlan Bewahn-nimisessä suuressa kylässä, jonne oli noin viiden tunnin kävelymatka seurakunnan tavallisesta kokoontumispaikasta. Ennen kuin veljet menivät kutsumaan Bewahnin kylän asukkaita tähän tilaisuuteen, sikäläiselle päällikölle annettiin kutsu. Kutsun saatuaan hän otti Raamattunsa, marssi kyläläisten luo, luki kutsussa mainitun raamatunkohdan ja kehotti heitä tulemaan muistonviettoon. Kun julistajat sitten saapuivat paikalle, he huomasivat, että työ oli jo tehty heidän puolestaan! Päällikkö, hänen lapsensa ja kaksi vaimoaan tulivat muistojuhlaan. Kaikkiaan läsnä oli 27 henkeä. Sittemmin päällikkö on eronnut metodistikirkosta, alkanut tutkia todistajien kanssa ja tarjonnut tonttia valtakunnansalia varten.

Asenteenmuutos

Myös veljiemme hyvällä käytöksellä on ollut erittäin suotuisa vaikutus joidenkin vastustajien käsitykseen totuudesta. Tarkastellaanpa esimerkiksi Opoku-nimisen miehen tapausta. Muuan erikoistienraivaaja tapasi hänet ollessaan kenttäpalveluksessa ja tarjosi hänelle Vartiotorni-lehteä. Eräs lehdessä oleva kirjoitus kiinnosti Opokua, mutta hänellä ei ollut rahaa. Selitettyään, että lehden voi saada korvauksetta, tienraivaaja antoi sen Opokulle ja lupasi palata myöhemmin hänen luokseen. Uusintakäynnillä Opoku kysyi tienraivaajalta: ”Tunnetko minut? Harperin kaupungissa useimmat teikäläiset tuntevat. Erotin aikoinani teidän lapsianne koulusta.” Sitten hän selitti olevansa erään kaupungissa toimivan koulun rehtori ja kertoi, että hän oli vainonnut Jehovan todistajien lapsia, koska nämä eivät tervehtineet lippua.

Opoku oli ryhtynyt kuitenkin tarkastelemaan omaa asennettaan uudessa valossa nähtyään kolme esimerkkiä Jehovan todistajien kristillisestä rakkaudesta. Ensinnäkin hän oli seurannut, kuinka todistajat huolehtivat eräästä hengellisestä veljestään, joka oli vakavasti sairas. He jopa järjestivät hänet hoitoon naapurimaahan. Opoku oli luullut sairaan veljen olevan joku todistajien ”johtaja”, mutta saikin kuulla, että hän oli ihan tavallinen todistaja. Toinen tapaus sattui, kun Opoku oli 1990-luvulla pakolaisena Norsunluurannikolla. Kerran kun hänen oli jano, hän meni ostamaan vettä eräältä nuorelta mieheltä. Koska Opokulla oli vain iso seteli eikä nuorukaisella ollut vaihtorahaa, hän antoi Opokulle veden ilmaiseksi. Ojentaessaan sitä nuori mies kysyi häneltä: ”Uskotko, että koskaan tulee aikaa, jolloin ihmiset antavat toisilleen tarvikkeita pyytämättä niistä maksua?” Opoku arvasi miehen olevan Jehovan todistaja, ja tämä vahvisti asian. Veljen anteliaisuus ja ystävällisyys tekivät häneen vaikutuksen. Viimein se, että erikoistienraivaaja oli antanut Opokulle lehden veloituksetta, sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että hänellä oli ollut väärä käsitys todistajista ja että hänen oli muutettava näkemystään. Hän edistyi hengellisesti ja on nyt kastamaton julistaja.

Vaikka Liberian veljet elävät jatkuvasti erittäin vaikeissa oloissa, he luottavat Jumalaan ja julistavat uskollisesti hyvää uutista Jumalan valtakunnan vanhurskaan hallinnon alaisuudessa koittavista paremmista ajoista. Jehova ei koskaan unohda heidän kovaa työtään eikä sitä rakkautta, jota he osoittavat hänen nimeään kohtaan (Heprealaisille 6:10).

[Kartat s. 30]

(Ks. painettu julkaisu)

MONROVIA

[Kuvat s. 31]

Jehovan todistajat antavat kriisiaikoina hengellistä ja aineellista apua hädänalaisille