Tilausten käyttäminen sen julistamisessa, että ”Jehova itse on tullut kuninkaaksi”
”SANOKAA kansojen keskuudessa: ’Jehova itse on tullut kuninkaaksi.’” (Ps. 96:10, Um) Tämä on vuoden 1972 vuositekstimme, ja miten sopiva se onkaan! Ihmisten tulisi kaikkialla tietää, että Jehova on tullut kuninkaaksi. On mitä välttämättömintä, että he asennoituvat hänen kuninkuutensa puolelle. Miksi? Ei ainoastaan siksi, että Jumalan valtakunnalla on ratkaisu kaikkiin ihmiskuntaa vaivaaviin ongelmiin, vaan myös siksi, että heidän elämänsä on kysymyksessä.
Miten sopivaa siis onkaan, että aloitamme kalenterivuoden tarjoamalla Vartiotornin tilausta, lehden, joka ilmaisee selvästi heti kansilehdellä olevansa ”Jehovan valtakunnan julistaja”. Lukemalla tätä lehteä yhdessä Raamatun kanssa monet tuhannet ihmiset maan kaikissa osissa ovat oppineet tuntemaan Jehovan ja rakastamaan häntä, ja heistä on tullut hänen kuninkuutensa uskollisia julistajia.
Henkilöt, jotka vain muutamia vuosia sitten torjuivat meidät, ovat nyt halukkaita, jopa innostuneen halukkaita lukemaan Vartiotornia ja sen Herätkää!-nimistä sisarlehteä. Maailman olosuhteet hämmentävät heitä, mutta he havaitsevat Jehovan kristittyjen todistajien olevan toiveikkaita tulevaisuuden suhteen ja he haluavat tietää syyn siihen. Seurauksena oli, että kuluneena vuonna kiinnostuneet henkilöt lähettivät Seuralle oma-aloitteisesti tuhansia tilauksia. Ja kaikkien kautta maailman saatujen uusien tilausten yhteismäärä kohosi 2702000:een, mikä on 240000 enemmän kuin edellisenä vuotena.
Mitä nämä kiinnostuneet kirjoittavat
Esitämme tässä otteita joistakin tyypillisistä kirjeistä, joita lehtemme oma-aloitteisesti tilanneet lähettivät Seuran Brooklynin toimistoon. Eräs mies kirjoittaa: ”Oheisena on 1,50 dollarin maksumääräys seuraavan vuoden tilauksesta. Nautin lehden lukemisesta ja luen sen useimmiten läpi ensimmäisenä iltana saatuani sen.”
Eräs nainen kirjoittaa mm. seuraavaa: ”Arvoisat Herrat. Oheisena on 8,00 dollarin šekki korvaukseksi Vartiotornin ja Herätkää!-lehden vuositilauksista. Luettuani yhden Herätkää!-lehden numeron kokonaan ja osan elokuun 1. päivän Vartiotornista, jotka eräs paikallinen todistaja jätti, olen täysin vakuuttunut, että on olemassa ainoastaan yksi tosi uskonto. . . . Odotan kiinnostuneena Vartiotornin ja Herätkää!-lehden numeroideni saamista kuukausittain. Loput šekistä on tarkoitettu tämän suurenmoisen seuran hyväksi. Kiitos.”
Toinen kirjoittaa: ”Rakkaat Julkaisijat ja Ystävät. Olkaa hyvät ja uudistakaa Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden tilaukseni. Teidän ei tarvitse varata aikaa kiittääksenne minua muutamista ylimääräisistä dollareista. Mikään kirjallisuus ei ole niin arvokasta kuin se, mitä Vartiotorni-seura painaa.”
Eräs tilaaja kirjoittaa: ”Arvoisat Herrat. Arvostan sitä, että saan lehtenne kaikkine oivallisine artikkeleineen, joita kirjoitatte. Säästän lehdet ja luen ne uudelleen ja uudelleen ja lainaan niitä myös toisten luettavaksi.” Toinen sanoo: ”Arvoisa Herra. Lähetän teille 4,50 dollaria maksuksi lehtenne tilauksesta kolmeksi vuodeksi. . . . Tämä on erinomainen lehti, ja olen juuri lukenut joitakin kirjojanne. Nekin ovat erittäin hyviä.”
Kun siis maailman tilanne pahenee jatkuvasti, yhä useammat ihmiset ovat halukkaita lukemaan näitä arvovaltaisia lehtiä. Ja mitä enemmän he lukevat niitä, sitä vakuuttuneemmaksi he tulevat siitä, että heidän pitäisi tilata ne itselleen, niin etteivät jäisi vaille yhtään numeroa.
Panitko muuten merkille, että nämä kiinnostuneet henkilöt eivät esittäneet valituksia vuositilauksen hinnasta (7,50 markasta)? Eräs mies sanoo: ”Olen yli 90-vuotias ja nautin Vartiotornin lukemisesta, vaikka näen ainoastaan toisella silmälläni. Toivon vain, että olisin tilannut Vartiotornin aikaisemmin kuin tilasin. Se antaa rahalle enemmän vastinetta kuin mikään muu mitä osaan kuvitella.”
Näiden lehtien arvoa ei voi tosiaankaan mitata markoissa ja penneissä. Ovathan ne ihmiselämän arvoisia! Eräs mies kirjoittaakin: ”Olen tällä hetkellä hengissä Vartiotornin sisältämän sanoman ansiosta. Olin eräänä päivänä kotonani valmistautumassa suorittamaan itsemurhan, kun muuan Jehovan todistaja koputti ovelleni ja tarjosi Vartiotornia ja Herätkää!-lehteä. Luin ne, ja siksi olen vielä elossa.”
Oma asenteemme mitä tärkein
Toinen ja ehkä voimakkaampi syy, jonka perusteella voimme odottaa hyviä tuloksia tämän rynnistyksen aikana, on oma asenteemme julistajina. Jos arvostamme jotakin, emmekö olekin halukkaita kertomaan siitä toisille? Tässä tapauksessa tuo ”jokin” on Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet. Niinpä kehotammekin innokkaasti toisia tilaamaan ne ja myös lukemaan niitä säännöllisesti.
Eräs veli ilmaisi tunteensa tällä tavalla: ”Rakkaat Veljet. Minusta tuntui, että minun yksinkertaisesti täytyi kirjoittaa muutamia rivejä ilmaistakseni syvän, sydämestä lähtevän arvostukseni Vartiotornin äskeisiä kirjoituksia kohtaan. Jehova totta tosiaan vuodattaa pyhää henkeään järjestönsä ylle. En halua viitata mihinkään nimenomaiseen kirjoitukseen, koska ne kaikki ovat olleet suorastaan ihmeellisiä. Odotan innostuneena tulevia numeroita.” Toinen kirjoittaa: ”Rakkaat Veljet. Sain juuri postitse Vartiotornin ja olen niin onnellinen sen sisältämistä tiedoista. Se muistuttaa meitä tarpeesta tehdä itsellemme kysymyksiä kodissamme vallitsevasta tilasta. Vaikka tunnemmekin käsitellyt periaatteet, miten usein onkaan tarpeellista muistuttaa meitä niistä. En oikein löydä sanoja ilmaistakseni miltä minusta tuntuu, joten sanon vain: ’Kiitoksia siitä, että työskentelette niin kovasti meidän hyväksemme.’”
Eikö lehtien jokainen numero sisälläkin aineistoa, joka on todella hyödyllistä kaikenlaisille ihmisille? Miten oivallista, jos mahdollisimman monet ihmiset saavat lehdet säännöllisesti! Harkitsehan vain hyvää vaikutusta, joka niillä voi olla rehellissydämisiin henkilöihin.
Sekä Vartiotorni että Herätkää!-lehti auttavat ihmisiä ymmärtämään, että Jumalan valtakunta on ainoa todellinen parannuskeino ihmiskunnan kärsimyksiin. Ne osoittavat, miksi me voimme olla täysin vakuuttuneita siitä, että Jumalan uuden järjestyksen tulo on hyvin pian käsillä. Tämä voi tosiaan antaa oikean sydämentilan omaaville ihmisille lujan toivon ankkurin tänä pimeänä ahdingon aikana.
Ajattelehan myös apua, jota nämä lehdet varaavat ratkaisujen löytämiseksi jokapäiväisiin ongelmiin. Ne ovat auttaneet sinua, eivätkö olekin? Ne voivat auttaa myös toisia. Lehdissä on monia kirjoituksia, jotka käsittelevät erilaisia perheongelmia – niin vanhempien ongelmia kuin pikkulasten ja teini-ikäistenkin ongelmia. Avioitumattomat miehet ja naiset saavat järkeviä neuvoja erikoispulmiensa käsittelemiseen.
Monien Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden kirjoitusten käytännöllinen näkökanta on suuressa määrin herättänyt kiinnostusta Raamattuun. Lehdet käsittelevät syvällisesti yhteiskunnallista rappeutuneisuutta, joka on ihmiskunnan vitsauksena, ja ne tarjoavat hyvin käytännöllisiä ja hyödyllisiä ehdotuksia noiden asioiden välttämiseksi. Alkoholismista, huumausaineiden käytöstä, moraalittomuudesta ja muista asioista tässä maailmassa ei esitetä ainoastaan varoituksia, vaan samalla suositellaan tehokkaita puolustautumiskeinoja niitä vastaan.
Jopa nekin kirjoitukset, joita saatamme pitää sopivampina meille itsellemme, voivat olla suureksi avuksi niille, jotka ilmaisevat jonkin verran halua kasvaa hengellisesti. Tämä käsittää sellaisia tärkeitä asioita kuin henkilökohtainen tutkiminen, säännöllisyys seurakunnan kokouksissa ja aktiivinen osallistuminen kenttäpalvelukseen.
Kiinnostavia ovat myös kirjoituksissa esiintyvät kokemukset Jumalan kansan konventeista ja uskollisten Jehovan todistajien elämästä sekä selostukset siitä, miten veljemme säilyttävät nuhteettomuutensa vaikeuksissa. Tällaiset kirjoitukset voivat valaista toisille vaikuttavalla tavalla vakaumusta, joka Jehovan todistajilla on. Ne osoittavat, että kristillisyys on elämäntapa, ja kuvailevat voimakkaasti eroa tosi uskonnon ja väärän uskonnon välillä. Voisit hämmästyä jos tietäisit, miten monet henkilöt, jotka eivät ole Jehovan todistajia, lukevat kiinnostuneina tällaista aineistoa sisältäviä kirjoituksia.
Vartiotorni ja Herätkää!-lehti voivat tosiaan tehdä paljon ihmisten auttamiseksi muovaamaan ajatteluaan, niin että he voivat omata Kristuksen mielen ja Jumalan mielen. Ne sisältävät Jumalan sanan täysipainoista totuutta mitä tyydyttävimmällä tavalla esitettynä, ”uskollisen ja ymmärtäväisen palvelijan” kautta varattua ja ”ajallansa” tarjoiltua mielen ravintoa. – Matt. 24:45, 46; 1. Tim. 4:16.
Syyt kannustaa toisia tilaamaan
Kun ehdotamme, että toiset tilaisivat Vartiotornin tai Herätkää!-lehden, niin mitä me yleensä sanomme? Korostammeko lehden miellyttävää kokoa, isokokoista tekstiä tai sitä, ettei lehdessä ole lainkaan kaupallista mainontaa ja että hinta yhtä numeroa kohti on vain nimellinen? Ovatko nämä pääasiallisia syitä, joiden vuoksi me henkilökohtaisesti luemme niitä? Eivät. Vaikka nämä ovatkin hyviä piirteitä, todellinen syy lehtiä kohtaan tuntemaamme syvään arvostukseen on niiden sisältämä aineisto – se on totuudellista, luotettavaa, käytännöllistä, ajankohtaista ja mitä hyödyllisintä.
Kun siis esitämme tilaustarjousta toisille, pääpaino tulisi asettaa sisällölle – mistä sellaisesta nämä lehdet kertovat, josta mitkään muut lehdet eivät kerro. Ja kun henkilökohtaisesti arvostamme lehtiä, voimme puhua luottamusta herättävästi tähdentäessämme niiden tärkeyttä toisille. Kuten eräs veli ilmaisi sen: ”Kun Vartiotorni ja Herätkää!-lehti saapuvat, sydämeni hypähtää ilosta, ja lukiessani kirjoituksia sanon itsekseni: ’Siunatkoon Jehova niitä, jotka valmistivat ne.’ Se ei ole tunteilua, se on kiitollisuutta tekemäänne työtä kohtaan. Olen erikoistienraivaaja, ettekä arvaakaan millaista iloa tunnen levittäessäni lehtiä ja auttaessani toisia arvostamaan niitä samalla tavalla kuin itse arvostan.”
Mutta miksi kaksi lehteä? Yksinkertainen säästäväisyys kustannuksissa ja tehokkuudessa saattaisi puoltaa ainoastaan yhden lehden julkaisemista. Mutta on muita tärkeitä tekijöitä, jotka on otettava huomioon. Kaikilla ihmisillä ei esimerkiksi ole samanlaista makua luettavan aineiston suhteen. Me tarjoamme Vartiotornia henkilöille, jotka rakastavat vanhurskautta ja joilla on uskoa Raamattuun ja jotka saattavat tuntea vastenmielisyyttä kirkkoja kohtaan. Toisaalta Herätkää!-lehteä lukevat todennäköisemmin ei-uskonnolliset henkilöt, ja näin heidät tutustutetaan epäsuoralla tavalla Raamatun kallisarvoisiin aarteisiin ja sen lupauksiin paremmasta asiainjärjestelmästä Jumalan valtakunnan toimesta. Herätkää!-lehti pyrkii myös käsittelemään laajempaa kasvatuksen kenttää, ja tästä syystä se on tärkeä Herran kansalle lisäaineistona Vartiotornin rinnalla. Molemmat lehdet ovat siis ehdottoman tarpeellisia. Kummallakin on oma roolinsa erityisen tarkoituksen toteuttamiseksi. Siksi voimmekin tämän Vartiotornin tilausrynnistyksen aikana kannustaa ihmisiä, kun se näyttää sopivalta, tilaamaan molemmat lehdet.
Kannustaessasi toisia tilaamaan haluat ehkä viitata laajaan levikkiin, joka Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdillä on niin monilla kielillä. Niiden levikki on suurin kaikista maailman uskonnollisista aikakauslehdistä yhteislevikin ollessa noin 15000000 kappaletta kutakin numeroa, mikä on monta kertaa enemmän kuin kahden johtavan protestanttisen ja katolisen aikakauslehden levikit yhteensä. Sitä paitsi maallisellakin alalla on hyvin harvoja aikakauslehtiä, jotka pystyvät kilpailemaan levikissä Vartiotornin ja Herätkää!-lehden kanssa. Sellaisten tosiasioiden mainitsemisen pitäisi saada ihmiset havaitsemaan, että miljoonat henkilöt, jotka eivät ole Jehovan todistajia, toteavat lehtiemme aineiston paljon hyödyllisemmäksi kuin minkään muiden lehtien aineiston.
Mistä saada tilauksia
Näyttäisi siltä, että suurin osa tilauksista tulisi hankkia talosta-taloon-työssä, koska useimmat ihmiset alueella eivät ole vielä tilaajia. Niinpä haluammekin tämän rynnistyksen aikana tarjota ovelta-ovelle-työssämme jokaiselle ovenavaajalle tätä tilaisuutta. Selitä heille, miksi he tarvitsevat näitä lehtiä ja mitä hyötyä on niiden saamisesta säännöllisesti postitse.
Tämän tekemiseksi sinun tulee ensin lukea ja eritellä ajankohtaiset numerot, niin että voit keskustella järkevästi kohdista, joista ovenavaaja saattaa olla kiinnostunut. Muista, että lehtien sisältö on se tärkeä asia, josta tulisi puhua. Ole kuin edellä mainittu tienraivaaja – auta toisia arvostamaan lehtiä tavalla jolla itse arvostat niitä.
Monetkaan tapaamasi ihmiset eivät ota tilausta ensi käynnillä, mutta monesti voit jättää heille ajankohtaiset numerot ja pyytää heitä lukemaan jonkin nimenomaisen artikkelin. Merkitse levitys muistiin ja tee uusintakäynti muutaman päivän kuluessa nähdäksesi vaikutuksen ja kehottaaksesi jälleen heitä tilaamaan. Useammat ihmiset ovat halukkaita tilaamaan uusintakäynnillä. Jotkut henkilöt eivät tietystikään tilaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse välttämättä sitä, etteivät he olisi kiinnostuneita. Syynä saattaa olla se, että he ovat huolissaan epävakaisesta taloudellisesta tilanteesta eivätkä täysin ymmärrä sen arvoa, että saa lehdet säännöllisesti. He voivat silti ottaa irtonumerot mielellään. Ja jos kohdistamme huomion pääasiassa itse sanomaan, saatamme olla tervetulleita heidän kotiinsa johtamaan säännöllistä raamatuntutkistelua. Tällä tavalla meillä olisi tosiaan oivallinen tilaisuus saavuttaa tavoitteemme, nimittäin auttaa heitä ymmärtämään, että ”Jehova itse on tullut kuninkaaksi”.
Silloin tällöin meistä saattaa tuntua, että puhuteltava lukisi lehdistä hyvin vähän, jos mitään. Pitäisikö tämän saada meidät luopumaan tilaustarjouksen innokkaasta esittämisestä? Ei suinkaan. Mutta miksei? Kun lehdet tulevat kotiin 24 kertaa vuodessa (48 kertaa, jos saadaan kaksi tilausta), se muistuttaa paljon sitä, että julistaja tekee tuohon kotiin toistuvasti uusintakäyntejä. Ja kukapa tietää, vaikka aviopuoliso, lapset, sukulaiset tai vieraat lukisivat niitä. Älä siis milloinkaan emmi tarjota tilausta.
Ovelta-ovelle-työn lisäksi on monia muita erinomaisia tilaisuuksia tarjota tilausta. Oletko työpaikassasi lähestynyt tässä asiassa työtovereitasi tai johtajistoa ruokatunnillasi? Muuan veli antoi tavallisesti lehtensä työtoverilleen, joka aikanaan huomasi, että eräällä toisella työntekijällä oli sama numero aina ensin. Niinpä mies sanoikin veljelle: ”Tuo työtoverimme saa Herätkää!-lehtensä suunnilleen viikkoa ennen minua. Miksi minun täytyy odottaa niin kauan?” Veli selitti, että tuo toinen henkilö oli tilaaja ja sai lehtensä suoraan postitse. Silloin mies huudahti: ”No mutta, Riku, miksen minäkin voisi tilata?” Hänelle tarjottiin välittömästi molempien lehtien tilausta, jotka hän hyväksyi heti.
Jos käyt koulua, lähesty opettajiasi esittääksesi heille saman innostuneen tilaustarjouksen, jota käytät ovilla alueellasi. Heidänkin tulisi tietää, että Jehova on tullut kuninkaaksi. Eräs veli sanoo: ”Olen löytänyt uuden mahdollisuuden tilausten saamiseen – oppi- ja korkeakoulut, joissa opetetaan vieraita kieliä. Sain kahden viime viikon aikana kuusi vieraskielistä Herätkää!-lehden tilausta ja kaksi tilausta omalla kielellämme sellaisissa kouluissa. Joskus vieraskielisten näytenumeroiden mukana pitäminen talosta-taloon-työssä voi johtaa useampien tilausten saamiseen.”
Entä nimet, joita sinulla saattaa olla vanhoissa uusintakäyntiluetteloissa? Ehkä voit elvyttää joidenkuiden jo kenties viilentyneen kiinnostuksen ja samalla auttaa heitä uusimaan tilauksensa. Jos kuitenkin jotkut, joiden kanssa tutkimme Raamattua, käyvät säännöllisesti kokouksissa, ehdotamme, että kehotat heitä ottamaan lehtensä valtakunnansalista. Voimme itse ottaa lehtemme samalla tavalla. Tämä vähentää postituskustannuksia ja Seuran työtä, kuten osoitettiin joulukuun Valtakunnan Palveluksessa. Jos joku kokouksissa käyvä haluaa tilata, se on tietenkin täysin sopivaa. Kuitenkin monet, erikoisesti lapsiperheet, arvostavat tilaisuutta saada lehdet valtakunnansalista alle tilaushinnan. Jos kuitenkin jotkut tutkisteluoppilaistamme jäisivät ilman joitakin numeroita epäsäännöllisen kokouksissa käymisensä vuoksi, olisi viisasta kannustaa heitä tilaamaan.
Äläkä unohda oivallista tilaisuutta lähettää lahjatilauksia. Niitä voidaan lähettää liiketuttaville, ystäville ja sukulaisille, joita kohtaan haluat olla erityisen huomaavainen. Tällaisen tilauksen saaja kirjoittaa: ”Lehdet olivat lahja antautuneelta Jehovan todistajalta, ja ne ovat olleet siunaus elämässäni.” Älä laiminlyö niitä, jotka ovat vuoteenomina tai eristettyinä eivätkä siis todistajien tavoitettavissa. Eräs sotilas Vietnamista kirjoitti Brooklynin toimistoon: ”Kirjoitan kiittääkseni teitä ja äitiäni Vartiotornista. Minulle on selvinnyt sen todenperäisyys, että rauhaa ei saada maan päälle ihmiskäsin.” Luettuaan muutamia lehtemme numeroita erään huoltoaseman omistaja Yhdysvalloissa lähetti 35 lahjatilausta, niin että kaikki hänen ystävänsä ja sukulaisensa voisivat myös iloita niistä.
On vielä eräs asia, jota emme halua jättää huomioon ottamatta tämän rynnistyksen aikana. Me kaikki olemme halukkaita saamaan omakohtaisesti muutamia tilauksia. Olkaamme yhtä halukkaita huolehtimaan siitä, että lehdet menevät perille. Ne menevät VAIN siinä tapauksessa, että nimi ja osoite ovat oikeita ja täydellisiä. Meille palautetaan joka kuukausi useita lehtiä sen takia, että osoite on puutteellinen tai väärä. Ennen kuin lipukkeet lähetetään Seuralle, tilienpalvelijan tulisi tarkistaa postinumerot ja rengastaa oikeat numerot punaisella kynällä.
Nämä ehdotukset mielessämme me voimme tilauksia tarjoten jatkaa ahkeraa työtämme pitääksemme Jehovan kuninkuuden ihmisten silmäin edessä alueellamme. Ja olkoon yhteinen rukouksemme, että Jehova siunaisi pyrkimyksemme auttaa monia muita tulemaan Valtakunnan alamaisiksi heidän pysyväksi ilokseen ja ikuiseksi hyvinvoinnikseen.